5. kausi, 7. jakso
Secrets of the Soulissa Franklinin lajikatalogi on päässyt pak'ma'rien haiseviin riveihin ja yksi sellainen möllöttää sairastuvalla tutkitttavana hupsun näköisenä kuten aina. Jos pak'ma'ra-pehmoleluja olisi, ostaisin sellaisen heti. Franklinia kiehtoo kovasti, kun pak'ma'ra selittää cthulhu f'htagn -kääntäjäpallonsa avulla, että voi syödä haaskansyöjänä ihan kaikkea paitsi kalaa. Tohtori testaa otuksen ruuansulatusta kovasti maidolta näyttävällä bariumseoksella ja siirtyy sopivasti ikkunan taakse, kun pak'ma'ra roiskauttaa muhevan vihreät mällit kytemään ikkunaan.
Zackia nyppii, kun alustelakalta valuu lauma työttömiä sosiaalipummeja eli siis lisää telepaatteja, kun heidän sakkiaan tuntuu jatkuvasti saapuvan lisää. Byron tulee paikalle heittämään eri viksuja nuppineulaenkelivertauksia ja muistuttaa, että Sheridan on heille luvannut turvapaikan. Zack antaa periksi, mutta jää nurisemaan kollegalleen, ettei tämä tiedä hyvää. Hänellä on vähän asiaa Lytalle ja Byron puolestaan siirtyy halailemaan tulokkaitaan hissiin perin juustoisesti. Än-än-änkyttävä Pet-Pet-Peter onkin Byronin vanha tuttu, joka demonstroi pallolla, kuinka hänen telekinesiansa on kohentunut. Kaikesta päätellen telekinesia ei liene telepaateissa kovin yleistä, kun tätä ennen oikeastaan vain Talian telekinesiaa on vilautettu ja sekin oli Ironheartin boostaamaa. Ellen ihan väärin muista.
Kuka tahansa osaa heittää pallon ilmaan, ottaa tilanteesta pysäytyskuvan ja kutsua sitä telekinesiaksi.
Zack vaatii tietää, miksi Lyta roikkuu Byronin porukan kanssa eikä halua, että hän tapailee enää Byronia. Tuli ihan isä mieleen teinityttöään läksyttämässä. Lyta on loukkaantunut ja alkaa vähän ladella omaa näkökulmaansa, sillä hänen kykyjään on käytetty hyväksi sekä Varjosodassa että sodassa Maata vastaan ja kiitokseksi tästä hän on joutunut muuttamaan pienempään kämppään ja pitämään Psi-joukkojen kuteita. Byronin lauma on ottanut hänet avosylin vastaan ja Lyta uskoo heidän todellakin luovan parempaa maailmaa. Lisäksi Zack vaikuttaa kateelliselta, sillä onhan Byron mahdottoman karismaattinen ja komea mies. Zack yrittää väittää vielä vastaan, mutta kun Lyta pamauttaa kovin lenniermaisesti seuraavansa Byronia vaikka helvettiin, Zack ei saa sanotuksi enempää.
Byron on johdattelemassa alakansilla omiaan kohti kotinurkkaa, kun epämääräisiin riepuihin sonnustautunut paskasakki tulee eteen mölisemään ja heidän brittihuligaanilta näyttävä johtajansa ihmettelee, millä oikeudella nämä hörhöt talsivat heidän premisseillään. Byron ottaa esteen tyynesti vastaan ja pyytää miestä lyömään häntä. Sen hän tekeekin ilomielin ja tottelee kolme kertaa. Byron toteaa, ettei toinen ja kolmas lyönti tainnut tuntua enää erityiseltä ja kehottaa heitä kohdistamaan vihansa johonkin muuhun. Hämmentyneet nilkit päästävät heidät menemään ja johtajapälli jää nurisemaan, että telepaatit taisivat viilata heitä jollain tempulla linssiin.
Franklin on tapaamassa perspäisten, sikanenäisten ja anaalikorvaisten hyachien suurlähettilästä asianaan kansan lääketieteellinen ja geneettinen historia. Suurlähettiläs kertoo Vanhimpien päättäneen ensi kertaa avata taustojaan ulkopuolisille, mutta myöhässä paikalle tuleva lähettilään avustaja Kirrin on skeptinen ja suhtautuu vähän ylimielisesti Franklinin pyyntöön. Hän kysyykin, onko Franklin valmis kuolemaan pitääkseen hyach-tiedot luottamuksellisina, jos vihollinen vaikkapa kuulustelisi häntä. Franklin kertoo mutkikkaista varotoimista ja vahvistaa vähän vihaisena kärkkäälle Kirrinille, että suojelisi tietoja hengellään. Franklin saa hyachien tietopankit käyttöönsä, mutta Kirrin tilittää kahden kesken suurlähettiläälle koko jutun olleen virhe, sillä heillä näyttäisi olevan jotakin salattavaa. Kirrin toteaa tappavansa tohtorin, jos hän pettää heidät.
Lyta tapaa telekodissaan itsekseen värjöttelevää Byronia, jolla on huuli veressä ja joka ei ole huolinut muiden telepaattien tukea. Byron avaa hänen huultaan puhdistavalle Lytalle heidän sakkinsa periksiantamatonta pasifismia ja kertoo, että jos he aikovat rakentaa oman maailmansa, sen tulee pohjautua väkivallattomuudelle, kun ei väkivalta ole toiminut muissa yhteiskunnissakaan. Lyta sen sijaan jaksaa aina yllättää hänet ja Byron kutsuukin häntä KVNLO:ksi (KirkkaanVärinen, Nopeasti Liikkuva Objekti). Itse totesin WTF. He päätyvät suukottelemaan oikein söpösti ja Lyta on jo tämän jälkeen lähtemässä, kun Byron kysyy, miksi Lytan on aina mentävä yöksi muualle. Täällä hänelle olisi paikka ja hän demonstroi heidän olevan yhtä, kun julistaa muille telepaateille, ettei Lyta tunne itseään yhdeksi heistä. Kieriskelin myötähäpeästä, kun maireasti hymyilevät karvahipit, progressiiviset hevarit ja se joku dorkan näköinen inkkarihemmo hemmetin Black Eyed Peasista päätyvät hukuttamaan Lytan lämpimiin haleihin.
Franklin kummastelee, kun tietojen mukaan hyachien historia ulottuu 800 vuoden päähän, vaikka heidän sivilisaatio on ollutkin tiettävästi menossa mukana jo 7 000 vuotta. Hän kysyy asiasta Kirriniltä, joka tuo viimeisetkin datakristallit, mutta Kirrin vain vastaa tylysti, että näillä tiedoilla on pärjättävä, kun muitakaan ei ole. Franklinistakin alkaa tuntua, että jotain tässä on vialla ja kun mitään muuta ei ole tehtävissä, hän lähtee tutkimaan hyacheja muiden kansojen kautta, jotka ovat olleet joskus heidän kanssa tekemisissä.
Peter ei mahdu täyteen hissiin ja siirtyy alakansille itsekseen toisella, mutta törmää sopivasti Byronia kiusanneeseen apinalaumaan, jotka alkavat ilkkua hänen änkytystään ja koluavat ruokaa hänen laukustaan kuin teinikovikset yläasteella. Maahan tyrkätty Peter alkaa paiskoa telekineettisesti putkia sun muuta roinaa heidän niskaansa ja päätyy piestynä sairastuvalle. Lyta ja Byron tulevat katsomaan potilasta ja Byron tuntee muiden telepaattien vihan Peterin kautta. Byron lähtee estelemään omiaan ennen kuin selkkaus eskaloituu pahemmaksi, mutta telepaatit ovat jo ottaneet erään äijän käsittelyynsä, joka luulee olevansa tulessa. Byron saa heidät lopettamaan, mutta paikalle saapunut Zack pidättää hänet, jotta tilanne rauhoittuisi. Byron on sellissään kaikkea muuta kuin rauhallinen, kun näkee mielessään, kuinka telepaatit pieksevät Peteriä kurmottaneita. Päänilkki tapetaan.
Franklin herää torkuiltaan, kun tietojen skannaus on valmis. Vanha drazi-klippi tarjoaa selostuksen kuljetusta anelleesta hyach-dohista ja Franklin alkaa etsiä yleisiä tietoja termillä hyach-doh, kun hyachien historia ei sitä tunne. Franklinilla selviää totuus, mutta hän ei pääse käytävillä kovin pitkälle, kun Kirrin uhkaa häntä aseella ja johdattelee hänet sivummalle, jottei totuus leviäisi. Franklin selittää hyach-dohien olleen hyachien rinnalla elänyt ja heidän kanssaan risteytynyt kansa, mutta kuten paikalle ilmaantuva suurlähettiläs vahvistaa, uskonnolliset seikat saivat heidän esi-isänsä listimään hyach-dohit. Sittemmin hyach-dohien sukupuuttoa on pidetty virheenä, sillä ilman dohien kanssa risteytymistä hyachit ovat hiljalleen kuolemassa itse sukupuuttoon. On ymmärrettävää, että tällainen synkkä salaisuus olisi vähän ikävä puheenaihe Allianssin kahvipöytäkeskusteluihin.
Suurlähettiläs aneleekin Franklinia auttamaan heitä, mutta Franklin ei aluksi suostu, sillä vaikka esi-isät tekivät tyhmyyksiä, nyky-hyachit ovat aivan yhtä tyhmiä, kun ovat salailleet historiaansa. Heidän siis lienee parasta avautua yleisesti taustoistaan, mikäli haluavat apua. Hyachien pelastamisesta tulee suuri projekti, joka ei varmasti valmistu vielä Franklinin elinaikana, mutta Franklin yrittää saada sen käyntiin. Anteeksiantoaan hän ei heille anna, sillä anteeksi heidän olisi pyydettävä hyach-doheilta, mutta se nyt on sattuneista syistä pikkuisen hankalaa.
Byron pääsee vapaaksi, mutta Zack vielä tenttaa häneltä erään suht tunnetun alakansiriesan kuolemasta ja parin muun hyypiön telomisesta. Byron ilkkuu, ettei tiedä asioista, kun on ollut lukkojen takana koko tämän ajan, mutta olisi estänyt kuoleman vapaana ollessaan. Byron siirtyy angstaamaan Lytan seurassa kämppäänsä, kun asiat eivät ole menneet nyt yhtään hänen toivomaansa suuntaan, kun ei osaa pitää omiaan ruodussa. Lyta lohduttaa häntä ja antaa miehen maata pajunsa katveessa... ja tämä eufemismi tarkoittaa juuri sitä itseään. Lyta riisuutuu ja ysärisensorit punastunevat, sillä olettaisin kyseisen vaiheen olevan aikaansa nähden varsin härski. Ainakin näennäisesti kuuminta settiä tähän mennessä B5:ssä, vaikka kyse ei olekaan aivan tavanomaisesta hempeästä sekstailusta.
Byron ja harhaileva katse, vol. 2
Lyta on vähän huolissaan, kun ei ole ollut kenenkään kanssa näin vorlonien muuntelun jälkeen ja heidän rakastelunsa täyttyy välähdyksillä vorloneista. Väläyksissä nähdään mm. kuinka vorlonit pelastivat Lytan, pahis-Koshin hyväksikäyttöä, Varjo-temppuja ja sen sellaista. Muutkin telepaatit alkavat nähdä samoja visioita ja jäävät heränneinä stalkkaamaan harson takana touhuavaa paria. Byron näyttää kauhistuneelta, kun Lytan silmät ovat mustuneet ja niin nähdään loputkin telepaattien suuresta salaisuudesta. Lyta on kellumassa letkujen varassa vesisäiliössä vorlonien aluksella ja hän havaitsee lähellä muutamia muita vesisäiliöitä, joissa lilluu groteskin näköisiä muovattuja sikiöitä. Lopulta näkymä näyttää massiivisen kammion, joka on täynnä säilöttyjä aikuistuneita telepaatteja. Kaiken tämän ensi kertaa tiedostavat telepaatit näyttävät murtuneilta.
Vorlonit, pervoja kaikki.
...And that's how you were born!
Rakastelu on ohi ja Byron ilmaisee saman, jonka kaikki paikalla olevat telepaatit nyt ovat oppineet. Vorlonit ovat todellakin vastuussa heidän synnystään ja heidän tarkoitusperänsä oli olla tykinruokaa Varjojen vastaisessa sodassa. Lyta muistuttaa, että he eivät voi enää tilittää hyväksikäytöstä vorloneille, kun heitä ei enää tässä galaksissa ole. Byron sen sijaan vaikuttaa päämääränsä löytäneeltä ja alkaa julistaa, että muut kansat ovat heille oman kodin velkaa ja jos Allianssi ei ole heille sellaista antamassa, he eivät anna muille vaihtoehtoja. Poissa on rento hippi Byron - tämä Byron taitaa olla tulevan telepaattisodan airut.
Kaikin tavoin keskinkertainen puolifillerijakso, jossa oli yksi todella onnistunut ja kaikin puolin erinomaisesti tehty kohtaus. Viittaan tietenkin lopun rakastelupaljastukseen, jonka intensiteetti toimii hyvänä käännekohtana telepaattihippien totaaliseen suunnanmuutokseen, sillä heidän olemassaolonsa syy näytti olevan suurelle osalle kova pala. Erityisen kova pala se oli Byronille, joka tuntui olevan jakson alussa ihan eri henkilö kuin lopussa ja oli hän sellissäkin harvinaisen neuroottisella, lievästi mielenvikaisella päällä. Taitaa Jeesus-figuurina heiluminen vaatia veronsa. Noin muuten telepaattikuviot jaksossa oli aika odotettua peruskamaa, sillä johan sen voi uskoa, etteivät kaikki heistä tykkää alakansilla. Kuvioon vaan jotakin geneerisiä perusurpoja soittamaan suuta niin ollaan aika lähellä sitä kaikkein perinteisintä B5:ä. En ollut siis järin innoissani juonikuvioista ja se Peterkin oli lähinnä sellainen nuori sympatisoitava pentu, kun kaikkien telepaattien pitää olla tällaista kivaa yhtä perhettä. Ilmaisin - ja olen jo jonkin aikaa ilmaissut - kuinka tahattoman koomisesti Byronin telepaatit sarjassa näytetään, mutta näillä näkymin rentoja hippejä ei enää nähdä entisellään. Mikä on ihan hyvä juttu.
Telepaattijuonen luulisi siis olevan olennainen pikkuaskel kokonaisuudessa, mutta Franklinin hyach-sivujuoni löyhkäsi irralliselta filleriltä yhtä voimakkaasti kuin pak'ma'ran oksennus. Tarjosi se sentään perinteisen Moraalisen Dilemman ja Franklinin uuden duunin ongelmia käytännössä, mutta ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä tarvitsisi nähdä ja josta saisi irti jotain aivan erityistä. Ei juonessa sinänsä ollut vikaa, se oli vain niin turha ja muistutti kyllä vähän joistakin ykköskauden turhemmista kuvioista. Jaksossa harmitti muutenkin se, kun tässä oli niin pieni näyttelijäkasti. Vain Franklin, Lyta, Zack ja Byron. Ei hahmoissa tai edes näyttelijöissä ole mitään vikaa, mutta tällaiset jaksot – huolimatta erinomaisistakin kohtauksista – jäävät auttamatta ontoiksi, kun fokus on näin pienessä porukassa. Mutta ei se mitään, Byron on nyt vihainen mies ja asiat saavat jatkossa eskaloitua omalla painollaan! Hyacheja ei todennäköisesti nähdä enää ikinä. Harmiharmiharmi ja voihan nenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti