105
5. kausi, 17. jakso
Movements of Fire and Shadow osoittaa sodan syttyneen, kun Draxiksen
siirtokunnan avaruudessa käydään rumaa sotaa. Tilanne on niin rankka,
että kapteeni Lochleykin saadaan juoneen mukaan jostakin pitkäaikaisesta
limbosta päivittämään henkilökohtaista lokiaan. Sota on saapunut
epäsuorasti Babylon 5:llekin, sillä vaikka vartiointia on kiristetty ja
Starfuryt on laitettu asemiin, kostonjanoiset ovat viime päivinä
listineet jo yli puoli tusinaa centauriasukkia. Sheridan käy lokiaan
lopettelevan Lochleyn luona – nähtävästi kumpikaan ei saa nukuttua –
kertomassa lisää ikäviä uutisia, sillä Garibaldin tiedusteluraportin
mukaan näyttäisi siltä, että centaurialukset ovat kääntäneet katseensa
kohti hyppyportteja. Lochley päivittelee, ettei tempussa ole mitään
järkeä, sillä porttien särkeminen tarkoittaisi porttiverkoston
luhistumista ja tästä olisi myös haittaa centaureille. Eivätkä
centaurien lisäksi luulisi tahallaan rikkovan sivistyneen sodankäynnin
perusperiaatteita. Sheridan päättelee, että jos centaurit todellakin
ovat flipanneet, B5 voi olla yhtä hyvin vaarassa. Tämän vuoksi hän antoi
käskyn White Stareille hyökätä jokaisen Allianssia kohti ammuskelevan
centaurin kimppuun. B5 on puolensa valinnut.
Tosin White Stareista on pidemmän päälle vajausta. Sheridan ottaa asian
hiukan tahtomattaan puheeksi Delennin kanssa. White Starit ovat
pelastaneet maailman Varjoilta, Maalta ja muilta epämääräisiltä
kahnauksilta, mutta centaurien vastaisessa sodassa ne saattavat loppua
kesken, kun niitä ei enää valmisteta. White Starit vetävät kyllä lättyyn
isompiaan, mutta Allianssi tarvitsisi omia White Star -mallisia
jättihävittäjiä. Delenn myöntää ajatelleensa asiaa, mutta sen
toteuttamisessa on omat ongelmansa. Harmaa Neuvosto suostui Varjosodassa
White Star -laivastoon, mutta Delenn arvelee, että minbarit eivät
oikein halua venyttää kukkaronnyörejään. Sinänsä ymmärrettävää, onhan
minbareilla ollut vasta hiljattain sisällisota.
Sheridan kertoo järkänneensä asian ja lähettäneensä Maahan viestiä
presidentti Luchenkolle ihmis/minbariprojektista. Toisin sanoen ihmiset
rahoittaisivat ja rakennuttaisivat uudet alukset, kun minbarit
suunnittelisivat ja antaisivat materiaalit. Luchenko olisi projektiin
valmis, jos minbarit suostuvat ensin. Siksi Sheridan pyytääkin Delenniä
lähtemään paikan päälle Minbariin keskustelemaan Harmaan Neuvoston
kanssa asiasta. Pyyntö on vaikea, kun hyperavaruusreitit ovat sodan
vuoksi kaikkea muuta kuin vakaita. Delenniä pyyntö ei vaivaa yhtään,
sillä hän osaa kyllä selvitä ehjin nahoin ja tarvittaessa paeta
paikalta.
Vir on kutsunut luokseen Franklinin ja Lytan, mikä on jo sinänsä
harvinaista, kun hän pääsee käyttämään puolivirallisia suurlähettilään
kykyjään. Hän pyytää heiltä pientä – tai no ei oikeastaan niinkään
pientä – palvelusta, sillä vaikka hän onkin kytevässä sodassa ns.
vastakkaisella puolella, hän uskoo jonkin olevan drazien suunnalla
pielessä. Hän vetoaakin Allianssin perusperiaatteisiin, kun kertoo, että
drazit panevat centaureja vastaan hanttiin kaikkein ärhäkimmin.
Centaurien ja drazien yhteenotoissa centaurit ovat kyllä kunnioittaneet
Allianssia ja palauttaneet taistelussa kaatuneet drazit
tunnistettaviksi, mutta drazit eivät ole tehneet samoin. Vir olettaa,
että tähän liittyy jotain muutakin hämärää. Hän on järjestänyt
Franklinille ja Lytalle neutraalin vree-kuljetuksen drazien
kotiplaneetalle, jotta he voivat lähteä tutkimaan asiaa, kun
Franklinilla on tarpeeksi Allianssi-statusta mahdolliseen kovisteluun.
Franklin suostuu, jos Sheridan suostuu.
Lyta ei lähde mukaan ihan niin helpolla toisin Virin oletusta, sillä
Lyta ei nykyään työskentele ilman maksua. Hän vaatiikin puolen miljoonan
tilisiirtoa telepaattien tulevaisuuden hyväksi. Vir takeltelee
rahasummaa, mutta Lyta ei laske hintojaan. Virille ei tunnu kauheasti
jäävän vaihtoehtoja, kun Londoonkaan ei saa yhteyttä. Lyta häipyy ja
Franklin jää kummastelemaan Lytan luonteen muuttumista.
Londo-maininnasta saadaan aasinsilta Centauri Primelle, jossa kaksi
kaverusta viruu sellissä. Londo pitää kiinni periaatteistaan eikä lähde
G'Karin luota mihinkään. Hän sitä paitsi uskoo vankeudesta olevan
hyötyä, sillä ennemmin tai myöhemmin sana pääministerin vankeudesta
leviää ja kansa sekä Centaurum vimmastuu. Centauri-hallitus saattaa jopa
kumota sijaishallitsijan päätökset. Hän uskoo tilanteen olevan toisin
jo huomenna, kun varmasti hänen tukijoukkonsa ovat jo ehtineet
kokoontua.
Londo ja G'Kar valmistautuvat nukkumaan, kun sokaiseva sininen valo
läimäyttää heiltä tajun kankaalle ja sellin ovi liukuu auki. Huppuheput
raahaavat lattialla röhnöttävän London ulos ja retuuttavat häntä
kolkkoja käytäviä pitkin operointipöydälle. Läpivalaisun jälkeen
pitkäsormiset kaapparit – lieköhän peräti samoja alienrumiluksia, jotka
kidnappasivat Sheridanin sarjan alkupuolella! - asettavat valohärpäkkeen
hänen otsalleen ja kampeavat ahdistavan laihoilla sormillaan suun auki.
Eräs olento työntää vinkuvaa instrumenttia lähemmäksi, mutta
viisaudenhampaiden poistoa karumpaa jännitysnäytelmää ei nähdä sen
enempää.
En enää ikinä käy hammaslääkärissä.
Operaation jälkeen Londo saa tilapäisesti tajuntansa takaisin ja kysyy
liian pöllyssä kauhuissaan ollakseen, keitä he oikein ovat ja mitä
haluavat. Karkeapiirteisempi olento – Wayne Alexander!! - luuraa
katsastamaan tilannetta ja toteaa London olevan pätevä. Londolle
asetetaan maski ennen kuin hän ehtii kysellä yhtään enempää ja pian hän
säpsähtää hereille sellistään. G'Kar toteaa, että on aamu eivätkä London
tukijoukot ole pahemmin rikkoneet paikkoja. London on päästävä pois,
sillä jokin on pahasti vialla. G'Kar vitsailee, että nytkö Londo vasta
tajusi olevansa sodassa muuta maailmaa vastaan. London on kuitenkin
lähdettävä ja G'Kar pelastaa hänet kunniallisesti ryynäämällä eiliset
sapuskat ympäri selliä. Londo ja vartija hoippuvat kakoen pois paikalta.
Sheridan, Lochley ja Garibaldi ovat tapaamassa narnien, drazien ja
brakirien kenraalikolmikko Na'Tokia, Daroa ja Kulomania, joilla on
kerrottavaa omilta rintamiltaan. Na'Tok ja Kulomani kiittelevät White
Starien avustusta, vaikka narnit ovat kokeneet huomattavaa vahinkoa, kun
heillä on vieläkin sotilaspulaa aiemman centaurisodan jäljiltä. Lochley
kysyy, mikseivät kansat voisi yhdistää voimiaan, kun he tuntuvat
suojelevan vain omia tonttejaan. Hän yrittääkin vedota Daroon, kun
drazeilla menee verrattaen ihan hyvin ja drazit voisivat helposti auttaa
narneja. Ylimielinen Daro (jonka rinnuksilla oleva sotilaallinen
vaatekappale toi jotenkin mieleen vauvojen syöttölapun) vain pälyilee
heitä ja toteaa, että he pärjäävät kyllä ilmankin apua, vaikka narnit
tietäisivätkin paljon centaureista. Vastaavasti Na'Tok ja Kulomani eivät
halua joukkojensa olevan drazien määräiltävinä.
Lochley hämmästelee, että mikäs Allianssi tämä nyt oikein on, kun
yhteistyötä ei synny. Yhteistyötä he tekevätkin, tosin kaikki omalla
tavallaan, Kulomani vahvistaa. Sheridanista tämä on toissijaista, kun
heidän tulisi tietää ensin, miten centaurijoukot taistelevat. Garibaldi
kertoo centaurien jakautuneen kahteen leiriin, joista ensimmäinen
suojelee tukikohtiaan, kun toinen keskittyy hyökkäykseen. Leirit eivät
tee tiettävästi yhteistyötä ja Na'Tok kumoaa lopulta koko tiedon, kun
centaurit eivät narnien mukaan ole järjestäytyneet näin. Onkin
epäselvää, mitä centaurit edes hakevat hyökkäyksillään takaa.
Kun Corwin kutsuu Lochleyn komentokeskukseen, kenraalit ovat sentään
yhtä mieltä yhdestä asiasta – heidän tulisi iskeä eikä vain reagoida
tyynesti centaurien siirtoihin. Sheridan koittaa sovitella puhumalla
selkeän linjan vetämisestä, kun Daro alkaa murista, että heidän tulisi
iskeä Centauri Primeen. Tätä Sheridan ei millään hyväksy, kun Primella
on siviilejä, mutta Kulomani ihmettelee, että eivätpä centauritkaan ole
siviiliuhreista piitanneet. Drazit, narnit ja brakirit ovat kuitenkin
löytäneet yhteisen sävelen, joka ei soinnu yhtään Sheridanin kanssa. He
janoavat kostoa.
Corwinin asia koskee yksinäistä centaurisotalaivaa, joka ajelehtii melko
lähellä hyperavaruudessa. Alus ei vaikuta aseistautuneelta ja tuntuu
muutenkin käyttäytyvän omituisesti. Lochleylla pärähtää hälytyskellot,
kun alus on miehittämätön, ja lähettää hyperavaruudessa partioivan
Starfury-laivueen tuhoamaan kohteen, joka on suuntaamassa kovaa vauhtia
kohti B5:n yhdyskäytävänä toimivaa porttia. Alus ehtii miltei toiselle
puolelle, mutta tästä huolimatta sen räjähdys aiheuttaa lieviä vaurioita
porttiin.
Sillä välin CERNissä...
Daro ja Na'Tok tarkkailevat portin korjaustöitä ja Daro nurisee, kuinka
nössösti ihmiset sotivat. Drazit eivät voi enää odottaa ja hän
ehdottaakin yhteistyötä narnien kanssa. Na'Tok suostuu. Sheridan
kiroilee kunnolla, kun Garibaldi tulee informoimaan, että drazien ja
narnien sotavoimista kolmannes on kadonnut. Hän arveleekin heidän
suuntaavan kohti Centauri Primea, ja Sheridanin pitäisi tulla White Star
-laivastollaan väliin puhumaan idiooteille järkeä ennen kuin päädytään
sotarikoksiin ja miljoonien viattomien kuolemaan. Sheridan vannoo
nylkevänsä kenraalit elävältä.
Centauri Primella Londo on päässyt muutaman ministerin juttusille
puhumaan pahaa planeetan nykymenosta. Ikävä kyllä viime jaksosta tuttu
persläpiministeri – puolustusministeri itse asiassa – on
sijaishallitsijan puolella, sillä hänen mukaan centaurialukset vain
puolustautuvat. Muu pötypuhe on propagandaa. Puolustusministeriö lienee
niin kova lafka, että muutkin ministerit häipyvät kokouksesta.
Franklin ja Lyta ovat saapuneet Drazin aivan liian ahtaille kaduille
etsimään hotellia, jossa Garibaldikin on käynyt. He tapaavat
hotellihuoneessa erään drazitohtorin, jonka valheen Lyta huomaa heti.
Parvekkeelle ilmestyy pari kiukkuista drazia, joista toisen ampuu
Franklin. Lyta panee toisen ampumaan itsensä Franklinin suureksi
hämmästykseksi. Lyta on todellakin muuttunut kovapintaisemmaksi. Tohtori
pyrkii tuloksetta pakoon ja Lyta murisee tohtoria viemään heidät
paikkaan, jota hän koko ajan ajatteli.
Franklin tökkii vastaan pyristelevän tohtorin oikeaan paikkaan. Ovien
takaa paljastuu melkoisen kookas kammio, jonka sisältö vetää vieraat
hiljaiseksi. Lukemattomilla pöydillä lojuu ruumiiden sijaan mustia
möykkyjä. Mitään ruumiita ei koskaan ollutkaan. Lyta nappaa yhden möykyn
todisteeksi, kun heitä aletaan ammuskella. Tohtori kuolee, kun he
livahtavat karkuun.
Drazien suunnitelma munattiin.
He ottavat hyperavaruudessa kohti Primea matkaavaan Sheridaniin
yhteyttä, sillä he ovat Lytan tietojen avulla saaneet totuuden selville.
Franklin selittää, että Garibaldin teoria kahdesta toisistaan erossa
pysyvästä centauririntamasta piti paikkansa. Heidän hyökkääjäleirinsä ei
ole centaureja ensinkään, sillä Varjo-alkuperää olevat möykyt ovat
ohjailleet sotalaivoja eikä valtaosa muista centaureista edes tiedä koko
asiasta. Franklin olettaa, että jokin Z'ha'dumista karannut Varjojen
palvelijakansa on voinut myydä autonomista teknologiaa centaureille.
Lytasta on todennäköisempää, että jokin kolmas osapuoli on lavastanut
teknologian avulla centaurit syylliseksi... drazit. Tämä näyttäisi
vedenpitävältä teorialta, sillä drazit ovat aina kilpailleet centaurien
kanssa ja ovat piilotelleet teknologiaa, jotta heidän ei tarvitsisi
antaa sitä Allianssille. Yhtäkkiä Sheridan tajuaa, että joku selvästi
halusi koko maailman centaurien kimppuun.
Delennin ja Lennierin White Star on jo ottanut Sheridaniin yhteyttä ja
he ovat kuulleet porttivauriosta, mutta he jatkavat matkaa. Minbar on jo
lähellä, mutta neljä centaurisotalaivaa ovat lähempänä. He toivovat
pääsevänsä vähin äänin paikalta, kun vihollinen avaa tulen. Suurin osa
miehistöstä kuolee, itse alus menee suht lunastuskuntoon eikä
hätäsignaalinkaan toimivuudesta ole varmuutta. Tällin saaneella
Delennillä ja jalkansa parista kohtaa murtaneella Lennierillä on vielä
toivoa pitää alus kurssissa, mutta noin muuten heidän tilanne vaikuttaa
äärimmäisen vakavalta.
”Lennier, mitä minä sanoin White Starilla hurjastelusta?!”
Centauri Primella Londo on saanut kämppäänsä yllättävän vieraan. Häntä
odottelee sijaishallitsija Virini, joka muistelee, että heidän pitikin
tavata vielä kerran. Hän on niin iloinen nähdessään London, joka on
ollut aina niin kiltti hänelle. Virini myöntää lähettäneensä alukset
matkaan ja on aina yrittänyt tehdä parhaansa tilanteen salliessa. Nyt on
London vuoro tehdä parhaansa, kun Virinin aika alkaa olla lopussa. Hän
myöntää, että on jo aikakin ja iloitsee, ettei tule näkemään pian
tapahtuvia asioita.
He siirtyvät avoimen ikkunan ääreen. Virini ihastelee tulevan yön olevan
kaunis, mikä on kovin mukavaa, kun muita öitä hän ei tule enää
näkemään. London mukaan sijaishallitsija tulee elämään vielä vuosia,
rauhan vuosia, jos hän kutsuu alukset takaisin. Virini on varma, että
rauha kyllä tulee, mutta se ei tule kestämään kauaa. Tällaista hän kuuli
”niiltä”, jotka kertoivat myös, että hän kuolee huomenna ja että
Londosta tulee samana päivänä keisari. Hän ei vastaa London
tiedusteluihin ”niiden” identiteetistä, vaan kertoo vielä ”niiden”
pyynnöstä viedä Primea puolustava laivasto hätäsignaaliverukkeella pois
ja sulkea planeetan puolustusjärjestelmä. Virini tietenkin totteli,
sillä muuta ”ne” eivät enää pyytäisi.
Virini jää katselemaan taivaan repeytymistä, kun shokissa oleva Londo
peruuttaa käsi suun edessä pois paikalta, mylväisee eeppisen ein ja
rynnistää hidastettuna tyhjien käytävien halki pihalle toljottamaan
yläilmoissa puhkeavia siniportteja. G'Karkin lopettaa kirjoittelunsa,
kun aistii pahojen asioiden tapahtuvan pian. Drazien ja narnien
yhteislaivasto avaa säälimättömän tulen.
Virini miettimässä, onko sienipilvet tehty sienistä.
Yhtään centauria ei vahingoitettu tässä kohtauksessa.
Vaikka pääasialliset juonikuviot eli vääjäämätön Centauri Primen tuho ja
London työntäminen kohti keisariutta etenivätkin melko lailla
arvattavasti, taustakuviot olivat suoranaisia yllätyksiä. En esimerkiksi
arvellut yhtään, että drazit olisivat kaiken takana, mutta voi myös
miettiä, että he ovat yhtä kaikki Varjo-palvelijoiden uhreja, kun
drakhit selvästi hyödyntävät drazien tyhmää luonnetta. Eivät drazit
täysin pahoja ole, he ovat vain universumin tyhmin kansa, mikä on
saavutus sinänsä. Vaikea heitä silti on inhota, kun heidän typeryytensä
käy melkein sääliksi. Toisaalta on vain hauskaakin, että aina löytyy
kansa, jota on helppo syyttää. Siellä ne drazit taas perseilevät, voihan
nenä. Drazi-kuvio teki myös selväksi sen, että oikeastaan vain
centaurien sijaishallitsija Virini oli pahisten puolella ja hänkin vain
täydessä viholliskontrollissa eikä täydessä ymmärryksessä. Uhri siis
hänkin. Ainakin saa elää ilonsa deliriumissa vielä hetken.
Persnaamaministeriä on siis turha syyttää vehkeilystä, vaikka hän
läpeensä ikävä ja masentava olento onkin.
London operointi oli alienmaisessa karuudessaan suht karmivaa
katseltavaa - varsinkin kun hänen pelkonsa kävi ilmi. Just sellaista
inhorealistista alienanaaliraiskausluotausscifiä, mikä huvittaa
tahattomasti vielä vähemmän kuin Prometheuksen lonkeroabortti. On miltei
ilmiselvää, että joku aamu Londo herää möykky olkapäässään ja se on
sitten menoa se. Nähtävästi otus installoitiin jotenkin suun kautta tai
sitten hänen hampaansa vastaanottavat radiokäskyjä. Centauri Primen
tapahtumat näyttäisivätkin asettuneen enneunien ja ennustusten
vaatimille urille. Pian keisari Londo vapauttaa G'Karin
henkivartijakseen ja kokee hallinnon päivinään Centauri Primen
infrastruktuurin luhistumisen ja saa syyttää menneisyydestä tupsahtavaa
Sheridania, joka ei ehtinyt ajoissa paikalle estämään hävitystä. Mutta
enpä spekuloi tämän enempää, sillä pelkään osuneeni maaliin yllättävän
tarkasti.
Tai ehkä en sittenkään joka asiassa. Delennin ja Lennierin ahdinko oli
melkoinen pommi sekin. Eivätköhän he selviä, Delenn ainakin, mutta tästä
saadaan kivasti draamaa ja angstia Sheridanin suunnalle. Noin muuten
monta osapuolta seuraileva jakso pysyi kunnioitettavan hyvin kasassa ja
tarjosi perinteiset määrät toimintaa (Franklinin ja Lytan yllättävä
seikkailu drazien parissa ja Lytan muuttuneen hahmon hyödyntäminen),
neuvottelua (mainio kenraalikeskustelu, joka viimeistään osoitti, että
jotkut kansat eivät ikinä muutu), komediaa (G'Karin läpät) ja
ihmissuhdedraamaa (Sheridan suojelemassa Delenniä, jonka matka
ironisesti saa karmean käänteen). Erityisen vaikuttava oli loppu, kun
London perääntyminen peilasi melko täydellisesti hänen reaktiotaan, kun
tajusi keisari Cartagian olevan täysin sekaisin. Centauri Primen
hallitsijoilla tuntuu olevan häröily veressä. Keisari Londolle koittaa
kohta kirjaimellinen tulikoe, kun planeetta on liekeissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti