90 - The Very Long Night of Londo Mollari

90

5. kausi, 2. jakso

The Very Long Night of Londo Mollarissa Londo Mollarilla on edessään todella pitkä yö (get it?), mutta on jaksossa muutakin, kun presidenttinsä kanssa kämpässään uinuva Delenn herää viestiin Minbarilta. Ruell vastaa Delennin viestiin, jota hän ei kuitenkaan muista koskaan lähettäneensä, ja ihmetteleekin, mistä avustajanvaihdoksesta mies oikein puhuu. Ruell kertoo, että pyyntö Lennierin vaihtamisesta johonkin uuteen tuli Delennin nimissä. Delenn vaikuttaa melkoisen järkyttyneeltä, kun Lennierin lähtö vaikuttaa pysyvältä.

Vir on rauhoittelemassa Takavarikkoalue 31:llä vaihteeksi vimmoissaan räyhäävää Londoa, joka ei saata millään uskoa, kuinka Zack niin kiusaa häntä, kun on laittanut Londolle rakkaan brivari-viinan sääntöjen mukaan kolmeksi päiväksi takavarikkoon yleisen pikku loisongelman vuoksi. Vir vain yrittää auttaa, ettei Zack laita Londoa takavarikkoon, kun suurlähettiläs meuhkaa brivarin hienoudesta ja Zackin tyhmyydestä. Londohan on ollut täällä jo viisi vuotta ja kun eräille annetaan virkamerkki, tällaista sattuu. Zack ottaa loukkaukset rentona vastaan ja Vir vetää hänet vähän sivummalle kertomaan, kuinka stressaantunut Londo on ollut viime aikoina, kun hänestä on tulossa keisari ja kaikkea. Londo ottaa tilaisuuden vastaan ja ottaa pullosta tujun hömpsyn, joka on jäämässä hänen viimeisekseen, kun pullo lipeää kädestä ja centauri valahtaa lattialle taju kankaalla. Sairastuvalla epäillään tosissaan myrkytystä, kun Vir on kokeneena centaurina centaurien tempuista niin varma. Helpostihan nyt yhden pullon myrkyttää, vaikka mietinkin, kuka tässä vaiheessa Londolle haluaisi pahaa.



”Kympistä vetoa, että voin tyhjentää tämän yhdellä hörpyllä!”

Lennier tulee tapaamaan Delenniä ja selostaa tämän kiireisestä päivästä ikään kuin mitään muuta ei olisi taustalla, mutta Delenn keskeyttää kysymällä, milloin Lennier aikoi kertoa lähdöstään vai aikoiko ollenkaan. Lennier tuntuu välttelevän koko aihetta eikä uskonut, että vaihto tapahtuisi näin nopeasti. Hän aikoi kyllä ottaa asian puheeksi illemmalla. Paljastuksen ajankohtaa tärkeämpi on kuitenkin syy sille ja Lennier pamauttaakin epäröiden, ettei Delenn enää tarvitse hänen palveluksiaan. Onhan Delennillä nyt toisena puolikkaanaan Sheridan ja Lennier tuntee olevansa vain tiellä ja olonsa epämukavaksi asemalla. Tästä ei kuitenkaan pidä syyttää Delenniä eikä Sheridania. Delenn sanoo hiljaa, että taitaa tietää kyllä syyn ja Lennier jatkaa, että tämän vuoksi hänen on lähdettävä. Delenn muistelee, kuinka Lennier vannoi pysyvänsä hänen rinnallaan ja sen Lennier aikookin tehdä aina tarvittaessa, mutta toistaiseksi hänen paikkansa on sissien riveissä, kun hän tunsi menettäneensä Marcuksen kuoleman vuoksi osan itsestään. Lennier aikoo lähteä huomenna Minbariin eikä aio palata ihan heti vaan vasta sitten, kun on ansainnut Delennin kunnioituksen. Delenn toteaa kunnioittaneensa aina häntä, mutta Lennier jatkaa vähän takellellen, että sissinä hänestä tulisi enemmän sitä, mitä Delenn haluaisi hänen olevan. Hän on vielä jatkamassa, mutta töksäyttää, että on päätöksensä tehnyt ja seuraa sydämensä kutsumusta. Hän lupaa palaavansa käymään harjoittelunsa välissä.



Omistettu kaikille kolmansille pyörille, joiden kilpailijat ovat sotasankareita ja presidenttejä.

Garibaldi tapaa Zocalolla Virin, joka päivittelee, millaista asemalla nyt on. Viime kerralla salamurhayritys, nyt myrkytys, mitä seuraavaksi? Oli pakko nauraa, kun Vir kyselee vimmoissaan satunnaisilta ihmisiltä, mikä heitä oikein vaivaa ja mikseivät keksi parempaa tekemistä. Garibaldi saa hänet rauhoittumaan kertomalla, ettei Londoa myrkytetty, vaikka siltä vaikuttaisikin. Londo on kärsimässä vasemmanpuoleisen pumppunsa suuremman luokan sydänkohtauksesta. Sairastuvalla Franklin selittää Sheridanille centaurien verenkierrosta, jossa oikea sydän vastaa verenkierrosta, kun taas vasen puhdistaa veren vähän maksan tapaan sekä työntää verta hiussuoniin. Oikean sydämen ongelmat eivät olisi pulma eikä mikään Franklinille, mutta vasen on vähän kinkkisempi tapaus. Lisäksi London valtimotoiminta näyttäisi käytännössä pysähtyneen kaikennäköisen stressailun vuoksi, kun sydämen läheiset verisuonetkin ovat kutistuneet. Franklinin temput eivät ole auttaneet, mutta Centauri Primelta lähetetään tekosydän kolmen päivän sisällä. Valitettavasti tätä menoa Londolla tekee tiukkaa selvitä jo ensimmäisestä yöstä.



Londo ei ole täysin sydämetön, kun hänellä on niitä kaksi.

Sheridan liittyy Delennin sairastupaseuraan kummastelemaan, kuinka outoa on nähdä Londo tällaisessa tilassa, kun normaalisti centauri olisi jossakin aina uhoamassa kovaan ääneen täynnä energiaa. Delenn on puolestaan tuntenut vuosien varrella Londoa kohtaan vähän kaikenlaista, mutta ensi kertaa hän säälii suurlähettilästä. He ovat yhtä mieltä siitä, että he jäisivät kaipaamaan häntä. Sheridan vaihtaa puheenaihetta Lennieriin, kun sai asiasta Delenniltä viestiä, ja kysyy, voiko olla avuksi, ja miettii kiellon jälkeen, onko tehnyt jotain väärin. Osittain onkin ja Sheridan vähän arvelikin jotain tällaista, mutta muistelee, että ihmisten tapaan kolmas pyörä on liikaa. Minbareilla taas kolme on pyhä juttu ja Sheridan vähän naureskelee, ettei taida olla valmis tällaiseen polyvehtaukseen, mutta Delennin katse vaientaa hänet. Delenn toistaa sen minkä Lennierkin sanoi – että Lennierin on seurattava sydämensä kutsumusta. Sheridan jää silti miettimään, ettei vaan minbari-parka pakenisi ikävää tilannetta. He siirtyvät yöpuulle mitä luultavimmin tuuppaamaan toisiaan enkä usko, että he siellä pahemmin ajattelevat Lennierin tunteita.

Londokin seuraa sydämensä vaikeroivaa kutsumusta, kun hän kuulee mielessään kaikuvat Delennin onnentoivotukset ja siirtyy alitajunnassaan etsimään Delenniä jossakin B5:n pohjasakan täyttämällä käytävällä. Ohikulkijat eivät vastaa vaan väistyvät hänen luotaan, ja lopulta Londo ajelehtii himmeästi valaistuun huoneeseen, jonka pöydän toisessa päässä odottaa harsoon verhoutunut Delenn, joka pyytää häntä istuutumaan. Londo istuutuu ja huomaa edessään kuusi tarotmaista korttia. Ensimmäisessä on Londo ja G'Kar, toisessa Londo, vaimo (rakastajatar?) ja sydän, kolmannessa Londo, pokaali ja Varjoaluksen siluetti, neljännessä Londo, Vir ja tiimalasi, viidennessä Londo ja räjähdys (tuli?) ja kuudennessa Londo, keisari-Londo ja Refa.

Londo arvaa korttien kuvastavan tulevaisuutta, mutta Delenn korjaa ne menneisyydeksi ja vetää ne pakkaan, joka alkaa vuotaa verta. Delenn toteaa London olevan kuolemassa ja Londo vahvistaa hetken hiljaisuuden jälkeen kyseisen faktan. Mutta haluaako Londo elää? Londo vastaa tuhahtamalla, ettei tällä taida olla pahemmin merkitystä. Ehkä näin olisi hyväkin, kun johan hän on enneuntansa ajatellut jo sellaiset parikymmentä vuotta. Delenn kysyy saman asian uudestaan ja Londo vastaa identtisesti. Ketä kiinnostaisi, onko hän elossa vai ei? Delenn on samaa mieltä, vetäisee harsonsa tiehensä ja kysyy saman asian jälleen. Tällä kertaa Londo vastaa myöntävästi, mutta se ei Delennille riitä. Hän nappaa splatter-kortin ja kysyy, saako Londo siitä selvää, mutta vieras näkee vain verta. Delenn jää odottamaan häneltä vain yhtä sanaa, mutta Londo ei käsitä, mistä hän puhuu. Delenn vetää harsonsa takaisin eikä puhu enää. Londo jää miettimään, missä oikein on ja mitä tekee täällä. Delenn osoittaa pimeydessä punaisena hehkuvaa ritilää, josta kumpuaa jykevä biitti. Londo kömpii nostamaan ritilän sivuun ja havaitsee sisuksissa sykkivän sydämen. Londo jää yksin pimeyteen ja näkee erään narnin siluetin.

Vir möllöttää Zocalolla drinkkinsä äärellä ja saa seurakseen Lennierin. Yhtäkkiä muistin, että tämähän on toisinto kausien takaa ja tämä hassu parivaljakko on varmaan jatkanut vanhaa miittitraditiotaan aina kameran ulkopuolella. Lennierkään ei ole saanut nukuttua. He toteavat olevansa tietoisia toistensa tilanteista ja Vir tyytyy toteamaan Garibaldin sanoin, että on ollut helvetinmoinen päivä. Lennier yhtyy myös helvetinmoiseen viiteen vuoteen, mutta antaa Virin voittaa, kun centauri puuskahtaa koko elämän olleen helvetinmoista. Vir palaa takaisin Shirley Temple -drinkkiinsä, mutta Lennier ei ole kuullut Maan uskonnoissa tällaisesta temppelistä ja aikoo kyllä sissinä käydä siellä. Lennier kertoo lähtevänsä aikaisin aamusta ja he vaihtavat minbarihyvästit, mutta Virin on vielä pakko halata kaveriaan. Awwww!

Vir häipyy hieman apaattisena hissiin ja ovien sulkeuduttua ja kameran kallistuttua battlefieldearthisti sivukäytävältä astelee Londo, joka jatkaa matkaansa autioituneelle ja punasävyiselle Zocalolle, jossa on tasan yksi asiakas: presidentti Sheridan. Tai sanoisinko ihan kapteeniksi, kun sellaiset tamineet hänellä on. Londo kysyy arkisesti, ehtikö Sheridan tottua väliaikaiseen kuolemaansa. Eihän Sheridan nyt siitä pitänyt, kun Lorien oli heittämässä tiktak-läppäänsä. Londokin väittää olleensa kuollut, tosin vaimolleen, mutta eiköhän se ole vähän sama asia, kun centauritouhuja alkaa miettiä. Londoa harmittaa, kun Zocalon pullot ovat tyhjiä ja rikkoo tilanteensa neljännen seinän tajutessaan, että metaforaahan tässä hierotaan oikein kunnialla.



Londoa selvästi nyppii, kun Sheridan ei ole jättänyt hänelle pullon pulloa.

He lähtevät talsimaan poispäin baaritiskilta enkä voinut olla huomaamatta Sheridanin kuteiden vaihtumista kasuaaliin valkoiseen paitaan, jota hän piti aina univormunsa alla. Hän kertoo kuulleensa London nähneen enneunen omasta kuolemasta. Londo vahvistaa asian ja on aina ihmetellyt, mikä osuus Sheridanilla on olla aina paikan päällä unessa. Londo miettii vielä elämän ja kuoleman hassutusta ja mainitsee kaksikymmentä vuotta, jotka Sheridanille annettiin. Valon armeijan univormuun vaihtanut Sheridan toteaa, että kaikkihan me ennemmin tai myöhemmin kuollaan, mutta merkitystä on vain sillä, mitä tekoja hengissä tehdään. Londo myöntää, ettei hän ole kyllä mitään kaunista tehnyt ja Sheridan on samaa mieltä. Sinclairmaiseen sissikaapuun sonnustautunut Sheridan läksyttää, ettei Londolla taida olla pahemmin enää vaihtoehtoja, johon Londo toteaa, ettei halua kuolla. Sheridan ohjeistaa häntä kääntymään, muttei Londo halua. Oikeastaan hän ei voi, sillä hän tietää lähiparvekkeella kaiteeseen nojaavan G'Karin läsnäolon. Sittenpähän Londo kuolee. Valkokaapuinen silmänsä peittänyt Sheridan heittää Londolle hyvästit, nousee korkeammalle tasolle energiapallona ja poistuu paikalta. Londo jää yksin pahimman pelkonsa kanssa.

Sairastuvalla Londoon pultatut kojeet hälyttävät potilaan heikentynyttä tilaa ja häneen pumpataan rumalla neulalla mömmöjä. Pimeydessä Londo tuntee pistoksen ja karjuu kivusta. London tilanne tasaantuu, mutta Franklin vaikuttaa stressaantuneelta. Vir liittyy seuraan. Londo röhnöttää maassa ja anelee Suurta Mahtajaa säästämään hänet kuolemalta. Vieressä istuskelee Vir, joka tokaisee ystävänsä pelkäävän ja pyytää, ettei hän kuolisi. B5:llä Vir tekee samoin. London tila heikentyy ja alitajunnassa Londo miettii, mikä hänessä on vikana, mutta Vir paljastaa, että omatunto tässä kalvaa hänen sydäntään ja olisi aika kääntyä kohtaamaan G'Karin monivärinen katse. Londo miettii, miksi pitäisi ja vetoaa enneuneensa, mutta Vir filosofoi profetioiden olevan toteutuneita arvauksia, kun pieleen menneet sellaiset ovat vain metaforia. Vir järkeilee häntä kääntymään, kun Londo kyllä tietää, mitä toisella puolella odottava haluaa. London ei kannata kuolla, kun Vir jäisi kaipaamaan häntä. Londokin jäisi kaipaamaan Viriä ja hän kääntää katseensa pimeyteen.

Sairastuvalla Londo vaipuu shokkiin ja paikalle kutsutaan lääkärilössi. G'Kar liittyy vaivihkaa Virin seuraan tarkkailemaan kouristelevaa potilasta. Pimeydessä G'Kar tokaisee, että päätetäänpä tämä nyt tähän. Centauri ja narni palaavat centaurilliseen valtaistuinsaliin, jonka istuimella lekottelee G'Kar, joka näkee tilanteen ironisuuden, sillä kuuluisihan kyseinen penkki pian Londolle. Londo ei halua istua siihen ja G'Kar miettii, ettei Londo taida edes ansaita sitä. G'Kar käskee häntä muistamaan ja Londo näkeekin itsensä keskustelemassa Refan kanssa narni-invaasion kynnyksellä. G'Kar muistuttaa häntä sotavoimista, radoiltaan paiskatuista asteroideista ja viattomien kuolemasta. Londo sälyttää syyn Refan niskaan, mutta G'Kar raivoaa hillitysti, että Londo olisi voinut koska tahansa sanoa jotain, estää valtavan tragedian.

Kun Londo vihdoinkin uskaltaa katsoa G'Karia, tilanne vaihtuu hilpeään kidutuskammioon, jonka Londo valitettavasti muistaa varsin hyvin, jokaisen sivalluksen. Silloinkaan Londo ei sanonut mitään. Ei mitään, G'Kar mylvii ja mylvii myös flashbackissa 39. läimäisyn kohdalla. Londo vain sopertaa, ettei voinut sanoa mitään. Siksipä G'Karin mukaan hän ei ansaitsekaan keisariutta eikä liioin olla hengissä. Londo puristaa rintaansa ja miettii, kai tässä voisi jotain tehdä. G'Karin mukaan London tarvitsi silloin vain sanoa vain yhden pienen sanan ja nyt olisi taas sellaisen paikka.

Londo on kiemurtelemassa itseään pois tilanteessa ja joutuu rääsyissään kahlituksi tolppaan, kun taas keisarin röyhelöihin hypännyt G'Kar jää odottamaan maireasti hymyillen yhtä sanaa, kun vieressä tilannetta seurailevat toinen Londo ja Vir. Keisarillinen ruoskija käynnistää kipuvälineensä, kun sairastuvalla kohtauksessaan vapisevaa Londoa pidetään aloillaan. Alitajunta-Londoa aletaan ruoskia, kun tupa-London miehinen maha (ja eroottiset lonkerot) paljastuvat repäistyn paidan alta ja väkivaltainen defibrillointi alkaa. Onnensa kukkuloilla tanssahteleva G'Kar laskeskelee numeroita jokaisen sivalluksen ja Londo kärsii kipunsa vaitonaisena, mutta karjahtaa pitkään ja hartaasti 39. kohdalla. Londo kuulee pimeydessä Franklinin käskyt pysyä hengissä ja on jo itkemässä, ettei halua kuolla, kun näkee G'Karin, joka kertoo olevansa mahdollisesti harhaa vain tai sitten jokin telepaattinen entiteetti heidän välillään. Tai ehkäpä London ikioma omatunto, joka ilmentää itsensä jonakin ihan toisena, jotta pääsee sivaltamaan kohti London syvintä.



Tämä sopisi kuvitukseksi sanakirjan ”ironia”-kohtaan.

Londo todellakin itkee ja ihmettelee syytä tähän kaikkeen. G'Kar selittää, että Londo uskottelee muuttuneensa, jotta tuntisi itsensä paremmaksi ja alkaa huutaa totuuksia. Ei Londo koskaan ole pahoitellut tekemiään temppuja vaan vain sitä, että jäi niistä kiinni. G'Kar odottaa edelleenkin sitä yhtä sanaa ja vihdoinkin Londo tajuaa, ettei ole ikinä pyytänyt keneltäkään vilpittömästi anteeksi. G'Kar ehdottaa centaurin tekevän sen, minkä parhaaksi näkee ja jättää hänet takomaan pimeydessä sykkivää sydäntään ja ulvomaan anteeksiantoa. Sairastuvalla London tilanne tasaantuu ja hänet jätetään rauhaan. Hänen silmänsä avautuvat vaivalloisesti kohti G'Karia ja hän sopertaa olevansa pahoillaan. G'Kar tyytyy hymyilemään ilmeisen hyvillään ja poistuu.

Londo on taas tolpillaan valittamassa Virille sairastuvan ”ruoasta”, kun Vir kehottaa häntä muuttamaan ruokavaliotaan ja elintapojaan. Londo miettii, ettei keisarin hommissa päästä ainakaan stressistä eroon ja tuhisee pilke silmäkulmassaan maailman olevan aika ilkeä mesta vielä häijymmällä huumorintajulla. Londo kertoo Virille erästä kansantarusta, jonka mukaan centaurisielu joutuessaan sopimattomaan kehoon voi valita, jättääkö isäntänsä ja jatkaa arvokkaampaan kehoon. Vir on kuullut tämän tarinan ja alkaa vähän liioitella, että kyseiset sielut olisivat melkoisen mahtavia ja tällaista sattuu, jos sopimattoman kehon omistaja olisi oikein mätä hirviö. Londo jää katsomaan häntä vähän hassusti.

Alustelakalla sissilauma tulee hakemaan itsekseen istuskelevaa Lennieriä, joka ei pääse livahtamaan ihan heti, kun Delenn haluaa vielä hyvästellä hänet. Lennier tekee minbarikäsimerkkinsä ja korjaa, ettei tässä ole hyvästeistä kyse, kun hän on Delennin ikuisesti. Hän palaa kyllä ja ehkäpä parempana minbarina. Delenn toivottaa rakkaalle ystävälleen silmät vetistellen kaikkea hyvää kuten myös toisinpäin. Lennier astelee sissien joukkoon pois Babylon 5:ltä. Sheridan kekkuloi kahmaisemaan Delennin kainaloonsa ja halusin ensimmäistä kertaa motata häntä.

Vai että vitoskausi hirveätä scheissea? Vielä mitä! Viime jakso nyt oli vähän mitä sattuu, mutta olin tämän tapauksessa aidosti yllättynyt. Tämän voisi väittää olevan hidastempoinen, yksipuolinen ja vähän ehkä pointtiaan ylenpalttisesti hierova tylsyysmaratoni, mutta ei näillä hahmomeriiteillä, sillä onhan tämä sentään London oma jakso - ja vähän Lennierinkin. Kun Londo on kiistatta sarjan pääkastin parhaita hahmoja, riittää jaksollinen kuolemankielissä viruttua katumusharjoitusta viihteenä vallan mainiosti, vaikka tämä ei vastaakaan tavanomaista käsitystä viihteestä. Päinvastoin, tämä oli hyvässä mielessä aika raskasta seurattavaa, kun aiheet olivat sen mukaisia. Londolla on sen verran paljon kontollaan, että omantunnon kohtaaminen oli syystäkin raskasta ja minusta hänen alitajuntansa eri vaiheita käytiin läpi ihan hauskasti, kun ensin oli elämän kortit jakava mystinen Delenn, sitten elämää ja kuolemaa käsittelevä Sheridan ja lopuksi viimeinen koettelemus omatunto-G'Karia vastaan.

Erityisesti Sheridan on pakko nostaa esille, kun hänen alati vaihtelevat vaatekertansa suorastaan tihkuivat ehkä vähän pakotettua symbolismia, mutta se toimi ihan hauskana vetona Sheridanin uralle. Ensin hän oli sotavoimissa, sitten vastarinnassa, sitten mielensä minbarien luona puhdistautuneena Allianssin johtajana ja lopulta kaapumiehenä, jonka konkreettinen sanoma meni ehkä vähän ohi, mutta ehkä hänet vielä nähdään noissakin kuteissa. Merkitsevintä oli kuitenkin lopun valopallous, sillä ellei tämä ollut vertaus ylipäätään ihmiskunnan viimeiseen askeleeseen, voisin todellakin uskoa, että ehkä Sheridan on toinen ihminen Jason Ironheartin jälkeen, joka saavuttaa kahdenkymmenen vuoden päästä korkeamman tietoisuuden! Toisin sanoen Sheridan ei siis perinteisessä mielessä kuolisikaan. Tämä taas olisi viesti Londolle, ettei Londonkaan tarvitse kuolla nyt.

Noin muuten G'Karin osuus oli mainiota kahden luonnonvoiman näyttelyä keskenään ja vanhojen kamaluuksien muistelua, kun osapuolten roolit olivat vaihtuneet. Etenkin ruoskinta ja sen peilaus defibrillointiin oli ihan ”hauskaa” settiä. Uskonpa hyvinkin, että tämä oli viimeinen niitti London uuteen alkuun.

Kakkosjuonta ei sovi myöskään unohtaa, ja tietyssä mielessä tämä kosketti henkilökohtaisella tasolla vielä enemmän. Lennier on ollut sarjassa aina vähän irrallinen tapaus, joka tuntuu olevan menossa mukana yksinomaan Delennin vuoksi eikä hänestä tiedetä esimerkiksi niin paljon muuta kuin vaikkapa Viristä, joka on kuitenkin haluamattaan sotkeutunut suurempiin juttuihin. Lennier on kuitenkin tosi symppis ja harmiton tapaus ja vaikka voisikin ajatella, että hänen suhteensä Delenniin on enemmänkin pakkomielle, kun ajattelee tyypin puheita tuleen kävelystä hänen rinnallaan ja muutenkin minbarimaisesti asian diipin henkistä aspektia, minulla kävi häntä todella sääliksi. Eikä yksin siitä syystä, kun voin tavallaan samastua häneen, mutta se on vähän toinen juttu se. Vasta nyt hän uskalsi sanoa asiansa, joka on kalvanut häntä jo pitkään. Ehkä on syytäkin, kun Sheridanin ja Delennin pikku keskinäinen tuherrus on käynyt niin perin ilmeiseksi. Mikään ei kuitenkaan sinänsä sido Lennieriä tänne, kun Delenn on häneltä viety, joten siitä vaan ”armeijan harmaisiin” sisseilemään. Sheridanin epäilys Lennierin pakenemisesta on kyllä ihan validi pointti sinänsä, mutta ehkä sissikomennus kasvattaa häntä johonkin suuntaan. Myös maininta Marcuksen paikan täyttämisestä oli ihan osuva. Sheridan ansaitsisi kyllä kipakan potkun kasseille, mutta minkäpä hän tuurilleen mahtaa.

Jos suuressa juonessa ei hetkeen tapahdu mitään ja saadaan lisää tällaisia onnistuneita hahmokohtaisia spessuepisodeja, voisin olla tyytyväinenkin!