110 - Sleeping in Light

110

5. kauden viimeinen jakso

Babylon 5:n päätösjakso

Sleeping in Light tarjosi parhaat 42 minuuttia, mitkä olen viettänyt minkään parissa. Nyt kun tämä, ja elämäni yleinen yllätyksettömyys, on tämän perusteella tullut selväksi, on aika siirtyä Babylon 5:n ehdottomasti viimeisen jakson tapahtumiin, jotka saavat raavaat äijätkin kyyneliin. Tai ainakin valehtelemaan, minkä ehtivät. Jakson katsottuani ja näkemääni sanattomana sulateltuani pelkäsin kirjoittaa siitä, koska muistot tulevat väkisinkin pintaan, kun tapahtumia yrittää kuvailla. Lisäksi tulen ehdollistumaan jakson uudelleenkatselulle tarkan dokumentoinnin vuoksi. Hitto soikoon. Miksi tämän jakson tapahtumia siis pitäisi ylipäätään kuvailla? Suurin osa sarjasta perustavista kun on sen jo nähnyt ja selailee hassujen kuvatekstien jälkeen varsinaiset mielipiteeni, kun synopsiksen löytää kuitenkin netistä – tosin väittäisin näin pitkällä siihen osittain oikeutettuna, että suomeksi kattavampia saa hakea!

Jos joku sarjaa näkemätön sattuu tätä päivitystä vilkaisemaan piittaamatta juurikaan spoilereista, hän pilaa varmasti mahdollisuutensa saada tästä jaksosta niin suuria fiiliksiä kuin kaikki muut – paitsi valehtelevat – jotka ovat olleet menossa mukana tästä asti. Sarjaa näkemättömät tulevat tämän luultavasti lukemaan hekotellakseen astetta sentimentaalisemman nyyhkytekstin perään ja jäävät iloisesti kaikesta paitsi, mutta olkoon se heidän ongelmansa ja häpeänsä. Tässä jaksossa ei ole kyse juonipaljastuksista, sillä jos osaa vähänkään päätellä mitään, voi hyvinkin arvata, mitä tässä tapahtuu, ja minä jo osittain ajat sitten arvasinkin/osuin puolivakavissani lauseenpuolikkaassa oikeaan. Siitä huolimatta yllätyin. Ja vaikutuin. Mukana reaktioita, joihin en ollut uskonut kykeneväni näin voimakkaasti enkä edes liioittele kuin ehkä ihan vähän. Tapahtumilla ei ole kuitenkaan lopulta tässä jaksossa niin merkitystä, sillä päheät, elämää suuremmat juonenkäänteet on jo nähty. Päheä, elämää suurempi lopetus puolestaan nähdään. Ainakin parempi kuin Mass Effect 3:ssa, jopa sen Extended Cutissa, vaikka se pitäisi vielä nähdä. Nyt kun tämä kaikki on tämän perusteella tullut selväksi, on aika siirtyä Babylon 5:n ehdottomasti viimeisen, subjektiivisesti muttei välttämättä objektiivisesti – mutta objektiivisuus lensi hetki sitten ikkunasta – parhaimman jakson tapahtumiin.

Tämä teksti on omistettu kaikille, joita Sleeping in Light on joskus riipaissut syvältä, riipaisee syvemmältä yhä ja riipaisee syvimmin, kun he katsovat itse viimeisen kerran nousevaa aurinkoa ja palaavat Rajan tuolle puolen jonkun puolivillaisen paskaviihteen pariin. Kaikkia muita kehotan katsomaan tämän himputin sarjan alusta loppuun (jopa Grey 17 Is Missingin) ja lopettamaan tämän lukemisen N.Y.T.

Vielä ehtii karata. Haen sillä välin nessupaketin. ...Hyvä, voin aloittaa. Näin lopetetaan tv-sarja – ja oikeastaan mikä tahansa – kunnialla tai ainakin tosi hyvin:

Minbarin Federaation kotiplaneetalle perustettu Tähtienvälinen Allianssi perustettiin Maan vuonna 2261 hiukan Varjosodan jälkeen, Garibaldi kertoo. Kaksikymmentä vuotta sitten. Kaksikymmentä vuotta historiaa. Tähän asti selviytyneet ovat nähneet sen kaiken. Ja he, jotka ymmärtävät, ovat odottaneet ja pelänneet tämän päivän tuloa.

Nyt voin lopettaa skriptin matkimisen, mutta narraatio oli niin komea, että se tuli tähän sisällyttää ja sitä paitsi jakso taitaa olla ainoa, jossa ei introa ole. Tähän on sinänsä pätevä tekninen syy, sillä jaksohan kuvattiin neloskauden viimeisenä mahdolliseksi eutanasialopetukseksi ja jos mukana olisi ollut kyseisen kauden intro, se olisi aiheuttanut ylenmääräistä hassutusta viimeisen kauden lopussa. Lisäksi tällä tavalla itse tapahtumille saadaan lisää ruutuaikaa.

Kaksikymmentä vuotta on todellakin kulunut. Tämän seikan itse asiassa vähän arvasinkin, jos arvasin kerran Sheridan-teemankin liittyvän kuvioihin. On 2281 ja päivämääräkin tälle taatusti on jossakin nörttisivujen syövereissä, mutta onko tällä niin väliä, että se pitäisi tähän kaivaa? Ei tietenkään ole, väitin synopsiksieni olevan kenties Suomen kattavimpia, mutta en säälittävän kattavia. Siksi jätän sen pois ihan tahallaan, hah HAH! Koska on 2281, se merkitsee kronologista kammotusta, sillä tietysti olisi niin mahdottoman tärkeää nähdä, mitä nämä kaikki tyypit vipeltävät parikymmentä vuotta ja lisäksi nähdä kaikkien pikkuruisten juonilankojen ratkeavan. Sikäli kun niitä vielä olisi ja jos niillä olisi niin paljon merkitystä, ettei tapahtumia voisi millään päätellä viimeisen jakson viittauksista tai höpökirjojen kaltaisista oheismateriaaleista. Fakta on kuitenkin se, että vuonna 2281 kaikki elävät onnellisina paitsi Sheridan, joka kuolee huomenna, ja se on tosi surullinen juttu se, ja ansaitusti jakson keskiössä. Kaksikymmentä kun on numero, jonka Sheridan muistaa aina öisin eikä saa kunnolla unta painajaisten kiusatessa. Ihmekös kun äijä on tyyliin aina öisin valveilla!

Tänä yönä Sheridan kuitenkin kokee Delennin vierellä valvoessaan hyvin vahvan flashbackin ajalta, jolloin hänen entistäkin miehekkäämpi ja vuosikymmenten myötä harmaantunut merimiesparta oli historiaa ja niin oli hänkin, kun kuoppaan putosi. Sheridan käy läpi unessaan pääkohdat saamastaan lisäajasta elävien kirjoissa ja räväyttää silmänsä auki, kun tajuaa pysähtymisen hetken koittavan pian. Huomioin heti lievästi uurtuneet kasvot ja pappaantuneet silmänaluset. Sheridan kömpii ylös ja kähisee havahtunutta Delenniä palaamaan nukkumaan, kun käy itse ottamassa vähän raikasta ilmaa. Delennin ilmeestä kuitenkin näkee vähän muuta.

Sheridan on pukeutunut uskottavan näköiseen sissijohtajakaapuun, jollaista Sinclair ja kaikki vanhan koulukunnan yläkoukkulaiset kantoivat, ja astelee minbarikaupunkiin avautuvalle parvekkeelle. Delenn seuraa perässä, kun oli utelias miehensä unettomuudesta ja liittyy tämän seuraan penkille. Sheridan tajusi, ettei ole nähnyt kertaakaan Minbarilla auringon nousevan ja halusi säilyttää siitä muiston. Delenn ottaa puheeksi Sheridanin unet ja arvaa aivan oikein, sillä Sheridan näki Lorien-unen jo kolmatta kertaa putkeen, mikä on varmasti merkki jostakin. Tai sitten minbarit näkevät merkkejä kaikkialla. Sheridan tietää varsin hyvin kuolleensa Z'ha'dumissa, annetuista vuosista ja niiden hupenemisesta. Enää ei ole paljoa jäljellä. Delenn päätyy syleilemään häntä ja ehdottaa viestien lähettämistä. Sheridan on samaa mieltä, ja aurinko nousee mäkien taa, kun Sheridan-tapit käyvät nukkumaan. ...Oli pakko.



”Älä älä nyhdä siinä yhtään partaani, kun katselen aurinkoa.”

Sissiposti lähtee kulkemaan ja saavuttaa pian Maan, tarkemmin sanottuna erään kenraalin, toimiston. Susan Ivanova on sitten noussut hiukan urallaan eikä näytä oikein pitävän työstään, kun sihteeri tuputtaa hänelle kaikkea tyhmää aikatauluihin. En ollut niinkään yllättynyt Ivanovan paluusta, kun kausiboksi sen niin ystävällisesti spoilasi, mutta teknisten yksityiskohtien vuoksi tämäkin oli helposti pääteltävissä – olihan Claudia Christian vielä kastissa mukana aiemmalla kaudella ja hänen omille laduilleen lähteneelle tarinalle saadaan näin oikein kiva päätös. Oli hahmosta sitten mitä mieltä tahansa, vanhoja tuttuja on aina kiva nähdä ja vuosien vierimisenkin jälkeen hän näyttäisi pysyneen samana, aina vähän nurisemassa ja valmiina potkimaan sakkia persiille. Mitä nyt näyttää ihan pikkuruisen marginaalisesti iäkkäämmältä. Nyt nainen nurisee tuntevansa itsensä sotahevoseksi, jota lapset osoittelevat. Sissi saapuu ja on vissiin aiheuttanut vartijoiden keskuudessa hassutusta, mutta Ivanovaa suututtaa, kun sissiä ei päästetty heti paikalle. Sissi ojentaa viestin ja Ivanova käskee sen luettuaan valmistamaan sukkulan vartissa kohti Minbaria.

Viesti saapuu myös Centauri Primen keisarille, joka on hurjastelemassa naistensa kanssa sängyssä. Närkästynyt Vir tupsahtaa sängyn etupuolelta esille, kun hänen leikkejään häiritään. Virin keisarius oli minulle jatkuvasti selvä juttu, sillä johan jo London ja G'Karin tuplakuolema antoi erittäin vahvasti ymmärtää vallan siirtyvän hänen suuntaansa. On loogista, että Vir olisi jossakin vaiheessa lopettanut suurlähettilään hommansa – viimeistään Babylon 5:n toiminnan hiivuttua nykyiselleen (mutta tästä lisää myöhemmin) – ja palannut Primeen avustamaan Londoa viimeisinä hetkinään ja yhtä loogista on, että monessa mukana ollut Vir olisi Centaurumin keisarin viran lakkautuspuheista huolimatta päässyt vielä keisariksi keisarin paikalle. Kaikki viittaisi siihen, että tässä ajassa drakhit on jotenkin saatu potkittua planeetalta hemmettiin. Potkimistavalla ei ole niin merkitystä, ei kaikkea tarvitse nähdä.



Vir ei oikein hallitse naisten kanssa leikkimistä, kun on väärällä puolella.

Yllätyin kuitenkin, sillä minulla oli jotenkin lievä ennakkoaavistus, että London ja G'Karin viimeiset hetket oltaisiin vielä nähty tässä jaksossa ns. tosiajassa (ei ehkä välttämättä samaan aikaan Sheridanin viimeisillä hetkillä, koska se olisi liian outo yhteensattuma), mutta tajusin, että ihan turhaa sellainen – heidän kuolintapansa jo tiedetään ja jakson draama kuuluu loppujen lopuksi Sheridanille. He kuolivat kulissien takana, ennustukset toteutuivat, Londo pääsi kärsimyksistään. G'Kar oli tietenkin päätynyt seikkailujensa kautta Primeen, ratkaissut drakh-ongelman ja pelastanut London. Olkapäämöykky oli viimeisenä tekonaan kuristuttanut G'Karin, mutta liian myöhään – drakhit palatsissa olivat historiaa. Mikään jaksossa ei antanut ymmärtää, että Vir-parka olisi niiden pauloissa. G'Karillahan oli silloin side silmillään ja vähän mietinkin asiaa, mutta Franklinin suoma tekosilmä lienee lakannut vuosien saatossa toimimasta tai G'Kar on onnistunut drakheja piestessään telomaan sen. Oli miten oli, Londoa ja G'Karia ei nähdä enää ikinä (siis kronologisesti, itse näen ne vielä ainakin parissa leffassa), mutta jakson taso ei tämän vuoksi laske. Tosin jos heidät olisi ujutettu jotenkin loogisesti mukaan, jakso olisi niin hyvä, että luhistuisi hulppeudessaan singulariteetiksi.

Takaisin asiaan. Vir – joka näyttää ikääntyneen varsinaisen ulkonäkönsä sijaan auktoriteettinsa suhteen keisarillisesti (enpä olisi tätäkään päivää uskonut näkeväni nöyrältä Viriltä!) - vakavoituu sissin viestistä eikä hänen tarvitse edes lukea sen sisältöä, kun tietää jo, mistä on kyse. Hän käskee hylkäämään kaikki viralliset tapaamisensa ja lähtee Minbariin.

Viimeinen sissi lähtee Marsiin, jossa Garibaldi lienee löytänyt jo onnensa, kun käryttää sikaria miltei täsmälleen samassa asennossa tällä kertaa sanomalehteä selaillen. Iästä kertoo karkean miehekäs viiksipartarinkula. Muistan hänen mananneen ennenkin Dodgersien menestystä. Vaikka Lise sattuukin olemaan ostoksilla, paikalle tulee Franklin – jonka hiusten valkeus muistuttaa jokseenkin hänen isäänsä – sekä Garibaldin teinitytär Mary (...Marybaldi?!) tennisharjoituksista. Garibaldi näyttäisi todellakin löytäneen onnensa, kun lapsen kanssa ei pahemmin mennä enää seikkailemaan. Oletankin tytön iän (varmaan jotain 15-16) perusteella, että hän olisi syntynyt joskus telepaattisodan jälkeen, kun maailman tilanne oli tasaantunut. Lisäksi uskoisin Garibaldin ja Lytan diilin onnistuneen kulissien takana ja kuulemma viralliset kirjat taustoittavatkin Psi-joukkojen tuhoa tai ainakin Besterin sellaista. Näemmä Garibaldi ei tappanutkaan Besteriä vaan sai hänet passitettua vankilaan, jossa kuoli 2281. Täytyy joskus vielä luntata netistä tarkkaan, jos jotain erityisen jännittävää olisi tapahtunut Lytalle. Ainakin Lytan mahdolliseen kuolemaan ei viitattu missään vaiheessa suoraan tai epäsuoraan, lieköhän sitten telepaattien uudella kotiplaneetalla. ...Hyvä on, piti välittömästi tarkistaa. Lyta teki vähän kaikenlaista, mitä en aio tässä mainita, kuoli 2265 telepaattisodan loppuvaiheilla ja Maa lopetti virallisesti Psi-joukkojen toiminnan. Aion kyllä virallisesti summata vielä kaikkien tärkeimpien hahmojen kohtalot IHAN blogin lopussa.

Perhana, tunnun jatkuvasti liukuvan sivuraiteille, mutta ei sen niin väliä, kun näin lopussa jo olen. Mary on ilmeisesti sen verran tuleva ammattilainen, että setä-Franklin lysähtää hengästyneenä sohvalle. Uskoisin Franklinin viettäneen vuosien mittaan enemmänkin aikaa Garibaldin perheen kanssa, kun välimatka on kuitenkin näinkin lyhyt. Garibaldi lupaa tulla pelaamaan tyttönsä kanssa, joka poistuu paikalta ja tuo pian hämillään paikalle sissin. Sissi ojentaa viestin ja Franklinin huominen paluu takaisin ksenobiologian laitokselle viivästyy. Garibaldi toteaa Sheridanin tekevän kuolemaa ja ukko haluaisi vielä tuttunsa paikan päälle viimeiseen jälleennäkemiseen. Garibaldikin aikoo tulla mukaan, vaikka hänellä ja Sheridanilla onkin ollut melkoisia erimielisyyksiä. Hänestä Sheridan on kunnon mies ja ystävä.



”Nyt jumankauta Frankie-boy näpit irti tytsystäni tai kutsun Chris Hansenin paikalle!”

Uusi päivä koittaa ja Sheridan on päättänyt ottaa auringonnousujen katselun tavaksi, vielä kun voi. Tämän päivän aikana myös vieraat saapuvat ja Franklin pääsee vanhoihin hommiinsa tarkastamaan Sheridanin voinnin. Franklin ei väitä olevansa täysin perillä Lorienin puheiden todellisesta merkityksestä syynäillessään Sheridanin rintakehää, mutta Sheridan vain murahtaa lopettamaan turhan kiertelyn ja kaartelun. Hän haluaa tietää päiviensä lukumäärän. Franklin arvelee neljää, viittä, mutta ei ainakaan viikkoa enempää. Sheridan tuntuu ottavan uutisen levollisesti vastaan ja Franklin siirtyy muiden vieraiden joukkoon, kun Delenn saapuu miehensä rinnalle. Sheridan ei halua pahemmin avautua diagnoosistaan vaan haluaa tämän päivän olevan täynnä iloa ja naurua, vaikka kohta itketäänkin.

Päivällispöydässä ovat Sheridan, Delenn, Garibaldi, Franklin, Ivanova ja Vir, Garibaldi on heittämässä villejä tarinoita datakristallista, pak'ma'rasta ja kuolleesta kissasta ja kaikilla on niin mahdottoman hauskaa. Tai ainakin melkein kaikilla – Delenn huomaa Ivanovan olevan hieman allapäin. Sheridan sentään pääsee vauhtiin hapuillessaan PPG:tään ja tuntuu olevan ihan fiiliksissä hyvästä seurasta. 30-luvun yli keski-ikäiseltä vintagekotiäidiltä näyttävä Delenn nauttii myöskin seurasta. Vir vaikuttaa mietteliäältä ja kertoo muille, ettei Londo pitänyt koskaan pak'ma'roista, mutta he sattuivat kerran kuulemaan cthulhu-joukon laulavan. Franklin on hämmentynyt, kun ei ksenobiologian ammattilaisena edes tiennyt niiden pystyvän laulamaan. Virin tarinaa ei keskeytetä, kun hän kuvailee laulun kauneutta ja ihmetteli, kun Londokin liikuttui siitä ja kertoi, että vaikka hän ei uskokaan centaurien 49 jumalaan, hän uskoo jumalan laulavan sellaisella äänellä. Vir myöntää kaipaavansa Londoa.

Sheridan ehdottaa maljaa ja nostaa omansa poissaoleville ystäville, joiden muistot säilyvät vielä kirkkaina. Kaikki seuraavat esimerkkiä ja lausuvat luultavasti läheisimmän ystävänsä nimen: Garibaldi G'Karin, Vir London, Delenn Lennierin (eipä hän sitten löytänytkään itseään...) ja Ivanova varastaa Marcuksen Franklinilta.



Virin täytyy mennä taas pissalle.

Hengailu jatkuu pitkälle yöhön ja Vir on jo torkahtanut. Muut miehet jatkavat keskusteluaan, mutta Ivanova näyttää tuntevan itsensä ulkopuoliseksi. Delenn seuraa häntä sivummalle, jossa Ivanova kysyy, kuinka raskaasti Delenn ottaa tämän. Delennillä on ollut vuosia aikaa valmistautua ja on hän valmiina, vaikka jää miestään kaipaamaan. Ivanova tuntuu ottavan asian raskaammin, kun ystävien kuolema alkaa vähän kasaantua. Minusta tuntuu, ettei hän ole vieläkään päässyt yli Marcuksesta ja Sheridanin lähtö alkaa olla vähän liikaa. Kaikki vaan lähtevät eikä ketään jää leikkimään. Kaikki ilo tuntuu kaikonneen.

Ivanova vaihtaa puheenaihetta ja kysyy Davidin perään, mutta Sheridanin ja Delennin aikuistunut lapsi on sissiharjoituksissa, kun Sheridan halusi poikansa muistavan isänsä sellaisena kuin hän oli ja halusi aikaa vanhoille ystävilleen. Koska David on vieläkin kuvioissa – vaikkakin taustalla - sen on tarkoitettava sitä, että drakhien uurnatemppu epäonnistui nelisen vuotta sitten.

On Delennillä Ivanovalle oikeaa asiaakin, sillä Allianssissa ovat asiat muuttuneet. Sheridan kieltäytyi pari vuotta sitten uudesta presidenttiydestä ja Delenn vastusteli omaa ehdokkuuttaan, mutta suostui silti. Sheridanille jäi siis sissien päälliköinti ja koska häntä ei pian enää ole, vakanssi jää auki ja Delenn ehdottaakin Ivanovaa virkaan, kun ei Ivanova tykkää kenraalin puuhastaan. Ivanova sanoo harkitsevansa asiaa, kiittää Delenniä kaikesta ja painuu pehkuihin. Sheridan ilmaantuu paikalle kertomaan muiden hoitavan Viriä petiin ja kysyykin, suostuiko Ivanova. Näemmä koko idea oli peräisin häneltä.

Sheridan ja Delennkin siirtyvät nukkumaan, mutta tällä kertaa Sheridan ei näe painajaisia, kun ei saa edes unta. Delenniäkin valvottaa ja Sheridan tiedustelee häneltä huomispäivän ajankohtaa, vaikka tietää jo vastauksen. Huomenna on sunnuntai, päivä, jolloin Sheridan senior vei aina penskansa pikku ajelulle vailla sen kummempaa suuntaa. Hän päättää seurata isänsä esimerkkiä ja lähteä ajelulle, mieluiten heti aikaisin aamusta, jottei tarvitse liikoja hyvästellä kaikkia. Delenn vaikuttaa silminnähden järkyttyneeltä, kun tietää, ettei voi tulla mukaan. Sheridan haluaa tuntea vielä kerran avaruuden, johon tunsi aina kuuluvansa parhaiten, luultavasti Agamemnon-aikojen perusteella. Hän lohduttaa Delenniä, kun järkeilee Allianssista tulleen puoliksi totta ja puoliksi myyttiä ja on vain sopivaa, ettei hän jää Minbarille vaan tulee osaksi legendaa. Delennilläkin luulisi olevan helpompaa hoitaa jälkipyykkiä ja sopisi pois lähteminen minbarienkin ideologiaan. Delenn toteaa hänen aina ajattelevan strategioita. Sheridan haluaa huomisen olevan hyvä, iloinen päivä. Sen Delenn hänelle lupaa suoda ja he päätyvät vielä nauttimaan toisistaan.



”Isi ajoi kerran ojaan.”

Koittaa sunnuntaiaamu ja Sheridan on vetäissyt B5:ltä tutun Valon armeijan univormun ylleen, katsoo itseään hyväksyvästi peilistä ja tapaa hyvin viralliseen sävyyn hienoimpiin pukeutuneen Delennin käytävällä, sillä pitäähän Maassakin pukeutua sunnuntaisin hienosti. Delenn pyrkii olemaan katsomatta Sheridania, kun toteaa päivän olevan täydellinen ajelulle ja takeltelee jo, kun arvelee muiden heräävän pian. Sheridanin kannattaisi siis lähteä vielä kun voi ja sitten hän ei voikaan enää itselleen mitään, kun jää halaamaan presidenttiään ehdottomasti viimeistä kertaa. Tässä vaiheessa voisinkin kehottaa kohtaukseen mitenkään reagoimatta olevia suosiolla tappamaan itsensä, kun eivät kuulu tähän maailmaan. Tulen sitten haudalle nauramaan ja vähän häpeämäänkin. Olen harvinaisen tosissani.



”Että mä olen vanha!”

Franke ansaitsee palkkansa säestäessään syleilyä, jossa Sheridan ei sano hyvästi vaan hyvää yötä rakkaimmalleen. Kirkkain tähti taivaalla toivottaa samat taivaalleen, auringolleen ja kuulleen. Tästä tuli itse asiassa vähän mieleen Spielbergin minisarja Taken (minä jopa hieman pidinkin siitä!), jossa eräs epämääräinen hyypiö hoki ”You are the sun and the moon to me”, mutta siinä se huvitti tarkoituksella. Onhan näitä litanioita kyllä kuultu, vaihtelevalla menestyksellä. Sheridanin ja Delennin syleilyn aikana en ollut tippaakaan huvittunut. Toisista tipoista voi sitten neuvotella. Sheridan riistää vastentahtoisesti itsensä irti Delennistä ja jää vielä hivelemään äänettömästi hänen poskeaan, katsoo viimeisen kerran häntä, kääntyy ja astelee pois paikalta pysähtyen vielä ihan hetkeksi, mutta ei pysty katsomaan taakseen. Delenn nostaa kättään yrittäen vielä saada Boxleitnerinsa takaisin.







Vuokrataan humoristista kuvatekstitilaa sydämettömille paskiaisille. Pelkille paskiaisille puoleen hintaan.

Babylon 5 on vielä pystyssä – teknisesti siis – seuranaan läjä Maan sotavoimien hävittäjiä ja Sheridan matkustaa sinne ensin yksityis- White Starillaan vähän muistelemaan menneitä. Häntä vastassa ei pahemmin ole sakkia, kun tasan yksi vartija pönöttää vain asennossa merkkihenkilön kunniaksi. Höntin oloinen komentaja Nils – jonka hönttiys on ehkä ainoa särö tässä jaksossa, tosin voisi periaatteessa uskoa, ettei B5:n kanssa olla enää niin tarkkoja – säntää paikalle pahoittelemaan, kun ei tiennyt hänen olevan tulossa. Ei Sheridanilla kummempaa asiaa ole, kunhan tuli katsomaan paikkoja.

Sheridan ei voi kuitenkaan olla huomaamatta, että asemalla on harvinaisen hiljaista. Nils selittää, ettei täällä pahemmin ole ketään. Asema palasi muutama vuosi sitten Maan omistukseen, mutta budjettileikkausten vuoksi asemalle ei ole enää käyttöä. Väki väheni ja katosi ja sulkuporukka on lähinnä enää jäljellä. Babylon 5:stä on tullut aikojen saatossa tarpeeton ja siksi se aiotaan purkaa, sillä ei sitä voi vain jättää tänne navigointia häiritsemään. Tämän lisäksi tälle on ihan tarpeeksi paljon muitakin fiksuja syitä – mitä jos joku rötössakki saapuu ottamaan hylätyn puljun itselleen? Sheridan tuntuu ottavan tarpeettomuuden lievänä loukkauksena, kun tuntee itsensäkin vähän tarpeettomaksi ja jää mutisemaan asemalle itselleen, että taitavat olla sidottuja toisiinsa vieläkin.

Sheridania vähän huippaa ja hän käy vielä pyörähtämässä Zocalolla, jonka täydellinen tyhjyys teki asian vihdoinkin, lopullisesti selväksi – Babylon 5 on päättymässä. Zocalolla on käyty niin monet keskustelut, kävelty niin monta kertaa paikasta toiseen, tapahtunut niin paljon asioita ja tavattu niin paljon nimettömiä aseman asukkeja, että tällainen riisuttu käytävä suorastaan karmaisi. Sheridan jää kuuntelemaan ääniä, joiden G'Kar tiesi jäävän kummittelemaan tyhjille käytäville ja kuulee flashbackina itsensä uhoavan sillalla palanneensa Z'ha'dumista.



Joku on taas jättänyt siivoamatta.

Hänet ajatuksistaan karistaa Zack, joka todellakin piti lupauksensa. Hänhän väitti olevansa asemalla vielä valojen sammuessa! Hän palasikin puoli vuotta sitten Maasta takaisin hommiin asemalle. Zack vaikuttaisi olevan oikein hyvällä tuulella, ikä lähinnä painaa ryppyisiä silmänalusia ja jotain on tapahtunut jalallekin, kun tyyppi tuntuu ontuvan. Lisäksi voisin väittää hänen lihoneen ihan hitusen. Zack ei ilmeisesti saanut Sheridanin jälleennäkemisviestiä, mutta Sheridan ei mainitse asiasta enempää, kun käyhän tämä näinkin. Zack on lähdössä syömään, mutta Sheridan ei aio tulla mukaan, kun hänen aikansa on vähän kortilla. Seuraava ja ehdottomasti viimeinen matkakohde: Coriana 6, Varjosodan voiton paikka.

Sheridanin silmät jo lupsuvat ahkerasti kiinni, kun tietokone ilmoittaa hänen olevan Coriana 6:lla. Hän poistuu normiavaruuteen vetelemään viimeisiään, josta tietokonekin ystävällisesti kertoo. Sheridan sammuttaa yhtä ystävällisesti kaikki järjestelmät ja jää odottamaan. Jossakin valovuosien päässä Delenn ei saa nukutuksi vaan kääntyilee rauhattomana sängyllään Sheridanin tyhjää vuodetta kohti ja käpertyy sikiöasennossa miehen tyynyn ympärille. Sheridan jää katsomaan pimeyteen ja silmät vaipuvat kiinni.

Ja lähtevät avautumaan, kun ikkunaa lähestyy voimakas energiamassa, joka kietaisee aluksen sisäänsä. Sheridan kuulee tuttuja kysymyksiä aikaisemmalta tripiltään välitilassa ja hänen vierelleen tupsahtaa Lorien, jolla on uusi kysymys: Mihin hän on menossa? Sillä eivät hyperulottuvaiset olennot Siellä Toisaalla Sheridania suinkaan unohtaneet. He vain odottivat kärsivällisesti matkan päättyvän, jotta uusi voisi alkaa. Sheridan jo tietää, että Rajan toiselle puolelle hän aikoisi. Paluuta sieltä ei ole. Lepoa senkin edestä. Jo oli aikakin. Sheridan hymyilee levollisesti, sillä kas kummaa, aurinko se nousee avaruudessakin. Valo kietoo hänet ympärilleen ja sitten hän on poissa.



So let there be a message on my answer machine
From friends or lovers who will miss me
When I'm gone
When I'm gone

Corianan avaruuteen lähetettiin muutaman päivän päästä retkikunta, Ivanova selittää, ja Sheridanin tyhjä alus paikannettiin. Jotkut minbarit uskovat hänen palaavan vielä, mutta Ivanova itse ei häntä enää nähnyt.

B5:n vielä elävien kirjoissa olevat ovat palanneet B5:lle sen purkamisseremoniaan. Kaikista tähänastisista tunteistani onnistuin vielä nauramaan kunnolla ääneen, kun Ivanova kertoo purkuryhmän olevan valmiina ja Vir heittää nöyrästi legendaarisen hyvästelykämmenmanööverinsä. Se tuli niin sydämestä ja niin oikeassa kohdassa, ettei tosikaan. Ivanova siirtyy hissiin ja perässä tulevat Vir, Delenniä taluttaa Zack, sitten sisälle ahtautuu komeaan univormuun sonnustautunut Franklin ja on vain osuvaa, että viimeisenä alkuperäisestä kastista hissiin astuu Garibaldi.



Zack on niin varma, että painorajoitus pudottaa hissin.

Mutta kuka sammuttaa valot? J. Michael Straczynski. En edes pilaile. Luulin hänen olevan vähän lihavampi.



”Meh, paska sarja mutta tulipahan tehtyä.”

Leidi Ladiran vuosia sitten ennustama Babylon 5:n viimeinen sukkula poistuu asemalta kaikkien kansojen edustuspurtilot perässään, kun 25 vuotta palvellut rauhan satama repeää juhlallisesti liitoksistaan sarjan mielestäni teknisesti komeimmassa CGI-räjähdyksessä. Sivumennen sanoen tämä on se toinen Shed a Fucking Tear -momentti jo lähinnä symbolisminsa vuoksi, jonka aikana kehotan lapsia menemään nukkumaan ja kyynikoita itseensä. Esineitäkin voi rakastaa.





Taas jotkut kokoontumisajot menossa.





Joku se ei osaa vieläkään sulkea kaasuaan.

Kun kaikki palaavat omien elämiensä pariin – Garibaldi perheensä luokse nukkuvaa tytärtään sivelemään, Franklin duuniin kärräämään pak'ma'raa teholle (JESS! JESS!! Vielä nähtiin pak'ma'ra whooooo!), Zack Centauri Primelle avustamaan Viriä (!) ja Ivanova ykkössissiksi – Ivanovan monologi päättää sarjan.

Babylon 5 oli Babylon-asemista viimeinen. Uutta ei tulisi. Se muutti tulevaisuuden ja sen asukkaat. Se opetti luomaan tulevaisuuden, jotta muut eivät loisi sitä. Se opetti välittämään muista ja näytti vahvuuden tulevan yllättävistäkin paikoista. Ivanovan itsensä mielestä se antoi eniten toivoa uusien alkujen puolesta.

Delenn nousi joka päivä katsomaan auringonnousua.



"Silmäni!"

ISN:n erikoisraportti näyttää vielä pikanopeudella yksittäisinä freimeinä, ketkä pitää nylkeä nessuteollisuuden tukemisesta. Lähinnä tuotantoporukkaa, mutta tuli diashow ihan mielenkiinnosta katsottua pysähdyksissä. Manasin, kun Graphics and Swing Departmentin kuvassa oli mukana Grey 17 Is Missingin hahhah-hauska nukkepää. Koko tekijäkasti on kuitenkin kerääntynyt lopussa tehostetaustaa vasten. Tuet koko sarjalle ovat vissiin tulleet sissien muistokassasta.



”SCREW YOU FOR TAKING ALL THE CREDIT!!!”

Tämän jälkeen nähdään tietenkin näyttelijät ja yllättäen sekä kronologisesti ensimmäisessä että viimeisissä otoksissaan. Vertailen heidän lookkejaan huumorimielessä sitten IHAN lopussa, kun kirjoittelen epämääräisiä mietteitä hahmoista. Tosin nyt jo on todettava, että G'Karin alkuperäismaski näyttää joltakin märältä, jonka kissa on raahannut eteiseen haisemaan. Ja Marcuksen viimeistä kuvaa ei näytetäkään, kun tyyppi näyttäisi olevan kryokammiossa odottamassa tulevaisuuden megateknologiaa.

…

En tainnut vielä mainitakaan kyllästymiseen asti, kuinka paljon pidin jaksosta? Kun alkuhehkutusten jälkeen katsoin jakson vielä toistamiseen lähinnä entistäkin yksityiskohtaisemman synopsiksen verukkeella, veti se nytkin tasan samoista naruista ja vaikka jaksoa pitikin katsoa nyt katkonaisemmin, fiilikset olivat melko tarkkaan samat kuin vajaa viikko sitten. En ollut vain alkufiilisten deliriumissa silloin vaan kehtaan olla nytkin samaa mieltä.

Sleeping in Light on subjektiivisesti minusta Babylon 5:n paras jakso, vaikkei välttämättä objektiivisesti. Se onkin erikoislaatuisessa asemassa, kun se ei sitoudu aikahyppynsä vuoksi mihinkään suuriin kuvioihin, sillä B5:n muut tähtihetket olivat niitä muutaman jakson superryppäitä, joiden aikana tapahtui luvattoman siistejä asioita. Sarjan parhaat yksittäiset kohtaukset saattavat ehkä piillä jossakin muussa jaksossa jossakin London ja G'Karin suunnilla. Tämän jakson parhaat yksittäiset kohtaukset olivat Sheridanin ja Delennin jäähyväiset, Sheridanin lopullinen lähtö ja B5:n purku. Kaikki muut kohtaukset olivat erinomaisia. Itsenäisyytensä ansiosta tämä jakso on yksittäisenä kokonaisuutena parasta ikinä, ainakin jos on ollut menossa mukana ja tajuaa ja osaa arvostaa, miksi näin on. Olen tietenkin avoin – joskin paheksuva - eriäville mielipiteille, mutta omastani en horju. Mutta tätä parempaa ja ehdottoman tyydyttävää lopetusta en ole koskaan nähnyt fiktiiviselle tarinalle. Ai mitä? Katsoisin enemmän fiktiota? Ehkä katsonkin, mutta en oikeasti usko, että missään pystyttäisiin vastaavaan suoritukseen kuin tässä.

Eniten pelkäsin, että hampaankoloon jäisi tällaisissa tilanteissa aina yhtä otolliset ”tässäkö tämä nyt oli?” tai ”no mutta entä x?” -reaktiot, mutta niitä ei missään vaiheessa tullut eikä tänä aikana ole ehtinyt tullakaan. Babylon 5 todellakin vastasi kaikkiin, KAIKKIIN kysymyksiin ja jos jotain jäikin auki, sillä ei ole niin väliä. Sarjaa on kuitenkin ajateltava kokonaisuutena, viiden vuoden tarinana, jossa kahdenkymmenen vuoden loppusykäyksessä on viimeinen tärkeä kysymys – tuleeko Sheridan kuolemaan? Ja siihen vastattiin. Minusta sarja onnistui kaikista tuotanto-ongelmistaankin huolimatta äärimmäisen hyvin päättämään tarinansa. Tämän jakson tekeminen neloskauden lopussa olikin erikoinen veto eikä se aiheuttanut mitään muuta ongelmaa kuin Lochleyn katoamisen loppukuvioista. Oletan hänen palvelleen aikansa asemalla ja lähteneen muihin hommiin. Tietysti se on voi voi, jos olematon hahmo ei pääse mukaan jäähyväisiin, mutta sellaista sattuu.

Sleeping in Light on erittäin hyvä jo ihan näkyvien ansioidenkin puolesta ja kaikkein näkyvin ansio koko jaksossa oli se, että asioita ei oikeastaan näkynyt tai kuulunut. Kahtakymmentä vuotta ei selitetty puhki, vaan se vain oli kulunut. Hahmojen tarinat tuntuivat luonnollisilta eikä mistään jäänyt mitään pahempaa nipotettavaa. Oikeastaan mietin vähän sitä yhteensattumaa, kun Sheridanin kuolema ja B5:n tuho päätyivät ajallisesti tosi lähekkäin, mutta ehkä tässä oli jotain sellaista takana, että asema tuhottaisiin vasta Sheridanin kuoltua, sillä olettaisin Maassa olevan tietoista sakkia Sheridanin aikarajasta. Tai sitten kaksi tosi siistiä juttua piti saada samaan jaksoon, mutta EN valita! B5:n tuho oli hieno juttu ja sinetöi lopullisesti sarjankin.

Ei kaikki päättynyt onnellisesti. London ja G'Karin juttu jo tiedetäänkin, Lytaa ei jaksossa mainittu, kun en usko hänen loppuaikojen temppuilunsa hirveästi läsnäolijoita miellyttäneen – tosin jos Zack olisi ollut maljavaiheessa, hän olisi erittäin todennäköisesti maininnut ihastuksensa – ja Lennierin sivuttu kohtalo oli aika ikävä. Tunnun sivuavan taas alkuperäisestä pointistani viime kappaleessa. Tarkoitan siis sitä, että jakso oli erinomaisella tavalla hiljainen. Toimintaa ei tietenkään ollut, tässä oli kyse vain jäähyväisistä. Toimintaa kaipaaville on hautapaikka vapaana ja multa kuohkeana. Kaikki puhuivat hiljaiseen sävyyn, suurin osa jaksosta oli vailla musiikkia – paitsi tietenkin silloin, kun se pauhasi aina oikeaan aikaan. Mukana ei ollut liikaa porukkaa. B5:n autio ilmapiiri tuntui todella vahvana. Ajan kuluessa ja Sheridanin oman hiipuessa kaiken ”taso” tuntui laskevan – paitsi ei jakson, ehheh.

Näyttelyssä kaikki tekivät parhaansa. He kuitenkin tiesivät, että tästä tulisi se viimeinen jakso (vaikkei näyttelymielessä ollutkaan) ja uskoisin useimpien kuitenkin pitäneen aidosti osallisuudestaan tähän sarjaan. Lueskelinkin jotakin juttua näyttelijöiden hajoilusta jaksoa katsoessa. Boxleitnerin ja Furlanin suorituksien uskaltaisin väittää olevan jopa tyyppien parhaita, sillä jokin siinä vain tuntui niin aidolta. Olen kyllä kiinnittänyt huomiota näiden kahden kasvojensa ahmimiseen ja muuhun söpöilyyn lähinnä puolihuvittuneessa mielessä, mutta tässä tuntui siltä, että nämä kaksi ovat eläneet oikeasti onnellisen elämän yhdessä ja nyt se sitten päättyy.

Sleeping in Light ei yritä liikaa. Se on vanhanaikaisella tavalla hyvä, sillä nykyaikana mitään tällaista ei saataisi aikaiseksi ilman taka-ajatuksia. Siinä paistaa läpi tietynlainen vilpittömyys, joka onnistuu työntämään tieltään kaiken sen ylenmääräisen juustoisuuden, jota jakso pursuaa. Onhan tämä siis paperilla rumasti sanottuna väkisin väännettyä itkudraamaa, jossa jokin lihava setä möykkää että itkekää nyt pellet, jotta voin kieriä kyyneleissänne ja kaikki draamanupit vedetään laskelmoidusti, tahattoman koomisesti kaakkoon. Samanlaista voisin uskoa ehkä jossakin toisessa tapauksessa, mutta minähän jo sanoin pudottavani kriitikkovaihteen ja nauttivani lopusta. Ja vaikka ryhtyisinkin kriittiseksi, tästä on erittäin vaikea olla pitämättä. Tai sitten saa olla ihan uskomattoman hyvät perustelut, joiden kanssa olen eri mieltä.

Long story short: Sleeping in Light on minusta sarjan paras jakso. Itkin. Saatana.

…

Blogi on saavuttanut nyt alkuperäisen tavoitteensa ja on käsitellyt Babylon 5:n kaikki viisi kautta ja satakymmenen jaksoa. Yhteenvedon paikka viimeisestä tästä kaikesta EI kuitenkaan vielä ole, sillä päätin jo ajat sitten käsitellä tässä samaan syssyyn kaikki seitsemän elokuvaa ja koko Crusade-minisarjan. Vasta sen jälkeen seuraa ennaltamäärittelemättömän kokoiset yhteenvedot, loppukaneetit, mielipiteet, tyhmät vitsit ja kaikki muu siltä väliltä, mitä mieleen tulee ja mitä on saattanut välistä unohtua.

Mutta ennen niitä toimintasuunnitelma on seuraavanlainen:

1. B5-kausien ekstrat ja tiettyjen jaksojen kommenttiraidat (saatan näistä jopa jonkun pikkujutun kirjoittaakin)
2. The Gathering
3. In the Beginning
4. Thirdspace
5. The River of Souls
6. A Call to Arms
7. The Legend of the Rangers
8. The Lost Tales
9. Crusaden kolmetoista jaksoa
10. Kaikki muu
11. Farscape. (dun dun dunnnnnnnn!)
…
99. Babylon 5 uudestaan nopeammalla tahdilla määrittelemättömän tauon, ehkä vuoden tai pari, jälkeen (ja ovatko mielipiteet muuttuneet)

Seuraavaksi kuitenkin ajassa taaksepäin pilottielokuvaan... joka on kuulemma aika kakka ja huono.

109 - Objects at Rest

109

5. kausi, 21. jakso

Objects at Rest on Babylon 5:n viimeisenä kuvattu jakso – muttei viimeinen! - ja tunnelma on sen mukaista. Sheridanin on aika jättää legendaariselle avaruusasemalle ja sen miehistölle hyvästit ja aloittaa kierroksensa komentokeskuksesta, jossa vielä joskus päsmäröi itse, mutta hän on ojentanut valtikkansa kapteeni Lochleylle. Ex-kapteeni ja kapteeni eivät ole saaneet unta ja he katselevat keskuksen pääikkunasta tyhjyyteen, jonka laidalla on Raja ja siellä puolestaan totuus. Sheridan kertoo, ettei halua lähtiessään pitää mitään suurempia seremonioita, esityksiä tai puheita, vaan tahtoo lähteä vähin äänin. Lochley ymmärtää, ja haluaa kiittää Sheridania, kun toi hänet asemalle, kun hän on alkukangertelujen jälkeen oppinut pitämään asemasta. Sheridan puolestaan kiittää häntä ja uskoo jättävänsä aseman hyviin käsiin. Se sentään lievittää lähdön vaikeutta. Lochley lähtee järkkäämään asemaa tavallista kiireisempää päivää varten jättäen Sheridanin vielä tähystämään kohti Rajaa.



”Katso tarkemmin, Lorien vilkuttaa tuolta helvetin kaukaa!”

Katananarni Ta'Lon on palannut G'Karin pyynnöstä B5:lle, mutta ihmettelee, kun kukaan ei tule avaamaan suurlähettilään ovea. Uneton Vir köpöttää paikalle mainitsemaan G'Karin lähdöstä eikä kukaan tiedä, mihin hän on lähtenyt. Vir ei pahemmin tiedä G'Karin viesteistä ja jättää Ta'Lonin hakkeroimaan itsensä sisään. Huone tunnistaa hänet ja käynnistää hänelle jätetyn viestin. G'Kar pahoittelee, kun ei voinut jäädä pidemmäksi aikaa ottamaan häntä vastaan. Hän haluaa Ta'Lonin jatkavan narnien suurlähettilään hommia hänen tilallaan ja Ta'Lon vaikuttaa yhtä hämmentyneeltä kuin G'Kar arveleekin. G'Kar ei valinnut seuraajaansa aivan sattumalta, sillä hän tuntee Ta'Lonin ja on aina arvostanut hänen luonteenlaatuaan. G'Kar oli narneille häiriötekijä ja lähti siksi pois. Hän uskoo narnien tarvitsevan asemalla yhdyshenkilöä, joka on enemmän soturi kuin pappi – G'Kar itse arvelee luisuneensa enemmän pappeuden suuntaan. Hän uskoo Ta'Lonin kyllä pärjäävän, kun G'Kar itse oli aivan yhtä nyyppä, kun itse aloitti hommat. Viestin jälkeen Sheridan ja muu aseman henkilöstö saa kuulla uudesta suurlähettiläästä. G'Kar pyytää ääni väristen Ta'Lonia palvelevan kansaansa kohtuudella, reiluudella ja kunnialla. Loppuosa kyllä lutviutuu ihan itsestään.

Valta vaihtuu myös aseman sairaanhoidon piirissä, kun Franklin on Zocalolla syömässä sarjassa muutamaan otteeseen vilahtaneen söötin tohtori Hobbesin kanssa. Hän nimittääkin naisen seuraajakseen, sillä muut aseman sairaanhoidon ammattilaiset ovat enemmänkin spesialisteja ja sairastupa tarvitsee Hobbesin kaltaista yleislekuria. Franklin on lähdössä tänä iltana ja kertoo tehneensä voitavansa Delennin raskaudelle. Hobbes uskoo, että kai nyt vähin äänin poistuva Franklin hyvästelee edes Sheridanin, ja presidentti saapuu sopivasti Zocalolle. Miehet siirtyvät lähikäytävälle heittämään hyvästit ja erityisen hienona yksityiskohtana heidän sananvaihtoaan ei tarvitse kuulla, sillä jokin raja hyvästelynyyhkytykselle, vaikka se tietty hienoa onkin.

Lennier saapuu yllättämään kamojaan pakkailevan Delennin, joka ilahtuu suuresti. Lennierillä on taukoa sissiharjoituksista ja vaikka harjoittelu alkaa lähestyä lakipistettään, hän ehtii kyllä liittyä Delennin seuraan, kun tämä palaa Minbariin. Delenn on jo keittämässä teetä, kun Lennier jää katselemaan synkkänä Sheridanin ja Delennin kuvaa, olisikohan kihlajais- tai hääkuvaa.



Tämän Lennier ripustaa ulkohuussin seinälle.

On Sheridanilla vielä tehtävääkin asemalla. Hän osallistuu Lochleyn ja Zackin kanssa pieneen kokoukseen, jossa Tessa on päässyt vauhtiin esittämään tiedustelulahjojaan selittämällä brakirien ja drazien tyhmistä pikkukahnauksista, jotka tuppaavat huvittamaan Zackia. Avaruuden pitäisi olla tarpeeksi rauhallinen Sheridanin ja Delennin matkalle Minbariin. Tessa lähtee ja Sheridan tuumii, että tämähän likka osaa. Lochley miettii, miksei Tessa voisi tulla heidän mukana Minbarin tiloihin, mutta ilmeisesti siellä on heikommat resurssit ja B5 on muutenkin valvovaa silmää tarvitseva majakka. He miettivät, mitäköhän Garibaldille mahtaa kuulua, kun mies ei ole vielä pahemmin ilmoittanut itsestään Marsissa.

Marsissa Edgars Industriesissa puhaltaa uudet tuulet, sillä herra Garibaldi on saapunut tapaamaan keskitason managereja ja kertoo pyörittävänsä tästä eteenpäin yhtiön päivittäisiä tapahtumia. Hän on kuullut juttua paikalla olevien asenneongelmista ja kun yksi on jo nipottamassa, että uusi pomo on tullut varmaan potkimaan heidät työkkäriin, Garibaldi yllättää heidät kaikki ylentämällä heidät johtokuntaan, sillä kuten viime jaksossa kävi ilmi, siellä olisi nyt vapaata. Garibaldin veto ei ole mitenkään tyhmä, sillä ilmeisen työmoraalin nostatuksen lisäksi hän antaa nillittäjille vapaat kädet puhua suunsa puhtaaksi, jos jokin asia yhtiössä ei toimi ja saavat nillittää vaikka hänelle ihan vapaasti. Luultavasti tällaisesta käytöksestä olisi ennen vanhaan potkittu työkkäriin. Hän kehottaa heitä työskentelemään hyvin tai joutuvat hänen lounaakseen.

Siistiin takkiin pukeutunut Franklin lähtee alustelakalle, käännähtää vielä kerran katsomaan taakseen ja poistuu vähin äänin B5:ltä yksityissukkulalla luultavasti iäksi.



Frankie Goes to Hollywood

Sheridan ei saakaan poistua ihan vähin äänin B5:ltä, kun vanha tuttu ISN:n uutisreportteri kertoo asemalle saapuneesta White Starista ja presidenttiparin lähdön huhuista. Delenn vain katselee huvittuneena Sheridanin nurinaa. Lennier tulee paikalle ilmoittamaan laukkujen olevan lastattu ja kaiken olevan valmista ja kun Delenn käy tarkistamassa, ettei vaan mitään jäänyt makuuhuoneeseen, kilpakosijat jäävät kahden kesken. Awkwardddd! Sheridan haluaa kiittää Lennieriä tulostaan, kun se merkitsee niin paljon ennen kaikkea Delennille mutta myös hänelle. Lennier ei aio viipyä Minbarilla kauaa ja Sheridan vielä toivottaa hänet aina tervetulleeksi heidän luokseen. Delenn tulee, ottaa Sheridania kädestä ja he lähtevät Lennierin lipuessa heidän vanavedessään.

En ole nähnyt Zocaloa koskaan näin täynnä hyväntahtoisesti hymyileviä ihmisiä ja maskiheppuja. Luultavasti Straczynski ja muut tuotantojepet kutsuivat kaikki sukulaisensa paikalle hyvästelemään Sheridanin ja Delennin. Lochley kertoo hieman pahoillaan ISN:n paljastuksesta, jonka Sheridan jo tietää. Sheridan, Delenn ja Lennier siirtyvät hieman keskemmälle, sillä jotakin heidän tulisi varmasti odottavaiselle joukkiolle sanoa, mutta ensi kertaa Sheridan ei saa mitään sanotuksi, vaan delegoi homman ritarillisesti Delennille. Delenn kertoo oppineensa asemalle tulon jälkeen useita uusia kieliä ja tietenkin englannin, tuon ihmisten kaupankäynnin kielen. Jotkut sanat ovat toisia helpompia, mutta vaikeimpien joukossa on ollut aina ”hyvästi” (mikä on itse asiassa mielenkiintoista, sillä ”hyvästi” kuulostaa paljon lopullisemmalta ja tylymmältä kuin ”goodbye” - kuka muka hyvästelee toisen sanomalla ”hyvästi” ellei ole Heikoimman lenkin juontaja?), sillä minbarissa ei ole sanalle vastinetta, sillä minbarit uskovat aina jälleennäkemisen mahdollisuuteen. Delenn pahoitteleekin, kun ei sano muille hyvästejä, sillä heidän sielunsa, toiveensa ja tulevaisuuden perusta on aina läsnä tällä asemalla, ja he tulevat näkemään vielä. He jatkavat matkaansa ja väkijoukko väistyy kumarrellen tieltä.



”Now get the HELL out of our galaxy, all of you!”

Zack odottaa alustelakalla ja Sheridan on hyvillään, kun edes joku vanhasta jengistä jää pitämään puljua pystyssä. Zack vitsailee sarkastisesti, ettei hän täältä mihinkään lähde ja on varmaan vieläkin mukana, kun valot sammuvat lopullisesti. He kättelevät ja jatkavat matkaansa alukselle, joka kyydittää heidät White Starille. Sheridan ihmettelee, missä aluksen kapteeni mahtaa olla, ja Lennier kertoo, että olisi symbolista, jos Sheridan ja Delenn toimisivat kapteeneina. Sheridan ottaa työn vastaan ilomielin selvästi EAS Agamemnon mielessään ja haluaa kääntää ja tasata aluksen katsomaan vielä viimeisen kerran kohti hiljakseen pyörivää Babylon 5:ä. White Star pyörii nyt aseman maisemakuvun tasolla ja kuvun sisään ovat saapuneet Corwin, Tessa, Vir, Lochley, Zack, Ta'Lon sekä Hobbes tekemään kunniaa poistuvalle presidentille, joka puolestaan tekee heille kunniaa White Starin ohjaamosta. En edes kyennyt nauramaan helvetin rumalle, matalaresoluutioiselle White Starin etumukselle, kun kohtauksen ylenpalttinen dramaattisuus ja eksessiivisiä ylisanoja kiistatta ansaitseva musiikki veivät täydellisesti potin ja tätä oli totisesti vielä pahempaa katsoa kuin Garibaldin lähtöä viime jaksossa. Siis ei saatana nyt oikeasti, miten jotain näin tyydyttävää voi olla olemassakaan? Aistin kyllä tässä kyynisessä maailmassa kohtauksen ilmeisen juustoisuuden, mutta juuri nyt en voisi välittää sellaisista häiriötekijöistä sitten ollenkaan.



Virin täytyy mennä kohta pissalle.

Kapteeni käskee, ja White Star poistuu hyppyportista uusiin seikkailuihin, joista ensimmäinen tapahtuu hyvin odottamattomasti hyvin pian, kun rauhattoman oloinen Sheridan lähtee kävelylle käytäville. Eräs ihmississi on paikantanut aseiden jäähdytysjärjestelmissä vaarallisen kaasuvuodon ja Sheridan saapuu juuri sopivasti paikalle, kun aluksen järjestelmät evakuoivat kyseisen alueen ja kaksikko jää lasioven taakse nalkkiin. Lennier sattuu ilmestymään oven turvallisemmalle puolelle ja on jo aikeissa avata oven, kun tulee mustasukkaisuuden kalvamana toisiin ajatuksiin. Sheridan jää huutamaan Lennierin nimeä, kun katkera ikuinen kakkonen livistää paikalta. Tunteidensa riepottelema Lennier etenee aluksella ja omatunto käskee hänet kääntymään. Kun hän palaa rikospaikalle, Sheridan on jo saanut itsensä ja sissin vapaaksi rikkomalla oven minbarikepillä ja tuijottaa murhaavasti pelästynyttä Lennieriä. Delenn pyyhältää paikalle kysymään Lennieriltä tapahtuneesta, mutta Lennier pakenee häpeissään paikalta, nappaa hävittäjän, katoaa White Starilta ja sulkee radioyhteyden Delenniltä.



”What killed the Sheridans? Ice age.”

Sheridan on toipumassa ysköksistään ja Delenn kertoo, että Lennierin harjoitushuone tutkittiin ja sieltä löydetty päiväkirja paljasti hänelle, että Lennier taisi olla paljon vakavammin häneen pihkassa kuin hän olettikaan. Lennier näytti pitävän hänen suhdettaan Sheridaniin virheenä, mutta ei kuitenkaan tuntunut sortuvan mihinkään tällaiseen. Delenn olettaakin, että meille kaikille tulee hetki, jolloin emme ole mitä olemme ja kadumme tekoa koko loppuelämän. He eivät tiedä, palasiko Lennier vielä paikalle katuvaisena vai viimeistellääkseen Sheridanin, mutta joka tapauksessa hän meni liian pitkälle. Sheridan aikoo kuitenkin pitää Lennierin tempun salaisuutena, kun muuten saapuminen Minbarille menisi turhaksi säädöksi ja jo ihan Lennierin omantunnon puolesta. Ottakoon heihin sitten yhteyttä, kun on valmis tiedostamaan tekonsa. Yskänsä Sheridan voi selittää muille vaikkapa flunssana.

Minbarissa syydetään rahaa ilmaan riehakkaiden ilotulitusten merkeissä, sillä pitäähän Allianssi-parin kotiinpaluuta juhlistaa. He saapuvat Allianssin tuliterään päämajaan, jota Sheridanin on pakko ihastella ja kyllä parvekemaisematkin kelpaavat. Londo vitsailee, että Sheridan taitaa kävellä vieläkin pää pilvissä. Kyllä, keisari Mollari on saapunut yllätyksenä valtiovierailulle ja tuntuu hersyvästi naureskellessaan ihan eri centaurilta kuin valtaistuimella murjottaessaan.



”Minbar!” ”Minbar...!!” ”Minbar...!!!” ”It's only a model.”

He siirtyvät ruokailemaan ja Londo kertoo, että hienointa keisarin hommissa on katsoa niitä, jotka eivät selvästikään tykkää uudesta keisarista. Delenn ei voi kuitenkaan olla ihmettelemättä London luonteen muutosta, kun keisari oli viime tapaamisen aikoihin varsin töykeällä päällä. Londo vain toteaa sen olleen esittämistä kansalle, sillä uudelleen kasvava imperiumi tarvitsee tällaista näyttöä. Politiikka ja ystävyys ovat eri asioita ja kun Londo kuuli Delennin raskaudesta ja heidän tulostaan, hän halusi ihan itse tulla onnittelemaan ystäviään. Hän nostaisi kernaasti heille maljan, mielellään alkoholillisen, ja miettiikin, missä jemmassa Sheridan pitää brivaria tai Maan viskiä, mutta harmittelee, kun hänen partnerinsa pitävät häntä kuivilla. Delenn muistuttaa, että minbareille alkoholi on vaaraksi. Kenties alkoholipuheet saavat kiipp- eikun siis vahdin vahdin herpaantumaan, kun Delennin ilme vaihtuu pelottavaksi hetkeksi hyvin hämmentyneeksi eikä Londo taida tajuta tulleensa tuijotetuksi, kun ei Delennkään tajua joutuneensa vahdin häröön näkökenttään. Otus jopa häilyy ohikiitävän hetken London olkapäällä, kun Delenn lopulta tokenee.



I love acid – goin' round and round and round
I love acid – goin' up and down
I love acid – insights fleshy sound
I love acid – acid - acid
I love acid – and this dirty jig-ass beat
I love acid – move your mind, move your feet
I love acid – get up, feel this beat

Londo ei huomaa mitään kummallista tapahtuneen, vaan rikkoo kiusallisen hiljaisuuden vaihtamalla puheenaihetta lahjaan, jonka on tuonut heidän tulevalle lapselle – oikein hulppean uurnan. Ei Delenn millään kehtaisi vastaanottaa lahjoja, mutta Londo oikein vaatii sitä, kun Londolla ei ole perijää ja olettaa Centaurumin hajottavan keisarin viran hänen jälkeensä. Delennille tulee muuta ajateltavaa, kun eräs minbari kertoo hänelle jotain ja hän poistuu, joten Sheridan vastaanottaa lahjan. Londo jatkaa, että se tulisi luovuttaa lapsen täyttäessä 16 vuotta. Sheridan tutkiskelee uurnaa ja huomaa pohjan olevan suljettu. London mukaan sisällä olisi pyhää vettä parin tuhannen vuoden takaa ensimmäisen keisarillisen palatsin läheisestä joesta.

Delenn on siirtynyt sivummalle ottamaan vastaan kristalliviestin Lennieriltä. Hän ei aio palata, mutta otti yhteyttä kertoakseen, kuinka pahoillaan on tapahtuneesta eikä koskaan tarkoittanut mitään sellaista tapahtuvan. Hän ei odota Delennin anteeksiantoa kun ei voi antaa anteeksi itselleenkään. Hän pyytää välittämään pahoittelunsa Sheridanillekin ja jatkaa, että hänen on pysyttävä poissa ja pohtia, kuka oikeastaan on niin kauan, että voi palata takaisin. Hän lupaa, että he näkevät vielä ja tulee ansaitsemaan Delennin anteeksiannon, vaikkei saisikaan koskaan rakkautta. Sen aikaa hän toivoo Delennin ja Sheridanin olevan onnellisia.

London aika on kortilla, kun Centauri Prime kaipaa johtajaansa, mutta ennen kuin hän lähtee, hänellä on vielä tärkeää sanottavaa Sheridanille ja Delennille. He tulevat olemaan aina hänen ystäviään ja tämä lyhyt yhdessäolo oli hänelle paljon tärkeämpää kuin he osaavat edes aavistaa. Hän tiedostaa vähän apeana, että keisarilliset vartijat odottavat, ja jättää hyvästit. Sheridan ja Delenn jäävät hieman häkeltyneinä ihmettelemään jäyhän centaurin avautumista, mutta Sheridan vaihtaa puheenaihetta, kun arveli Delennin viestin olevan Lennieriltä. Delenn kertoo sen sisällön joskus toiste.

Londo on siirtynyt Minbarin kiertoradalle katselemaan ikkunasta, kun kuulee lipevän äänen kehuvan hänen tekoaan ja suo hänelle tunnin vapaa-aikaa. Londo ottaa palvelijalta juotavaa ja kysyy vähän pilkallisesti möykyltään, että mitä seuraavaksi. Ääni vastaa, että nyt he odottavat vuosien vierivän. He ovat hyvin kärsivällisiä. Centaurit häipyvät järjestelmästä. Näemmä lahjauurnan sisällä kököttää hyvin kärsivällinen vahti.



”Sain viimeksi puolitoista tuntia, kun vein pyykit kuivumaan!”

Minbarilla koittaa yö eikä Sheridan saa unta. B5:ssä on paljon unettomia ihmisiä. Sheridan siirtyy olohuoneeseen ja nauhoittaa erittäin henkilökohtaisen viestin syntymättömälle lapselleen, joka tulee sen katsomaan 21-vuotiaana tullessaan täysi-ikäiseksi. Lorienin ennustusten mukaan Sheridan on jo silloin ollut kaksi vuotta kuolleena. Sheridan kertoo rakastavansa lastaan ja jakaa nyt hänelle viisauksiaan. Delenn tulee olemaan hänen tärkein liittolaisensa, jonka puoleen kannattaa aina tukeutua eikä äiti koskaan tuomitse.

Kun Sheridan ottaa puheeksi, että kaikki tekevät virheitä, kuva siirtyy onnelliseen sikaria polttelevaan Garibaldiin (tämä yhdistelmä näyttää ahdistavan paljon John McClanelta!), joka selailee yhtiönsä paperinivaskoja Lise vierellään. Sheridanin mukaan virheistä tulee oppia. Joskus taas kaikki joutuvat pois kotoa (paitsi äitinsä kellarissa asuvat) eivätkä välttämättä enää tiedä, mihin kuuluvat. Näkökulma siirtyy Asimovin kyydissä matkustavaan Frankliniin ja Sheridan opettaa, että koti on aina jossakin - jos ei konkreettisena paikkana niin siellä, mihin intohimo kuljettaa. Matkallaan menetetään ystäviä ja saadaan uusia, ja he muuttuvat siinä missä itsekin, ja löytävät lopulta omat tiensä, mutta heidät kannattaa muistaa (otoksia Lochleysta, Zackista, Lennieristä, Ta'Lonista, Viristä, G'Karista ja Londosta).



Yippie-ki-yay motherfuckers!

Sheridan opettaa vielä, että asiat kääntyvät kyllä lopulta parhain päin, vaikka vastoinkäymisiä ja kärsimystä sattuukin ja ystäviä kuolee. Helppoa tämä ei tule olemaan, mutta jos pysyy uskollisena sille, mihin itse uskoo, kaikki toimii. Hän iskee vielä diktaattorimoodin loppuun ja uhoaa, että omista mielipiteistä kannattaa taistella riippumatta tuen määrästä. Delenn herää, siirtyy lähelle seuraamaan nauhoituksen loppua ja lausuu Sheridanin puolesta tämän isän ensimmäisen ohjeen – älä koskaan aloita taistelua, mutta saata se aina päätökseen. Sheridan saattaa nauhoituksen päätökseen ja Delenn antaa ohjeen presidentilleen – kannattaisi ruveta nukkumaan. He lähmivät vielä toistensa kasvoja ja söpöilevät rakkaudentunnustuksilla.



”Never start a TV series, but always finish it.”

Tähän päättyy Babylon 5 – tekijöiden osalta. Katsojia odottaa vielä loppuhuipennus ja voi pojat, että sitä nyt odotankin. Oikeastaan olen odottanut viimeistä jaksoa jo aivan sarjan alusta asti, kun olen kuullut siitä melkoisen yksimielistä ylistystä. Ovatpa jotkut sitä sarjan parhaaksi jaksoksi kehuneetkin. Enköhän näillä näkymin ole valmis liittymään kuoroon, sillä on täysin mahdotonta, että se olisi täysin surkea. Tietysti voin varautua lievään ”tässäkö tämä nyt oli” -reaktioon, kun fakta on, että tämän jälkeen sarjaa ei enää ole – paitsi tietenkin ne elokuvat ja Crusade, ja jos se ei ole vielä tullut selväksi, katson ja analysoin nekin, eli tämä blogi ei pääty vielä aivan pian, varsinkin kun kevyt 1500+ -sivuinen käännösprojektini Dan Simmonsin Iliumista ja Olympoksesta on käynnistynyt tässä samalla.

Mutta niin, teksti ei ole tämän jakson osalta vielä tässä enkä spekuloi enempää päätösjaksoa, vaikka sen katsonkin HETI tämän valmistumisen jälkeen. Mitä tästä nyt sanoisi, ettei menisi liiaksi ylisanailuksi, mutta tässä oli suunnilleen kaikki elementit, mitä tällainen pitkälle viety lopetus tarvitseekin – vielä lisää jäähyväisiä ja katseita tulevaisuuteen. Olin hiukan yllättynyt, kun Franklinin lähtö nähtiin kuitenkin vielä sarjan puitteissa. Ehkä kuluva vuosi on niin lopussa, että hänen oli aika lähteä. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, tykkäsin, miten hänen lähtöään käsiteltiin. Franklin on kuitenkin lopulta aika perusjätkä, joten tällainen lähtö sopi hänelle tosi hyvin (en muista ihan tarkkaan, miten se meni, mutta voisin kuvitella Franklinin saapuneenkin asemalle vähän samaan tapaan), ja jätti vielä kivan oloisen seuraajankin tilalleen. Ta'Loninkin paluu aseman vakihommiin oli mainio veto ja G'Kar pääsi vielä loistamaan sydämellisessä viestissään. Pakolliset plussat vielä Garibaldin hassuttelulle yhtiöpomona.

Käytin jo kaikki mahdolliset ylisanani Sheridanin ja aseman miehistön mega-salutesta, joten ei siitä sen enempää. Tai no okei, ihan vähän sitten. Taas yksi sarjan parhaista kohtauksista ihan jo pelkästään musiikin osalta (musiikki oli muutenkin aivan erityisen huippuluokkaa ja tykkäsin myös visuaalisesta annista), mutta kyllä jäljelle jääneiden panorointiakin seurasi ihan fiiliksissä. Noin muuten Sheridanin ja Delennin lähtöä käsiteltiin ihan hauskasti aina kapteenien tapaamisesta Zocalon väentungokseen, jossa ihan varmasti oli kyse siitä, että joka himputin Straczynskin nojatuolin lämmittäjä halusi mukaan lavasteisiin. Oli tällaista kollektiivista hymyilyä silti mukava katsoa, kun näytti, ettei kukaan tungoksessa mulkoillut, että tuolla se kehno ylinäyttelijä lesottaa ja virnuilee. En ole ihan varma, mutta Delennin puheet siitä, ettei tulisi sanoa hyvästejä, toivat mieleen taas vaihteeksi Sormusten Herran, tuon JMS:n plag-... innoituksen lähteen. Olikohan siinä Gandalf höpäjämässä jotain samanlaista...?

Lennierin pikku tempaus oli todellakin jotain sellaista, mitä en osannut odottaa, ja olinkin aluksi vähän harmistunut White Starin toiminnasta, kun ajattelin sen olevan vain jotakin päälleliimattua äksöniä. Ainakin melkoinen kontrasti, kun sitä ennen oli huikean hienot salutet. Olin kuitenkin väärässä, kun Lennierin juonikaareen saatiin tämän kautta varsin synkkä lopetus, mutta sehän on vain hieno juttu. Haamu-Mordenin ennustus toteutui, jee! Ei kaikki pääty onnellisesti ja muutenkin tämä koko kolmiodraama oli hänen puolestaan niin tuhoon tuomittu räpellys, että epätoivoisen minbarin tuli tehtyä tyhmyyksiä, joita katui heti jälkeenpäin. Sääliksihän häntä käy, vaikka temppu hävyttömyysluokkaa ihan paska olikin.

London paluu oli toinen odottamaton veto, sillä ihan totta uskoin, ettei hän lähtisi valtaistuimeltaan enää yhtään mihinkään paitsi ehkä vessaan. Minbar-vierailu tuntuikin piristävän Londoa miltei entiseen kuosiin, vaikka taustalla onkin tämä salaperäinen uurnavehkeily, jonka perusteella Sheridan Junior saa olkapäähänsä herra möykyn. Eli ei Londo aivan vailla drakhien tarkoitusperiä saapunut planeetalle ja onkin mielenkiintoista pohtia, kuinka paljon London puheista oli sellaista, joita hän oikeasti tarkoitti. Ystävyydentunnustukset tuntuivat ainakin tulevan kahlitulta centaurilta täydestä sydämestä.

Jakso päättyi viestiin jälkipolvelle ja tiettyjen Mass Effect 3 -yhteyksien vuoksi minulle tuli tästä mieleen pelin se kohtaus, jossa SPOILERI SPOILERI SPOILERI Liara kertoo seuraavalle sukupolvelle lähetettävästä tietokapselista. /SPOILERI SPOILERI SPOILERI. Vaikka B5-konteksti täysin erilainen olikin ja sopi tosi hyvin sarjan tulevaisuuden kuvioihin. Taas muistutettiin siitä, ettei Sheridan elä loputtomiin ja onhan se kurjaa ajatella, ettei hän näe lastaan aikuisena, mutta aina ei voi voittaa, kun megajeesusalien pelastaa kuopasta. Kaikesta näennäisestä kliseisyydestään ja juustoisuudestaankin huolimatta viestin sisältö oli aika äärettömän hyvää fiilistelyä kaikkine hahmovilahduksineenkin, kun Sheridanin puheilla voi peilata niin hyvin koko sarjan tapahtumia. Uskoisin tämän olleenkin sen tarkoitus. Sheridanin ja Delennin toistensa lääppiminen meni ehkä vähän yli, mutta kai heille täytyy suoda onnea, kun sarjan lopussa kerran on niin kivasti muutakin feelgoodia.

Ensi kerralla Sleeping in Light, Babylon 5:n päätösjakso. Tämä päättyy. Voihan nenä. 

108 - Objects in Motion

108

5. kausi, 20. jakso

Objects in Motion ja sen jälkeinen jakso panevat nimillään ihmettelemään, että liekö Fireflyn päätösjakson Objects in Spacen nimi sittenkään sattumaa, vaikka muuta yhteistä jaksoissa ei salamurhaajajuonen lisäksi olekaan. Eikä sekään ole edes tämän jakson pointti, vaan asiat – tai paremminkin hahmot - ovat lähteneet liikkeelle. Nyt epilogia jatketaan.

B5:lle on tullut tuttu vieras Marsista, mutta Zackin järjestelmät eivät tunnista Ykköstä, jonka oikeaksi nimeksi paljastuu Theresa ”Tessa” Halloran. Olin iloisesti yllättynyt sekä Ykkösen paluusta että hänen nätistä nimestään. En usko, että olisin missään yhteydessä törmännyt aiemmin Tessoihin. Tessa on nyt Marsin tilapäisen hallituksen jäsen ja häntä ärsyttää suuresti, kun Maan suunnalla hidastellaan päivitysten kanssa, kun itsenäisessä Marsissa on nyt käytössä uudet passit ja valuutta. Tuntuvat härnäävän marsilaisia ihan tahallaan käyttämään Maan vastaavia.

Franklin on kuitenkin lähistöllä ja vakuuttaa Tessan olevan hyvä tyyppi, sillä auttoihan hän heitä Sheridanin pelastuksessa ja Maan hirmuhallinnon syöksennässä. Zack uskoo Franklinia ja antaa heidän mennä. Franklin kytkee heti päälle valkoisen ritarin hurmaavan vaihteensa Tessan äärellä. Tessa ei kuitenkaan ole tullut yksinomaan tohtorin vuoksi paikalle, vaan hänellä olisi asiaa Garibaldille.

Garibaldilla on tällä hetkellä kaikkea, mistä aikuinen mies voisi haaveilla: nainen, herkullinen työpaikka ja helvetinmoiset läjät alkoholia elimistössä. Hän onkin melkoisella vieroituskuurilla, kun myrkky pitäisi saada pois elimistöstä. Lise pysyy silti hänen tukenaan, kun äijä ryynäilee suihkuhuoneen puolella, ja käy avaamassa oven Franklinille ja Tessalle, jotka kuulevatkin hilpeät ykäämismelodiat. Garibaldi kömpii paikalle ja saa kuulla, että hän sekä Lise ovat jonkun ruojan tappolistalla.

Intron jälkeen Tessa kertoo, että Marsin itsenäistyminen sekoitti pahasti paikallisten Maata nuoleskelevien suuryhtiöiden pakat, kun ne eivät voineetkaan enää avoimesti raiskata Marsista resursseja. Tilapäishallitus alkoi nuuskia heidän suuntaansa ja tarjosi immuniteettia kaikille niille, jotka tukisivat hallitusta. Hallitus onkin ujuttanut yhtiöihin informantteja, joiden avulla niitä pidetään lieassa. Valvovan silmän alla on tietenkin myös vaikutusvaltainen Edgars Industries ja Lise älähtääkin, ettei hän itse ole sotkeutunut hämärähommiin, kun hänen exänsä piti hänet erossa yhtiön sisäisistä asioista.

Franklin jatkaa, että johan Edgarsin lafka on sotkeutunut telepaattivirukseen ja jos firmalla oli muita synkkiä salaisuuksia Clarkin laskuun, joku saattaa halutakin pitää ne salaisina. Garibaldi arvaa, että joku haluaa päästä Lisestä eroon ennen kuin nainen saa tietää liikaa ja Garibaldi on hyvä listiä siinä samalla, kun tiedusteluammattilaisena hänen tulee tietää liikaa. Tessa ei tiedä, kuka on pantu asialle, mutta on varma, että assasinointi tapahtuu ennen kuin Garibaldi ja Lise lähtevät Marsiin. Tämä tulee puolestaan Franklinille yllätyksenä, sillä Garibaldi ei ole asiasta pahemmin ilmoitellut.

G'Kar käy Lytan sellissä – matkalla sinne hän on vartijoiden suojeluksessa, sillä faninarnit alkavat olla hänestä vähän turhankin innoissaan, ainakin eräs heistä – eikä G'Karia haittaa ollenkaan tapaaminen sellissä, sillä hän on jo tottunut niihin ja laatinut niissä parhaat tekstinsä. Lyta onkin jo kuullut hänen tarjouksestaan tulla matkakumppaniksi ja telepaatti kertoo suostuvansa, vaikkei ole tulevaisuudestaan täysin onnellinen, sillä olettaa G'Karilla olevan tähän joitakin omia syitään. Ehkäpä narni haluaa hänet vain petiin heidän DNA-sopimuksensa vuoksi? G'Kar kuitenkin pahastuu, vähän säälii kovikseksi muuttunutta Lytaa ja on vieläkin enemmän varma, että matkailu tekisi Lytalle oikeasti hyvää. Ainakin nainen pääsee eroon B5:n seinistä, mutta toivoo, ettei hän tuo seiniään mukanaan.

Sheridanille on tietenkin informoitu Garibaldin todennäköisestä murhayrityksestä ja kertoo asianosaiselle, miten he etenevät. Garibaldille ja Liselle järkätään rekisteröimätön suojapaikka ja he aikovat houkutella murhaajan paikalle G'Karin ja Garibaldin tarkoituksellisella läksiäisseremonialla. Tilaisuus on täysin vartijoiden kontrollissa ja pahis napattaisiin sieltä verekseltään. Garibaldi on yllättynyt kuullessaan suunnitelman olevan Zackin käsialaa ja Sheridan tokaiseekin, että Garibaldi on opettanut hänet hyvin.

Sheridan on tietenkin tietoinen myös Garibaldin lähdöstä ja Garibaldi mainitsee hänen ja Lisen menevän naimisiin. Ovathan he tunteneet jo toisensa sellaiset 15 vuotta, että on jo ainakin. Garibaldi uskoo, ja uskoo Sheridaninkin uskovan, ettei saa enää tiedustelupäällikön virkaansa takaisin. Presidenttiä tämä ei tunnu niin harmittavan, kun hän vaikuttaa onnelliselta Garibaldin tulevaisuuden suhteen ja toteaakin hienosti, että Garibaldi on suojellut heitä kaikkia näiden vuosien ajan joten nyt on aika maksaa velka takaisin.

Eräs vartija saa hissiseurakseen valkopartaisen velmun oloisen äijän, joka puukottaa hänet hengiltä, vaihtaa hänen linkkinsä feikkiin ja siirtyy kämppäänsä modaamaan laitetta oikeille turvataajuuksille. Ruumis asetetaan säkkiin ja Franklin miettii Zackin kanssa, miksi satunnainen vartija tapettiin. Garibaldin opit näkyvät, kun Zack erittelee, että tappaja on varmasti ollut ammattilainen, sillä peruspulliaiset eivät rohkene listiä vartijoita. Tässä on oltava takana jotain muutakin.

Tessa käy Sheridan juttusilla jututtamassa hieman Marsin tilanteesta ja tilittää, että Maassa planeettaa tunnutaan pitävän vieläkin pelkkänä siirtokuntana, kun kaikki päätökset kulkevat Maan kautta ja vastarintalaisia moinen suututtaa siihen malliin, että edessä saattaa olla uusi sisällissota. Sheridan tietää kyllä, että tuore itsenäisyys ei ole mitenkään helppo juttu, näkihän sen B5:n irtautumisessakin Maan piiristä. Tessan mielestä Maa tuntuu vielä ruokkivan Marsin eripuraa, jotta Earthforce voisi rynnistää ritarillisesti punaiselle planeetalle pelastamaan päivän ja nappaamaan vallan. Allianssi voi kuitenkin auttaa ja Sheridan ehdottaa diplomaattisen toimiston perustamista Minbariin. Tessa vaikuttaa iloiselta ratkaisuun ja Sheridan pyytää häntä jäämään asemalle vielä hetkeksi, kun hän sai yhden nerokkaista ideoistaan ja aikoo antaa sen hautua, ettei siitä tule ihan juosten kustu.

G'Kar pudistaa päätään Zocalon värikkäille bannereille, jotka juhlistavat hänen lähtöään. Minusta tuntuu, että hän olisi halunnut mieluummin häipyä vähin äänin, mutta todennäköisesti hänellekin on informoitu murhayrityksestä. Hän saa kuitenkin muuta ajateltavaa, kun eräs hänen faninsa – sama, joka möykkäsi eniten alussa – ilmestyy hänen taakseen ja vaikuttaa äärimmäisen pettyneeltä. G'Kar on vissiin sitten lähdössä. Kuinka hän saattaa? G'Karin tulee jäädä asemalle opettamaan opetuslapsiaan tai lähteä Narniin johtamaan! G'Kar toteaa, ettei hänen tule tehdä mitään muuta kuin seurata omia periaatteitaan, mutta faninarni jatkaa vollotustaan, kun tuhlasi kaikki rahansa matkatakseen asemalle. G'Kar voi olla pyhä, mutta hän ei ole vastuussa faniensa tempauksista. Fani jatkaa valittamistaan, sillä G'Karin korkea asema on heidän ansiotaan ja ilman heitä hän ei olisi mitään. Sittenpähän hän ei ole mitään. G'Kar on vaatimaton narni. G'Kar yrittää lähteä, mutta fani tuputtaa vielä patsasta, jonka teki hänen kunniakseen. G'Kar käsittää, että tuo tampio on kaupitellut näitä typeriä patsaita muille typeryksille, ottaa mini-itsensä ja halkaisee sen vimmoissaan kahtia. Fania hän käskee palaamaan kotiinsa. G'Kar poistuu paikalta ja fani näyttää äärimmäisen pettyneeltä. G'Kar ei kuuntele hänen vinkumistaan. G'Kar menetti fanin ja häntä se harmittaakin niin mahdottoman paljon.



Jos kyseessä olisi voodoo-nukke, G'Karista tulisi sotkua.

Zack käy sairastuvalla hakemassa murhatun vartijan tavarat, jotka lähtevät omaisille, mutta huomaa linkissä jotain outoa, kun se ei irtoakaan vaivattomasti laatikon pohjalta. Eihän linkeissä yleensä ole liimaa. Franklin vahvistaa asian ja jo viisi kautta minua vaivanneeseen mysteeriin saadaan vastaus, sillä linkit kiinnittyvät geneettisesti vartijoiden molekyyleihin. Zack laskee nopeasti asioita yhteen ja poistuu paikalta, sillä vartija tapettiin linkin takia, murhaaja on selvästi Garibaldin perässä ja yrittää huijata heitä pelehtimällä turvataajuuksilla. Nyt he tietävät valmistautua.

Valkoparta-assasiini saa valelinkkinsä valmiiksi ja siirtyy läksiäisseremonian vieraisiin, joista suurin osa möykkää G'Karin nimeä, mutta on Zocalolla muidenkin kansojen edustajia. Sheridan astuu korokkeelle tekemään kunniaa kuusi vuotta B5:llä palvelleelle Garibaldille ja uskolliselle G'Karille, jolle antaa puheenvuoron. G'Kar siirtyy paikalle ja sitten tapahtuu monta – no, oikeastaan pari – asiaa nopeasti, vaikka hidastukset auttavatkin. Asemissa oleva Zack käskee lähettämään ruman äänen – varmaan dubsteppiä – modattuun linkkiin ja murhaaja saadaan helposti nalkkiin, vaikka yrittääkin vielä iskeä. Tilanne ei ole kuitenkaan ohi, kun niin mahdottoman pettynyt faninarni ottaa hyödyn irti sekaannuksesta ja itkee, ettei G'Kar ole heidän arvoisensa. Hän tähtää kohti messiastaan, mutta Zack sysää hänet turvaan eikä PPG:n ammus osu G'Kariin eikä Zackiin... vaan Lisen olkapäähän. Ironialla on joskus kummat reitit.

Lise ei näytä olevan välittömässä vaarassa, mutta Garibaldi on silti huolissaan kytätessä operaatiota sairastuvalla. G'Kar tulee pahoittelemaan, kun uskoo kaiken olleen omaa syytään, olisi tarjonnut itseään ammuksen kohteeksi ja kertoo Zackin vannoneen, että faninarnia rangaistaan tempusta kunnolla. Franklin saapuu kertomaan, että he ovat tehneet kaikkensa ja loput on Lisen käsissä. Garibaldi häipyy, kun tietää tasan tarkkaan, mitä tehdä, ja törmää sopivasti Zackiin, joka on mainitsemassa jotain faninarnista, mutta Garibaldi on assasiinikandidaattinsa perässä. Garibaldi vaatii viittä minuuttiaan tämän kanssa niin painokkaasti, että Zackin on taivuttava.

Garibaldi kiskoo assasiinin Lytan selliin ja Lyta on jo kieltäytymässä yhteistyöstä, mutta Garibaldi vaatii sitä niin painokkaasti, että Lytan on taivuttava, kun hän ei kuitenkaan halua diilinsä purkautuvan Garibaldin kanssa. Lyta on ihmeissään, kun kokee luotaillessaan jotain hyvin harvinaislaatuista: tämähän pulliainen on koulutettu vastustamaan telepaatteja! Ei miehestä silti ole vastusta maailman voimakkaimmalle telepaatille ja Lyta nyhtää hänet tainnoksiin. Hän kertoo koko Edgars Industriesin johtokunnan järkänneen murhayrityksen, mutta vähän epäilee, ettei Garibaldilla taida olla konkreettisia todisteita bisnesheppuja vastaan. Garibaldi keksii kyllä jotain.

G'Kar on pakkailemassa kamojaan kasaan, kun Sheridan tulee kylään. Aina jaksaa huvittaa, kun faninarnit möykkäävät joka ovenavauksella sankarinsa nimeä. Ei Sheridanilla mitään tärkeää asiaa ole, hän halusi vain nähdä ystävänsä vielä kerran ennen lähtöä ja pahoittelee vielä, että Delenn on Minbarissa asioilla. G'Kar ei voi kuitenkaan jäädä yhtään kauemmaksi ajaksi, kun seremonian pikku välikohtaus kertoi vähän liikaa. Hän on ostanut pitkän kantaman luotausaluksen ja on jo valmis lähtemään. Sheridan myöntää olleensa tosissaan, kun kehui seremoniassa G'Karia. Hän on aina kunnioittanut narnia – vaikka olisikin halunnut muutamaan otteeseen kiskaista häntä käkättimeen - ja jää kyllä kaipaamaan häntä.

G'Karista moinen kaipuu on tarpeetonta. Hänen äänensä hiukan värähtää, kun hän avaa uskomuksiaan. Hänestä jokainen jättää aina itsestään jotain jälkeen asemalle ja hän uskoo, että kun presidentti seuraavan kerran kulkee aseman hiljaisilla kolkilla, hän kuulee kyllä poistuneiden äänten viipyilevän kaiun, kaikki käydyt keskustelut, kaikki ajatukset. Minulle tuli ihan mieleen Ozin viimeinen jakso ja käännöskukkanen ”Count!” eli tietenkin ”Kreivi!” Tästäkin huolimatta G'Karin lähtevä osuus tulee kyllä kaipaamaan presidentin jäävää osuutta. Sheridan pyytää G'Karia pärjäilemään siellä jossakin ja G'Kar hyvästelee hänet etunimellä. He kiistelevät vielä hetken, että taisi olla ensimmäinen kerta, kun G'Kar kutsui Sheridania Johniksi, mutta Sheridan antaa periksi ja poistuu virnuillen paikalta. En usko heidän tapaavan enää ikinä. G'Kar jää tallentamaan vielä viestiä, mitä ilmeisimmin Delennille.



”Goodbye, Sinclair.”

Garibaldi torkkuu uskollisesti Lisensä sairaspedin vierellä, kun potilas viimein herää. Garibaldin äänensävyssä on harvinaista pehmeyttä, sillä hän uskoo kaiken olevan nyt kunnossa. Hän uskoo Lisen olevan tarpeeksi lääkepöllyssä hyväksyäkseen Garibaldin spontaanin tempauksen, sillä hän on järkännyt sairastuvan ulkopuolelle papin ja muistelee Lisen olevan baptisti. Ei hän aio järjestää naiselleen mitään viimeisiä riittejä, sillä Lise toipuu kyllä ja he menevät hitto vie naimisiin ennen kuin universumi lappaa lastillisen ryönää heidän niskaansa. Tuskin Liseä haittaa uusi nimi Lise Hampton-Edgars-Garibaldi ja Lise vain nauraa ajatukselle, mutta suostuu tietenkin miehensä ehdotukseen. Garibaldi käy kiskomassa papin paikalle ja intoilee vielä eräälle lekurille asiasta.



”Hahah lol no en kyllä tod. oo mikään Kari Grandi!”

G'Kar odottelee kaareutuvassa lähtöruumassa Lytaa ja huomasin hassun ”klaffivirheen”, kun tikkaita kiipeävä CGI-ukkeli glitchasi parin framen ajan taustalla. Lyta tulee parin vartijan saattelemana paikalle eikä heidän tarvitse irroittaa paksuja käsirautoja, kun Lyta särkee ne itse. Vartijat vaihtavat katseita ja poistuvat ja Lyta kertoo pitäneensä rautoja, jotta muut tuntisivat olonsa turvalliseksi. Vaikka Lyta nykyään kuuma kovis onkin, hän katsahtaa silti pikaisesti taakseen ihan lievästi harmistuneena. Kukaan ei ole tullut hyvästelemään häntä. G'Kar odottelee jo heidän tulevia seikkailujaan innolla ja Lyta puolestaan aavistelee tässä olevan materiaalia uuteen kirjaan. G'Kar ottaa Lytan huomaansa ja he jatkavat alukselle. Zack ilmaantuu katsomaan heidän poistumistaan eli ei Lyta aivan yksin jäänyt. Olihan Zack telepaattiin aiemmin vähän pihkassa, mutta ilmeisesti heidän välillään tapahtui jotakin, kun Lyta ei ollutkaan aivan puhdas pulmunen. G'Karin ja Lytan alus poistuu avaruuteen enkä usko, että he palaavat enää ikinä asemalle. Tai mistä sen tietää? Tällainen spekulointi on dramaattisempaa.



G'Kar ja Lyta lähtevät lentämään ympyrää ulkokaarteen sisällä.

Marsissa Edgars Industriesin viisihenkinen johtokunta on kokoontunut tornitalossaan odottelemaan Garibaldin videopuhelua, joka iskee lihavalle herra Parettille jauhot suuhun. Parettilla on vastaus valmiina, kun Garibaldi syyttelee jonkun yhtiöläisen lähettäneen palkkatappajan asialle – kyseessä oli tietenkin EI:n turvallisuuspäällikkö, joka sopivasti hirtti itsensä ja jätti täyden tunnustuksensa. Kaikki muu puhe on vain spekulaatiota. No mutta tietenkin. Garibaldi spekuloi vähän lisää ja alkaa heitellä pieniä johtokunnan sisäisiä uutispommeja aina Parettin salatyttärestä muiden johtajien salasuhteisiin ja ilmalukkolemppaamisiin. Paretti & co. hätääntyvät, mutta Garibaldi jatkaa rennosti, ettei hän ole enää Allianssin tiedustelupäällikkö, mutta mistä hän sitten tietäisi kaiken tämän? Hän esittelee johtokunnalle uuden tiedustelupäällikön eli Tessan. Olisi pitänyt arvata, nyt paikka saadaan täytettyä kätevästi! Tessa pitää pienen puheenvuoron täysin sanattomalle Parettille, sillä vastarintaliikkeen entinen johtaja tietää tasan tarkkaan, miten Marsissa pyyhkii ja hänellä on likapyykkiä vaikka muille jakaa. Hän tietää varsin hyvin, keihin ottaa yhteyttä, jotta vihainen väkijoukko nylkisi koko johtokunnan kaikesta, mitä he ovat tehneet Marsin pahaksi.



”Oh, pretty good. We got a new client and the bank will make a lot of money. Anyway, how is your sex life?”

Garibaldi pyytää ystäväänsä lähtemään, sillä hänen loppukaneettinsa johtokunnan tyrmistyttämiseksi on aavistuksen arkaluontoisempi. Hän pyytää viisikkoa jättämään eroanomuksensa ensi tilassa tai hän livertelee medialle, ja vilauttaa viidensadan tonnin shekkiä, jonka arvoinen hänen elämänsä on. Jos jotakin fataalia – miinus luonnollinen kuolema - tapahtuu Garibaldille tai Liselle, Garibaldi lähettää sakkia – arvatenkin telepaatteja – viisikon perään. Hän pyytää vielä kalvenneita johtajia jättämään sikarit paikoilleen.

Franklin ja Tessa ovat Zocalolla juomassa ja kummastelemassa aseman ironiaa, kun Tessa luuli tulleensa vain käymään, mutta saikin huikean työpaikan, jonka kautta saa vielä paremmin edistettyä Marsin asioita. Franklin vitsailee, että aseman rakennusmateriaalina on käytetty pääasiassa ironiaa. Ironista on myös, että naisen saavuttua suurin osa muusta porukasta on lähdössä asemalta, myös Franklin. He mietiskelevät hetken, että jonkinlaisen etäsuhteen ylläpitäminen voisi olla vaikeaa pitkien etäisyyksien ja Franklinin ylitöiden vuoksi, mutta Franklinilta liikenee kyllä ennen seuraavaa vuoroa 70 minuuttia Tessan uuden duunin juhlistusta jossakin siivouskomerossa. Onhan se hienoa, että näiden kahden vuorovaikutus perustuu enimmäkseen tuhmiin asioihin.



Ikiaikaiseen ”What's up, doc?” -arvoitukseen taidettiin viimeinkin saada kouriintuntuva vastaus.

Delenn saapuu viimeinkin B5:lle Sheridanin karvanaaman suukoteltavaksi ja kertoo, että Allianssin tilat Minbarilla ovat melkein valmiit ja kohta heidänkin on aika poistua, luultavimmin. Garibaldin ja Lisen lähdön ajoitus on täydellinen, sillä hän törmää sattumalta Allianssi-pariin. Heillä ei ole loputtomasti aikaa jäähyväisiin, kun kuulutukset Kafka-aluksen (lieköhän nämä kaikki matkustaja-alukset kirjailijoiden mukaan nimettyjä...) lähdöstä kiusaavat – Lise lähtee hidastamaan sen lähtöä - mutta Garibaldilla on aikaa äärettömän herkistäviin sanoihin, vaikkei ihan oikeita sanoja väitä löytävänkään. Hänen vanhempansa kuolivat ajat sitten ja B5:n vakisakista on tullut hänelle uusi perhe. Lisäksi hän tilittää täydestä sydämestään, kuinka uskoi B5-matkansa johtavan ruskean sektorin lattialle tai muuhun ikävään. Nyt hänellä on mahdollisuus omaan perheensä ja ehkä näiden kaikkien vastoinkäymisten jälkeen todelliseen onneen eikä hän voi kuin kiittää Sheridania ja Delenniä, jotka ovat häntä auttaneet näin pitkälle. Kafkan viimeinen kuulutus saa Garibaldin halaamaan Delenniä ja kättelyn jälkeen Sheridania, joka toivottaa kamulleen onnea ja toivoin jo, että Franke hillitsisi draamanappia, kun kohtausta oli tarpeeksi vaikeaa seurata muutenkin.



”Taas joku samperin kuulapää halailee mun naista grrrrr!”

Garibaldi lähtee ja Delenn toteaa sen, jonka itsekin allekirjoitan täysin: Garibaldin lähteminen on tähänastisista lähdöistä se kaikkein vaikein. Allekirjoitan myös Sheridanin kommentin, ettei B5 ole entisensä ilman isoa-Geetä. Delenn toivoo, että Garibaldilla menisi jatkossa hyvin ja arvelee, että he kaksi taitavat olla lähdössä seuraavaksi, sillä mikään ei varsinaisesti velvoita heitä pysymään paikassa, josta kaikki lähtevät. Delenn päättää vielä ottaa asemasta kaiken irti ja lähtee ensimmäistä kertaa kävelemään Sheridanin kanssa käsi kädessä koko aseman viiden mailin pituuden päästä päähän.

Toiminnan ystäville jakso tarjoaa ”vain” perinteisen assasiinisivujuonen (tosin astetta nokkelamman, sillä seremoniassa asiat kulkivat odottamattomia latuja), mutta toimintaa B5:stä etsivä katsoo muutenkin väärää sarjaa, sillä kuten tässä olen povaillutkin, B5:n loppu lienee jatkuvaa jäähyväisten ja hahmoepilogien tykitystä ja mikäpäs sen hienompaa kuin saattaa hienot hahmot eteenpäin elämässään. Muuta minä en sarjalta juuri nyt odotakaan. Jakso oli osittain yllätyksetön varsinkin G'Karin ja Lytan lähdön osalta, sillä johan jo viime jaksossa heille oli luotu yhteinen tulevaisuus tutkimusmatkailijoina, mutta tällä ei ole hurjasti väliä, kun heille saatiin sopivan vähäeleinen lähtö. Lytaa kävi kyllä vähän sääliksi, mutta ehkäpä B5 ei ole koskaan ollut hänelle niin läheinen kuin muille. Sheridan ja G'Kar saivat sentään jäähyväisensä ja jos jaksossa ei olisi ollut vielä sitäkin parempaa hyvästelyä, olisi se ollut jakson paras kohtaus. Kun G'Karin ääni värähtää, siinä on tosi kyseessä.

Yhtään kyynisempänä jaksoa voisi väittää TOSI helposti juustoiseksi, mutta taidan olla tällä hetkellä tilapäisesti immuuni kyynisyydelle. Häpeä sille, joka on sarjan alusta loppuun katsonut eikä päästä katkeroituneeseen sydämeensä edes pientä ”awww!” -tunnetta, kun Garibaldi hyvästelee Sheridanin ja Delennin. Äijä on totisesti pehmentynyt viime aikoina, luultavasti ihan Lisen vaikutuksesta. Minusta on muutenkin hienoa, kun tällainen jäyhä ja vaivaantunut heppu avaa lopulta kaikki estonsa, jotka on silkkaa vainoharhaisuuttaan kasannut vuosien varrella ympärilleen. Hieno, upea kohtaus, yksi sarjan parhaista. B5:n näyttelytyötä kritisoiville nauran paskaista, säälivää nauruani, sillä jotenkin tässä tuntuu, ettei näyttelijöiden tarvitse edes enää näytellä vaan fiilikset tulevat luonnostaan. Usean vuoden mittainen megaurakka alkaa olla lopuillaan ja näyttelijät tietävät, etteivät tule varmaan koskaan olemaan mukana missään näin suuressa projektissa tai näkemään vastanäyttelijöitään näin tiiviisti vastaisuudessa. Tiedänkin jo seuraavan jakson olevan B5:n viimeinen kuvattu jakso – mikä on äärimmäisen mielenkiintoista sarjan oikeasti viimeisen jakson suhteen, joka kuvattiin neljännellä kaudella. Pitääkin katsella ensi jaksossa tarkkaan näyttelijöiden ilmehdintää ja joitakin muita merkkejä urakan päättymisestä. Ihan viimeiselle jaksolle pitää pyhittää vähintään joku zen-asento ja huutaa rumia sanoja, jos joku ruoja häiritsee session aikana. Öh, menin sivuraiteille.

Muutenkin Garibaldin epilogia käsiteltiin aika hauskasti Liseen kohdistuvalla söpöilyllä (sairaalanallekarhuilu oli suorastaan huvittavaa), alkoholimuistutuksella ja tietenkin viimeisellä pikku äksöntouhulla, kun Garibaldi retuutti sen verran ärhäkkäästi assasiinin skannattavaksi. Loppupuolen Edgars Industriesin johtokunnan kiristyssessio oli äärimmäisen tyydyttävää katsottavaa ja siinä tulikin virnuiltua, kun bisnesheput kauhistuivat. Voisi sanoa, että jakso oli aika lailla läpileikkaus Garibaldin hahmosta ja hitonmoinen jäähyväinen olikin. Tavallaan tuntuu, että siinä missä suurin osa B5:n hahmoista oleskeli asemalla, Garibaldi tuntui ainoalta, joka todella asui siellä.

Babylon 5 alkaa olla autio paikka, vaikka täydennystä tulikin Tessan muodossa. Oli kyllä todellakin mukava yllätys, Franklin sai tekemistä eikun. Jaksossa lähti Garibaldi (ja Lise), G'Kar ja Lyta eikä kukaan heistä ole tulossa ainakaan heti takaisin. Jakson loppu antoi olettaa, että seuraavaksi lähtevät Sheridan ja Delenn. Melkoista. Ei tule heti mieleen muuta sarjaa, jossa niinkin yksinkertainen juonikuvio kuin hahmon poistuminen kuvioista merkitsisi näin paljon. Tykkäsin suuresti, kun Sheridan ja Delenn lähtivät vielä pikku lenkille aseman ympäri. Niin symbolista, että Straczynski on miettinyt asiaa alusta asti. Minusta tuntuu, että omalta osaltani on aika lopettaa ylenmääräinen vikojen etsintä, ottaa rennosti ja nauttia näistä viimeisistä jaksoista, olkoonkin epäuskottava fanipoikamoodi tai ei. ...Ellei lopussa tapahdu jotakin uskomattoman typerää, mitä kyllä rohkenen tässä vaiheessa epäillä - ainakin mitä viimeisen jakson saamiin kehuihin tulee. Mutta turha mennä asioiden edelle, sillä uskoisin ensi kerralla tapahtuvan vähän muutakin kuin kaksi uutta jäähyväistä.

107 - The Wheel of Fire

107

5. kausi, 19. jakso

The Wheel of Firella, Babylon 5:n viimeisen kauden nimijaksolla, on kunnia aloittaa sarjan oletettavasti pitkä epilogivaihe, sillä varsinaiset suuret juonikuviot on nyt käyty ja uusia on enää turha aloittaa. Nyt on aika luoda kaikille hahmoille tulevaisuus, sillä eivät he kaikki tule viettämään loppuelämäänsä B5:llä, jos edes kukaan heistä. Tai siltä ainakin näyttäisi.

Lochley on tullut ottamaan G'Karia vastaan tulliin, koska a) tarvitsee itse kallisarvoista ruutuaikaa ja b) koska G'Karille tekisi varmasti hyvää nähdä jokin ystävällinen naama, kun Centauri Primessa valtaosa ministereistä sun muista pälleistä on mulkannut narnia pahasti. Lochley kertoo vain muutaman narnin odottavan häntä ja G'Kar onkin hyvillään, kun arvelee henkilökulttinsa laantuneen. Hän joutuu miltei parkaisemaan, kun hillitön narnilössi on meuhkaamassa hänen nimeään ja pitelee hurmoksellisia kylttejä ja pieniä patsaita käsissään. Lochley livahtaa kokoukseen ja G'Kar jää änkyttämään jotakin ja vaikenee, kun narnit ottavat messiaansa pienenkin äännähdyksen syynä polvistua lattialle kunnioittavasti. G'Kar on lievästi sanottuna pinteessä.



Andreas Katsulaksella on paljon faneja.

Garibaldi joutuu lievästi sanottuna pinteeseen, kun idlaa viinalasin kanssa kämpässään ja myöhästyisi täysin Allianssin kokouksesta ellei Franklin ottaisi häneen yhteyttä ja kertoisi sen olevan jo alkamassa. Garibaldi niin luuli sen alkavan vasta parin tunnin päästä ja rämpii viimeisenä paikalle. Sheridan pyytääkin häntä kertomaan raporttinsa viimeaikaisista tapahtumista, kun hän on vielä seisaallaan. Garibaldi aloittaa vähän vastahakoisesti ja sekoilee jatkuvasti sanoissaan. Tuli ihan kouluesitelmät mieleen. Sheridan pamauttaa, että Garibaldi on humalassa, pyytää muita poistumaan paikalta, pyytää Delenniä kahdenkeskiseen keskusteluun käytävälle ja käskee Garibaldia jäämään. Garibaldi jää odottamaan häpeileväisen näköisenä, kun Sheridan ja Delenn keskustelevat Garibaldista. Vaikka ääniä ei kuulukaan, heidän keskustelunsa näyttää yllättävän osuvalta: Sheridan seisoo kädet puuskassa jäykkänä kuin johtaja ja Delenn näyttää paljon sovittelevammalta naiselliseen ja minbarimaiseen tyyliinsä.

Kun Sheridan palaa puhumaan miesten kesken, Garibaldi näyttää viimeisen tuomionsa saaneelta ja haluaa mieluummin seistä. Hän niin tietää saavansa kenkää, mutta Sheridanin reaktio pelottaa hänet miltei itkun partaalle, mikä on paljon sanottu Garibaldista. Garibaldille tekee erityisen pahaa kuulla, kuinka Sheridan ei ole hänelle vihainen vaan pelkästään äärimmäisen pettynyt. Garibaldi luultavasti kestäisi suoraa huutoa paljon paremmin, kun pelkkä esimiehen paheksuva katse murtaa hänet niin helposti. Sheridan ei ole kuitenkaan pettynyt niinkään Garibaldiin vaan omaan huolimattomuuteensa, kun oli kuin ei olisi huomannutkaan miehen uusinta syöksykierrettä. Tähän olisi pitänyt puuttua nopeammin ja Sheridania harmittaa, kun Garibaldi ei tullut itse ottamaan epäluuloisena asiaa puheeksi. Franklin sentään narkkikierteessään tuli eroamaan tehtävistään ja Sheridan näki hänen melkein kuolevan päätään selvittäessään. Sheridan ei halua samanlaista kohtaloa moniongelmaiselle Garibaldille eikä hän siksi erota häntä. Koeajalle juoppo kuitenkin joutuu ja toivottavasti kohtaa sinä aikana itsensä. Garibaldille tekee häijyä myöntää, että siinä voi kestää todella kauan, mutta Sheridan on kärsivällinen. He ovat kuitenkin ystäviä.



”Eipäs mennä enää tyttöjen pukuhuoneeseen!”

Franklin käy G'Karin luona, kunhan on ensin luovinut tiensä läpi hurmoksellisten narnimassojen, jotka oven luona jumittavat. Eräs narni tuputtaa hänelle vielä G'Kar-patsasta. G'Kar parkaisee ovikellon rämppääjää häipymään, mutta päästää kuitenkin tohtorin sisään. Narnimassat pusertuvat uteliaina oven taakse. Hiekka-astian kanssa räpläävä G'Kar nurisee, että asemalle lappaa jatkuvasti lisää narneja hänen perässään. Franklinin asia koskee G'Karin kotipuolta, sillä Kha'Ri koki Franklinin kätevimmäksi viestintuojaksi, kun G'Kar ei ole vastannut tiedusteluihin. Noin puolet narnihallituksesta haluaa G'Karia johtamaan Narnia – tähän hän ei missään nimessä edelleenkään suostu – kun taas loput haluavat häntä käymään planeetalla antamassa vähintään hyväksyntänsä, että muut voivat johtaa hänen puolestaan Narnia. Franklin järkeilee G'Karin suosion kasvaneen, kun G'Karin läsnäoloa Centauri Primella pidettiin ihmeenä, kun narnit saivat vedettyä centaureja lättyyn ilman kostoa ja lisäksi G'Kar selvisi pommituksista hengissä. G'Kar pitää tilannettaan sietämättömänä, sillä jos hän pysyy asemalla, asema täyttyy narneista ja jos hän palaa kotiin, hänestä valetaan patsaita. Franklin yrittää lohduttaa häntä jumalallisilla sananlaskuilla ja on miettinyt, että jumala on varmasti luonut ongelman, jota Hänkään ei pysty ratkaisemaan: heidät.

Zackilla on hiukan asiaa Lochleylle Maan turvallisuusosaston päämajan suunnalta. Eräs nainen ottaa heihin yhteyttä ja kertoo asioiden olevan huonosti, sillä Psi-joukkoja on terrorisoitu monelta suunnalta ja jokaista iskua koristaa sanat ”Muistakaa Byron.” Maassa tiedetään varsin hyvin, että samanniminen heppu pyöri B5:llä. Byronista ei ole enää haittaa, mutta hänen perinnöstään on, sillä terrori-iskuihin käytetyt varat ovat erinäisten varjoyhtiöiden kautta johtaneet B5:lle. Lochley arvaa heti Lytan olevan asialla ja turvanainen vahvistaakin asian. Hän käskee pidättää Lytan kuulusteltavaksi ja lähettää hänet tarpeen vaatiessa Maahan.

Lochley käy kämpässään möllöttävän Garibaldin juttusilla, vaikka huomaakin, ettei Garibaldi näytä haluavan seuraa. Garibaldi on melkein huvittunut, kun kapteeni tarjoaa apua ongelmaansa, sillä hehän ovat olleet ensitapaamisestaan asti napit vastakkain. Mitä Lochley muka hänen tilanteestaan ymmärtäisi, kun Lochley sherlockoi hänen olevan vihainen ja purkavan vihaansa vähän kaikille. Lochley paljastaa isänsä olleen alkoholisti ja tietävänsä kyllä tasan tarkkaan, miten sellainen käyttäytyy. Hänen ilkeästi maaliinsa osuva kuittailu Garibaldin itsesäälistä suututtaa miehen sen verran pahasti, että shottilasi viuhuu seinään ja hän käskee naista häipymään, mutta hänpä ei hievahdakaan. Garibaldi marssii matkoihinsa itse ja Lochley seuraa perässä, sillä hänen oman kokemuksensa tilitys ei ole vielä ohi. He päätyvät samaan hissiin, jossa jatkaa äitinsä kuolemasta ja isänsä taiteellisemmasta puolesta sekä tietenkin omasta karkuruudesta, jossa tunki joka ruumiinaukosta kaikkea tuhmaa elimistöönsä ja lopetti leikin, kun kaveri veti överit. Ehkäpä siinä on syytä kerrakseen Lochleylle samastua Garibaldiin ja ehkä juuri siksi he eivät ole tulleet hyvin toimeen.

Lochley, Zack ja vartijalauma valmistautuvat nappaamaan Lytan, joka neuvottelee vähän turhankin huolettomasti jonkun asekauppiaan kanssa Zocalolla. Lyta ei vaikuta kovinkaan järkyttyneeltä, kun vartijat rynnivät paikalle – hän vain kysyy, mistä häntä syytetään. Zack kertoo terroristien avustamisesta, mutta Lyta ei ole tulossa ihan niin helposti mukaan, vaan naputtelee sormiaan pöytään. Zocalon muu väki yhtyy tahtiin ja Lyta läpsäyttää kämmenensä pöytään muiden säestäessä, kun hän toteaa kyllästyneensä muiden pompotteluun vailla minkäänlaista kiitosta. Nykyään Lyta päättää omista asioistaan ja päättää olla joutumatta vangiksi. Lyta uhmaa vartijoita, jotka hän saa voimillaan transsiin ja uhoaa, ettei vorlonin koskettamaa niin vain pysäytetä. Myöhässä paikalle tullut Sheridan muistuttaa, että vorlon on koskettanut häntäkin ja asettaa PPG:nsä telepaatin ohimolle. Lyta päästää Zocalon pauloistaan, joutuu käsirautoihin ja saa Lochleylta turpiinsa, kun ilkkuu, ettei herra presidentti voi olla aina kaikkialla.



”Kuules nyt, samperin nulikka, Kosh kosketti minua tosi tuhmasta paikasta!”

Garibaldi paikantaa viimeinkin käytävältä Lochleyn, jota on etsinyt pahoitellakseen aiemmasta käytöksestään. Lisäksi hän on kuullut Lytasta, jonka ongelmallisesta tilanteesta he keskustelevat, sillä kovia kokeneesta telepaatista voi olla harmia sekä täällä että Maassa. Lochley haluaa kuitenkin näyttää Garibaldille jotain ja johdattelee hänet tulliin, jossa on vastassa onnellinen Lise, joka tuli heti Garibaldin viestin luettuaan, kun mies häntä niin tarvitsi. Garibaldi ei muista lähettäneensä mitään viestiä, mutta tajuaa Lochleyn järkänneen koko miitin, sillä alkoholisti tarvitsee tukea naisestaan, joka ei alkoholismista pidä ja haluaa pitää miehensä selväjärkisenä.



Lochley vaikuttaa niin kateelliselta.

Franklin käy Sheridanin toimistossa keskustelemassa Lytasta, joka sellin valvontakameran mukaan reagoi liki pelottavan tyynesti vankeuteensa. Varmemmaksi vakuudeksi häntä pidetään kauimpana manipuloitavista aseman asukeista, vaikka minusta vähän tuntuukin, että hän voisi halutessaan ohjailla ketä tahansa. Sheridan vain päivittelee, kuinka vähän kaikki tuntuvat käyttäytyvän epätavanomaisesti: ensin Londo lähti, sitten Garibaldi joi ja nyt Lyta. Seuraavaa sekoilijaa hän vannoo ampuvansa päähän. Delennin ei luulisi kykenevän huutamaan raivoissaan paskiaista, mutta niin vain hän ilmestyy paikalle ja Sheridan ja Franklin vaihtavat hämmentyneitä katseita. Delenn on vimmoissaan, kun narnien hallitus on alkanut boikotoida kuljetuksia, jos G'Kar ei saavu Narniin ja hänellä olisi vielä ties kuinka paljon raivottavaa, kunnes hän pyörtyy.

Garibaldi on saanut tilitettyä leidilleen koeajastaan ja Lise on tarpeeksi tyytyväinen, sillä pianhan Garibaldi lähtee muutenkin asemalta. Mies haluaa kuitenkin raitistua tosissaan, kun tietää pystyvänsä siihen. Hän ei vain tiedä, mitä tekisi sillä aikaa ja Lise ehdottaakin, että lähtisi jo alustavasti auttamaan häntä Edgars Industriesin pyörittämisessä, kun hän ei ole itsekään vielä perillä kaikesta. Garibaldi vain haluaisi kaiken palaavan normaaliksi ennen kuin on valmis palaamaan Lisen luokse, mutta Lisen mielestä kukaan ei saa koskaan kaikkia asioita kohdalleen, mutta Lise on valmis auttamaan häntä, kun haluaisi vielä naimisiinkin. Ei työ B5:llä kuitenkaan niin ylivertaisen hohdokasta voi olla, kun Garibaldi saisi Marsissa osakseen rakkautta, intohimoa ja osuuden ihmiskunnan rikkaimpiin kuuluvasta megayhtiöstä. Garibaldi laskeskelee asioita yhteen ja toteaa Sheridanin jääneen kyllä kakkoseksi. Samalla hän oivaltaa tässä mahdollisuuden listiä pari telepaattiongelmaa yhdellä iskulla ja häipyy paikalta voitonriemuisena.

Delenn on kiikutettu sairastuvalle ja Sheridan on jo huolissaan, mutta Franklin toteaa pyörtymisen johtuneen vain stressistä, sillä tällainen lienee ihmisminbarihybridille uutta. Sheridanista tuntuu, ettei hänelle ole nyt kerrottu kaikkea ja tohtori pamauttaa Delennin olevan raskaana. Sheridan on häkeltynyt mutta hämmentynyt, sillä hän oli luullut, ettei Delenn voisi tulla raskaaksi. Franklin ei pitänyt koskaan mahdollisuutta mahdottomana, vain äärimmäisen epätodennäköisenä, ja näemmä hänen ei kannattaisi Delennin perusteella uhkapelata. Koska tilanne on kuitenkin täysin uusi, Franklin ei sano varmaksi, miten tässä tulee käymään, mutta Sheridan on tarpeeksi toiveikas. Mieluummin hän pitäisi sekä Delennin että lapsen, mutta jos kahdesta pitää valita niin Delenn tietenkin.



”I got the results of the test back - I definitely have breast cancer.”

Garibaldi käy Lytan luona vähän puhumassa asioista ja on selvästi varuillaan, kun Lyta vain istuu passiivisesti ja kuuntelee ilmeettömänä. Garibaldi tietää Lytan vaikeuksista, mutta on hänellä omiakin, ja he voisivat auttaa toisiaan. Heidän ei tarvitse siirtyä privaattiselliin puhumaan kahden kesken, kun Lyta rikkoo mielellään mielellään (heh heh!) kameran. Garibaldillakin on telepaatti kynittävänä Psi-joukkoja vastaan ja hän haluaisikin kostaa Besterille kaikesta ja selvittää vielä päänsä. Suorasukainen Lyta onkii hänen alkoholisminsa eikä voi auttaa addiktioissa, mutta Garibaldi pyytää häntä poistamaan hermostoesteensä. Vastapalvelukseksi Garibaldi saisi erään yhtiön Maassa pudottamaan syytteet Lytaa vastaan, mutta Lyta saa kaiveltua, ettei todennäköisesti tulisi enää olemaan tervetullut B5:lle. Lytalle tämä ei vielä riitä ja hän kysyykin, paljonko Garibaldi on valmis maksamaan kostostaan, mutta Garibaldille tässä on kyse vain elämän palauttamisesta raiteilleen. Lytalla on hänelle vastaehdotus.

Ennen sen kuulemista jakso hyppää kuitenkin Garibaldin ja Lochleyn tapaamiseen, jossa G'Kar sattuu olemaan seinän takana vähän salakuuntelemassa. Garibaldi arvelee narnien olevan syypäitä Lytan ja telepaattien tilanteeseen, sillä Lytahan teki DNA-diilin narnien kanssa ja narnit rahoittavat hänen porukkaansa. Lochley ei voi kuitenkaan puuttua narnien asioihin. Garibaldi paljastaa Lytan suostuneen siirtämään terrorismiin käytettävät rahat salaiselta tililtään telepaattien tukirahastoon, joka ei ole sotkeutunut pahantekoon ja lisäksi koko touhua valvotaan tarkkaan. Edgars Industries puolestaan on valmis rahoittamaan erään senaattorin kampanjaa, jotta hän pudottaa syytteet Lytaa vastaan. Vaikka Lyta vapautuisikin, hän olisi nykytilassaan silti ongelma B5:llä eikä Lochley halua asemalle tikittävää aikapommia.

Paikalle pyyhältävällä G'Karilla saattaa olla tähän ratkaisu, sillä hänellekin B5:llä oleskelu alkaa olla kestämätöntä, kun hän ei voi pysyä täällä, koska narnikävijät muodostuvat kohta asemalla ongelmaksi eikä hän voi palata Narniinkaan, kun hänestä on tehty ikoni ja hänen sanomansa tuntuu narneilta unohtuvan henkilökultin tieltä. Hän kertoo oppineensa paljon centaureista Centauri Primella ja uskoo, että muu galaksi tarjoaa hänelle uusia näkökulmia, joilla auttaa hukassa olevaa kansaansa. Siksi hän aikoo lähteä tutkimusmatkailemaan ja aikoo pyytää Lytaa mukaan matkakumppanikseen, jotta kovin vihainen nainen vähän rauhoittuisi G'Karin kovin henkisessä seurassa. G'Kar aikoo järjestää asiansa kuntoon ja lähteä, kenties ikuisiksi ajoiksi.

Viimeistään Garibaldin selonteko Liselle avasi silmäni, sillä eihän Babylon 5:lle ole näillä näkymin jäämässä enää juuri ketään. Londo on jo keisaroimassa, Franklinin uusi työ alkaa ensi vuoden alussa, G'Kar lähtee seikkailemaan, Lyta seuraa kenties perässä, hän itse on lähtemässä piakkoin Marsiin eivätkä Sheridan ja Delennkään aio jäädä tänne, sillä he lähtevät Minbariin, kunhan Allianssin hieno uusi päämaja on valmis. Lennierin voisi olettaa lähtevän Delennin mukana, mutta en sitten taas tiedä, Virillä on sentään suurlähettilään pesti, Zackilla ei tunnu olevan muita intressejä kuin vartiointipäällikön hommat ja jos oikein arvelen, Lochley lähtee Crusade-spinoffissa seikkailemaan uusien hyypiöiden mukana, sillä ainakin naama oli kannessa. Lise on kuitenkin tyytyväinen haikealla päällä olevan Garibaldin puolesta, sillä Garibaldi solmi hyvän diilin.

Hyvä diili ei ollut täysin sama, minkä Lochley sai kuulla, sillä Lyta mainitsi vastaehdotuksessaan, ettei osaa itse pitää rahavirtaa salassa, mutta Garibaldilla on siihen tarvittavat välineet, kun Edgars Industries on pelkkä rahanpesupeite. Rahastotilejä on itse asiassa kaksi, Lochleylle mainittu ensimmäinen julkinen tili on vain peitettä, sillä suuret numerot kulkevat salaisessa kakkostilissä, joka syytää rahaa Garibaldin kontakteille, jotka puolestaan iskevät Psi-joukkojen kimppuun. Garibaldin hermostoesteen poistaminen saa odottaa Lytan pelivarana pari vuotta ja jos Garibaldi on pitänyt lupauksensa, Lyta poistaa esteen ja antaa vapaat kädet Besterin rusikoinnille, kun Lyta keskittyy Psi-joukkoihin.

Aina yhtä vainoharhainen Garibaldi kuitenkin ihmettelee, kun Lyta on lähdössä leikkiin mukaan näin helposti, sillä ainahan Garibaldi voisi ottaa vain rahat ja karata. Lyta vastaa, että jos aistisi Garibaldin ajattelevan nyt jotain sen suuntaista, hän tappaisi miehen siihen paikkaan. Garibaldi ei ole vielä aivan luottavainen, sillä hän haluaa tietää, kuka tai mikä hitto Lytasta on tullut, sillä vorlonit ovat selvästi tehneet hänestä voimakkaamman kuin kenestäkään muusta telepaatista. Hän menee reippaasti P-asteikkojen ulkopuolelle. Lyta muistuttaa telepaattien olevan jäämistöä sodasta ja että sodissa käytetään erikokoisia aseita. Hän on niistä se isoin. Garibaldi uumoilee naisen vastaavan ydinpommia, tuomiopäivän asetta. Lyta kääntyy tervehtimään häntä silmät ensin punaisina ja sitten läpitunkevan valkoisina.



"Tim is off on a search to rescue the Princess. She has been snatched by a horrible and evil monster. This happened because Tim made a mistake."

Sheridan ja Delenn ovat sängyssä eikä Sheridan voi olla tuijottamatta naistaan, joka ei voi olla kummastelematta, eikö mies ole koskaan nähnyt raskaana olevaa ihmisminbarihybridiä. Katselisi Sheridan häntä varmaankin siitä huolimatta. Delennkään ei ole saanut nukutuksi, kun hänen ajatuksensa ovat vielä hämärään vaipuneessa Londossa, jota on jo kumma kyllä ikävä. Centauri Primelta ei ole kuulunut mitään. Sheridan arvelee, että uudella keisarilla pitää varmasti kiirettä uudessa asemassaan eikä juhliminen lopu koskaan. Delenn totisesti toivoo samaa, mutta totuus ei voisi olla yhtään erilaisempi. Londo istuu edelleen ypöyksin pimeässä kovalla valtaistuimellaan, vaitonaisena ja masentuneena.



London tylsyys ei mahdu vain yhteen kuvatekstiin.

Olen aina pitänyt epilogeista, jos ne osataan tehdä kunnolla ja sarjoja harvemmin osataan lopettaa kunnolla. Tai sitten olen katsonut vääriä sarjoja, mutta uskaltaisin väittää, että monikaan sarja ei ala pedata vääjäämätöntä päätöstään näinkin aikaisessa vaiheessa. Tämä on vain hyvä juttu, sillä vaikka en ole vielä nähnyt, miten Babylon 5 loppuu – kyyneliin varmaan – tällainen asteittainen lopetus on paljon parempi ratkaisu kuin viimeisessä jaksossa oleva armoton rushaus, jossa kokoonnutaan johonkin kirkkoon tai ravintolaan t-



FFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFF UUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUCCCCCCCCCCCCCCCC CCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKK KKKKKKKKKKKKKKKKKKKKKK.

Niin. Voisin jopa vähän veikata, että vaikka Taru Sormusten Herrasta ja Babylon 5 ovat suoraan vertailukelvottomia, Straczynski on ottanut pappa-Tolkienilta vaikutteita ja vaikka näiden kahden teoksen loput eivät olisikaan juonellisesti suoraan toisiinsa verrannollisia, niiden lopetus ei tule varsinaisesti puun takaa. Sormuksen se suuri konflikti päättyi Sormuksen tuhoon ja rauhaan, mutta vielä itkeskeltiin 4000 sivua jäähyväisiä ja köröteltiin takaisin Höpöttilään, jossa vedettiin vielä yhtä viheliäistä kiusantekijää lättyyn. Kaikki lähtivät omille teilleen, jotkut matkasivat merten yli jumalheppujen tyyssijaan ja kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti paitsi Pippin, joka jäi auton alle heti toisessa risteyksessä.

Mitä sitten tapahtuu/tulee tapahtumaan B5:n lopussa? Hitostako minä tiedän, mutta centaurisota on historiaa ja ainoa suurempi konflikti on enemmänkin taustalla eikä ehdi ratkeamaan B5:n aikana. Nyt on aika epilogille, jossa jäähyväisiä on jo heitetty, lisää todennäköisesti heitetään ja melkein kaikki todellakin lähtevät omille teilleen, tosin sillä erotuksella, että siinä missä LotRissa kompattiin mestoista toiseen, B5:ssä junnattiin kaikkien tilapäisessä kodissa. Kaikki jättävät siis tässä toisensa JA B5:n, mikä on minusta hemmetin nerokas veto. Kuitenkin se vielä räjähtää lopussa tai putoaa Epsilon 3:lle, eivät monet hahmot jää sitä enää kaipaamaan, kun heidän kohtalonsa on toisaalla. Toisaalta B5 heidät yhdisti ja muutti maailman. Vielä olisi edessä B5:n Konnun puhdistus eli drakhien potkiminen hemmettiin centaurien vallan keskipisteestä. Ehkä joku Sheridankin tekee vielä lopussa frodot, sillä se olisi Straczynskin taholta täydellistä trollausta. Ja osuvaa kuin mikä.

Viis spekuloinnista, itse jaksostakin olisi hyvä heittää mietteitä. Aloitanpa Garibaldista, joka joutui melkoiseen höykytykseen, kun Sheridanin huoli pahoitti hänen mielensä ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Lochley pelasti hänet ja puhui ihan viisaita. Vaikka Lochleyta onkin alikäytetty, tykkäsin kovasti hänen moraalisaarnastaan ja kovapintaisuudestaan. Ei paljoa nainen värähtänyt, kun Garibaldi paiskoi esineitä. Kaikki Garibaldiin liittyvä materiaali olikin kauttaaltaan hienoa settiä, minä ainakin pidän hahmon lopullisesta suunnasta, joka jatkuu vielä sarjan yli, sillä kahden vuoden päästä Bester laskee allensa.

Lytan omat suunnitelmat kietoutuivat myös Garibaldin bisneksiin ja vaikka koko touhu tapahtuneekin sarjan ulkopuolella, Lyta on itsenäisyytensä valinnut ja on aika helkkarin badass hommassaan. Rawwrrr! En olisi uskonut, että hän voi halutessaan olla helvetin pelottava tapaus. Zocalo-kohtaus oli ainakin tyylikäs kuin mikä. Pakko Lytaa on kannustaa, vaikka moraalin harmaalle alueelle tässä vähän luisutaankin. Samalla selvisi, miksi Lyta ilmestyi Garibaldin härössä tuplaunessa. Lyta kuitenkin hypännee G'Karin kelkkaan, sillä tuskinpa hänen tarvitsee aktiivisesti osallistua telepaattien tihutöihin. Parempi vaan pysyä piilossa. G'Karin lähtökin oli melko suuri yllätys, vaikka täysin looginen ratkaisu olikin. Eiköhän hän palaa jossakin vaiheessa päästämään London tuskistaan.

Sheridanin ja Delennin lapsi oli enemmän sivujuonta, mutta tarjosi huumoriannin ja kerrankin aitoa iloa Sheridanin suunnalta, sillä stressaantunut pressa on viimeaikaisten tapahtumien johdosta ollut lähinnä äkämystynyt ja muutenkin jäykällä päällä. Olinkin jo melkein unohtanut, että tulevaisuudessa heidän lapsensa liittyi jotenkin kuvioihin.

Mainitsin jo London, mutta häneen on hyvä päättää tämä päivitys, sillä vaikka hän esiintyi lopussa vain vilauksen ajan, se oli todella voimakas vilaus ja loi vahvan kontrastin muuhun jaksoon, sillä tässä jaksossa suunnilleen kaikki muut etenivät elämässään aimo harppauksen paitsi hän, joka eteni aiemmin, kun hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Nyt hän on pysähtynyt. Toivottavasti muiden tulevaisuus ei tyssää hänen tapaansa. Pian sen näkee! En ole pahemmin ollut näin innoissani jonkun sarjan lopusta ihan tällä tavalla.