92 - A View from the Gallery

92

5. kausi, 4. jakso

A View from the Gallery vastaa aiempaan toiveeseeni, sillä Lochley palaa kuvioihin, kun Corwin herättää hänet hetimmiten hommiin. Jotkut tuntemattomat mäntit ovat käyneet särkemässä hyperavaruudessa lilluvan luotaimen ja Lochley pelkää pahinta, kun viime aikoina on tullut ikäviä uutisia gaimien suunnalta mahdollisesta suuremman mittakaavan invaasiojoukosta. Hän laittaa aseman hälytystilaan, Starfuryt partioimaan ja käskee Corwinia järkkäämään pahimman varalle pelastuskapselin Sheridanille ja Delennille, mutta on tyystin eri asia, haluavatko he paeta tosipaikan edessä. White Starit ovat vielä paluumatkalla enfili-tehtävästä joten siinä mielessä B5:llä ei ole välttämättä varaa lesottaa tulivoimalla. Kaiken tämän keskellä dynaaminen mekaanikkoduo Bo (leppoisa musta heppu) ja Mack (perusgeneerinen höntihkö chicagolaispätkä, joka näyttää erehdyttävästi Laaksosen Jukan retardiversiolta) ovat fiksailemassa paneelia ja nurisemassa, kuinka tämä on jo kolmas hälytys kuukauden sisällä. Tämä on heidän ihan ikioma jaksonsa.

Kyllä, tässä jaksossa pääosissa on pari mekaanikkoa, joita ei olla koskaan nähty eikä erittäin todennäköisesti tulla tämän jälkeen koskaan näkemäänkään. Kun tajusin premissin muistuttavan paria Stargate SG-1:n hassuttelujaksoa, joissa pääosissa vehtasi pari pölvästistatistia, ajattelin ihan mielenkiinnosta antaa tällekin mahdollisuuden näyttää, miten taustaduunarit elävät. Sillä eivät nuo 'Gatenkaan vastaavat jaksot mitenkään tyystin kamalia olleet. Käsittämätöntä kyllä. No okei, olivat ne kyllä vähän tyhmiä joo.

Bo on surisuttamassa käytävän lattialla metallinpaljastinsiivousmoppihybridiä, jonka todellinen funktio on kuitenkin epäselvä, kun ohi kulkevat keskenään kinastelevat Lochley ja Sheridan. Sheridan kun ei ihan helposti lähde minbaritypynsä kanssa häntä koipien välissä turvaan. Lochley inttää, että he eivät tiedä, millainen vastarinta heitä odottaa ja sitä paitsi Sheridan tykkää kovasti tunkea hänen duuninsa väliin. Kapteeni kysyykin, tekisikö presidentti samoin, jos heidän roolinsa vaihtuisivat ja Sheridanin on lopulta myönnyttävä, että kyllähän Lochleyn jutuissa järkeä on. Silti Sheridan todennäköisesti päsmäröisi aseman militäärijohdossa ihan toisella tavalla.

Lochley ja Sheridan häipyvät ja tilannetta seurailleet Bo ja Mack jäävät läpisemään lämpimikseen kuulemaansa. Mack turisee, että on aina pitänyt Sheridanista, sillä siinä vasta on kunnon mies. Bo on samaa mieltä ja muistelee, kun Sheridan lähti kerran vimmoissaan Delennin murhaa yrittäneen perään eikä edes vaivautunut kutsumaan vartijoita paikalle. Mack naurahtaa, että Sheridan ja Delennhän ovat kuherrelleet oikein antaumuksella viime aikoina. Kunnon mies koko Sheridan. Mack ihmettelee vielä partnerinsa siivoushärpäkettä ja he siirtyvät lakisääteiselle lounastauolle mässyttämään salami- ja spoo-kerrosvoileipiään, jotka kummatkin maistuvat kanalta. Kaksi leipää mutustelevaa duunaria scifieepoksen keskellä on niin herttaisen näköistä. Heidän taukonsa kuitenkin katkeaa, kun tuntemattomat tiedustelijat lähestyvät hyppyportin kautta asemaa ja miehiä tarvitaan parissa paikassa. Mack suuntaa komentokeskukseen ja Bo siirtyy sairastuvalle.



Kuvatekstien miettiminen on helppoa, jos huomaa, että joku näyttää mukamas aivastavan kuvassa.

Franklin ohjeistaa lekurejaan tulevan varalle ja kertoo Bo'lle erään labran kontrollipaneelin reistailevan. Bo siirtyy hommiin ja Franklin kiinnostuu hänen kyynisestä heitostaan, kun mietti, miten vastapuolen joukkoja tulisi hoitaa, jos he tunkeutuvat käytäville eivätkä saakaan henkeä. Bo tuumii, että vihujen aikomuksena on kuitenkin tappaa kaikki joten miksi heille pitäisi antaa armoa? Franklin sattuu lääkärinvalansa perusteella olemaan asioista vähän eri mieltä, mutta toteaa kuitenkin miettineensä, että onko tässä touhussa muutenkaan mitään järkeä, kun eivät muutkaan noudata aina sääntöjä. Hän avautuu vähän taustastaan ja siitä, ettei hänestä edes pitänyt tulla armeijasukunsa perusteella lääkäriä, mutta dilgar-sodan aikainen Iares-hävittäjän tarina – jonka Bo muistaa kuulleensa myös – sai hänet ajattelemaan toisin. GROPOSissakin vilahtanut pappa-Franklin oli yksi Iaresin selviytyjistä ja selvisi vihollislääkärin avulla hengissä - ja niin Franklin valitsi tiensä. Siinä on siis syytä kerrakseen Franklinin hippokratismille ja Bo'n laitefiksaukselle.

Mack ei saa hirveästi irti Corwinilta ongelman luonteesta ja kyykistyy väkertämään reistailevan toissijaisen tähtäysjärjestelmän johtojen kanssa, kun Lochleykin kysyy Corwinilta asiasta. Keskustelu loppuu lyhyeen, kun vihollinen hyökkää ja kaikki B5:n vitoskauden alkupuolen tylsyyttä nurisseet typerykset saavat kunnolla avaruusäksöniä, joka on sinänsä ihan messevän näköistä, vaikka kaipaankin vähän enemmän kontekstia vihollisista. Mutta tästä lisää myöhemmin. Mack saa kojeet toimimaan irroittamalla avaruustorakan (kyllä) johdoista ja asema laukoo pakenevan skouttipahiksen hengiltä ennen kuin se livahtaa B5-skannauksen jälkeen tiehensä.

Lochley tuumii tämän olevan vasta alkua ja sälyttää suurlähettiläille informoinnin Corwinille, kun lähtee itse jututtamaan herra Garibaldia. Mack tapaa lattialuukun sisuksissa touhuavan kaverinsa, joka kysyy, miltä uusi kapteeni vaikutti ja pienen vitsailun jälkeen kertoo vähän kuulleensa huhua, että Lochley oli Clarkin hallinnon aikaan väärällä puolella. Mackista hänen ei kuitenkaan kannata aina luottaa kaikkiin huhuihin, kun Ivanovan lähtökin oli huhujen täyttämä. Joku epäili sydänsuruja, kun taas toinen rikkoi neljättä seinämää miettiessään, ettei naiselle taidettu maksaa tarpeeksi. Claudia Christianhan siis lähti tiettävästi sarjasta, kun näyttelijäpalkkoja vähennettiin vitoskauden budjettisupistusten vuoksi. Loppujen lopuksi tällä ei ole niin väliä, kun näissä ympyröissä porukkaa tuppaa välillä vaihtumaan.

He siirtyvät Brown-sektoriin vievään hissiin ja saavat seuraavalla stopilla seurakseen kiivaasti keskenään riitelevän Lochleyn ja Garibaldin, jotka eivät edes huomaa paria mekaanikkoa, jotka toivoisivat olevansa toisaalla. Lochley raivoaa, kun Garibaldin tiedusteluylivalta ei estänyt vihollista skannaamasta aseman tärkeitä tietoja. Garibaldi raivoaa takaisin, että ei tässä voi ottaa kaikkia vaihtoehtoja huomioon, johon Lochley vihjaa, että ehkäpä Sheridan löytää tilalle jonkun pätevämmän tiedustelijan. Bo ja Mack jäävät kahden kesken keskustelemaan pizzoista ja saapuvat määränpäähänsä korjailemaan vesiputkia. Mack ihmettelee, mikseivät he vain sulkisi hyppyporttia ja estäisi näin vihollisia saapumasta, mutta Bo tietää vähän enemmän asioista. Täältä he siirtyvät järkkäämään maisemakannen näköistä turvapaikkaa uskonnollista seremoniaa varten ja saavat duuninsa jälkeen sieltä eturivin paikat, kun invaasion ensimmäinen aalto iskee Babylonin rantaan.

Sinänsä messevä avaruusäksön näyttäytyy mekaanikkojen suuntaan melkein arkisena, kun he eivät kuule taistelun ääniä. Ikkunoiden toisella puolella välähtelee vain värikkäitä luoteja ja välillä jonkun alus tuhoutuu. Ovathan he varmasti jo nähneet vaikka mitä mekaanikkouransa aikana joten nyt he vain tuumivat, kuinka välillä unohtuu, että omathan tuolla taistelevat ja kuolevat. Bo huomioi, että viholliset räjähtävät vihreinä eikä omien tapaan punaisina, kun vihollisten aluksissa ei oletettavasti kierrä happea vaan ihan jotain muuta. Tällaista hän ainakin kuuli joltakin pilotilta, jolla oli tarpeeksi pokkaa noteerata kaikkien unohtamat mekaanikot. He innostuvat, kun hyppyportista pullahtaa yksinäinen White Star merkkinä siitä, että ehkä muutkin tulevat perässä pelastamaan päivän, mutta ei tämä ihan heti vielä taukoa. Vastaavasti tappiomielialaa tuottaa Bo'n havainto, kun eräs vihollisalus työntyy B5:n runkoon pusertamaan tosi campin näköisiä punahaarniskapahiksia riehumaan käytäville.

Tietenkin mekaanikkojen hissireitti sattuu tyssäämään sopivasti samaiselle käytävänpätkälle, jossa Zackin johtama vartijalössi on sotimassa punakaartia vastaan ja satunnaisen sankariteon jälkeen heidän on ryömittävä pois paikalta lähimpään turvaan. Tosin Byronin telepaattikollektiivi on vähän kyseenalainen turva, kun Byron jatkaa satunnaisten Hamlet-pätkien siteeraamista, kun on niin diippi jätkä. Telepaatit pyörittelevät hurmiossaan lähistöllä kuolleen pahiksen kypärää, kun Byron vähän opettaa mekaanikoille, miltä toisen kuolema heistä oikein tuntuu, kun saa noukkia kuolevan viimeiset tuntemukset. Mackin vitsailu nauratti lähinnä telepaattien ilmeettömän reagoinnin vuoksi. Tilanteeseen tulee jännitystä, kun yksittäinen punakaartilainen tupsahtaa tähtäilemään heitä pyssyllään ja telepaatit saavat passiivisaggressiivisella yhteistuijotuksellaan soltun tallustamaan tiehensä. Bo ja Mack tuijottavat telepaatteja ällistyneinä ja tuijotin Byronia lähinnä huvittuneena, kun hän niin korusanaisesti lausui, ettei luonto jättänyt heitä puolustuskyvyttömiksi.



Käyttäytyisin minäkin aggressiivisesti muita kohtaan, jos näyttäisin näin hupsulta.

Mekaanikot ovat häipymässä, kun räjähdys vavisuttaa aseman runkoa ja Mack alkaa vähän pelätä heidän turvallisuutensa vuoksi. Bo melkein toivoisi, että olisi mukana sotimassa ja Byron kiinnostuu toiveesta. Hän pyytää vielä vähän Lytan malliin vahvistamaan, että asiasta olisi Bo'lle merkitystä ja projisoi sitten Bo'n hetkeksi mukamas erään Starfuryn kyytiin elämään hetken muiden elämää. Tiedä sitten onko sotiminen häntä varten, mutta pitää satunnaismekaanikkojen voimafantasioita kaiketi hyvän tahdon eleenä täytellä, jos sattuu olemaan niin härö tyyppi kuin Byron.

Taistelu taukoaa hetkeksi ja mekaanikot siirtyvät pommisuojaan hengailemaan. Samaisessa tilassa on myös toinen dynaaminen duo eli Londo ja G'Kar. Repesin jo heti kättelyssä, kun Londo on jälleen kerran nurisemassa elämänsä laimeutta, kun ei elämä B5:llä ole aina auvoa. Pitäisi varmaan joskus oikeasti laskea, kuinka monta kertaa Londo päräyttää ”intolerable” -letkautuksen. Kirjoitteluun keskittynyt G'Kar muistuttaa White Starien olevan kyllä paluumatkalla, mutta Londo korjaa valittaneensa universumille, joka niin häntä vihaa. Londo jaksaa ihmetellä, miten G'Kar ottaa tilanteen niin rennosti ja G'Kar tarinoi vähän centaurien pommituksesta, kun hän oli vielä nuori. Narnit lienevät vähän tottuneempia tällaiseen, mutta Londo toivoo, ettei G'Kar sentään laulaisi kuten pommisuojissa silloin joskus. G'Kar haluaa kuitenkin tietää, missä olosuhteissa Londo mahtoikaan varttua, kun kyykisteli itse suojassa, ja hassuttelee vielä perään, että hänen ystävänsä varmasti käyskenteli keisarillisissa puutarhoissa ja oppi oikeaoppisia pöytätapoja. Londo toteaa, ettei ole ollut koskaan varsinaisesti lapsi, kun kaikenlaisia velvoitteita tuli täyttää ja G'Kar vähän arveleekin, miten hänestä on kasvanut tuollainen patu. Londo ei koskaan kasvanut vaan kasvoi vähän liikaa. Centauri ja narni siirtyvät yhdessä tuumin toisaalle tarkastelemaan tilannetta ja mekaanikot jäävät miettimään, kuinkahan pitkään nuokin ovat olleet naimisissa.



Bo on syventynyt voileipäohjeisiin.

Tilanne ottaa askeleen kohti toista invaasioaaltoa, joka on niin hirmuinen, että yleisessä sekaannuksessa eräs vihollispurkki törmää asemaan ja aiheuttaa melkoisen repeämän rungossa. Bo ja Mack kutsutaan Red-sektorille kaikkien muiden kynnelle kykenevien mukaan. Matkalla sinne he sattuvat ohittamaan Sheridanin, joka on maanittelemassa uppiniskaista Delenniä pelastuskapseliin ja pysäyttää presidentillisellä pyynnöllä kaksikon, kun ei satu kolmen B5:llä vietetyn vuoden jälkeen tietämään, missä pelastuskapselit ovat. Mutta mekaanikot tietävät ja he jo miettivät, että heidänhän piti mennä korjaamaan vahinkoa, mutta presidentille ei väitetä vastaan. Sheridan saa vakuuteltua Delennin, kun luottaa kyllä White Starien saapuvan joka tapauksessa päivän pelastamaan. He päätyvät vielä pusuttelemaan sellaisella intensiteetillä ja yleisellä välinpitämättömyydellä - joka yhdistää kaikkia maailman teiniromansseja - että mekaanikot tuntevat jälleen olevansa vähän väärässä paikassa.

Sheridan häipyy ja mekaanikot ohjastavat Delennin oikeaan suuntaan, mutta minbaripa yllättää heidät täysin, kun kysyy yhtäkkiä viattomasti heidän nimiään. Mack kertookin, ettei heiltä pahemmin kysellä mitään – varsinkaan näin korkea-arvoiselta taholta – vaan heitä lähinnä käskytetään ympäriinsä. He esittelevät itsensä ja hommansa ja Delenn rinnastaa heidät ymmärtäväisenä työläiskastiin. Mekaanikot ovat jo jatkamassa matkaa, kun Delenn haluaa vielä tietää, mitä tapahtuisi, jos hän ahtautuisi kapseliin ja jokin menisi lähdössä vikaan. Mekaanikot luettelevat Epsilon 3:lle suistumiset, räjähdykset ja muut kauniit yksityiskohdat ja Delenn laskelmoi käänteisellä minbarilogiikalla, että näin tulisi tapahtumaan, jos hän jättäisi aseman, sillä aika on ympyrä ja lounasaika ovaali sun muuta syvällistä. Bo kuitenkin muistuttaa Sheridanin sanoin, ettei B5:llä ole turvallista. Ei Delennin mukaan olekaan, mutta hän aikoo pysyä kotonaan. Mekaanikot tuntuvat ymmärtävän, mutta Bo vielä tokaisee, että taitaapa Delenn rakastaa Sheridania. Delenn tyytyy hymyilemään ja häipyy todennäköisesti rakastamaan Sheridania, jos se ei ole käynyt jo (ilmi)selväksi. Minbarihymy kävi ainakin mekaanikoille varsin selväksi.

Hymyn tuottaman liki lapsenomaisen ihastuksen jälkeen he pääsevät ihastelemaan ratsuväen saapumista, kun loputkin White Starit saapuvat kotiin ja kurmottavat pahikset tiehensä. He jäävät miettimään, miksi oikeastaan ovatkaan tällä asemalla, kun asiat ovat niin suuria, ettei heidän kahden teoilla ainakaan luulisi olevan merkitystä, mutta jos isot kihot pystyvät suuriin tekoihin, ehkä hekin pystyvät. Ainakin he pitävät kokonaisen avaruusaseman pystyssä jos ei muuta. Jälkipyykki valkeneekin heille, kun kaikki on rempallaan ja he saavat korjata tuhot, kun muut ottavat kunnian urotöistä. Lopulta he joutuvat pysähtymään ruumiita tunnistelevan Franklinin nähdessään.



Franklin on aina joskus iloinen, kun tulee ystäviä sairastuvalle yökylään.

Corwin raportoi kolhuja kärsineessä komentohuoneessa Lochleylle, ettei vihuja päässyt karkuun. Lochley on jo jatkamassa matkaansa, kun Mack pyytää häneltä huomiota ja on jo katumassa julkeuttaan, kun saa soperrettua uuden kapteenin olevan hänen kirjoissaan varsin hyvää sorttia. Enpä ole Lochleyta tätä ennen pahemmin nähnyt hymyilevän. Bo ja Mack ovat matkaamassa uuteen duunipaikkaansa, kun käytävällä tulee Sheridan ja Delenn vastaan. Delenn tervehtii heitä hymyillen ja Sheridan katsoo häntä kummastuneena, mutta mekaanikot ovat kummastuneempia, kun Delenn muisti heidät. Mack turisee, että taitaa olla ihastunut ja he jatkavat matkaansa pois sarjasta.



Sheridan on omaksunut ”tää on mun akka eivätkä muut saa edes hengittää hänen suuntaansa” -roolin täydellisesti.

Tässä jaksossa ei ole vikana se, että kyseessä on rohkea konseptiepisodiveto uppo-oudolla parivaljakolla vaan taustalla olevat pahikset. Ai niin mitkä pahikset? Kukapa tietää, eipä näitä ole ennen näkynyt eikä näitä ole pohjustettu mitenkään. Toki on tavallaan realistista, että avaruudessa on kaikennäköisiä vihamielisiä höpökansoja, jotka sattuvat puolivahingossa törmäämään muihin kansoihin ja aiheuttamaan pahaa mieltä ja tavallaan tällainen menisikin läpi aika monessakin sarjassa, mutta olen huomannut jo pitkään, että Babylon 5 on äärimmäisen yhtenäinen ja mietitty sarja. Mitään ei tapahdu sattumalta eikä selittämättä. Tässä punakaartissa nyppiikin eniten se, ettei näitä ole sidottu mihinkään aikaisempaan, ne vain tulevat ja menevät. Vähän tuntuukin, että joku 12 vee ES-Jonne halusi vähän äksöniä, joten tuodaanpas tähän tällaisia hupsun näköisiä haarniskajeppejä vähän könyämään ja avaruuteen siistiä toimintaa siistin toiminnan vuoksi. Edelleenkin avaruusäksön oli sinänsä ihan messevän näköistä (valitettavasti käytävä-äksön lähinnä huvittavaa), mutta tässä vaivasi se, että kun pahikset ovat jotain selittämättömiä möllejä suoraan persiistä niin ei tässä hirveästi hetkauta, mitä ne saavat aikaiseksi, kun kaiken järjen mukaan niitä ei enää koskaan nähdä ja hyvisten voiton arvaa jo etukäteen. Varjoilla oli sentään se gimmick, että ne olivat ihan helkutin pahoja ja niillä oli Morden, Clarkin joukoilla taas se, että he ovat ihmisiä, tulevassa telepaattisodassa puolestaan se, että ihmisiä hekin ovat, tosin übersellaisia. Mutta mitä nämä punakaartilaiset ovat? Jotain pahiksia? Jännää! No ainakaan niitä ei enää nähdä.

Toi taistelu sentään ihan kätevän kehyksen tapahtumille niin eri paikoissa kuin myöskin ajassa. Oli ihan hyvä veto ajoittaa tämä tapahtumaan todennäköisesti miltei heti Paragonin jälkeen, kun White Stareilla oli hyvä syy olla ennalta-arvattava deus ex machina. Pääjuoni on kuitenkin sivuseikka, käytännössä pelkkää filleriä. Tavallaan olisi ollut mielenkiintoisempaa, jos jakson pääidea olisi kierrätetty vaikka Varjo-juonikaaressa, sillä niitä vastaan meno ja tunnelma asemalla olisi voinut olla astetta epätoivoisempaa. Nyt Bo'n ja Mackin arkiset touhut tuntuivat noh... arkisilta. Ehkä se olikin tarkoitus. Ehkäpä koko homman pointtina oli tehdä tällaisesta invaasiojuonesta ironisesti mahdollisimman arkista ja kuvata tapahtumia kahden mekaanikon kautta.

Ja niin, mekaanikot. Olen melko varma, että tämä kaksikko jakaa rankasti mielipiteitä, mutta minä jopa tykkäsin heistä. Olivat he joka tapauksessa parempia kuin ne Stargaten Other Guysit, jotka olivat minusta vähän liiankin läppäsakkia, vaikka Stargaten huumori useimmiten peseekin Straczynskin ”huumorin” tuosta vaan. Bo ja Mack olivat toki karikatyyreja, mutta tarpeeksi luonnollisia – tavallaan – jotta heistä pystyi välittämään. Ihan tarpeeksi toimiva leppoisa parivaljakko, jos ei muuta. Bo oli kyllä parempi kuin Mack. Tosin Bo'lla oli se aika tyhmä pilottifantasia. En pane pahakseni, jos vähän päälle satajaksoisessa sarjassa kuvataan edes kerran, miten muut elävät asemalla. Voisi ehkä kahden pak'ma'ran joku alakannen mafiasotkukin olla ehkä tahattoman koomisesti toimiva juoni-idea, mutta taistelun aikana touhuavat pari mekaanikkoa tarjoaa toimivan läpileikkauksen niiden tyyppien touhuihin, joilla on oikeasti merkitystä. Nähtiinhän tässä sentään suurin osa vakikastista sivurooleissa ja heitä oli hyödynnetty ihan nokkelissa kohtauksissa. Välillä tosin draamanuppi meni vähän kaakkoon eivätkä kaikki kohtaukset toimineet aivan yhtä hyvin. London ja G'Karin sanailu oli yllättäen taas ihan huippua ja myös Delenniä oli käytetty mekaanikkojen kanssa hahmoon sopivasti.

Jaksossa tuntui olevan myös koko ajan sellainen vire, että tästä olisi saanut pienellä viilailulla ihan hemmetin oivallisen tapauksen, sillä ideassa oli lupausta vaikka mihin. Lopulta tämä olisi kuitenkin ansioiltaan keskinkertainen tapaus, mutta kaikesta huolimatta, jopa niistä älyttömän typeristä pahiksista huolimatta, henkilökohtaisesti annan tälle jaksolle todella paljon anteeksi. Voisin jopa sanoa, että tämä oli melkoinen guilty pleasure, kun ottaa huomioon, että onhan tässä tyhmiä juttuja vaikka kuinka paljon. Tätä on vaikea arvioida joten ehkä jätän tämän tähän tältä erää. 

91 - The Paragon of Animals

91

5. kausi, 3. jakso

The Paragon of Animalsissa Allianssin kokouksessa pikkukansat meuhkaavat antaumuksella ja Sheridanin on paukutettava munattoman kuuloista nuijaansa neuvoston pöytään. Drazi-lähettiläs ulisee, missä luvatut teknologiset ihmeet viipyvät, mutta Delenn kertoo kaikille, että ensin tulee jokaisen kansan hallituksen laittaa puumerkkinsä perusperiaatteiden julistukseen. Hän ei tajua, mikä tässä oikein mättää, kun pikkukansat ovat totelleet kuuliaisesti kaikkia muita Allianssin koukeroita. Drazin mukaan moraalisuudesta ei voi säätää lakeja. Sitä paitsi ei vaan hänen kansansa ole mitään tuhmuuksia tehnyt joten koko julistus on yhtä tyhjän kanssa. Londo vähän miettii, mitä G'Kar vihjaa, kun narni kertoo jopa centaurienkin allekirjoittaneen julistuksen ja viereisellä käytävällä ohi kulkeva Garibaldi ampuu figuratiivisen kuulan kalloonsa, kun joukkoriita on niin naurettavan näköistä. Sheridan huomaa eleen ja tyytyy nyökähtämään uupuneena.

Hyödyttömän kokouksen jälkeen Sheridan siirtyy maisemakannelle rauhoittumaan ja saa seurakseen hiukan huvittuneen Garibaldin. Kuulemma Londo on ehdottanut julistuksen työntämistä syrjään ja ajatus on loukannut G'Karia, joka näki niin paljon vaivaa hienoihin sanoihinsa. Delenn puolestaan on ollut selkkauksen vuoksi huonolla tuulella. Garibaldin on oltava London kannalla, kun hän järkeilee Sheridanille, että hänen Allianssinsa lauma arvostaa voimaa ja nyt on muutenkin vähän huono hetki säätää lakeja kaikenlaisesta moraalisuudesta ja muusta pikkukivasta, kun Allianssi on muutenkin lapsenkengissään. Sheridan inttää, että ilman julistusta koko Allianssin pääpointti valuisi hukkaan, mutta jotakin tälle ongelmalle tulisi tehdä, jos he mielivät jatkaa edes jonkinlaisessa sovussa.

Kaukana toisaalla raiderien roskasakki pommittaa erästä planeettaa, jonka asukkaat kyykistelevät asumuksissaan peläten tulevaa, mutta ehkä heillä on vielä toivoa, kun eräs sissi on saapunut planeetalle ja lähtee viemään sanaa heidän ahdingostaan Babylon 5:lle. Tässäpä siis oiva mahdollisuus Allianssille voimannäyttöön.

Allianssin pääjäsenien kokouksessa Delenn kertoo abbai-kansan liittyvän Allianssiin, jos heille annetaan ruokalähetyksiä talven ajaksi ja korjaa London sääteknologian myyntiehdotusta, sillä Allianssi antaa teknologiaa eikä myy, eikä kyseisestä avustuksesta ole abbaille välitöntä hyötyä. Sheridan ehdottaa, että jos lähiseuduilla majailevat pak'ma'rat auttaisivat heitä, vaikka cthulhupäät vaatinevatkin vastapalvelusta. G'Kar ei tuumi mitään, kun on täysin syventynyt kirjoittamaan julistusta uudestaan selkeämmin drazeille aukeavaksi. Londo tapansa mukaan nurisee, piruilee narnin kirjoitusvirheistä ja haluaa juotavaa.

Sivummalla notkuvalle Garibaldille annetaan puheenvuoro ja tiedustelupäällikkönä hän kysyykin, kävisikö uuden telepaattilauman jäsenien hyödyntäminen sissien tiedustelutarkoituksiin mitenkään päinsä, sillä olisi jo aikakin sille sakille olla yleiseksi hyödyksi, kun saavat notkua asemalla vailla velvoitteita. Lisäksi kyseiset telepaatit ovat luvanneet auttaa tarvittaessa. Sheridan on ehdotusta vastaan, kun lait tulevat kuitenkin vastaan, mutta Garibaldi korjaa, että Psi-joukothan niistä päättävät. Sitä paitsi ihmispaattien lait eivät sido minbari- tai centauripaatteja, jotka ovat jo vuosisatoja käyttäneet telepaatteja tiedustelutarkoituksiin. Garibaldi myöntää, että kyllähän hänkin suhtautuu telepaatteihin varauksella, mutta koska muutkin käyttävät heitä, miksi he eivät käyttäisi? Sheridan muistuttaa mahdollisesta telepaattisodasta horisontissa ja on ajatellut, että ehkä näistä vapaapaateista olisi hyötyä viimeistään ässänä hihassa pahispaatteja vastaan, mutta Garibaldi on kärsimättömämpi. Lopulta kuitenkin heidän olisi kysyttävä myös telepaateilta, mitä he haluavat tehdä asian hyväksi ja Garibaldi haluaisikin vain lupaa käydä vähän jututtamassa heitä. Sheridan antaa periksi, mutta ei halua, että he vielä sitoutuvat yhtään mihinkään.

Garibaldin läsnäolo pitkälettisten tylsimysten täyttämällä 'paattisektorilla aiheuttaa passiivista vastarintaa vaitonaisissa paikallisissa ja Garibaldia alkaa heidän epäystävällisyytensä vähän nyppiä. Byron astelee paikalle, tietää kyllä, kuka Garibaldi on ja vastaa töykeään sävyyn kieltävästi ja Garibaldi alkaa heti ihmetellä, että eihän Byron edes kuullut ehdotusta. Byron kääntyy toteamaan pitkästyneesti, että tietää kyllä miehen ehdotukset ja kaikki hänen mahdolliset vasta-argumenttinsa, kun Garibaldia lukee niin helposti. Telepaattilauma kerääntyy melko perinteiseen ”sä et kuulu tänne” -tyyliin heidän ympärilleen toljottamaan. Garibaldi ilkkuu yksityisyydestä, kun Byron tokaisee, ettei hän taida tietääkään, kuinka vaikeaa on olla kuulematta kaikenlaista, kun mieli pitäisi täyttää kaikenlaisilla ärsykkeillä. Hän analysoi Garibaldin olevan juuri sellainen tyyppi, joka harjoittelee sanomansa etukäteen. Kunnioitettavaa mutta masentavaa, sillä hän arvelee moisen keskustelutyylin koituneen monen ihmisuhteen menetykseksi ja toteaa vielä, ettei hänen edes tarvinnut luodata Garibaldia, kun maallikot ovat niin helppoja. Garibaldi kuitenkin muistuttaa, että telepaatithan lupasivat olla hyödyksi ja niin he Byronin mukaan ovatkin. Kyllä he kaikenlaista yleishyödyllistä, mutta he eivät halua olla organisaatioiden käskytettäviä työkaluja, joita vain käytetään silloin kun tarvitaan.

Hyppyportista B5:n välittömään läheisyyteen singahtaa pahasti vaurioitunut White Star, jonka pahasti vaurioitunut sissi kuskataan sairastuvalle ja mies yrittää sopertaa Franklinille, kuinka joitakin pitää auttaa. Sissiä ei kuitenkaan voi enää auttaa, kun hän vaipuu koomaan eikä elä enää pitkään. Delenn haluaa telepaatin paikalle onkimaan ilmeisen tärkeää tietoa kuolevalta. Tähän ei tarvita mitään tympeitä Byronin 'paatteja, kun Lytakin käy aivan yhtä hyvin. Lyta näkee, kun eräs muukalainen selittää kansansa rikkauksista ja heitä pari kertaa vuodessa kiusanneista raidereista. Nyt he ovat kuitenkin nousseet vastarintaan, piilottaneet varansa, kärsineet seurauksista ja haluavat liittyä Allianssiin. He tarjoavat Allianssille resurssejaan ja toivovat pikaista apua, sillä raiderit rushivat planeetalle parin viikon sisällä.



”Olemme geneerisiä ja hätää kärsimässä!”

Lyta havahtuu näystään jonkinlaiseen välitilaan, kun kuoleva sissi kysyy kehonsa vierellä, että kai hän on nyt kuolemassa. Hän harmittelee epäonnistumistaan ja toivoo heidän auttavan enfili-kansaa, jottei kuolisi turhaan. Sissi tajuaa pyörteen avautuneen sairastuvan ovelle, hyväksyy tilanteensa ja astelee toiselle puolelle. Lyta havahtuu välitilastaan ja Franklin toteaa potilaan kuolleen.



Ei hän kuole, hän matkaa P3X-984:lle.

Delenn kertoo Sheridanille, mitä Lyta sai selville enfileistä. He asuvat drazien avaruuden laitamilla, mutta drazeilla ei ole ollut kiinnostusta planeettaa kohtaan edes protektoraattina. Sheridan tuumii, että hehän ovat sitten omillaan mikäli heitä ei auteta ja näillä näkymin Allianssi ajautuisi sotatoimiin, jos satunnaisia pahiksia täytyy kurmottaa. Sheridania huvittaa, kun Garibaldi olikin oikeassa ja heidän pikku Allianssin pikku julistuksensa mukaan he ovat velvoitettuja auttamaan. Hän päätyy matkimaan, mitä Londolla olisi asiasta sanottavanaan. Boxleitner on todennäköisesti odottanut jo aika kauan Jurasikin imitointia. Sheridan kuitenkin tajuaa, että vaikka oli pitkään vältellyt jotain tällaista, hän tiesi kyllä, että Allianssin johdossa päsmäröintiin kuuluu myös tällaisia seikkailuja. Hän vain vähän pelkää, mitä toisella puolella odottaa, kun White Stareja ei ihan helposti laiteta lunastuskuntoon. Siksi Delenn ehdottaakin Dukhatin pelko-opit mielessään, että mitäpä jos laitettaisiin kaikki paikalle liikenevät White Starit pullistelemaan Allianssin lihaksia. Siinä olisi viestiä kerrakseen sekä pahiksille että epäröijille, eikä mitään taistelua edes välttämättä tulisi.

Sheridan lähettää hieman epäviralliselta kuulostavan ilmoituksen eteenpäin White Starien mobilisoinnista ja siirtyy jututtamaan drazien suurlähettilästä. Drazi tietää kyllä enfilien läsnäolon heidän avaruudessaan ja saa kuulla Allianssin aikomuksista piestä raidereita. Sheridan toivoo drazienkin ottavan osaa. Lähettilään täytyy puhua hallituksensa kanssa ja hän häipyy paikalta. Lähikäytävällä luuraa Byron, joka lienee kiinnostunut tapahtuneesta ja ottaa asioista selvää kyvyillään.

Garibaldi löytää omissa ajatuksissaan seilailevan Lytan Zocalolta. Hän on kuullut naisen huonosta päivästä ja Lyta alkaa tilittää, kuinka kammottavaa on olla kuolevan alitajunnassa, sillä kenenkään muun ei pitäisi olla läsnä, kun toinen kuolee. Lyta kuvailee kuvailematonta ja kertoo, kuinka osa itsestä menee mukana. Tämä oli toinen kerta Lytalle, mutta hän jatkaa, kuinka on nähnyt telepaatteja, joiden silmissä ei kuolinkokemusten jälkeen ole loistanut enää mitään. Huhujen mukaan Bester tarjoutui aina vapaaehtoiseksi luotailemaan sakkia kuolinvuoteilla kenties hapuillen näkymää toiselle puolelle.

Hän vaihtaa kuitenkin puheenaihetta, kun Garibaldi mainitsi jotain työtarjouksesta. Garibaldi selittää järkkäävänsä telepaatteja tiedusteluhommiin ja kertoo käyneensä Brown-sektorilla. Lyta arvaa aivan oikein telepaattien reaktiot eikä näe tässä ongelmaa. Hän lähtee vähän turhautuneena, kun Garibaldi selittää muiden kansojen telepaateista ja Lyta arvelee, että Garibaldi haluaa hänet juttelemaan telepaattien kanssa. Perin garibaldimainen maanittelu saa Lytan lopulta pyöräyttämään silmiään ja suostumaan, vaikka hänestä näkee heti, että taas hänen kykyjään käytetään hyväksi.

G'Karilla on ollut pitkä ilta neuvoston pöydässä, mutta hän saa julistuksensa valmiiksi ja käy jättämässä sen unettoman Sheridanin oven ulkopuolelle. Sheridan noukkii paperirullan ja Delennkin herää. Delenn pyytää häntä lukemaan uudistetun julistuksen ääneen. Ei Sheridan niin hyvä puhuja ole kuin G'Kar, mutta hän yrittää. Ääni kuitenkin vaihtuu pian lyhyehkön montaasin aikana G'Karin ääneksi, kun G'Kar on parempi puhuja. Uusi julistus kertoo, kuinka universumi puhuu eri kielillä, mutta yhtenäisellä äänellä, joka ei kuulu millekään tietylle kansalle vaan sydämelle ja sielulle. Ääni puhuu esi-isien ja vielä tulevien kautta ja viestii, kuinka kaikki ovat kaikesta riippumatta yhtä. He kaikki tunnustavat tämän tosiasian ja tiedostavat, kuinka toisille tulee olla reilu, sillä jokainen ääni voimistaa heitä ja jokainen menetetty vastaavasti hiljentää heitä. He ovat universumin ja luomisen ääni - liekki, joka valaisee reitin kohti parempaa tulevaisuutta. He ovat yhtä. Taidan vihdoinkin tajuta, mitä Zathrasin viittaus Delenniin, joka On, mahtaa tarkoittaa. Ja jos pidän kiinni teoriastani, että Sheridan tulee nousemaan korkeammalle tietoisuuden tasolle, hänestä todellakin on Tuleva.

Lyta tapaa Byronin, joka tietää vallan hyvin, miksi hän on täällä. Häntä harmittaa, kun Lyta on sulkenut heiltä mielensä. Byron käskee häntä istuutumaan, mutta tyrkkää tuolin syrjään ja alkaa selittää, kuinka Lytaa, tuota kilttiä telepaattia, aina niin käsketään joka paikkaan. Lyta ei pidä miehen tylystä asenteesta ja on jo marssimassa tiehensä, mutta Byron kysyy, eikö Lyta ansaitsisikin parempaa kohtelua. Hän nostaa tuolin takaisin ja pyytää naista istuutumaan, jonka Lyta tekeekin. Byron tuumii, että taisipa tuntua paremmalta ja jatkaa, että he ovat niin väsyneitä nykytouhuun, jossa heidän sakkia käskytetään ja käytetään inkvisiittoreina ja teloittajina. Lytasta muut unohtavat, että hekin ovat ihmisiä, mutta Byron väittää, että he ovat parempia kuin ihmiset ja siksi muut pelkäävät heitä. Hän siteeraa pitkällisesti jotain Shakespearen pikkuviisasta, joka saa kirjallisuustutkijat kihertelemään ja titledroppaa siinä sivussa otsikonkin, kun Straczynski on niin mahdottoman eri viksu mies. Eläinten esikuva -vertaus on kuitenkin ihan näppärä ja Byron selittää vielä eläinihmisten vuosituhansien aikana tekemistä pahuuksista ja kuinka telepaattien tulisi pitää yhtä.

Byron haluaa vielä kuulla, olisiko Lytalle tärkeää, jos hän auttaisi Garibaldia. Lyta myöntää tämän kenties miettien, että Garibaldi kuitenkin kiusaisi häntä vielä asiasta. Siksi ihan Lytan hyvinvoinnin vuoksi Byron suostuu Garibaldin pyyntöön ja antaa pari hyvin koulutettua telepaattia tiedustelujoukkojen käyttöön. Bonuksena hän paljastaa vielä, mitä tuli poimineeksi drazi-lähettilään suunnalta. White Starit ovat menossa kohti ansaa.

Lyta käy tilittämässä neuvostolle lisää asiasta, sillä drazit ovat koko selkkauksen takana. He aseistivat ja muutenkin auttoivat raidereita ja antavat heidän rellestää avaruutensa reunamilla, kunhan raiderit jakavat ryöstösaaliinsa heidän kanssaan. Garibaldi tuumii suunnitelman mainioutta drazien kannalta ja heittää vielä ironisesti, kuinka drazit niin väittivät, että eivät he vaan käytä hyväksi muita. Sheridan on kuitenkin huolissaan White Star -laivastosta ja päättää lähettää ne suoraan enfilien kiertoradalle puolustautumaan mahdollista drazi-laivastoa vastaan. Lyta saa kiitoksensa herra presidentiltä ja hän on vähän hämillään, olisiko nyt Allianssin vai telepaattien puolella.

Epätoivoiset enfilit havahtuvat pällistelemään taivaalla tuikkivia uusia tähtiä, jotka ovat oikeastaan avautuvia hyppyportteja, kun White Starit rushivat ajamaan raidereita tiehensä. Samoihin aikoihin Sheridan on raahannut kaikki suurlähettiläät neuvoston kokoukseen ja on hyvillään, kun drazi-kaksikkokin on läsnä. Hän vähän näyttää, mikä meno enfilien murikalla on tällä hetkellä ja selittää heidän tilanteestaan. Drazi-lähettiläs kauhistuu, kun tajuaa White Starien olevan planeetalla eikä suinkaan ansapaikalla odottamassa drazeja ja kalpenee entisestään kuullessaan, ettei raiderien suunnaltakaan ole tullut hätäsignaalia.



”Jos liitytte Allianssiin, saatte kaikki tällaisia hienoja hologrammihyrriä!”

Sheridan tarttuu hetkeen ja alkaa selittää kaikille, mitä he ovat tehneet pikkukansojen hyväksi tähän mennessä ja nyt he näyttävät, kuinka he myös auttavat aseellisesti avun tarpeessa olevia, sillä sitähän drazit halusivatkin. Vai halusivatko sittenkään? Tätä Sheridan ja Delenn tenttaavat hupsusti kiemurtelevalta drazilta, jonka täytyy soittaa pieni puhelu hallitukselle. Muutkin alkavat hiillostaa suurlähettilästä, sillä ei kai nyt kesken kokouksen sovi poistua ja Sheridan alkaakin vihjailla, että ehkäpä drazien laivasto on parhaillaan lipumassa kohti enfilejä ja tilittää drazien ja raiderien pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Drazi-lähettilästä tylytetään joka suunnalta ja lopulta hän myöntää asian, mutta anelee päästä soittamaan, etteivät viattomat kuole. Hehän ovat taistelleet sentään samalla puolella Varjoja vastaan ja kaikkea. Sheridan antaa drazille tilaisuuden pelastaa omansa ja alkaa selostaa muille kansoille, että juuri tämä tilanne demonstroi heidän aatettaan paljon paremmin kuin mitkään korusanat. Hän läimäyttää julistuksen lähimmälle kuminaamalle ja pian kaikki saavat paperirullan eteensä. Lyta pysähtyy hetkeksi lähikäytävällä tarkkailemaan yhteisymmärrystä ja sopua, jonka sai osaltaan aikaiseksi.

Sheridan jää lekottelemaan neuvoston saliin jalat pöydällä edessään läjä allekirjoitettuja rullia, kun Delenn liittyy seuraan. Kaikesta huolimatta Sheridan ei vaikuta mahdottoman iloiselta ja hän onkin miettinyt, että tässäkin tilanteessa he hyödynsivät kahteen kertaan telepaatteja ja Garibaldin perhana oli taas oikeassa. Hän aikoo sanoa jotain muutakin, mutta G'Kar rynnistää sisään keräilemään julistuksia, sillä hän sai kirjoitettua vielä paremman version. Sheridan manailee, kuinka vaikeaa oli saada kaikki allekirjoittamaan ne viimeksi, mutta hänen on todettava nykyisen olevan parempi. Hän jää miettimään, että heidän on oltava telepaattien kanssa varuillaan.

Lyta ei enää tunnu olevan telepaattien kanssa varuillaan, kun hän palaa heidän sektorilleen ja kertoo Byronille olevansa valmis kuulemaan, mitä miehellä on vielä kerrottavanaan tulevaisuuden varalta.



Byron ja harhaileva katse.

Hitaammanpuoleinen perusjakso, jossa ei ollut suuremmin mitään vikaa muttei kyllä mitään kovinkaan erikoista. Drazit ovat aina hauskoja, kun heidän huumoriarvo perustuu lähinnä koko kansan typeryyteen, oli heillä kummalliset nauhatraditiot tai ei. Sopivan yksinkertaista kansaa tekemään välillä typeryyksiä, jotta voivat olla varoittavana esimerkkinä kaikille muille. Tavallaan he ovat B5-versen örkkejä. Drazi-suurlähettiläästä kyllä pidän, ainakin tuntuu olevan sama näyttelijä aina maskeissa. Pääjuonikuvio oli siis ihan toimiva, vaikka enfilit nyt olivatkin melko tavanomainen ratkaisu alistetuksi kansaksi, kun kyykkivät kylki kyljessä himmeästi valaistussa kämpässä niin kovin traagisesti, etten jaksanut perustaa yhtään. Tosin uskoisin, ettei heitä enää pahemmin sarjassa nähdä joten olivat nyt mitä olivat. He toimivat lähinnä vain Allianssin voiman demonstraationa. On kyllä kiva seurata Allianssin syntyä, kun Sheridanin, Delennin, London ja G'Karin yhteiset keskustelut ja mietiskelyt tuntuvat soljuvan sen verran mallikkaasti.

Telepaattipuoli tässä tietenkin on se suurempi juttu (ns. bubbling under), jota viedään hiljalleen eteenpäin. Lytakin saatiin siinä sivussa kaivettua esille ja heti eri osapuolten pompoteltavaksi. Harvassa on kyllä hetket, joissa Lyta on vain elänyt asemalla vailla luotailutehtäviä. Nyt meneekin mielenkiintoiseksi, kun Byron on uskomattoman runollisella karismallaan viekoitellut Lytaa omiensa puolelle joten jää nähtäväksi, minkä puolen hän ottaa telepaattisodassa. Byron on ihan sinänsä hassu tapaus, mutta jokin hänen telepaattijoukossaan silti aiheuttaa pientä tahatonta huvitusta. Ehkä he ovat vähän sellainen intergalaktinen emojoukko, joka angstaa angstaamistaan, kuinka erilaisia he ovat ja kuinka yhteiskunta ei saa riepotella heitä ja yhyy nyyh. Tavallaan siis tarpeeksi vaarallinen yhteisö tekemäänkin radikaaleja tekoja.

Jakson mieleenpainuvin kohta oli kyllä sissin astuminen rajan yli alitajunnassa ja muutenkin koko jutun käsittely telepaattimielessä, vaikka koko juttu meneekin lievästi sanottuna korkealentoiseksi. Kohtaus oli kuitenkin toteutettu sen verran kauniisti ja lisäksi myöhemmin sissin kuolemaan palattiin, kun montaasin aikana näkyi vähän aikaa Franklinin viesti sissin omaisille. Oli kuka oli, välillä satunnaistyyppienkin menehtymistä osataan käsitellä ihan arvokkaasti. Satunnaistyypeistä tulikin mieleen, että Lochleyta ei ole näkynyt nyt kahteen jaksoon. Seuraavaksi hänelle ruutuaikaa, jotta hänestä voi muodostaa jonkinlaisen kuvan! 

90 - The Very Long Night of Londo Mollari

90

5. kausi, 2. jakso

The Very Long Night of Londo Mollarissa Londo Mollarilla on edessään todella pitkä yö (get it?), mutta on jaksossa muutakin, kun presidenttinsä kanssa kämpässään uinuva Delenn herää viestiin Minbarilta. Ruell vastaa Delennin viestiin, jota hän ei kuitenkaan muista koskaan lähettäneensä, ja ihmetteleekin, mistä avustajanvaihdoksesta mies oikein puhuu. Ruell kertoo, että pyyntö Lennierin vaihtamisesta johonkin uuteen tuli Delennin nimissä. Delenn vaikuttaa melkoisen järkyttyneeltä, kun Lennierin lähtö vaikuttaa pysyvältä.

Vir on rauhoittelemassa Takavarikkoalue 31:llä vaihteeksi vimmoissaan räyhäävää Londoa, joka ei saata millään uskoa, kuinka Zack niin kiusaa häntä, kun on laittanut Londolle rakkaan brivari-viinan sääntöjen mukaan kolmeksi päiväksi takavarikkoon yleisen pikku loisongelman vuoksi. Vir vain yrittää auttaa, ettei Zack laita Londoa takavarikkoon, kun suurlähettiläs meuhkaa brivarin hienoudesta ja Zackin tyhmyydestä. Londohan on ollut täällä jo viisi vuotta ja kun eräille annetaan virkamerkki, tällaista sattuu. Zack ottaa loukkaukset rentona vastaan ja Vir vetää hänet vähän sivummalle kertomaan, kuinka stressaantunut Londo on ollut viime aikoina, kun hänestä on tulossa keisari ja kaikkea. Londo ottaa tilaisuuden vastaan ja ottaa pullosta tujun hömpsyn, joka on jäämässä hänen viimeisekseen, kun pullo lipeää kädestä ja centauri valahtaa lattialle taju kankaalla. Sairastuvalla epäillään tosissaan myrkytystä, kun Vir on kokeneena centaurina centaurien tempuista niin varma. Helpostihan nyt yhden pullon myrkyttää, vaikka mietinkin, kuka tässä vaiheessa Londolle haluaisi pahaa.



”Kympistä vetoa, että voin tyhjentää tämän yhdellä hörpyllä!”

Lennier tulee tapaamaan Delenniä ja selostaa tämän kiireisestä päivästä ikään kuin mitään muuta ei olisi taustalla, mutta Delenn keskeyttää kysymällä, milloin Lennier aikoi kertoa lähdöstään vai aikoiko ollenkaan. Lennier tuntuu välttelevän koko aihetta eikä uskonut, että vaihto tapahtuisi näin nopeasti. Hän aikoi kyllä ottaa asian puheeksi illemmalla. Paljastuksen ajankohtaa tärkeämpi on kuitenkin syy sille ja Lennier pamauttaakin epäröiden, ettei Delenn enää tarvitse hänen palveluksiaan. Onhan Delennillä nyt toisena puolikkaanaan Sheridan ja Lennier tuntee olevansa vain tiellä ja olonsa epämukavaksi asemalla. Tästä ei kuitenkaan pidä syyttää Delenniä eikä Sheridania. Delenn sanoo hiljaa, että taitaa tietää kyllä syyn ja Lennier jatkaa, että tämän vuoksi hänen on lähdettävä. Delenn muistelee, kuinka Lennier vannoi pysyvänsä hänen rinnallaan ja sen Lennier aikookin tehdä aina tarvittaessa, mutta toistaiseksi hänen paikkansa on sissien riveissä, kun hän tunsi menettäneensä Marcuksen kuoleman vuoksi osan itsestään. Lennier aikoo lähteä huomenna Minbariin eikä aio palata ihan heti vaan vasta sitten, kun on ansainnut Delennin kunnioituksen. Delenn toteaa kunnioittaneensa aina häntä, mutta Lennier jatkaa vähän takellellen, että sissinä hänestä tulisi enemmän sitä, mitä Delenn haluaisi hänen olevan. Hän on vielä jatkamassa, mutta töksäyttää, että on päätöksensä tehnyt ja seuraa sydämensä kutsumusta. Hän lupaa palaavansa käymään harjoittelunsa välissä.



Omistettu kaikille kolmansille pyörille, joiden kilpailijat ovat sotasankareita ja presidenttejä.

Garibaldi tapaa Zocalolla Virin, joka päivittelee, millaista asemalla nyt on. Viime kerralla salamurhayritys, nyt myrkytys, mitä seuraavaksi? Oli pakko nauraa, kun Vir kyselee vimmoissaan satunnaisilta ihmisiltä, mikä heitä oikein vaivaa ja mikseivät keksi parempaa tekemistä. Garibaldi saa hänet rauhoittumaan kertomalla, ettei Londoa myrkytetty, vaikka siltä vaikuttaisikin. Londo on kärsimässä vasemmanpuoleisen pumppunsa suuremman luokan sydänkohtauksesta. Sairastuvalla Franklin selittää Sheridanille centaurien verenkierrosta, jossa oikea sydän vastaa verenkierrosta, kun taas vasen puhdistaa veren vähän maksan tapaan sekä työntää verta hiussuoniin. Oikean sydämen ongelmat eivät olisi pulma eikä mikään Franklinille, mutta vasen on vähän kinkkisempi tapaus. Lisäksi London valtimotoiminta näyttäisi käytännössä pysähtyneen kaikennäköisen stressailun vuoksi, kun sydämen läheiset verisuonetkin ovat kutistuneet. Franklinin temput eivät ole auttaneet, mutta Centauri Primelta lähetetään tekosydän kolmen päivän sisällä. Valitettavasti tätä menoa Londolla tekee tiukkaa selvitä jo ensimmäisestä yöstä.



Londo ei ole täysin sydämetön, kun hänellä on niitä kaksi.

Sheridan liittyy Delennin sairastupaseuraan kummastelemaan, kuinka outoa on nähdä Londo tällaisessa tilassa, kun normaalisti centauri olisi jossakin aina uhoamassa kovaan ääneen täynnä energiaa. Delenn on puolestaan tuntenut vuosien varrella Londoa kohtaan vähän kaikenlaista, mutta ensi kertaa hän säälii suurlähettilästä. He ovat yhtä mieltä siitä, että he jäisivät kaipaamaan häntä. Sheridan vaihtaa puheenaihetta Lennieriin, kun sai asiasta Delenniltä viestiä, ja kysyy, voiko olla avuksi, ja miettii kiellon jälkeen, onko tehnyt jotain väärin. Osittain onkin ja Sheridan vähän arvelikin jotain tällaista, mutta muistelee, että ihmisten tapaan kolmas pyörä on liikaa. Minbareilla taas kolme on pyhä juttu ja Sheridan vähän naureskelee, ettei taida olla valmis tällaiseen polyvehtaukseen, mutta Delennin katse vaientaa hänet. Delenn toistaa sen minkä Lennierkin sanoi – että Lennierin on seurattava sydämensä kutsumusta. Sheridan jää silti miettimään, ettei vaan minbari-parka pakenisi ikävää tilannetta. He siirtyvät yöpuulle mitä luultavimmin tuuppaamaan toisiaan enkä usko, että he siellä pahemmin ajattelevat Lennierin tunteita.

Londokin seuraa sydämensä vaikeroivaa kutsumusta, kun hän kuulee mielessään kaikuvat Delennin onnentoivotukset ja siirtyy alitajunnassaan etsimään Delenniä jossakin B5:n pohjasakan täyttämällä käytävällä. Ohikulkijat eivät vastaa vaan väistyvät hänen luotaan, ja lopulta Londo ajelehtii himmeästi valaistuun huoneeseen, jonka pöydän toisessa päässä odottaa harsoon verhoutunut Delenn, joka pyytää häntä istuutumaan. Londo istuutuu ja huomaa edessään kuusi tarotmaista korttia. Ensimmäisessä on Londo ja G'Kar, toisessa Londo, vaimo (rakastajatar?) ja sydän, kolmannessa Londo, pokaali ja Varjoaluksen siluetti, neljännessä Londo, Vir ja tiimalasi, viidennessä Londo ja räjähdys (tuli?) ja kuudennessa Londo, keisari-Londo ja Refa.

Londo arvaa korttien kuvastavan tulevaisuutta, mutta Delenn korjaa ne menneisyydeksi ja vetää ne pakkaan, joka alkaa vuotaa verta. Delenn toteaa London olevan kuolemassa ja Londo vahvistaa hetken hiljaisuuden jälkeen kyseisen faktan. Mutta haluaako Londo elää? Londo vastaa tuhahtamalla, ettei tällä taida olla pahemmin merkitystä. Ehkä näin olisi hyväkin, kun johan hän on enneuntansa ajatellut jo sellaiset parikymmentä vuotta. Delenn kysyy saman asian uudestaan ja Londo vastaa identtisesti. Ketä kiinnostaisi, onko hän elossa vai ei? Delenn on samaa mieltä, vetäisee harsonsa tiehensä ja kysyy saman asian jälleen. Tällä kertaa Londo vastaa myöntävästi, mutta se ei Delennille riitä. Hän nappaa splatter-kortin ja kysyy, saako Londo siitä selvää, mutta vieras näkee vain verta. Delenn jää odottamaan häneltä vain yhtä sanaa, mutta Londo ei käsitä, mistä hän puhuu. Delenn vetää harsonsa takaisin eikä puhu enää. Londo jää miettimään, missä oikein on ja mitä tekee täällä. Delenn osoittaa pimeydessä punaisena hehkuvaa ritilää, josta kumpuaa jykevä biitti. Londo kömpii nostamaan ritilän sivuun ja havaitsee sisuksissa sykkivän sydämen. Londo jää yksin pimeyteen ja näkee erään narnin siluetin.

Vir möllöttää Zocalolla drinkkinsä äärellä ja saa seurakseen Lennierin. Yhtäkkiä muistin, että tämähän on toisinto kausien takaa ja tämä hassu parivaljakko on varmaan jatkanut vanhaa miittitraditiotaan aina kameran ulkopuolella. Lennierkään ei ole saanut nukuttua. He toteavat olevansa tietoisia toistensa tilanteista ja Vir tyytyy toteamaan Garibaldin sanoin, että on ollut helvetinmoinen päivä. Lennier yhtyy myös helvetinmoiseen viiteen vuoteen, mutta antaa Virin voittaa, kun centauri puuskahtaa koko elämän olleen helvetinmoista. Vir palaa takaisin Shirley Temple -drinkkiinsä, mutta Lennier ei ole kuullut Maan uskonnoissa tällaisesta temppelistä ja aikoo kyllä sissinä käydä siellä. Lennier kertoo lähtevänsä aikaisin aamusta ja he vaihtavat minbarihyvästit, mutta Virin on vielä pakko halata kaveriaan. Awwww!

Vir häipyy hieman apaattisena hissiin ja ovien sulkeuduttua ja kameran kallistuttua battlefieldearthisti sivukäytävältä astelee Londo, joka jatkaa matkaansa autioituneelle ja punasävyiselle Zocalolle, jossa on tasan yksi asiakas: presidentti Sheridan. Tai sanoisinko ihan kapteeniksi, kun sellaiset tamineet hänellä on. Londo kysyy arkisesti, ehtikö Sheridan tottua väliaikaiseen kuolemaansa. Eihän Sheridan nyt siitä pitänyt, kun Lorien oli heittämässä tiktak-läppäänsä. Londokin väittää olleensa kuollut, tosin vaimolleen, mutta eiköhän se ole vähän sama asia, kun centauritouhuja alkaa miettiä. Londoa harmittaa, kun Zocalon pullot ovat tyhjiä ja rikkoo tilanteensa neljännen seinän tajutessaan, että metaforaahan tässä hierotaan oikein kunnialla.



Londoa selvästi nyppii, kun Sheridan ei ole jättänyt hänelle pullon pulloa.

He lähtevät talsimaan poispäin baaritiskilta enkä voinut olla huomaamatta Sheridanin kuteiden vaihtumista kasuaaliin valkoiseen paitaan, jota hän piti aina univormunsa alla. Hän kertoo kuulleensa London nähneen enneunen omasta kuolemasta. Londo vahvistaa asian ja on aina ihmetellyt, mikä osuus Sheridanilla on olla aina paikan päällä unessa. Londo miettii vielä elämän ja kuoleman hassutusta ja mainitsee kaksikymmentä vuotta, jotka Sheridanille annettiin. Valon armeijan univormuun vaihtanut Sheridan toteaa, että kaikkihan me ennemmin tai myöhemmin kuollaan, mutta merkitystä on vain sillä, mitä tekoja hengissä tehdään. Londo myöntää, ettei hän ole kyllä mitään kaunista tehnyt ja Sheridan on samaa mieltä. Sinclairmaiseen sissikaapuun sonnustautunut Sheridan läksyttää, ettei Londolla taida olla pahemmin enää vaihtoehtoja, johon Londo toteaa, ettei halua kuolla. Sheridan ohjeistaa häntä kääntymään, muttei Londo halua. Oikeastaan hän ei voi, sillä hän tietää lähiparvekkeella kaiteeseen nojaavan G'Karin läsnäolon. Sittenpähän Londo kuolee. Valkokaapuinen silmänsä peittänyt Sheridan heittää Londolle hyvästit, nousee korkeammalle tasolle energiapallona ja poistuu paikalta. Londo jää yksin pahimman pelkonsa kanssa.

Sairastuvalla Londoon pultatut kojeet hälyttävät potilaan heikentynyttä tilaa ja häneen pumpataan rumalla neulalla mömmöjä. Pimeydessä Londo tuntee pistoksen ja karjuu kivusta. London tilanne tasaantuu, mutta Franklin vaikuttaa stressaantuneelta. Vir liittyy seuraan. Londo röhnöttää maassa ja anelee Suurta Mahtajaa säästämään hänet kuolemalta. Vieressä istuskelee Vir, joka tokaisee ystävänsä pelkäävän ja pyytää, ettei hän kuolisi. B5:llä Vir tekee samoin. London tila heikentyy ja alitajunnassa Londo miettii, mikä hänessä on vikana, mutta Vir paljastaa, että omatunto tässä kalvaa hänen sydäntään ja olisi aika kääntyä kohtaamaan G'Karin monivärinen katse. Londo miettii, miksi pitäisi ja vetoaa enneuneensa, mutta Vir filosofoi profetioiden olevan toteutuneita arvauksia, kun pieleen menneet sellaiset ovat vain metaforia. Vir järkeilee häntä kääntymään, kun Londo kyllä tietää, mitä toisella puolella odottava haluaa. London ei kannata kuolla, kun Vir jäisi kaipaamaan häntä. Londokin jäisi kaipaamaan Viriä ja hän kääntää katseensa pimeyteen.

Sairastuvalla Londo vaipuu shokkiin ja paikalle kutsutaan lääkärilössi. G'Kar liittyy vaivihkaa Virin seuraan tarkkailemaan kouristelevaa potilasta. Pimeydessä G'Kar tokaisee, että päätetäänpä tämä nyt tähän. Centauri ja narni palaavat centaurilliseen valtaistuinsaliin, jonka istuimella lekottelee G'Kar, joka näkee tilanteen ironisuuden, sillä kuuluisihan kyseinen penkki pian Londolle. Londo ei halua istua siihen ja G'Kar miettii, ettei Londo taida edes ansaita sitä. G'Kar käskee häntä muistamaan ja Londo näkeekin itsensä keskustelemassa Refan kanssa narni-invaasion kynnyksellä. G'Kar muistuttaa häntä sotavoimista, radoiltaan paiskatuista asteroideista ja viattomien kuolemasta. Londo sälyttää syyn Refan niskaan, mutta G'Kar raivoaa hillitysti, että Londo olisi voinut koska tahansa sanoa jotain, estää valtavan tragedian.

Kun Londo vihdoinkin uskaltaa katsoa G'Karia, tilanne vaihtuu hilpeään kidutuskammioon, jonka Londo valitettavasti muistaa varsin hyvin, jokaisen sivalluksen. Silloinkaan Londo ei sanonut mitään. Ei mitään, G'Kar mylvii ja mylvii myös flashbackissa 39. läimäisyn kohdalla. Londo vain sopertaa, ettei voinut sanoa mitään. Siksipä G'Karin mukaan hän ei ansaitsekaan keisariutta eikä liioin olla hengissä. Londo puristaa rintaansa ja miettii, kai tässä voisi jotain tehdä. G'Karin mukaan London tarvitsi silloin vain sanoa vain yhden pienen sanan ja nyt olisi taas sellaisen paikka.

Londo on kiemurtelemassa itseään pois tilanteessa ja joutuu rääsyissään kahlituksi tolppaan, kun taas keisarin röyhelöihin hypännyt G'Kar jää odottamaan maireasti hymyillen yhtä sanaa, kun vieressä tilannetta seurailevat toinen Londo ja Vir. Keisarillinen ruoskija käynnistää kipuvälineensä, kun sairastuvalla kohtauksessaan vapisevaa Londoa pidetään aloillaan. Alitajunta-Londoa aletaan ruoskia, kun tupa-London miehinen maha (ja eroottiset lonkerot) paljastuvat repäistyn paidan alta ja väkivaltainen defibrillointi alkaa. Onnensa kukkuloilla tanssahteleva G'Kar laskeskelee numeroita jokaisen sivalluksen ja Londo kärsii kipunsa vaitonaisena, mutta karjahtaa pitkään ja hartaasti 39. kohdalla. Londo kuulee pimeydessä Franklinin käskyt pysyä hengissä ja on jo itkemässä, ettei halua kuolla, kun näkee G'Karin, joka kertoo olevansa mahdollisesti harhaa vain tai sitten jokin telepaattinen entiteetti heidän välillään. Tai ehkäpä London ikioma omatunto, joka ilmentää itsensä jonakin ihan toisena, jotta pääsee sivaltamaan kohti London syvintä.



Tämä sopisi kuvitukseksi sanakirjan ”ironia”-kohtaan.

Londo todellakin itkee ja ihmettelee syytä tähän kaikkeen. G'Kar selittää, että Londo uskottelee muuttuneensa, jotta tuntisi itsensä paremmaksi ja alkaa huutaa totuuksia. Ei Londo koskaan ole pahoitellut tekemiään temppuja vaan vain sitä, että jäi niistä kiinni. G'Kar odottaa edelleenkin sitä yhtä sanaa ja vihdoinkin Londo tajuaa, ettei ole ikinä pyytänyt keneltäkään vilpittömästi anteeksi. G'Kar ehdottaa centaurin tekevän sen, minkä parhaaksi näkee ja jättää hänet takomaan pimeydessä sykkivää sydäntään ja ulvomaan anteeksiantoa. Sairastuvalla London tilanne tasaantuu ja hänet jätetään rauhaan. Hänen silmänsä avautuvat vaivalloisesti kohti G'Karia ja hän sopertaa olevansa pahoillaan. G'Kar tyytyy hymyilemään ilmeisen hyvillään ja poistuu.

Londo on taas tolpillaan valittamassa Virille sairastuvan ”ruoasta”, kun Vir kehottaa häntä muuttamaan ruokavaliotaan ja elintapojaan. Londo miettii, ettei keisarin hommissa päästä ainakaan stressistä eroon ja tuhisee pilke silmäkulmassaan maailman olevan aika ilkeä mesta vielä häijymmällä huumorintajulla. Londo kertoo Virille erästä kansantarusta, jonka mukaan centaurisielu joutuessaan sopimattomaan kehoon voi valita, jättääkö isäntänsä ja jatkaa arvokkaampaan kehoon. Vir on kuullut tämän tarinan ja alkaa vähän liioitella, että kyseiset sielut olisivat melkoisen mahtavia ja tällaista sattuu, jos sopimattoman kehon omistaja olisi oikein mätä hirviö. Londo jää katsomaan häntä vähän hassusti.

Alustelakalla sissilauma tulee hakemaan itsekseen istuskelevaa Lennieriä, joka ei pääse livahtamaan ihan heti, kun Delenn haluaa vielä hyvästellä hänet. Lennier tekee minbarikäsimerkkinsä ja korjaa, ettei tässä ole hyvästeistä kyse, kun hän on Delennin ikuisesti. Hän palaa kyllä ja ehkäpä parempana minbarina. Delenn toivottaa rakkaalle ystävälleen silmät vetistellen kaikkea hyvää kuten myös toisinpäin. Lennier astelee sissien joukkoon pois Babylon 5:ltä. Sheridan kekkuloi kahmaisemaan Delennin kainaloonsa ja halusin ensimmäistä kertaa motata häntä.

Vai että vitoskausi hirveätä scheissea? Vielä mitä! Viime jakso nyt oli vähän mitä sattuu, mutta olin tämän tapauksessa aidosti yllättynyt. Tämän voisi väittää olevan hidastempoinen, yksipuolinen ja vähän ehkä pointtiaan ylenpalttisesti hierova tylsyysmaratoni, mutta ei näillä hahmomeriiteillä, sillä onhan tämä sentään London oma jakso - ja vähän Lennierinkin. Kun Londo on kiistatta sarjan pääkastin parhaita hahmoja, riittää jaksollinen kuolemankielissä viruttua katumusharjoitusta viihteenä vallan mainiosti, vaikka tämä ei vastaakaan tavanomaista käsitystä viihteestä. Päinvastoin, tämä oli hyvässä mielessä aika raskasta seurattavaa, kun aiheet olivat sen mukaisia. Londolla on sen verran paljon kontollaan, että omantunnon kohtaaminen oli syystäkin raskasta ja minusta hänen alitajuntansa eri vaiheita käytiin läpi ihan hauskasti, kun ensin oli elämän kortit jakava mystinen Delenn, sitten elämää ja kuolemaa käsittelevä Sheridan ja lopuksi viimeinen koettelemus omatunto-G'Karia vastaan.

Erityisesti Sheridan on pakko nostaa esille, kun hänen alati vaihtelevat vaatekertansa suorastaan tihkuivat ehkä vähän pakotettua symbolismia, mutta se toimi ihan hauskana vetona Sheridanin uralle. Ensin hän oli sotavoimissa, sitten vastarinnassa, sitten mielensä minbarien luona puhdistautuneena Allianssin johtajana ja lopulta kaapumiehenä, jonka konkreettinen sanoma meni ehkä vähän ohi, mutta ehkä hänet vielä nähdään noissakin kuteissa. Merkitsevintä oli kuitenkin lopun valopallous, sillä ellei tämä ollut vertaus ylipäätään ihmiskunnan viimeiseen askeleeseen, voisin todellakin uskoa, että ehkä Sheridan on toinen ihminen Jason Ironheartin jälkeen, joka saavuttaa kahdenkymmenen vuoden päästä korkeamman tietoisuuden! Toisin sanoen Sheridan ei siis perinteisessä mielessä kuolisikaan. Tämä taas olisi viesti Londolle, ettei Londonkaan tarvitse kuolla nyt.

Noin muuten G'Karin osuus oli mainiota kahden luonnonvoiman näyttelyä keskenään ja vanhojen kamaluuksien muistelua, kun osapuolten roolit olivat vaihtuneet. Etenkin ruoskinta ja sen peilaus defibrillointiin oli ihan ”hauskaa” settiä. Uskonpa hyvinkin, että tämä oli viimeinen niitti London uuteen alkuun.

Kakkosjuonta ei sovi myöskään unohtaa, ja tietyssä mielessä tämä kosketti henkilökohtaisella tasolla vielä enemmän. Lennier on ollut sarjassa aina vähän irrallinen tapaus, joka tuntuu olevan menossa mukana yksinomaan Delennin vuoksi eikä hänestä tiedetä esimerkiksi niin paljon muuta kuin vaikkapa Viristä, joka on kuitenkin haluamattaan sotkeutunut suurempiin juttuihin. Lennier on kuitenkin tosi symppis ja harmiton tapaus ja vaikka voisikin ajatella, että hänen suhteensä Delenniin on enemmänkin pakkomielle, kun ajattelee tyypin puheita tuleen kävelystä hänen rinnallaan ja muutenkin minbarimaisesti asian diipin henkistä aspektia, minulla kävi häntä todella sääliksi. Eikä yksin siitä syystä, kun voin tavallaan samastua häneen, mutta se on vähän toinen juttu se. Vasta nyt hän uskalsi sanoa asiansa, joka on kalvanut häntä jo pitkään. Ehkä on syytäkin, kun Sheridanin ja Delennin pikku keskinäinen tuherrus on käynyt niin perin ilmeiseksi. Mikään ei kuitenkaan sinänsä sido Lennieriä tänne, kun Delenn on häneltä viety, joten siitä vaan ”armeijan harmaisiin” sisseilemään. Sheridanin epäilys Lennierin pakenemisesta on kyllä ihan validi pointti sinänsä, mutta ehkä sissikomennus kasvattaa häntä johonkin suuntaan. Myös maininta Marcuksen paikan täyttämisestä oli ihan osuva. Sheridan ansaitsisi kyllä kipakan potkun kasseille, mutta minkäpä hän tuurilleen mahtaa.

Jos suuressa juonessa ei hetkeen tapahdu mitään ja saadaan lisää tällaisia onnistuneita hahmokohtaisia spessuepisodeja, voisin olla tyytyväinenkin!

89 - No Compromises

L-muodostelmassa vasemmalta oikealle tulipyörän kurimuksessa progerokkari, maskihirmu, kolmas pyörä, hiilikopio-Ivanova ja futu-Jeesus.

BABYLON 5 – VIIDES JA VIIMEINEN KAUSI: THE WHEEL OF FIRE

89

5. kauden ensimmäinen jakso

No Compromises aloittaa Babylon 5:n viimeisen tuotantokauden tuomalla eponyymille asemalle EAS Acheronin kyydissä matkustavan kapteeni Elizabeth Lochleyn (Tracy Scoggins). Lochley vähän odotti koko aluksen johtokuntaa ottamaan hänet vastaan, kun alustelakalle saapuu vain Corwin, mutta luutnantti selostaa, että muilla on vähän kädet täynnä. Garibaldi – joka ei edes ole vielä palannut vartijoita johtamaan, kun Zack hoitaa homman varsin asiallisesti - kun on jeesaamassa Sheridania tämän virkaanastumisseremonian järjestelyissä ja Franklinilla pitää kiirettä sairastuvalla. Lochley aikoo kuitenkin päästä tilanteen tasalle, vaikka Corwin vähän varoitteleekin, ettei asemalla raportoida ihan kaikesta. Pienistä levottomuuksista kapteeni saakin esimakua, kun Zocalon käytävillä puhkeaa pikkuruinen joukkomuksinta. Levotonta on myös Marsissa, kun eräs kilometrin päähän lipevältä pahikselta näyttävä pälli lähettää Babylon 5:lle viestin teloittamalla panttivankinaan olevan sissin, noukkii hilpeää melodiaa pimputtavan musaballerinaboksinsa ja poistuu paikalta. Sissin kaulan ympärille jää roikkumaan viesti erikoislähetyksestä B5:lle. Myöhemmin B5:n luotain paikantaa pienen kapselin, johon kyseinen raato on ängetty.

Sheridan on palannut ei niin karuun arkeen, kun hän käyskentelee teekuppi kädessään kämpässään ja Delennkin kömpii ylös sängystä, jonka jousituksia on epäilemättä testailtu. Minbari ei taida ehtiä aamupalalle, kun hänen pitäisi vielä tavata uusi gaim-suurlähettiläs ennen Sheridan seremoniaa. Hänellä kuitenkin riittää kyseltävää suihkussa möllöttävistä märistä sukista (instant flashback ykköskauden sukkakeskusteluun Sinclairin ja Garibaldin malliin!) ja Sheridan kertoo oikein soman tarinan eräästä kersantista, joka opetti, että itse kukin pääsee hengestään ellei kotona ole likaisia sukkia pestävinä aina aamuisin. Sheridan tunnollisena oppipoikana jatkoi sukkatraditiota eikä ole oikeastaan kuollut kuin vain kerran. Delenniä jaksaa aina mietityttää, miten kummaa sakkia ihmiset välillä ovat ja hänen ukkonsa on oikeastaan ihmiseksikin kummallinen.

Sheridan ottaa tämän kohteliaisuutena ja saa muuta ajateltavaa, kun saa kuulla Lochleyn saapuneen asemalle ja lähtee tapaamaan häntä pikapuoliin. Sheridan aikoo mennä Delennin luokse yökylään, kun vuorottelu on toiminut ihan hyvin tähänkin asti eikä huoneissa ole tarpeeksi tilaa molempien kamoille. Vielä joskus he muuttavat Minbariin vakituisesti pitämään huolta Allianssista, mutta ei asuinpaikalla ole niin väliä, kunhan he saavat olla yhdessä. Awwww. Ja sitten he vielä päätyvät ahmimaan toistensa kasvoja. Oikeastaan tuntuu hassulta, kun kausia sitten näiden kahden semi-ihquilu oli jo melkoista settiä ja nyt tällainen söpöily tuntuu suorastaan yhtä arkiselta kuin maitolasit, joista he hörppivät small talkinsa aikana.

Sheridan tapaa Lochleyn, mutta ei suinkaan ensimmäistä kertaa. Ymmärrettävää sinänsä, ovathan he palvelleet samoissa ympyröissä. Sheridan antaa mukisematta naiselle täyden vapauden johtaa B5:ä ja haluaa tietää, onko hänellä kysyttävää. Lochleylle on annettu ymmärtää B5:n pysyvän itsenäisenä aina siihen asti, kun Allianssi ostaa aseman Maalta, mutta hän kuitenkin ihmettelee, miksi hänelle on annettu aseman ohjat, sillä onhan hän sentään Earthforcesta ja kyseisen lafkan luulisi olevan vähän ruma sana asemalla. Sheridan vetoaa perinteisiin ja lisäksi on hyvä parannella sisällissodan haavoja. Earthforcen tantta johtamassa asemaa antaisi kotipuoleen hyvän vaikutelman sekä kansassa että armeijan syvissä riveissä. Toisin sanoen B5:n viesti kotiin olisi, että itsenäisiä tässä ollaan, mutta muistetaan kyllä mistä ollaan lähdetty.

Lochley haluaa vielä tietää, miksi Sheridan valitsi juuri hänet tähän vastuulliseen hommaan. Presidentti kertoo kapteenin olleen vaarallisissa operaatioissa eikä ole tukeutunut voimankäyttöön vaan hoitanut konfliktit diplomatialla, mutta osaa kyllä tarttua tarvittaessa aseisiinkin. Koska 2262 tulee olemaan varsin tiukka vuosi, Lochley on juuri paras vaihtoehto aseman johtoon puhtaasti taustansa vuoksi. Lochley haluaa vielä varmistaa, että saa tehdä valintansa ihan itse ilman kyseenalaistuksia ja pahoja katseita, ja sen Sheridan hänelle suokin, mutta muistuttaa, että poliittiset asiat ja Allianssin kuviot eivät kuulu hänelle. Sheridanille tulee miltei ex-kapteenin nostalgiatippa linssiin, kun Lochley saa viestiä saapua kolmostelakalle. Ennen kuin Lochley häipyy, hän vielä ihmettelee, miksei Sheridan kysynyt, kummalla puolella hän oli sisällissodassa. Sheridan vaan toteaa, että kas kun ei tullut kysyneeksi eikä vissiinkään vaadi tietää. Eiköhän se selviä jossakin vaiheessa, vaikka lienee jo ilmiselvää, että kapteeni on ollut Clarkin puolella. Lochley häipyy eikä huomaa käytävällä häntä laiskanpulleasti vilkuilevaa hyypiötä, jolla on melkoisen tuuhea letti.



Lochley edustaa sitä naistyyppiä, jonka kanssa Ken pettäisi Barbie-nukkea.

Garibaldi opettaa Zackille käytäväekskursion aikana, että kaiken on oltava just eikä melkein kohdallaan Sheridanin virkaanastujaisia varten ja Zack siinä vähän inisee, että kyllä hän jo tietää, miten turvajärjestelyt hoidetaan, mutta Garibaldi on sen verran velkaa Sheridanille, että aikoo pitää huolta, ettei turvallisuudessa ole aukkoja. Pöydän ääressä istuskeleva Marsin pälli nappaa Garibaldin pikku informaation uuden gaim-lähettilään ID-kortista, siemaisee kuppinsa tyhjäksi ja käppäilee kilometrin päähän pahikselta näyttävänä toiseen suuntaan. Taitaa tyypin suunnitelmat päästä pari askelta eteenpäin, kun Corwin kertoo kolmostelakalle saapuneelle Lochleylle ruumiista, joka ei ole tiettävästi kuollut avaruusmatkalla. Lochley haluaa katsoa peitteiden alle ja näkee erikoiskuljetusviestin. Samoihin aikoihin Sheridanin huoneeseen saapuu yksityisviesti tekstimuodossa, joka toteaa herra presidentin olevan virallisesti sanottuna kuollut tyyppi.



Marsin pälli edustaa sitä pahistyyppiä, joka tulee kuolemaan jakson lopussa.

Koska Lochley on menossa mukana ensimmäistä kertaa, hän on lounastamassa Zocalolla ihan itsekseen, mutta kiinnittää tällä kertaa huomiota tuuhealettiseen hyypiöön, joka vain tuijottelee häntä, mutta liittyy pian hänen seuraansa vähän omituisissa olosuhteissa, kun kaikki hälyäänet tuntuvat kaikkoavan ympäriltä. Lochley kertoo työskentelevänsä, mutta mies höpisee diippeyksiä työasioista, esittelee itsensä Byroniksi ja kertoo, että on ehdottoman tärkeää, että he tapaavat parin tunnin sisällä Brown 3:ssa. Äänet palaavat ja Byron näyttäisi kadonneen paikalta. Lochley saa vähän muuta ajateltavaa, kun kuulee Franklinin saaneen sissin ruuminavauksen tehtyä.



Byron edustaa sitä ihmistyyppiä, jonka ulkonäöstä ei voi suoraan sanoa, olisiko hän tässä hyvällä asialla vai ei.

G'Kar on syventynyt kämpässään mielipuuhaansa ja kirjoittaa ilmeisesti virkkeen loppuun ennen kuin päästää ovikelloa rämppäävän sisään. Tulija on Sheridan, jota G'Kar erehtyy aluksi kutsumaan kapteeniksi, mutta Sheridan miettii, ettei taida koskaan tottua presidentin arvonimeensä. Narni saa tästä tekosyyn kertoa, ettei häntäkään ole aina kutsuttu G'Kariksi, sillä Narnissa annetaan kakaroille kymmeneksi ekaksi vuodeksi tilapäinen nimi, kun perinteiden mukaan Narnissa on ankarat olosuhteet eivätkä kaikki näe yhdettätoista vuotta. Kympistä eteenpäin narnit valitsevat uskonnollisen opintiensä G'Quanin ja muiden heittomerkkisanojen mukaan ja sieltä suunnalta tulee myös narnien oikeat nimet. Ehkäpä siis presidentti sopisi Sheridanin oikeaksi titteliksi.

Joka tapauksessa Sheridan on viime aikoina ajatellut G'Karin kirjallista ikuisuusprojektia ja on jopa kuullut, että jotkut narnit ovat ottaneet sivuilta lainauksia G'Karin viisauksista ja jopa Garibaldikin on sitä kehunut. Kun Garibaldin sivistys rajoittuu Repe Sorsiin, lienee tämä melkoinen kehu. G'Kar ei halua lainata kirjaansa, kun Garibaldin perhana oli läikyttänyt siihen kahvia, mutta Sheridan ei tullut tätä varten häntä tapaamaan. Sheridan kertoo, että virkaanastujaiset ovat tulossa ja Allianssi tarvitsisi vielä mahdottoman nohevasti väsätyn virkaanastujaisvalan sekä Allianssin perusperiaatteiden julistuksen eikä tällaisia ihan kirjoiteta kuin mitä tahansa Grey 17 Is Missingin kässäriä. Sheridan kehuu G'Karin olevan mahdottoman hyvä puhuja, kun ihan niskavillat nousivat pystyyn, kun Narn kaatui ja Kansalainen G'Kar uhosi vapaudesta. Siksi hän haluaisi G'Karin kirjoittavan nämä kovin tärkeät dokumentit. G'Kar on otettu ja myöskin peloissaan vastuusta, mutta ottaa tämän sydämenasiakseen, innostuu tosissaan ja uhoaa olevansa syömättä, juomatta ja nukkumatta, kun ottaa muusansa vastaan.

Lochley käy tapaamassa Franklinia, joka kertoo sissin kuolleen luotiin, joka oli murhatavan perusteella peräisin ammattilaiselta. Kapteeni tuumii, mahtaakohan tämä liittyä mitenkään Sheridanin virkaanastujaisiin ja lähtee sitten epämääräiseen tapaamiseensa. Byron saapuu käytävän toiseen päähän, kun taas toisen pään sulkee pieni lauma mitä ilmeisimmin samaan porukkaan kuuluvaa sakkia. Lochley kertoo saapuneensa, kun arveli Byronin olevan temppujensa perusteella voimakas telepaatti. Siksi hänkään ei tullut yksin vaan paikalle saapuu pieni vartijajoukko tutkimaan tulokkaat, mutta Byron vakuuttelee heidän kaikkien olevan aseettomia ja vaarattomia.

Byron haluaisi heidän 'paattisakilleen asemalta kodin, kun vastustavat sekä Psi-joukkoja että vastarintatelepaattien metodeja. Siksi he ovat vaellelleet vähän ties missä ja saapuivat nyt tänne, kun tiesivät aseman olevan toistaiseksi itsenäistä sorttia. He haluaisivat kerääntyä täällä väliaikaisesti, jotta voisivat vielä jonakin päivänä perustaa siirtokunnan jossakin omassa maailmassaan. Byron esittelee muutkin, joiden sympaattiset pikku tarinat tihkuivat ehkäpä esittelytavan vuoksi hitusen juustoa. Muilla ei ole niin merkitystä (tirskahdin tosin siskoksille, jotka ovat vähän enemmänkin kuin siskoksia) paitsi teini-Simonilla, jolla on vähän ahdistava hymy, mutta hän vakuuttaa Lochleyn projisoimalla tämän mieleen kuvia kukista, kun ei osaa muutenkaan kommunikoida traumaattisten kokemustensa vuoksi. Byron vaikuttaa vilpittömältä, kun vakuuttelee heidän olevan täällä hyvällä asialla. Ainakin hänen vetoomuksensa näytti tekevän Lochleyhin vaikutuksen.



Simon edustaa sitä ihmistyyppiä, joka tulee unihalvauksiin.

Gaim-lähettiläs Lesharr kiittää Delenniä avusta ja palaa erikoiskaasukammioonsa, johon häntä seuraa vaivihkaa Marsin murhaaja. Gaim-kansan edustaja nähdään ensimmäistä kertaa ilman kaasunatsimaskia ja näky on ihan yhtä lonkeroinen kuin olin arvellutkin. Murhaaja ampuu hänet ja nyysii ID-kortin sekä olennon maskin. Samoihin aikoihin Sheridan palaa kämpilleen lukemaan tappouhkausta sekä ääniviestiä, joka moikkaa Sheridania ja toteaa hänen olevan melkoinen historianörtti sekä Lincoln-fani. Uhkailija vähän kertoo, kuinka Lincoln oli varma, että hänet tapetaan toimistossaan ja Roosevelt oli virkakaudellaan samaa mieltä. Painoihan presidenttejä tieto siitä, että monet kuolivat, kun he johtivat valtiota. Vastaavasti myöhemmälle presidentti Kyoshille kävi samoin ja uhkailija muistuttaa, kuinka presidentit ovat kannattajilleen velkaa. Sheridan on sisällissodan aloittajana vastuussa kaikista sodassa kuolleista. Tappaja on tulossa eikä Sheridan tiedä hetkeä eikä edes paikkaa eikä kukaan voi pysäyttää miestä, joka on valmis kuolemaan, jotta toinen kuolee.



Lesharr edustaa sitä gaim-tyyppiä, josta ei tiedä, uskaltaisiko todeta näiden olevan pimeällä tavalla sööttejä.

Jaksan aina hymyillä sairastuvalla paikattaville pak'ma'roille, mutta tällä kertaa Franklinin tyyssijaan palataan, kun Lochley haluaa varmistaa, että Simon on varmasti kunnossa. Byron ja pari muuta telepaattia on vieressä tukena, kun Franklin saa selville, että Simon voisi puhua, mutta jostain syystä hän ei halua. Byron kertoo heidän löytäneen hänet Marsista, jossa hän ryömi kodittomana, traumatisoituna tunnelirottana. Yhtäkkiä Franklin näkee lyhyen näyn Simonista jonkun naisen kanssa liekkien keskellä ja Byron kertoo heidänkin nähneen tämän. Hän arvelee Simonin katuvan naisen kuolemaa. Franklin aikoo saada Simonin kuosiin eikä telepaattien tarvitse turhaan maksella hoidosta, mutta kun hän kääntää hetkeksi katsettaan, kaikki telepaatit ovat kadonneet. Franklin lähtee hämillään Lochleyn järjestämään hätäkokoukseen ja ilmastointikanavissa jumittava Simon jää tarkkailemaan sairastupaa.

Sheridanin toimistossa on Lochleyn lisäksi Delenn, Garibaldi, Londo ja G'Kar ja puheenaiheena on tietenkin Sheridania odottava salamurha. Garibaldi haluaisi kovasti viivyttää virkaanastujaisia, kun pitää murhaajaa vakavana uhkana, mutta Sheridania risoo, kun ei haluaisi elää loppuelämäänsä missään kuplassa (tai kulkea luodinkestävässä Paavimobiilissa). Londo pystyy samastumaan, kun centaureilla salamurhaajien punatähtäimet siirtyvät aina uusimman johtotyypin otsaan. Sheridan tajuaa kyllä tilanteensa, mutta ei halua tulevaisuutta, jossa johtajat ovat eristäytyneinä omiensa luota – varsinkin kun Allianssin toimintaperiaatteet tulevat olemaan sosiaalisia. Lochley on samaa mieltä ja virkaanastujaiset tapahtuvat ajallaan.

Garibaldi ei ole kuitenkaan ihan tyytyväinen uuden kapteenin ajatuksenjuoksuun ja ottaa hänet käytävällä kiinni. Lochley nokittaa väittämällä Garibaldin olleen väärässä miitissä, kun on vain siviili. Garibaldin pointti on siinä, että Sheridania olisi suojeltava itseltään, sillä vaikka Garibaldin Psi-indoktrinaatio olisikin tiessään, hän on silti sitä mieltä, että miehessä on vähän marttyyrin vikaa. Lochleyn mukaan ehkä Garibaldin kannattaisi hakea uudestaan vartijahommiin, jos mielii mitään painoarvoa mietteilleen. Garibaldi vetoaa siihen, että on ollut asemalla aika hemmetin paljon kauemmin kuin tämä päsmärinyyppä, mutta Lochley saa hänet hiljaiseksi mainitsemalla, että itsepähän Garibaldi lopetti hommansa.

Simon kuulee ballerinakojeen hilpeän melodian ja kömpii mahdottoman tilavissa ilmastointikanavissa äänilähdettä kohti. Ritilän toisella puolella Marsin murhaaja on järkkäilemässä gaim-pukuaan valmiiksi ja telepaatti sattuu näkemään ennalta, kuinka presidentti ammutaan. Simon kauhistuu eikä murhaaja tunnu välittävän katon tömähdyksestä, mutta ilmastoi sitten katon aseellaan uudestaan, noteeraa verinoron, pakkaa kamansa ja poistuu paikalta. Haavoittunut Simon lähtee raahautumaan toiseen suuntaan.

Virkaanastujaisseremonian alussa on kuhinaa ja G'Kar tuo mahtitekstinsä Sheridanille, joka on vähän huolissaan vartijoiden lukumäärästä, mutta Garibaldin toiveeseen joka vieraan tutkimisesta ei sentään suostuttu. Garibaldilla riittää sentään puuhaa analysoida tuntematonta tappouhkausääniviestiä, mutta hän tuumii Rooseveltin kuolleen luonnollisesti ja Lincolnin ja Kyoshin kuolleen vastakkaisen osapuolen murhaamina ja lähtee seuraavaksi skannailemaan Earthforcen henkilöstön tietoja, josta paikantaa oikean tyypin. Majuri John Clemens pyöritteli Beta 7 -vankilaa Clarkin laskuun ja katosi sittemmin kartalta haluttuna useamman toisinajattelijan murhasta. Käytännössä hänellä ei ole mitään menettävää, kun Allianssi haluaa hänet kuolleena.

Vale-gaim on kuitenkin jo saapunut seremoniaan odottamaan sopivaa hetkeä, joka tuleekin etuajassa, kun Simon ryntää paikalle, lyyhistyy lattialle, projisoi Sheridanin kuoleman kaikille läsnäolijoille ja kuolee. Clemens on jo riisunut maskinsa ja aikoo ampua kohteensa, mutta saa luodista olkapäähänsä. Hän ei jätä tätä tähän vaan nappaa jonkun naisen panttivangikseen ja poistuu paikalta. Sheridan ei aio viivästyttää seremoniaa eikä aio antaa periksi kaiken maailman roskasakille. Zack vannoo, ettei Clemens ehdi kauas, mutta pianpa yksinäinen Starfury lähtee telakalta, muttei suinkaan karkuun. Juhlaväki siirtyy maisemakannelle, kun taas Garibaldi tajuaa Clemensin olevan Starfury-pilotti ja lähtee omalla 'Furyllaan perään.

Vieraat kerääntyvät Sheridanin ja G'Karin luokse. Narni kertoo kauniisti Allianssin perusperiaatteista, joihin on nidottu jokaisen Allianssin kansan jokaisen pyhän kirjan ensimmäiset sivut osoittamaan Allianssin jäsenien tasavertaisia ääniä ja uskomuksia. Clemenskin kuuntelee, muttei välitä. Narni on jo inauguroimassa Sheridania, kun maisemakannen tuolla puolen spinnaavan tähtimeren peittää hyvin vihaisen näköinen Starfury, jonka pilotti päästää muut paitsi Sheridanin turvaan. Vain Delenn jää hänen rinnalleen kuuntelemaan Clemensin angstausta, kuinka Sheridan vei häneltä kaiken. Clemensiä ei hirveästi kiinnosta, vaikka Allianssi jatkuisikin jonkun toisen johdolla.



Starfury edustaa sitä alustyyppiä, joiden nimet ovat luvattoman siistejä.

Garibaldi kiskaisee 'Furynsa vetokoukulla Clemensin 'Furyn iloisesti hemmettiin ja B5:n puolustusjärjestelmä tekee katkerasta miehestä sotkua. G'Kar palaa suorittamaan vähemmän virallisesti oman osuutensa loppuun kysymällä, haluaako Sheridan olla presidentti ja pyytää vielä protokollan mukaisesti häntä asettamaan kätensä Allianssin perusperiaatteille, jotta he pääsevät syömään.

Franklin tuo Byronin tapaamaan Sheridania, joka pahoittelee Simonin kuolemaa. Sheridan on kuullutkin Byronin pikku telepaattiporukasta vailla kotia ja koska Lochley kaikesta huolimatta kieltäytyi telepaattien viattomasta toiveesta, Sheridan antaa heille poliittisesti valtuutettuna tilaa siirtokuntaan Brown-sektorilta. Byron häipyy, mutta Franklin on vähän huolissaan, sillä lienee kuitenkin ilmeistä, että jossakin vaiheessa telepaattisota syttyy. Sheridanista on vain hyvä juttu, että Byronin kaltaista sakkia on heidän puolellaan.

Garibaldi käy Lochleyn luona kertomassa, että on vähän harkinnut palaamista vartijahommiin, mutta päättää hoitaa asian omalla tavallaan, kun ei oikein halua pitää univormua eikä sitoutua täysillä B5:n kuvioihin, kun hänellä on nainen Marsissa. Siksi hän esittelee itsensä Allianssin tiedustelujaoston päälliköksi ja odottaa näkevänsä häntä tulevissa kokouksissa. Ties mitä siellä paljastuisikaan, sillä Garibaldi sai vähän vihiä siitä, että Clemens palveli samassa porukassa Lochleyn kanssa. Siksi häntä kiinnostaisikin kovasti tietää, kummalla puolella kapteeni oli sodassa. Kapteeni tyytyy toteamaan olevansa Maan puolella, kuten he kaikki.

Olisi viides kausi voinut alkaa huonomminkin, sillä sen verran paljon olen antihehkutusta järkyttävästä tasonlaskusta kuullut, että ihan jo antipetyin, kun ei tässä pahemmin mitään vikaa ollutkaan. Selvää kuitenkin on, ettei tällä kauden aloituksella vielä kovin pitkälle mennä eikä parhaiden jaksojen joukkoon ole mitään asiaa. Hidastempoisuus on kauden alussa ihan ymmärrettävää varsinkin kun tiettävästi sarja aikoinaan vaihtoi viimeiseksi kaudeksi kanavaa ja uusille katsojille pitää esitellä kaikenlaista. On silti kontrasti neloskauden alkuun melkoinen, kun silloin tykitettiin äärimmäisen tiiviisti sellaista laatua, ettei mitään järkeä. Kuitenkin muutoksia kastiin tuli, kun sentään Lochleysta tuli käytännössä aseman johtaja, vaikka Sheridan siinä sivussa onkin viisastelemassa. Ivanovalla on jonkinmoiset saappaat täytettävänään ja vaikka Lochleysta on yhden performanssin jälkeen paha sanoa mitään, hän oli lopulta ihan asiallinen roolissaan, joskin vähän hajuton ja mauton toistaiseksi. Senhän jo pystyi arvaamaan, että tottakai nainen oli Clarkin Earthforcen puolella, vaikkei välttämättä Clarkia suoraan tukenutkaan. Ehkä Sheridanilla oli taka-ajatuksenaan ”tunne vihollisesi” -veto Lochleyn valinnassa. Antaa Scogginsin näyttää kyntensä, en analysoi näyttelijää tai hahmoa vielä enempää. Varmaa kuitenkin on, että kapteenin ja presidentin vallanjako B5:llä ei tule olemaan aina ihan selkeä, kun jo telepaattiprobleemassa oli erimielisyyksiä.

Telepaatit ovatkin tai tulevat olemaan se ongelma, sillä en epäile, etteikö juuri Sheridanin päätös telekunnasta jakson lopussa olisi telesodan ensiaskel ja suurin virhe miehen uralla. Byron onkin tosi erikoinen tapaus, sillä johan hän on jo kauden etukannessa ja mietin jo sen nähdessäni, että kukakohan spede tämä mahtaa olla. Tyyppi vielä näyttää ulkoisesti varsin epämiellyttävältä, mutta sitten taas hänen puheensa tuntuvat tosi vilpittömiltä. B5:llä tuntuu olevan vähän vanhanaikaisesti paha tapa alleviivata uutta porukkaa ulkonäkönsä puolesta, kun pahikselta näyttävät tyypit ovat pahiksia (kuten jakson arkkityyppinen Clemens!), joten tässä mielessä Byron on melkoinen enigma. Vähän ehkä telepaattijoukkio kärsi tietynlaisesta uskottavuusongelmasta, kun hänen esittelemänsä joukkio aiheutti lievästi sanottuna huvitusta. Simonkin oli vähän hassu tapaus, kun ei sarjassa niin usein ole nuoria tyyppejä näkynyt ja tyypistä tuli mieleen sellainen traumaattinen tenavatähti. Noh, Simon oli traaginen hahmo, hän pelasti Sheridanin ja kuoli, joten vitsit sikseen ja kyynelvanat auki! Ehkä Byronista vielä irtoaa jotakin.

Pääjuoni eli Sheridanin murhayritys oli melkoinen toisinto ainakin parista jaksosta ja täytyy kyllä myöntää, että on ihan loogista, että Clarkin hirmuhallinnon jäljiltä on jäänyt jäljelle kaikenlaisia spedejä. Siinä mielessä siis ihan kiva veto tällaiselle juonikuviolle, mutta silti tämä oli jotenkin niin nähty jo. Ehkä olisi ollut parempi, jos Clemensillä olisi ollut jotain muutakin agendaa takana kuin rrrrevenge, nyt tässä oli vain yksinäinen, katkeroitunut pahis vailla vaihtoehtoja.

Noin muuten tässä oli ihan mukavan leppoisa tunnelma, Sheridanin ja Delennin yhteiselo tuntui arkiselta ja muutenkin tässä on ihan hyvät rahkeet kaikennäköisille hahmojen välisille hassutuksille, kun vielä ei suuri juoni vie asioita eteenpäin. Pelkona tietysti tyhjäkäyntiä, fillereitä ja joutavuuksia, mutta koska B5S5 ei tiettävästi ole niin skarppi kuin aiemmat kaudet, olen jo varautunut tähän. Selvisin jo ykköskaudestakin, joten ei tässä niin radikaalisti voida mennä vikaan. Varsinkin jos tulevat jaksot ovat näin keskitasoisia kuin tämä. Enemmän tätä tällä hetkellä katson hahmojen kuin juonen kannalta.

Ai niin, uusi intro oli ihan pätevä, varsinkin rykelmä repliikkejä vuosien varrelta näyttää todellakin, että tarinan viimeinen luku on alkamassa. Jäin kaipaamaan mukaelmaa sarjan pääteemasta, vaikka uusi intromusiikki olikin mukavan eeppinen. Ehkä tähänkin tottuu.

88 - The Deconstruction of Falling Stars

88

4. kauden viimeinen jakso

The Deconstruction of Falling Stars palaa takaisin Babylon 5:n riehakkaisiin tunnelmiin, kun asemalle saapunut tuore aviopari otetaan villisti vastaan. Garibaldikin on päättänyt jatkaa hommiaan, sillä pitäähän Maa-voittoa ja uuden ajan alkua juhlistaa, vaikka tuore avioliitto tässä onkin pääsijalla. G'Kar ja Londokin saapuvat alukselta ja Londo kysyy vähän sopimattomasti Franklinilta, kuka on kuollut, kun centaurien hautajaisissa on yhtä villi meno. Omituista kyllä vihkimenot ovat hillitympää mietiskelyn aikaa, vaikka oletin kyllä centaurien bilettävän aina kun mahdollista. Tosin Londo jatkaa, että mietiskelyyn kuuluu myös katumusta ja molemminpuolista syyttelyä; molemmat mitä ilmeisimmin tuttua kauraa London riivinraudoilta. Garibaldi tirskahtaa itsekseen ja hän häipyy Franklinin seurassa. Londo miettii, sanoiko jotain väärin, mutta G'Karista Londo saattaa sanoa kaiken väärin.

Sheridan ja Delenn jatkavat käytävillä kenties omaan sviittiinsä hieman rauhoittumaan, mutta he pysähtyvät, kun mutkan takaa paljastuu uusi joukko onnittelijoita. Delenn miettii, että olisi ollut fiksumpaa pistäytyä ensin Minbarissa. Sheridan ymmärtää kyllä, miltä aseman ihmisistä tuntuu, kun murheita ei enää tunnu olevan. Sheridan miettii, että ehkä heitä kahta pidetään sodan voiton symboleina ja lohduttaa Delenniä, että ehkäpä sadan vuoden päästä heidät on jo unohdettu.

Kuinka väärässä Sheridan olikaan.

ISN tarjoaa paikan päältä videokuvaa Tähtienvälisen Allianssin tuoreesta johtaja-avioparista, kun kuvanauha alkaa katkeilla ja peittyy lopulta lumisateeseen, johon piirtyy lyhyt viesti temporaalisen vääristymän saapumisesta ja tietojärjestelmä alkaa korjata nauhoituksen jatkuvuusvirheitä, joita voimakas energia aiheuttaa. Valikon näprääjä jatkaa Sheridanin ja Delennin tietosekvenssin seurausta ja valitsee kronologisen järjestyksen tuhannen vuoden ajalle.



Niin moderni futunäyttö, että on ihan ysäriltä peräisin.

Historiallinen tietopankki - 2. tammikuuta, 2262

ISN Nightside tutkii ajankohtaisia tapahtumia, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen. Tämän illan lähetystä on juontamassa Derek Mitchell, joka kertoo viimeisten viikkojen olleen melkoisia, sillä Maan sisällissota päättyi ja uusi Allianssi alkoi, mutta hän mainitsee Vanhassa testamentissa vilahtaneen sela-sanan, joka merkitsee ”pysähdy ja harkitse.” Sen hän aikookin tehdä ja antaa puheenvuoron Jim Bitterbanelle, joka käppäilee B5:lle ja kertoilee vähän suuruuden määrittelystä ja tietenkin John Sheridanista, jonka menneisyyttä avataan erinäisten hassujen nuoruuskuvien avulla. Sheridan oli diplomaatin poika, keskitasoinen opiskelija, harrasteli kaikennäköistä mutta hurahti Dalai Laman oppeihin, värväytyi sotavoimiin dilgar-sodan jälkeen, palveli sodassa minbareja vastaan, otti osaa Marsin ruokamellakoihin ja tietenkin uhmasi Maan entistä hallintoa, mutta nykyinen Allianssin johtaminen lienee tehtävistä haastavin.

Asia on niin monimerkityksellinen, että studiossa aletaan pohtia Sheridanin Allianssitapausta oikein asiantuntijapaneelin voimin. Menossa mukana Earthdomen senaattori Elizabeth Materie, marsilainen toimittaja Leif Tanner (jotenkin tämän kohdalla tuli melkoinen suomenruotsalaisfiilis, vaikka tyyppi musta olikin) ja pariisilainen poliittinen kommentaattori Henry Ellis, jonka suunnalta ei koko keskustelun aikana kuulu mitään järkevää. Lisäksi hän näyttää ihan pälliltä, kun alkaa itkeä, miten Sheridanista on leivottu jonkinlaista sankaria eikä se käy mitenkään järkeen, miten mies livahti tuosta vaan syytöksiltä vapauteen. Tällainen tyyppi ei olisi lainkaan pätevä johtamaan suurta Allianssia yhtään mihinkään. Senaattori ja toimittaja haraavat vastaan ja haluavat antaa Sheridanille edes mahdollisuuden. Lisäksi senaattori huomauttaa kommentaattorin olleen Clarkin puheenkirjoittaja ja olettaa tyypin mustamaalaavan Sheridania ihan tahallaan.

Ennen kuin keskustelu äityy vielä pahemmaksi kinasteluksi, Mitchell haluaa vielä kysyä, miten paneeli olettaa Allianssin lähtevän käyntiin ja utelee myöskin mahdollisia ongelmia. Senaattori listaa vähän Sheridanin taakkaa, kun miehen pitäisi setviä kymmenen kansaa tekemään yhteistyötä ja tehdä jotain telepaattiongelmalle ja raidereille samalla kun Maan suunnalla jotkut suhtautuvat häneen epäluuloisesti. Clarkin nuoleskelija saa viimeisen sanan ja alkaa rähjätä, kuinka Allianssia kuitenkin pidetään yllä sotavoimin ja koska Sheridan on valmistautumaton ja vallanhimoinen, tämä ei tule päättymään hyvin. Osanottajat jäävät tappelemaan, kun Mitchell jatkaa muihin puheenaiheisiin ja tallenne päättyy. Tarkkailija siirtyy seuraavaan.



Pop quiz, hotshot! Kuka heistä vastustaa Sheridania? Vinkki: oikeanpuoleinen.

Historiallinen tietopankki - 2. tammikuuta, 2362

Allianssin satavuotista taipaletta on juhlistettu lukuisilla opetustarkoitukseen tarkoitetuilla keskusteluohjelmilla. Tällä kertaa äänessä ovat historioitsija Jim Latimere Yorkin yliopistosta, yhteiskuntatieteilijä Barbara Tashaki Tokion vastaavasta sekä psykologi William Exeter Nykin unista. Kolmikko on vastailemassa liki puolen miljoonan opiskelijan kiperiin kysymyksiin. Ensimmäisessä kysytään Babylon 5:n merkitystä Allianssille. Exeterin mukaan asema oli vain pelkkä yhdysside kansojen kanssakäymiselle. Tashaki on samaa mieltä ja selittää, että Allianssin jutuista huolimatta suuret poliittiset liikkeet harvemmin pysyvät kasassa vain yhden tyypin avulla, vaikka kyseinen tyyppi voisikin inspiroida muita. Latimere miettii, mahtaako hän viitata Sheridaniin ja Delenniin ja Exeter vahvistaa asian kertomalla, että ihmisillä on taipumuksena luoda sankareita, jos sellaisia ei ole. Hassua kyllä Sheridan ja Delenn eivät edes tehneet mitään, he vain olivat kohteita, joihin ihmiset luottivat ja tapahtumat alkoivat edetä omaa tahtiaan. Hänestä näiden kahden panosta Allianssin on liioiteltu, kun niin moni asia meni pieleen. Tashaki on ottamassa esille Allianssin perustajien pojan, kun Latimere vaihtaa puheenaihetta.

Eli missä Sheridan ja Delenn tekivät virheen? Tashaki kertoo monen kuolleen jo ensimmäisen vuoden aikana ja Exeter on samaa mieltä, kun telepaattisiirtokunnan perustaminen B5:lle oli hitonmoinen virhe – jonka Sheridankin myönsi – sillä se oli vasta alkusoittoa telepaattisodalle. Exeter ja Tashaki saavat luvan kommentoida tallennetta vuodelta 2262. Nauhalla Garibaldi maanittelee telepaatteja antautumaan varsin myllätyn näköisellä käytävällä ja toteaa, että ihmisten kylmäverinen tappaminen tuskin herättää sympatiaa heitä kohtaan. Hän lupailee auttaa heitä, mutta ei saa vastakaikua. Presidentti Sheridan ottaa telepaatteihin yhteyttä, sillä hän on tehnyt kapteeni Lochleyn – arvaanpa tämän olevan se Ivanovan hiilikopio! - kanssa päätöksen. He eivät neuvottele terroristien kanssa. Telepaatit saavat luvan joko antautua tai kuolla. Joku telepaateista nostaa aseensa ja ampuu kohti Garibaldia, kun nauhoitus katkeaa.

Exeter tuhahtaa Sheridanin vaikuttaneen selkeästi häiriintyneeltä, kylmältä ja vallanhimoiselta. Tashaki lisää, ettei tällainen sairas ihminen olisi saanut liki myyttistä statusta eli homman on johduttava nokkelasta PR-kampanjasta – johan tälle on todisteena miehen kuolema. Kaikkihan tietävät Sheridanin kuolleen 80 vuotta sitten Minbarilla ja tähän lisättiin peitetarinaa ihan vaan myyttisyyden vuoksi. Jos Sheridan siis olisi muka vielä elossa niin entäpä Delenn? Exeter toteaa, että kyllähän minbarit elävät vaikka 120-vuotiaiksi, mutta 140-vuotias Delenn olisi vähän liian paksua. Allianssin on valehdeltava myyttiminbarin olevan vielä elossa. Mihin vahva Allianssi edes tarvitsee myyttejä? Hyvinhän he ovat sisseineen tähänkin asti pärjänneet.

Latimere kysyy vielä lopuksi, onko Allianssi ollut hyvä asia. Exeteristä se on ollut enimmäkseen hyvä juttu – vaikkakin hataralla pohjalla syntynyt. Tuskin motiivit ovat olleet niin puhtoiset kuin väitetään. Tashakista perustajasankareille ei kannata antaa liikaa painoarvoa. Hänellä olisi vielä paljonkin sanottavaa, mutta studiossa pärähtää käyntiin hälytys, kun tunkeilija saapuu eetteriin kilistelevän saattueensa kanssa. Viimeisiä vuosiaan mitä ilmeisimmin viettävä Delenn mykistää koko kolmikon. Sauvaansa tukeutuva myytti kähisee uupuneena Sheridanin olleen hyvä, ystävällinen ja kunnollinen mies. Hän on kääntymässä takaisin, kun Latimere ihmettelee, tuliko minbari tänne asti kertomaan näin vähän, mutta minbari nokittaa keskustelijoiden tulleen yhtä kaukaa kertomaan vielä vähemmän. Häkeltynyt Takashi haluaisi kysyä Delenniltä vaikka mitä, mutta Delenn kertoo heidän vain haluavan puhua. He eivät välitä asioista, jotka he jo varmasti tietävät, kun totuus olisi epämiellyttävä. Lopun totuuden he keksivät. Delenn kehuu Sheridanin välittäneen maailmasta, joka ei välillä välittänyt Sheridanista. Exeter on vielä toteamassa, että arvelikin Delennin puhuvan jotain tällaista, mutta pelkkä Delennin katse saa heidät kaikki vaikenemaan ja kääntämään katseensa. Hän heittää hyvästit ja poistuu. Katsaus sata vuotta tulevaisuuteen päättyy ja suurempi loikka alkaa.



Ei tätä voi katsoa, kun on pakko katsoa muualle.

Historiallinen tietopankki – 2. tammikuuta, 2762

Sliipattu Daniel-äijä talsii lievästi pitkästyneenä sinivelliseinästä tilaan aktivoimaan hologrammia ja miehen scifitermit viuhuvat iloisesti ohi, mutta nyt ollaankin jo suhteellisen kaukana tulevaisuudessa. Ympäristö vaihtuu Babylon 5:n autenttiseksi representaatioksi 500 vuotta sitten. 480 vuotta sitten alkuperäinen Babylon 5 tuhoutui. Daniel selittää simuloinnin tarkoituksen tukevan nykyisiä poliittisia suuntauksia, sillä nykymallillaan Tähtienvälisen Allianssin intressit eriävät Maan omista eduista varsin radikaalisti. Lisäksi syytä olisi uudelleenrakentaa lauma historiallisia merkkihenkilöitä, jotta nykyinen hallintopolitiikka laillistettaisiin. Blaa blaa, whatever, Danielin vinksahtanut SS-logo antaa osoittaa, että paskasakkiahan tässä ollaan.



Lisäksi Daniel näyttää tunnusomaisesti lipevältä pahikselta.

Daniel aktivoi realistiset kontrollihologrammit Sheridanista, Delennistä, Garibaldista ja Franklinista, jotka on ohjelmoitu käyttäytymään kuin aidot alkuperäiset. Sheridan tajuaa heidän olevan B5:n neuvotteluhuoneessa ja Franklin ajoittaa ajankohdan 500 vuotta väärään suuntaan. Daniel päivittää hologrammit tilanteen tasalle ja lisäksi kyseisellä tempulla voi lesottaa, kuinka edistyksellinen koko järjestelmä on. Delenn alkaa jo kummastella tällaista ajanjaksoa ja arvaa aivan oikein – he ovat kuolleet ajat sitten. Sheridan pääsee jo jyvälle miehen puuhista ja arvaa heidän olevan propagandamatskua, jolla oikeutetaan nyky-Maan ero Allianssista. Daniel hymähtää ja korjaa näiden olevan hallituksen tukemia hyviä faktoja, jotka ovat ihan eri juttua kuin tosifaktat.



Joskus Babylon 5:n näyttelytyö saattaa olla aavistuksen jäykkää.

Garibaldi ei tajua Maan irtautumista ja Daniel kertoo, että viime vuosisatojen aikana ihmisten asema on heikentynyt eivätkä he ole enää ainutlaatuisia. Sheridan haluaa kuitenkin tosifaktan ja sen Daniel kertoo. Maa tarvitsee tilaa laajentua ja Allianssi sisseineen olisi vähän niinkuin siinä tiellä. Garibaldipa tajuaa, että heidät on luotu uudelleen, jotta maailma näkisi heidän olevan pahoja. Allianssin perustajien vähättely olisi melkoinen isku Allianssia vastaan. Sheridan ekspositioi noteeraamaansa informaatiota. Näillä näkymin Maan hallitus on jakautunut ja ihmiskuntaa odottaa uusi sisällissota. Franklin laskee asioita yhteen ja päättelee, että Danielin sakki on valtaamassa Allianssia fanittavia siirtokuntia. Danielin mukaan Allianssin perustajien perinnöstä on päästävä eroon ja hän aloittaa uuden vaiheen tässä pikku propagandaprojektissa.

He siirtyvät hyvän faktan käytävälle muka-asema 5:lle ja Sheridan ohjelmoidaan uudestaan megaluokan kusipääksi, joka astelee mouhoamaan hologrammimuukalaisrivistölle, että maailmassa on vain valloittajia ja valloitettuja eikä hän tunne armoa. Uusi tie galaksin halki värjätään antautuneiden ja näiden lapsien verellä. Käsi väpäjää tahdikkaasti yläilmoihin kuin wannabe-Hitlerillä konsanaan, kun mega-Sheridan mölisee, että antaa vaan miljardien kuolla kumouksellisuuden puolesta. Holo-Sheridan ammuttaa holo-antautuneet holo-vartijoidensa suosiollisella avustuksella, kun holo-kolmikko miettii, että kai tässä voisi jotain tehdä koko vääryyden hyväksi. Heidän spekulaationsa katkeaa, kun Daniel käynnistää uuden vaiheen.

Tällä kertaa Franklin uudelleenohjelmoidaan ja Delenn suljetaan. Näkymä siirtyy sairastuvalle, jossa Franklin pitää vuonna 2262 lokia, kuinka muukalaiselimiä vaihdellaan ihmisiin, jotta Allianssi saa käyttöönsä epäsikiöhybridejä ties mihin käyttöön. Vaikka tilanteessa ei ollut mitään hauskaa, oli pakko nauraa, kun Franklin jatkaa tyynesti kertomalla lapsiin tehtävistä kokeista. Ja eihän sillä mitään väliä ole, että lapset selviävät vain vähän aikaa ilman tiettyjä elimiä, sillä heidät voi tunkea täyteen lääkkeitä. Loppuun vielä lievä hymy ja Franklin jatkaa simulointiaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Daniel pysäyttää Franklin-ohjelman muistiinpanojen rustausta varten ja Garibaldi alkaa ominaiseen tyyliinsä höpistä mukavia Dannylle vitsaillen, millaista hologrammina on olla. Tai siis olla olematta. Holobaldia mietityttää kuitenkin, että kai he aikovat simulaation jälkeen iskeä vihujen kimppuun. Daniel on jo sulkemassa häntä, kun Garibaldi paljastaa olleensa aikoinaan melkoinen taktiikkanero Sheridanin leivissä joten ehkä häntä kannattaisi kuunnella. Ehkäpä miekkonen saisi tästä ylennyksenkin. Daniel on etäisesti kiinnostunut ja koska menneisyyden Mr. Nice Guy on niin kiva tyyppi, hän paljastaa heidän iskevän ensin ja vieläpä siirtokuntiin ja Maan vihollisvaltioihin. Vieläpä tunnin sisällä. Vieläpä SIVIILIkohteiden kimppuun, sillä pitäähän moraali rikkoa. 15-20 miljoonalla viattomalla. Garibaldi virnuilee mukana ja antaa ehdotuksensa melkoisena haistatteluna.

Daniel on jo toistamiseen sulkemassa Holobaldia, kun tämä itsevarma epäentiteetti kertoilee vähän hologrammiuden eduista. Hän nimittäin sattui syntyhetkellään vähän tutkailemaan järjestelmiä ja koska menneisyydenkin Garibaldi oli niin monitahoinen jätkä, tämä autenttinen representaatio tajusi lähettää koko äskeisen keskustelun vihollisleirin kuultavaksi. Ei Danilla kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä inhimilliset vastustajat iskevät varmaankin vain kostoksi sotilaskohteisiin. Daniel epäilee bluffausta, mutta paikassa helähtävä hälytys kertoilee vähän toista tarinaa. Hän ärjyy jo simulaatiota loppumaan, mutta järjestelmällä taitaa olla vähän muita kiireitä. Garibaldi vähän arvelee labran sijaitsevan sotilastukikohdassa. Daniel mylväisee komean ein ja pinkaisee holoseinästä hemmettiin. Garibaldi liittyy pysähtyneiden ystäviensä seuraan ja surrealistisen koskettavasti pyytää heitä lepäämään rauhassa, kaukana siellä menneisyydessä. Ohjusten ujellus peittää kuvamateriaalin valoon.

Historiallinen tietopankki – 2. tammikuuta, 3262

Lievästi höperön näköinen Alwyn-munkki saa askeettisessa kirjastossaan viimeisenkin muinaiskameran kuosiin ja on aloittamassa raporttiaan, kun saa vieraakseen toisen munkin, valtavaa kirjaa kanniskelevan Michaelin, jolla on keskivaikea uskonkriisi. Hän etsii rooliaan tässä maailmassa ja Alwyn vain kertoo Jumalan teiden olevan koskemattomia. Michael ei oikein tiedä, mitä enää uskoa, kun Roomakin on taas kerran hylännyt heidän tunnustuspyyntönsä. Alwyn arvelee, ettei Roomassa tajuta munkkien vähäpätöistä tehtävää. Hehän vain varjelevat menneisyyttä, jonka niin moni tuntuu unohtaneen, kun ihmiskunta taantui 500 vuotta sitten Suuressa Palossa aikaan, jolloin tiede ja teknologia oli lapsenkengissään.

Michael miettii, onko heidän kutsumuksessaan järkeä, kun suurin osa menneisyyden tiedoista tuhoutui ja jäljellä on enää suullista perimätietoa. Alwyn tukeutuu pyhiin kirjoihin, jotka kirjoitettiin Palon jälkeen. Niissähän kerrottiin, että 500 vuotta Allianssin synnyn jälkeen Maan lapset tarttuivat aseisiin ja ohjuksiin polttaen maan, ilman, kaupungit ja meren. Ikkunastahan lopputuloksen näkisi, mutta Michael ihmettelee silti, kuinka harkittua kaikki on ollakseen aitoa. Hän vilauttaa jättikirjaansa, jossa on satuilua Pyhästä Lorienista, Viimeisestä Ensimmäisestä. Olennosta kun ei ole mitään todisteita paitsi ehkä avaruudessa, mutta avaruuteen ihmiskunnalla ei ole vielä pitkään aikaan asiaa. Höpökirjojen tarinat lentolaitteista ja tähdistä ovat heille vielä silkkaa utopiaa, mutta Alwyn uskoo kirjojen mahtiin.

Michael esittää vielä muitakin aukkoja tarustoissa. Pyhästä Sheridanista on leivottu melkoinen futu-Jeesus, kun hän tarinoiden mukaan heräsi kuolleista. Hymyilin myös maininnoille Vahvasta Ivanovasta ja Viisaasta Delennistä, joita kaikkia Michael arvelee satuolennoiksi. Delenn III:n ennustukset hämäävät Michaelia kuitenkin eniten, kun anla'shok eli sissit palaisivat eräänä päivänä Maahan rakentamaan uudelleen Sheridanin ja Allianssin kehdon. Eivätpä he ole vielä tulleet. Michael tuntee eläneensä valheessa, mutta Alwyn nojautuu uskoon, joka pitää heidät järjissään järkeä vastaan. Alwyn järkeilee, että jos sissit joskus palaisivatkin, he operoisivat salassa ja auttaisivat heitä eteenpäin – vähän kuin vorlonit! - koska tuottaisivat pelkoa ihmisissä, jotka tieteen kirosivat. Hän kehottaa Michaelia jatkamaan kirjansa loppuun ja Michael jää toivomaan, että voisi vielä joskus kulkea tähdissä.



Paska Sormusten Herra -klooni, 86 pistettä ja munaton sankari.

Alwyn jää yksin raportoimaan kameralle, että uutta tietoa ei ole kerääntynyt niin hurjasti, mutta näillä näkymin he saavat ehkä pian kyhättyä esi-Palon aikaisen bensiinimoottorin. Tosin hän toivoisi, että muut sissit lähettäisivät kyseistä löpöä luostarin suuntaan, kun Maan varat taisivat Palossa vähän roihahtaa. Kunhan vaan kanisteri on ikivanhaa mallia, sillä muuten mokomat taantuneet uskishöppänät voisivat vähän flipata.

2. tammikuuta, 1 002 262

Ikivanhoista tallenteista viimeinenkin päättyy ja järjestelmä on prosessoinut tietoja ihmiskunnan historiasta miljoonan vuoden ajalta. Mies on tyytyväinen ja lähettää tietoarkistot Uuteen Maahan ja jää seurailemaan ilotulitusta, kun ihmiskunnan oma aurinkokunta on lähestymässä ennenaikaista, väkivaltaista loppuaan noin viiden tunnin sisällä, kun jokin anomalia päättää luhistaa Solin novaksi hieman ennen laskettua, luonnollista loppuaan. Minähän niin ennustin, ettei niitä hyppyportteja kannata laukoa minne sattuu! Holonäyttö pusertuu pois liitäväksi valopalloksi ja mies jää puhumaan itsekseen, kuinka maailma loppuu. Mutta ei pimeyteen vaan tuleen. Koshilla olisi hauskaa. Oikeastaan hän osoittaa monologinsa kuolleelle menneisyydelle lohdullisena tietona, sillä kävi ihmiskunnalle mitä tahansa, he jäävät eloon aina viimeiseen sukupolveen asti. Viimeinen sukupolvi loi oman maailmansa ja nyt on aika lähteä kehdosta viimeistä kertaa.

Miljoona vuotta sitten Jason Ironheart huijasi järjestelmää, sillä vaadittiin miljoonan vuoden evolutiivinen lopputulos tähän hetkeen, ihmisen uuden tietoisuuden tasolle. Mies muuntautuu kirkkaaksi energiapalloksi, joka lipuu päheähkön suojahaarniskan sisään. Vihertävä alus poistuu hyppyportista jättäen Maan kuolemaan kuolevan tähden purskahdukseen.



Kohta ihmisetkin puhuvat arvoituksin.



S'olis loppu ny.

Miljoona vuotta sitten Sheridan ei oikein saa Delennin vierellä nukuttua, kun hän miettii vähän kaikkea. Kyllä heidät muistetaan ainakin jonkin aikaa.

Omistettu kaikille, jotka uskoivat, että minulla on parempaakin tekemistä kuin saattaa tämä blogiprojekti päätökseensä. Uskolla suoriudutaan.

On suorastaan käsittämätöntä, että tällainen jakso on tehty ja vieläpä näin hyvin. Pistää nimittäin hieman ajattelemaan asioita - ehkä jopa liikaakin! - ja nostattaa B5:n avaruusoopperamaista tyyliä aivan uusiin sfääreihin, sillä enpä ole kovin usein nähnyt näin kauas fiktion tulevaisuuteen kurkottelevia konseptitapauksia. Ja tämä oli vieläpä tehty erinomaisella tyylitajulla, vähän niin kuin palkintona katsojille, että tähän suuntaan ihminen matkaa tässä tarinassa. Ei päämäärällä ole kuitenkaan väliä, se on vain lohdullinen ajatus siitä, että kai tässä ollaan jonkin arvoisia, kun päästään Toisiksi Ensimmäisten rinnalle, vaikka matkalla tulikin vähän perseiltyä. Viimeisen aurinkokunnasta poistuvan ihmisen selostukset olivat kaikessa näennäisen tahattomassa kliseisyydessäänkin huikeaa settiä tietyssä mielentilassa. Tulin jotain lukeneeksi, että tiettävästi ihmisten lisäksi myös minbarit saavuttivat korkeamman tietoisuuden, mutta centaurit ja narnit jäivät jatkamaan muiden kansojen mukana omaa tarinaansa.

Ei tämä kuitenkaan ollut kaikkien tarina, tämä oli Sheridanin ja Delennin myytin tulkintatarina eri aikakausien poliittisessa myllerryksessä. Heidän unelma Allianssista tai ainakin sisseistä näytti pitävän vielä kauas käsittämättömään tulevaisuuteen, mutta vielä käsittämättömämpää settiä olivat jotkut menneisyyden tapahtumat. Välillä oli suorastaan kiusallista katsoa, mitä mustamaalausta tiedotusvälineissä tällä kertaa näytettiin, mutta 2700-luvun irvokas dystopia oli ankeudessaan jo likipitäen koomista. Hologrammeista saatiin yllättävän paljon nokkeluuksia aikaiseksi ja Garibaldin garibaldimainen kusetusgambiitti oli suorastaan nerokas. Kokonaisuutena B5:n kaukainen tulevaisuus vaikuttaa kuitenkin uskottavalta, ehkä silkalta fantasialta, mutta uskottavalta. Varsinkin itsensä kappaleiksi repinyt ihmiskunta ja uusi keskiaika oli herkullista kamaa. Yksittäisenä huippukohtana myös Delennin arvokas viimeinen julkinen esiintyminen. Nainen näytti olevan niin hauras, että hajoaisi varmaan kosketuksesta tuhkaksi.

Kaikesta huolimatta tämä on kuitenkin Babylon 5:n tarina. Nyt tiedän, että sillä on elinaikaa yhtä kauan kuin Sheridanilla. Nyt tiedän, että Garibaldi on telepinteessä ja että jokin Lochley on saapunut asemalle. En tunne itseäni kuitenkaan spoilatuksi, sillä vaikka jotkut asiat tietäisikin, matka sinne on se tärkein. Ehkä kaikki tämä tulee olemaan yhtä tyhjän kanssa viidensadan vuoden päästä, kun kaikki päättyy, mutta kyllä aina on joku, joka jää menneitä kaiholla muistelemaan. Ehkä näin ymmärrän paremmin Straczynskin jättimäistä keskisormea epäilijätyhmyreille lopussa. Tavallaan tämä jakso oli vertaus Beefemmaan sarjana.

Olen varma, että tämä on taas niitä jaksoja, jotka eivät aukene kaikille, kun kuivat tyypit lätisevät diippejä juttuja ja yhyy pyhyy, mutta itse olin hyvin vaikuttunut tästä näkemyksestä, vaikka fanilasit ovat juurtuneetkin jo aika syvälle. Ja sangen sopiva päätös neloskaudelle, tästä voi mennä enää alaspäin!