0
Babylon 5 alkaa komeasti G'Karin irronneella, turvonneella puolikiinteällä päällä, joka on lempattu avaruusaseman ilmalukosta.
Babylon 5: The Gathering on sellainen tapaus, jota B5-puristit tuputtivat minulle ensimmäisenä koko sarjan pilottina, mutta silloin olin jo aloittanut varsinaisen sarjan katsomisen ja päätin odottaa sarjan loppuun tätä ainutlaatuista kokemusta nähdä B5:n se ihan ensimmäinen jakso, jota pilotiksikin kutsutaan. Meni siinä sitten ylimääräiset puoli vuotta kaikkeen muuhunkin, pääasiassa Dan Simmonsin Iliumin suomentamiseen – coming to the Zocalo near you! ...I guess – mutta nyt olen kandin rustauksestakin huolimatta valmis viimeiseen satsiin Babylon 5:n parissa. Eli niihin elokuviin ja Crusadeen.
En tiedä, odotanko kokemusta varsinaisesti innolla, koska olen kuullut elokuvista kaikenlaista, enimmäkseen negatiivista, mutta minä en jätä juttuja kesken, vaikka venyville tauoille jätänkin. On todennäköistä, että tauon vuoksi olen saattanut unohtaa kaikkea tärkeää jaksojen varrelta, mutta tässä vaiheessa sen ei vielä luulisi häiritsevän, sillä tätä voi pitää uutena alkua. Ennen The Gatheringia Babylon 5 oli olemassa herra Straczynskin hämyisissä ”kyllä musta vielä joskus jotain tulee tai sitten pääsen Avengersin alkuteksteihin” -fantasioissa.
Itse asiassa The Gatheringin katsomisestakin tulee ennen tätä kirjoitushetkeä täyteen arviolta pari kuukautta. Syy siihen, miksi kirjoitan tämän nyt, on ulkopuolisen passiivis-aggressiivisen patistelun lisäksi se, että tänään tulee täyteen kaksikymmentä vuotta The Gatheringin eli Babylon 5:n alkamisesta. Tai oikeammin tuli eilen, sillä en saa tätä valmiiksi puoleenyöhön mennessä. Jos ajatus ei ole tärkein, ajoitus on, joten siksi levy pleikkariin ja kohti alkulähdettä! Huomasin vasta nyt, että DVD:n alkuvalikon kuva peilaa The Gatheringin ihan saatanan rumaa kantta (siis hyi helvetti, ainoastaan Serenityn kansi on rumempi), mitä nyt G'Kar näyttää hämmentyneen tilanteestaan puolikiinteänä päänä avaruudessa, ja jostain syystä koko avaruusasemakin on onnistunut monistumaan lomittaisesti. Lisäksi asemat kiertävät sinistä jättiläistä, joka ei muistuta lainkaan Epsilon III:a. Tähän mennessä olen vakuuttunut. Ainakin valikkoa somistavat nollat ja ykköset ovat sympaattisia!
Vai parittelevatko nuo asemat keskenään? Babylon 69?
Asiaan. On vuosi 1993. ...Tai siis 2257 eli vuosi ennen ensimmäistä kautta. Kaikista sarjan hahmoista juuri Londo aloittaa narraation kertomalla tapahtumavuodesta ja ihmiskunnan kolmannesta ajasta ja jaksaapa centauri lesottaa olleensa paikallakin. Herttaisista esi-FMV -avaruusmaalailuista siirrytään B5:n komentokeskukseen (metatasolla huomasin, kuinka pitkä aika viime tekstistä on, sillä minun oli tarkistettava blogista, jotta termi täsmäsi, sillä olin korvaamassa sitä kontrollikeskuksella), jossa auraaliset hermokeskukseni täytti hävyttömän ysäri ja hävyttömän vänkä musiikki.
Mitä tämä on minun Babylonissani?! Missä Franke ja mandariiniunelmaiset zoniik peintiingit (ja hahhah-hauskat ”huumori”kohtausten melodiat)? Tiedän, että minulla on vaikeuksia päästä asiaan eli elokuvan tapahtumien kuvaukseen, mutta ilmennän tällä vain sitä, mihin kiinnitin elokuvassa eniten huomiota ja mikä häiritsi sen aikana eniten. Minulla voi olla vahvasti elektronisfakkiutunut musiikkimaku, mutta videopelien parissa kasvaneena en voinut olla repeämättä, kun näin alkuteksteissä säveltäjänä Stewart Copelandin nimen. Ai kuka? Tunnetaan yleisemmin The Policen rumpalina, mutta minulle hän on aina se tyyppi, joka teki Spyro the Dragon -sarjaan musiikit. Spyro on sellainen tasoloikkasarja, joka tuhottiin myöhemmin osaamattomien urpojen käsissä. Stewart Copeland tekee pätevää musiikkia ja on duunissaan ihan taitava, mutta joka kerta, kun The Gatheringissa soi jotakin, se palautti joka ikinen kerta elävän mielikuvan ruohoniityille, joilla pikku lohikäärme jahtaa munavarkaita. B5-kontekstissa tällainen vänkä kitarointimusiikki tuo vain äärettömän ysärin touchin, ja se rummutti koko ajan sellaista mielikuvaa, että tulevaisuudessa on älyttömän siistiä ja Babylon 5 on oikeasti naftisti kliffa mesta. Kaikki kunnia Copelandille ja epämääräisille muistoilleni lapsuudesta, mutta mies on tällä kertaa täysin väärässä sarjassa.
Seuraavaksi kiinnitin kohtauksessa huomiota puolisuunnikasikkunan takaa tulleisiin valoihin, joita ei varmasti ollut itse sarjassa, ja sitten keskityin olennaiseen. Mutta siis ne musiikit, mitä ihmettä! Pakko myöntää vastentahtoisesti, että intromusiikki on kuin onkin ihan vetävä ja säestää London selostusta, joka kulminoituu kasino-, Zocalo- ja kaapumyyräshottien (miten minusta tuntuu, että tässä vaiheessa asemalla oli paljon enemmän hupsun näköisiä otuksia...?) jälkeen komentaja Jeffrey Sinclairiin, Originaaliin Yläkoukkuun. Aina yhtä semipökkelöä Michael O'Harea ei käy näyttelijän reunan taakse poistumisen vuoksi pilkkaaminen, sillä hänen tulkitsema Sinclair on kuitenkin esi-B5:n sielu. Tähän aikaan kaikki oli vielä sympaattista ja alkutekijöissään. Sitten tulivat Varjot. Hitto, en tiedä miksi, mutta Sinclairissa on selittämätöntä karismaa. Tietty scifin ajanjakso yhdessä olemuksessa.
Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn avaruusaseman?
Pilotti spoilaa heti premissinsä, kun Londo narratoi B5:n unelman rikkovasta raitapaitamiehestä, joka läpäisee turvatarkastuksen, ja ajattelin tämän olevan niin nähty juttu, kunnes tajusin, että aika moni B5:n fillerijaksoista sisälsi jonkun asemalle tulleen hyypiön, joka aiheuttaa kiusaa kaikille. Kiitos siis Del Varnerista, nyt tiedän hänen olevan paha mies, kun smug fucker -virnuilut eivät sitä jo paljastaneet! Tämän jälkeen Londo vielä kertoo jo legendaarisen jutun Babylon 5 viimeisyydestä ja tarinuudesta, ja Copeland aloittaa Spyro-rumpukomppinsa. Voi kyllä, edessä on jotain hienoa! Ivanovan korvaavan Laurel Takashiman päsmäröidessä telakointiohjeita repeilin jo avoimesti musiikin vinguttelulle ja päheydelle. Sinclairia etsivää Garibaldia, vielä nuorta ja viatonta (?), ei sentään korvaa kukaan.
Epämääräisen matkustajalauman mukana saapuu Lyta Alexander, vielä nuori ja ei-telepaattisradikaali, kauan ennen petturi-Talian saapumista sarjaan. Sinclair toivottaa hänet tervetulleeksi asemalle ja johdattaa hänet tiloihinsa. Matkalla tutustutaan avaruusoliomöykkyjen sektoriin, käydään läpi aseman tasa-arvoisuutta ja käydään läpi aiempien Babylonien tarina. Näistä ekspositiomöykyistä huomaa, kuinka koomista on nähdä pilotti vasta sarjan jälkeen. G'Karkin käy esittäytymässä katsojille komentokeskuksessa, eikä hän ole vielä lähelläkään ideologista muodonmuutostaan, kun hän räyhää Takashimalle narnialuksen asetarkastuksesta. Muodonmuutos tulee ainakin narnin kasvoille pikapuoliin, sillä narnin maski näyttää monta kuukautta likasammiossa vettyneeltä. Takashima vastaa ontuvalla sarkasmilla tai sitten ontuvuus johtui näyttelystä. En ole täysin varma, kun näihin tuttuja hahmoja korvaaviin hahmoihin suhtautuu muutenkin varauksella.
Sinclairin toimistossa kokoonnutaan aseman päähenkilökunnan voimin, jotta viimeisen suurlähettilään, mystisen Kosh-vorlonin, saapuminen varmasti sujuu kunnolla. Nähdäänpä tässä ensi kertaa myös tohtori Benjamin Kyle, Franklinin korvaaja. Tässä taas toinen hahmo, josta on vaikea sanoa mitään, sillä eihän hänen pitäisi olla edes koko sarjassa mukana! Kyle on vaan joku musta jätkä, jolla on vähän hassu aksentti, siinä se.
Kokouksesta Sinclair lähtee tapaamaan puutarhoihin Delenniä, ja samaan aikaan aseman kylkeen asettuu pikkuruinen alus pahat mielessään. Erityisesti tässä kohdassa kävi ilmi, kuinka alkeellista tietokonegrafiikka tähän aikaan on ollut, sillä vaikka en niin kitissytkään ykköskauden silmät polttaville grafiikkakammotuksille, tätä nimenomaista sekvenssiä kehtasi kunnolla kutsua hirveän näköiseksi. Pilotti kuitenkin valmistui jonkin verran ennen varsinaista sarjaa, joten kyllä varmasti sarjaan mennessä tekniikka oli ehtinyt kehittyä edes vähän. Turhahan minun olisi graffa-asioista valittaa, sillä katsoin joulun alla Lexxin ensimmäisen kauden (kyllä, Lexxistä blogaan vielä joskus) ja siinä tehosteet olivat melkoisen surkuhupaisia, mutta meno sarjassa on muutenkin niin hurjan campia, ettei tämä haitannut.
PS4-julkistuksen jälkeen tällaiset kuvat aiheuttavat aina d'awwww-reaktioita.
Jos tietokonegrafiikat häiritsivät, on pilotissa muutakin häiritsevää. Luulin G'Karin lärvin näyttäneen aavistuksen hoopolta, mutta Delenn se vasta suohirviö onkin. Myönnettäköön, että vielä ollaan vaiheessa, jolloin Delenn ei vielä ollut minbari-ihmishybridi, mutta silti Delenn ei näytä The Gatheringissa yhtään Delenniltä. Leukaa on kuin Jay Lenolla ja muutenkin kyseinen... otus on kuin joku ankaraa syöpähoitoa saanut transseksuaali. Kaikki kroatialainen viehättävyys on tällä Pripyatin kyssäselällä tiessään. On järkyttävän maskin alla sentään Mira Furlan, sillä muuten olisin luullut Delenniä mieheksi.
Delenn on tuo tuossa oikealla.
Tämän... esineen kanssa Sinclair kuitenkin tapaa, ja sitten keskustellaan henkeviä kivipuutarhoista ja sen sellaisesta zenistä, mitä nyt henkevien kansojen kanssa keskustellaan. Vorlonitkin tulevat puheeksi, ja Delenn jakaa vorlon-tietonsa, vaikka Sinclair ihmetteleekin elettä, kun ihmisten ja minbarien sodasta ei kuitenkaan ole kauaa aikaa. Delenn häipyy, ja Sinclair jää katsomaan asemalle lankeavaa tekoyötä. En muista, oliko missään vaiheessa sarjassa vastaavanlaista kohtausta päivän ja yön sisäisestä vaihtumisesta, mutta kiva yksityiskohta kaikesta huolimatta.
Komentokeskuksessa tulee säpinää, kun vorlonien suurlähettilään alus tempaiseekin paikalle etuajassa. Minua puolestaan hämmensi suuresti, kun herra Morden on päästetty näpelöimään keskuksen tärkeitä laitteita. Kyllä, ennen Mordenin roolia Ed Wasser oli miehistön statisti. Kun Varner on listinyt jonkun tyypin jossakin (äärimmäisen kiintoisaa), Sinclair, Garibaldi ja Takashima matkaavat keskuskammiometrossa huvipuistovaljaissa – tässä taas yksityiskohta, joka oli mainittava, koska en muista sitä sarjasta ja koska se näytti vähän tyhmältä – ja Sinclair saa yksityisviestin, jonka vastaanottaa kämpässään. Kauppa-alus Ulysses (minua jostain syystä häiritsi sen suomennos Odysseukseksi, vaikka en ole varma, viitattiinko aluksen nimellä Tennysonin runoon vai Iliaksen sankariin. Ilium-suomennoksen myötä minusta on tullut lievä iliasfiili) on saapumassa asemalle ja sen mukana tulee Sinclairin yhden pilotin juttu ennen kuin hän menee Sakaista sekaisin. Kyseinen sivujuoni Sinclairin lemmenleikeistä on tyystin turha, mutta minua ainakin jaksaa naurattaa mielikuva Sinclairista hurjana lempijänä, joka välillä muksii pahiksia lättyyn ja koittaa joskus ylläpitää asemaakin.
Babylon 5 – mor' den meets the eye!
”Viimeinen kerta tässä helvetin kieputtimessa.”
G'Kar törmää keskeneräisellä käytävällä (ihan hauska yksityiskohta, sillä B5 on kuitenkin aika alkutekijöissään ja onhan asemalla täysin keskeneräisiäkin sektoreita) Takashimaan ja pahoittelee raivokohtaustaan, jonka jälkeen hän pomppii onnessaan tiehensä. Onneksi G'Karin bipolaarinen luonne on pysynyt ennallaan. Londo puolestaan luonteenomaisesti hassaa rahojaan kasinolla, sillä eihän hänellä vielä tähän aikaan mitään vastuuta ole. Garibaldi saapuu paikalle ja Londo on heti takertumassa vanhaan ystäväänsä tuen puolesta. Londolla riittää juttua pettämättömästä uhkapelijärjestelmästään ja centaurien hienoudesta, mutta Garibaldi vain pyytää häntä tulemaan ajallaan vastaanottamaan Koshia. Kasinolla roikkuva Varner juttelee London kanssa uhkapelijärjestelmästä. Hauska kohtaus. Vaikka muu olisikin vähän miten sattuu niin Londoon voi aina luottaa.
”Utele vielä kerran niin tartutan pernaruton!”
Lyta harrastaa telepaattibisneksiään toisaalla, ja onnistuneen diilin jälkeen G'Kar yhyttää hänet paikan päältä ja he keskustelevat asiasta, joka käydään paljon myöhemmin uudestaan läpi sarjassa. En siis lähde sen kummemmin toistelemaan narnien telepaatittomuutta ja geenijuttuja, mutta Lytaa ei oikein tunnu kiehtovan makaaminen G'Karin kanssa, edes tajuttomana. Ketäpä kiehtoisi?
Vorlon-alus telakoituu asemalle ja Sinclair saapuu pienen hissiongelman jälkeen paikalle, mutta vorlon on jo lyyhistynyt lattialle. Hänet kyyditetään labraan, jossa Koshille aletaan järkätä oikeanlaista ilmaa. Vaikka vorlon-hallitukselta on tullut mahtikäsky, ettei Koshin suojapukua saa avata, Kyle avaa jonkun luukun Koshista tutkimuksensa aikana ja näkee asioita, joita ette voisi uskoa. Koshin suhteen ollaan varovaisia, sillä diplomaattiset suhteet vorloneihin ovat ymmärrettävästi koetuksella, ja Garibaldi alkaa Maan senaattorin pienestä vastustelusta huolimatta tutkia asiaa, sillä jotakin merkillistä Koshin tuloon liittyi, sillä Sinclairin hissi hidasteli eikä Londoakaan näkynyt paikalla.
”Saatan erottaa Babylon 5:n viimeisen jakson... se on niin kaunis!”
Sinclair palaa kämppäänsä löytämään sängystään naisensa ja käytettyään häneen tarpeeksi kultaista yläkoukkuaan Kyle ottaa komentajaan yhteyttä ja kertoo tutkimustuloksistaan. Nähtävästi Kosh on myrkytetty ja kuolee noin vuorokaudessa. Sinclair päättää sulkea aseman, jotta kukaan ei pääse sisään eikä ulos.
Maskihirmut tapaavat toisensa G'Karin käydessä Delennin luona. G'Kar on heti syyllistämässä Londoa ja ehdottaa liittoa minbarien kanssa, jotta centaurit eivät vorlon-sodan verukkeella saa imperiumiaan entiseen loistoonsa. Delenn ei aio suostua ja keskustelussa käydään läpi narnien entinen orjuus sekä minbarisodan mystinen antautuminen, mutta Delenn ei tykkää yhtään harmaan neuvoston maininnasta ja taivuttelee narnin jollakin ihmeen painovoimasormuksella olemaan enää koskaan mainitsematta kyseistä nimeä.
Zocalolla soi tosi tyhmä ja muutenkin kehno musiikki, kun Garibaldi tapaa siellä baaritiskin äärellä notkuvan London. Sivuhuomiona baarimikkona toimiva avaruusapina aiheutti jonkin verran silmien pyöräyttelyä. Londo niin harmittelee mahdollista sotaa, mutta väistelee Garibaldin kyselyt diplomaattisella koskemattomuudella, kunnes taipuu. Koshin attentaattihetkellä hän oli kasinolla Del Varnerin seurassa, joka oli tiettyyn pisteeseen asti takaamassa London vetoja. Centauri kehottaa Garibaldia kääntymään raitapaidan puoleen, joka sattuu myöskin olemaan Zocalolla. Londolla riittää vielä piruilua mahtavaa Maan allianssia kohtaan haivertauskuvien avulla, kun centaurit ovat taantuneet turistirysäksi. Garibaldi antaa asian olla ja lähtee jututtamaan Varneria, joka on tosin häipynyt paikalta.
Takashima ja Kyle keskustelevat keskenään Koshista ja päättävät vähän taivutella sääntöjä, sillä koska vorlonit olivat halunneet kaikki alustelakan monitorit sammuksiin, ketään muuta silminnäkijöitä Kosh-hyökkäykselle ei ole paitsi Kosh itse. Tiedot saisi siis luotaamalla telepaattisesti Koshia ja vaikka vorlonit eivät taatusti tästä pitäisi, eihän pikku salaoperaatio haittaisi ketään. Labraan tuotu Lyta ei ole ehdotuksesta lainkaan innoissaan, sillä hän voisi menettää työnsä ja lisäksi tällainen laiton luotailu on äärimmäisen moraalitonta. Takashima kertoo, että Koshin kuoltua vorlonit taatusti kostavat eikä se tietäisi asemalle hyvää. Asemalle tietää vähän vähemmän hyvää pikkuruinen painekato (kokonaista 0,001, gasp!), jonka herra Morden huomaa. Pihinä on tietenkin peräisin matalaresoluutioisen pikkualuksen puhkomasta reiästä, ja asiaa aletaan tutkia. Myöhemmin pikkualus tuhoaa paikalle saapuvan korjausbotin.
Lopulta Lyta suostuu ja menee Koshin sairaskammioon. Tässä vaiheessa on hyvä aasinsilta mainita vorlonien teemabiisi, joka onnistui huvittamaan ja häiritsemään melkein yhtä paljon. Mitään musiikillista on hyvin vaikea kuvata sanoin, mutta on se nyt kumma, kun hyperulottuvaiseen avaruusrotuun assosioituu The Gatheringin myötä tunnelmallinen, jälleen täysin väärässä paikassa soiva Spyro-melodia sekä aaltoileva, painajaisiin tunkeutuva ölinä. Lyta ei saa heti yhteyttä, mutta riisuu hanskansa ja työntää kätensä Koshin valoaukon sisään ja alkaa nähdä asioita. Leveästi virnuileva Sinclair tapaa telakalla Koshin, ojentaa kätensä tervehdykseen ja ujuttaa tätä kautta Koshin käteen myrkkylapun. Vorloneillahan tuskin on ihmismäisiä käsiä, joten vision käden täytyi johtua Lyta-o-visiosta. Lyta häipyy kiljuen kammiosta Takashiman ja Kylen rauhoiteltavaksi, ja Sinclair sattuu sopivasti paikalle syyteltäväksi.
Sana leviää, ja henkilökunnan kokouksessa Maan senaattori ottaa yhteyttä ja määrää Sinclairin antamaan komennon Takashimalle tutkimusten ajaksi. B5:n neutraalius on koetuksella aseman neuvoston kokouksessa, jossa G'Kar on asettunut Sinclairia vastaan, sillä tämä oli myrkytyshetkellä kateissa eikä tietoja hidastelleesta hissistä ole. Delenn kysyy Kylelta Sinclairin tunnistaneesta, mutta Lyta on vedonnut anonymiteettiinsä. Myrkystä Kyle tietää sen verran, että se on peräisin Damocles-sektorilta, josta Ulysses sattumoisin on tullut. Sinclair suuttuu tosissaan G'Karin syytöksistä Sinclairin hoitoa vastaan.
Tämä näyttää ihan visailuohjelmalta.
Neuvostomiitti taukoaa hetkeksi, jonka aikana G'Kar ehtii mielistellä Londoa vastustamaan Sinclairia, joka puolestaan on kuulemassa Garibaldilta telepaattikritiikkiä, sillä jo pilotissa tulee selväksi se, ettei heihin voi luottaa, joten näin ollen Lytaankaan ei voi luottaa. Sitä paitsi nainen on pyörinyt Del Varnerin seurassa, jolla on rikosrekisteriä salakuljetuksesta ja silti tyyppi on tupsahtanut asemalle kaveeraamaan London kanssa ja säätämään kaikenlaista hämärää. Garibaldi lähtee jututtamaan Varneria.
Neuvostomiitti Pt 2:ssa äänestetään Sinclairin tuomiosta joutua vorlonin kotiplaneetalle tuomiolle, mikä olisi ikävämpi juttu, kun myöhemmin sarjassa on juttua siitä, ettei kukaan vorlonien luona käynyt ole palannut. G'Kar on voitonriemuinen, sillä Sinclair saadaan äänestettyä vorlonien kynsiin, mutta miestä ei passiteta mihinkään ihan vielä.
Garibaldi ja pari muuta saapuvat Varnerin kämpälle ja hakkeroitua oven auki löytävät Varnerin nukkumassa kalojen parissa. Kauheaa rummutusta Varnerin häijyydestä ja nyt kävi näin. Tosin oli yhdessä aiemmassa kohtauksessa vihiä Varnerin kohtalosta, kun mies meni hissiin jonkun hänet tunnistaneen teknikon kanssa ja vain teknikko tuli hissistä ulos. Kylen mukaan Varner on ollut vainaa jo useiden tuntien ajan ja pian on vainaa Koshikin, vaikka hänen pitäisi saada vastamyrkky kuntoon pikapuoliin.
Seuraa läjä enimmäkseen irrallisia kohtauksia korjausbotin tuhoutumisen selvittelystä, G'Karin ja Lytan tapaamisesta ja Londosta, joka on pyytämässä Garibaldilta anteeksi äänestään Sinclairia vastaan, mutta mielenkiintoisin kohtaus kuuluu Sinclairille, joka selittää naisolennolleen Linjan taistelusta. Kaikki tämä on tietenkin jo tässä vaiheessa tuttua eikä liene tarpeen toistella vanhoja asioita, mutta Sinclairin halvaantuneen muistelumonologin aikana hymyilin, kun bongasin sen kuuluisan repliikin taivaasta täynnä tähtiä, joista jokainen oli räjähtävä alus. Ja Sinclairin poissaoleva, miltei autistinen olemus huvitti vielä enemmän. Tai sitten se johtuu näyttelystä, mutta minähän sanoin, etten pilkkaa edesmennyttä O'Harea, vaikka repesin ääneen miehen muistellessa, kuinka iso eräskin risteilijä oli.
Se oli tosi iso.
Kylen klinikalla sattuu ja tapahtuu, kun Lyta tulee painelemaan nappeja Kylen kummastellessa viimeaikaisia tapahtumia ja alkaa riehua. Koko sarjan nähneenä on ilmeistä, ettei Lyta ole pahis, ja kun nainen ryntää pois paikalta saatuaan mistälie leikkauslaserista, hän törmää itseensä käytävällä, mutta päättää ampua kohti paikalle tullutta Sinclairia. Feikki-Lyta sähisee kuin banshee, joka kirkuu päästäkseen piiritettyyn taloon (romaanin suomentaneena minulla on varaa kopioida vertauksia suomennoksestani KÖH KÖH), ja pakenee paikalta kasvot vääristyneinä. Anti-Lytan sabotaasista huolimatta Koshille ei ole käynyt pahasti.
Patricia Tallman on hemaisevan kaunis nainen.
Asemaan tarttunut alus on löytynyt ja nähtävästi sillä on ollut matkustaja kyydissä. Takashima kutsuu Sinclairin ja Garibaldin Varnerin kämppään, sillä miehen motiivi asemalle tuloon on selvinnyt. Varner oli myymässä eteenpäin vaihdokasverkkoa. Tämä on taas jotakin vain pilotissa esiintyvää höpöteknologiaa, mutta käytännössä kyse on enimmäkseen laittomasta härpäkkeestä, jolla pystyy muuttamaan muotoaan. Pikkualuksen kyytiläinen on siis tekeytynyt Sinclairiksi, Varneriksi, Lytaksi ja vaikka keneksi. Koska teknologian energiajälki on huomattava, vaihdokas voidaan löytää asemalta helposti. Ja vaikka mitään jäljityskeinoa ei olisikaan selvillä, onhan se itsestäänselvää, missä asemalla olevat karkulaiset aina piileskelevät.
No niillä hylätyillä huoltokäytävillä, joiden varrella olevat laatikot tarjoavat strategista suojaa ja joiden aukoista kohoaa savua. Niitä samoja paikkoja, joissa nähdään vielä monen monituista hurjan jännittävää kliimaksia tavallista kökömmissä jaksoissa! On vain runollista, että Sinclair ja Garibaldi pukevat ylleen kovin mortalkombatmaiset harmaat suojaliivit, tarttuvat naurettavan kokoisiin muovipyssyihin ja lähtevät tositoimiin käytäväkomppaamaan. Garibaldin toimenkuvaan tällainen kuuluukin ja Sinclairille puolestaan tämä on henkilökohtaista. Mitä tahansa, jotta Sinclair pääsee könyämään käytävillä, oi kyllä! Isomman mittakaavan jännitystä tarjoaa vorlonien laivasto, joka on tullut hakemaan Sinclairia, mutta koska miestä ei näy eikä kuulu, valo-olennot alkavat ladata aseitaan, sillä Takashimalle ei ruveta.
Watch out, we got badasses over here.
Huikeasta käytävämatsista ei ole niin hurjasti sanottavaa, kun Garibaldi joutuu komean, hidastetun ja mahtavan aneemisen vaijerilennon myötä pois pelistä ja Sinclair saa luvan jatkaa yksin. Ei kukaan halua nähdä Garibaldin nyrkkiä. En tiedä, olenko nostanut Sinclairin yläkoukun jaksopäivitysten varrella jotenkin myyttiseen asemaan, mutta tosiasiassa tämä saattaa olla viimeinen kerta, kun pystyn B5:n jaksokuvauksen aikana mehustelemaan kyseisestä sormitykistä. Kyllähän vaihdokas ja Sinclair siinä vähän piu piu -ammuskelevat, mutta lopulta vaihdokas loikkaa komentajan kimppuun kuin vajaa sammakko ja päästään itse asiaan. Lyöntien aikana vaihdokas vaihtaa muotoaan useaan otteeseen uhrista toiseen (epäilemättä efekti on inspiroinut varsinaisten kausien valikoiden muovautumisefektejä), mutta lopulta hän palaa alkuperäiseen minbarimuotoonsa jouduttuaan jonkin sähköaidan shokeeraamaksi.
Sinclair kysyy assasiinilta motiivia, mutta androgyynillä goa'uld-äänellä on vain sanottavana, että sulla on reikä mielessä, ja taas olin yhtä ahaa-elämystä rikkaampi, sillä tämä replahan on viitoskauden introssa ensimmäisten joukossa. Tästä päästään myöhemmin Sinclairin uskomattomiin minbariseikkailuihin, mutta ne nyt eivät kuulu tähän. Se sen sijaan kuuluu, että minbari räjäyttää itsensä ja saa koko aseman suistumaan kurssistaan. Sinclair sentään pääsee jokseenkin koomisen näköisesti karkuun. Asemakin saadaan lopulta porukalla paikoilleen ja täytyy sanoa, että alkeellisista tehosteista huolimatta 3D-mallilla tuntui olevan edes jonkinlaista massaa esineen teutaroidessa tyhjiössä.
Pilotin tosi jännittävä kliimaksi oli siinä, mutta vielä on aikaa irtovitseille lomabonuksista ja sen sellaisista (vähän myöhemmin Garibaldi hämmentää Londoa Road ”Beep beep!” Runner -viittauksella), kun Garibaldi ja Delenn löytävät Sinclairin ehjin nahoin. Sinclair käy lemppaamassa letukkansa pois sarjasta ja asema palaa muutamassa päivässä ennalleen. Kosh palaa kuosiin eikä vorloneilla ole syytä enää kiukutella. Delenniä harmittaa, kun minbari oli selkkauksesta vastuussa ja tarjoaa tietoja assasiinista, joka on soturikastista peräisin. Sinclair jatkaa aiheesta G'Karin kanssa, mutta komentaja ei anna narnin olla rauhassa syytöksiensä jälkeen, sillä hän uskoo assasiinialuksen tulleen suuremman narnialuksen mukana. G'Karin mukaan komentajalla ei ole todisteita ja vaikka tämä onkin totta, Sinclair huijaa G'Karia paikanninsirusta, jonka narni mukamas nielaisi juomansa mukana. Garibaldille komentaja paljastaa, ettei mitään tällaista olekaan, mutta G'Karilla tulee olemaan asian parissa vähemmän hauskaa.
Kosh vastaanotetaan vielä virallisesti asemalle eikä vorlonilla ole vieläkään mitään kryptistä sanottavaa. Sinclair ja Delenn tapaavat vielä puutarhassa herättämässä kiinnostusta assasiinin viimeisiin sanoihin ja kadonneeseen vuorokauteen Sinclairin sodassa. Delenn jaksaa vielä ihmetellä aseman nimeämistä aiempien asemien mukaan, johon komentaja saa oivan tekosyyn siteerata Tennysonia. En arvannutkaan, että kuuluisa usean jenkkiyliopiston motto ”joka etsii ja pyrkii kauas eikä hellitä” esiintyikin jo pilotissa!
Takashima heittää vielä viimeiset repliikkinsä ikinä avaamalla aseman kaupankäynnille ja Stewart Copeland pääsee sooloilemaan koko lopputekstien ajan. Ihan liekeissä.
Hit it, Copeland.
The Gathering on parempi pilotti Babylon 5:lle kuin Midnight on the Firing Line, mutta tämä seikka ei silti tee puolitoistatuntisesta pilottielokuvasta hyvää. Tietenkin olen tietoinen, kuinka nurinkurista on nähdä pilotti vasta nyt, kun sarjan meininkiin on tottunut, ja vaikka olen todennäköisesti unohtanut runsaasti yksityiskohtia vuosien varrelta, minusta pilotin näkeminen vasta nyt oli täysin samantekevää. The Gathering kuitenkin onnistui pääpiirteissään ihan hyvin aseman sekä sen miehistön ja pääkansojen esittelyssä. Midnight taas oli muistojeni mukaan armotonta kohkausta asiasta toiseen ja oikeastaan suoranainen informaatioähky. Leffan mittaisena asiat pystyy kuitenkin sisäistämään ja kärryille pääseminen juonessa kuin juonessa on aina hieno tuntemus. Varsinaiselle sarjalle taisin lämmetä kunnolla joskus viitosjaksossa.
Jos The Gatheringia taas ajattelee muun sarjan promona (sillä pilotti kuitenkin tehdään ensin ja myydään kanaville, jotka voivat mahtikäskystä tappaa koko muun sarjan), pitkänä mainoksena muun sarjan tasosta, niin täyttäisikö se tavoitteensa? Riippuu tietenkin täysin katsojasta ja tällä on kuitenkin jo ikää se kakskyt vuotta, mutta olihan tämä nyt koko sarjan katsoneena odotetunlaista kökköilyä, kun pilotin laadun konsensus melkeinpä tuntuu olevan negatiivinen. Oli tämä kaikesta huolimatta tuttua ja turvallista Beefemmaa, mutta juurikin sellaista ykköskauden perinteistä Beefemmaa. Äkkiseltään tätä voisi luonnehtia todella venytetyksi fillerijaksoksi, sillä juonikin oli sitä itseään. Joku pälli vaan saapuu asemalle aiheuttamaan kiusaa, onpa jännää.
Mutta olisi The Gathering voinut olla huonompikin. Väitän varsinaisen sarjan surkeimpien jaksojen olevan pilottia paskempia, varsinkin Grey 17:n. Tässä on tietysti takana vähän sekin, että Babylon 5:n katsomisesta on aikaa ja vanhojen tuttujen näkeminen on aina mukavaa. Mikä tahansa uusi B5 on tässä vaiheessa plussaa ellei ruveta retconnatuksi persraiskaukseksi, jossa sarjaa jatketaan lopun jälkeen ja keksitään kaikkea ihan helvetin typerää mukaan. Vähän on tällainen esikutina Crusadesta, mutta sen näkee sitten! Ensin on luovittava läpi ne muut elokuvat.
Pilotista tuli nostalginen fiilis, vaikka minun olisi pitänyt kieltämättä olla mukana Suomen television tahtiin ysärillä, jotta voisin millään väittää kuuluvani Beefemmaa nostalgisoivaan faninörttipopulaan. Laatuerohan on sinänsä murskaava, kun ennen pilottia katsoin sarjan viimeisen jakson, joka on parasta televisiota ikinä missään ja nyt sitten palataan jokseenkin campiin ykköskauden meininkiin keskimääräistä joutavammalla juonella, sopimattomalla soundtrackilla, parilla tuntemattomalla hahmolla, karkealla grafiikalla ja kaikenlaisella erittelemättömällä pikkutyhmällä. Hitto soikoon, periaatteessahan tämä on esi-ykköskautta, eli kaikki on paperilla sarjan alkua paskempaa, varsinkin efektit. Kenties tämä esimeininki näkyy myös siinä, kun asemalla vipelsi monensorttista pöhkön näköistä öllimölliä, jotka ovat karanneet jostakin Jim Hensonin roskakorista. En nimittäin muista, että myöhemmillä kausilla aseman asujaimisto olisi ollut ihan näin värikästä. Eihän tässä toisaalta esiteltykään muista kansoista kuin vain centaurit, narnit, minbarit ja vorlonit.
Minä voisin nillittää vielä vaikka mistä ja ottaa puheeksi vaikka mitä, mutta sanoisin silti The Gatheringilla olevan oma paikkansa B5-jatkumossa. Tästä... kyhäelmästä se kaikki alkoi ja kaikki tämä loksahtaa paikoilleen muihin tapahtumiin. Kaikki tutut hahmot olivat yhtä tuttuja kuin heidän tunnusomaiset maneerinsa. Erityisesti Londo oli ihan elementissään ja hänen muistelunsa menevät pilotin parhaimpien kohtausten joukkoon.
Mutta ne Stewart Copelandin musiikit, huhhuh. En voi oikeasti ajatella koko pilottia ilman mielikuvaa Spyrojen (varsinkin ykkösen) musiikista. Onneksi myöhemmissä leffoissa on Frankea.
Seuraavaksi In the Beginning. Toivon mukaan ripeämmin kuin puolen vuoden päästä.
