98
5. kausi, 10. jakso
A Tragedy of Telepaths alkaa Babylon 5:lle epätyypillisellä
silmänruoalla, kun kapteeni Lochleyn alusvaatteisia aamutoimia ja
-voimisteluja seuraillaan. Samalla Lochley päivittää kapteenillista
lokiaan ja saattaa valveutumattomimmatkin katsojat telepaattitilanteen
tasalle mietiskellessään, kenen puoleen kääntyä. Sheridanilla riittää
puuhaa rauhoitella kärsimättömiä Allianssin kansoja, jotka ovat vihaisia
paitsi kuljetusiskuista, myös telepaattien tempusta. Londo ja G'Kar
ovat edelleenkin Centauri Primella vastoin oletustani, kun Londo
vaikutti viimeksi niin haluavan takaisin asemalle. Lochley ei ihan
täysin mielellään ota Besteriin yhteyttä, mutta nyt on pakko.
Telepaatit tunkevat B5:n duunareille kapuloita hitsipilleihin, kun ovat
porukalla estelemässä heidän esteidensä purkutöitä yhtenä telepaattisena
käsimassana. Lochley saapuu paikalle näkemään, kun eräs duunari
lopettaa yhtäkkiä hommansa, kun pelkää toisella puolella tikittävää
pommia. Zack yrittää saada hänet uskomaan, että telepaatit ovat vain
saaneet hänet uskomaan pommiin, mutta duunari on ilmeisen kauhuissaan.
Lochley arvelee, että toisella puolella on melkoinen lauma telepaatteja
ja käväisee lähellä seinämää. Zack mainitsee ahtaat huoltokäytävät,
joihin ei ole mitään asiaa lähettää karskeja vartijoita jumittamaan,
mutta solakka Lochley uskoo mahdollisuuksiinsa ja lähtee
konttailuhommiin.
Joskus kuvauksissa tulee kiire, kun lavasteet ovat vasta rakenteilla.
Garibaldi käy kertomassa Lochleyn sooloilusta Sheridanille, joka toteaa
naisen olevan yhtä sekaisin kuin silloin ennen. Telepaattitapauksessa
Garibaldi ei ole niinkään huolissaan pasifistitelepaateista vaan niistä
muista, jotka lähtivät karkuteille, kun arvelee heidän tukeutuvan
pahempaan sabotaasiin. Hänellä on muutakin asiaa, kun hän vilauttaa
pientä pellinkappaletta, joka saatiin raahattua tuhottujen drazi-alusten
lähistöltä. Kappale näyttäisi olevan brakiri-alkuperää ja Garibaldi
pelkää seurauksia, kun drazit aikovat ottaa asian puheeksi seuraavassa
Allianssin kokouksessa. Hän miettii vielä, mihin tässä ollaan menossa ja
heittää ihan mielenkiintoisen pointin kummastellessaan, miksi
ihmiskunta on jakanut ajanlaskunsa aina sotien mukaan. Nähtävästi se on
ihmisistä jännittävää ja pian he ovat joutumassa taas uuteen ajalliseen
merkkipaaluun.
Londo on viettämässä aikaa centaurien budjettiraporttien parissa, kun
G'Kar on syventynyt spoo-lautaselliseensa. Londo ei voi käsittää, miksi
raha-asiat ovat menneet ihan päälaelleen, kun yleensä Centauri Primen
sotavoimien budjetista leikataan rauhan aikaan neljännes muille
sektoreille, mutta nyt sotavoimia rahoitetaan 15% korotuksella. G'Kar
tarjoaa lohdutukseksi safkaansa, mutta Londo pitää elettä loukkauksena,
kun centaurit eivät voi sietää tuoretta spoota toisin kuin ehkä narnit.
Yhtäkkiä G'Kar innostuu ja utelee, mitä palatsin etelälaidalla mahtaa
olla, kun lautasta oltiin kärräämässä sinne. London mukaan etelälaidalla
on lähinnä hylättyjä huoneita ja tietenkin maanalaiset sellit, joita ei
pahemmin huomioida. G'Kar vaatii, että he käyvät selleillä.
London ja G'Karin yllätys on melkoinen, kun ensimmäisessä sellissä viruu
Na'Toth, G'Karin kauan kadoksissa ollut avustaja, jonka luultiin
kuolleen centaurien ja narnien välisessä sodassa. Itse en yllättynyt
niin paljoa, kun Na'Toth spoilattiin harmittavasti alkukrediiteissä,
mutta ilahduin kuitenkin. G'Karin ja Na'Tothin jälleennäkeminen on aika
koskettava, kun Na'Toth luulee G'Karin tulleen vangiksi, sillä hän uskoo
sodan olevan vieläkin käynnissä. Na'Toth muistaa, kun centaurit
linkosivat Narniin asteroideja ja muistaa tulleensa vangituksi. Hänet
kiskottiin tähän palatsiin viihdykkeeksi G'Karin tapaan ja G'Karin
tapaan hänestä ei ollut narriksi, joten seuraavat pari vuotta hän on
viettänyt enimmäkseen unohdettuna sellissä.
Iloisessa narnien jälleennäkemisessä kaivetaan toisen osapuolen nenää.
G'Kar ei voi käsittää, miksi Na'Toth on edelleen vankina ja suuttuu, kun
Londo arvelee, että hänet on vain unohdettu tänne. Sellaista sattuu
korruptoituneessa monarkiassa ja hän kertoo aika erikoisen esimerkin.
Londo huomasi nuorempana, että palatsin pihan keskellä kökötti vartija,
joka ei näyttänyt vartioivan mitään eikä kukaan oikein tiennyt syytä
vartioinnille. Pienellä kaivelulla saatiin selville, että noin 200
vuotta sitten silloisen keisarin tytär halusi vartijan pitämään huolta
kevään ensimmäisestä kukasta eikä kukaan ole vuosikymmenten vieriessä
kumonnut päätöstä, vaikka kukka on kuihtunut ajat sitten. Londo
selittää, että vain keisari voi kumota omat päätöksensä, ja nyt kun
kansaa johtaa enimmäkseen tärähtänyt sijaishallitsija Virini, heidän
tulisi odottaa kiltisti London keisariutta. G'Kar on jo raivoissaan ja
ihmettelee, miksei Londo voi pääministerinä vapauttaa Na'Tothia, mutta
Londo ei voi tehdä mitään, kun temppua pidettäisiin maanpetoksena. G'Kar
suorastaan mylvii, että Na'Toth on parasta vapauttaa heti tai
keisarillinen palatsi uiskentelee pian liekeissä.
Lochley tupsahtaa teljetylle sektorille ja telepaatit tuovat hänet
Byronin luokse. Lochley asettelee vähän faktoja pöytään, sillä muut
kansat eivät pidä hirveästi tällä hetkellä heistä, kun etsivät sopivaa
syntipukkia alushyökkäyksiin ja koska telepaatit ovat vielä kiristäneet
salaisuuksien paljastuksella, heille ei heru kotiplaneettaa ihan heti.
Hän pyytääkin heitä antautumaan, kun ei halua tästä verenvuodatusta.
Byron kertoo olevansa valmis ruumiisiin ja kertoo kutsuneensa Lochleyn
paikalle, kun aistii hänen olevan pohjimmiltaan reilu kapteeni. Lisäksi
hän uskoo heidän tapaavan viimeistä kertaa. Lochley yrittää vielä saada
Byronia paljastamaan karanneiden telepaattien henkilöllisyydet, mutta
mies ei petä omiaan, ei edes toisinajattelijoita. Muut telepaatit eivät
lähde Lochleyn mukana vaan kapteenin on palattava yksin.
Allianssi kokoontuu ja drazi-suurlähettiläs saa tilaisuuden syytellä
brakireja iskusta. Brakiri-suurlähettiläs pitää syytöksiä hävyttömänä ja
kiistää kaiken. Drazi mouhoaa, että he ovat jo lähettäneet sota-aluksia
brakirien rajaseuduille kostamaan tulevat iskut.
Gaim-suurlähettiläälläkin on asiaa ja hän esittelee drazi-alkuperää
olevan aluksen kappaleen. Brakiri innostuu syyttämään drazien
lavastaneen koko jutun, mutta Sheridanilla on vähän muuta kerrottavaa,
sillä hän uskoo, että joku muu osapuoli yrittää saada Allianssin
hajoamaan kiistoihinsa. Todistuskappaleet ovat käyneet Garibaldin
analyysissa eikä niitä ole suinkaan räjäytetty irti vaan leikattu ja
jätetty sopiville paikoille. Allianssin johto pyytää muilta
kärsivällisyyttä ja yhteistyötä, mutta drazi ei ole kärsivällinen ja
jatkaa uhkailuaan, että drazien tontille ei ole astumista.
G'Kar on järkännyt narnikuljetuksen puolimatkaan Babylon 5:lle, mutta
London osuus Operaatio Na'Tothissa on hankalampi, sillä hänen täytyy
keksiä, miten vanki saadaan kenenkään huomaamatta ja vahingoittumatta
tiehensä. Eräs centauripimu käy kertomassa illan viimeisestä lennosta
Babylon 5:lle ja Londo saa idean. Hän pyytää koreasti sonnustautunutta
naikkosta jäämään ja G'Kar on jo torumassa Londoa, joka pyytää naista
riisuutumaan, kun jää itse tuijottamaan naista. G'Kar myöntääkin
ironisesti narnien olevan eläimiä, kun tällainen ajatus varmasti on
monella centaurilla mielessä. Londo ei etene pidemmälle, kun haluaa vain
lainata naisen koristeellisia päällysvaatteita.
Londo käy kertomassa sellin vartijalle uudet ohjeet, joita tulee
noudattaa äärimmäisen tarkasti. Vartijan tulee jättää selli rauhaan ja
estää muitakin tulemasta. Vangin ruokinta tulee lopettaa ja muutaman
päivän kuluttua sellialue tulee muurata umpeen. Vartija suostuu ihan
mielellään. Na'Toth jo ilkkuu, tuliko Londo tänne tappamaan hänet, sillä
hän ainakin aikoo tappaa London heti kun pystyy. Londo heittää
sarkastisesti takaisin, että kannattaa mennä jonon perälle, ja vapauttaa
hänet. G'Kar tuo centaurivaatteet, joiden musta huntu peittää Na'Tothin
kasvot. Na'Toth on paon suhteen pessimistinen, mutta Londolla on kyllä
suunnitelma. Ensin hän pirskottaa heidän päälleen viinaa ja lähtee
sitten Na'Toth kainalossa ja viinapullo kädessä koheltamaan palatsissa
mukamas humalassa höpisten deitilleen kaikenlaista juopunutta. G'Kar
seuraa uskollisesti perässä. London käytös herättää muissa paheksuneita
katseita, mutta kukaan ei epäile mitään. London epämääräinen huppelitila
kun lienee aivan normaalia.
[img]http://desmond.imageshack.us/Himg14/scaled.php?server=14&filename=tragedyoftelepaths.png&res=landing[/img]
G'Kar kitisee, kun Londo vie jälleen hänen naisensa.
Bester saapuu asemalle virnistelemään olleensa oikeassa telepaattien
suhteen. Hän on toistaiseksi yksin, mutta pieni karkupaattisakki aistii
hänet ja arvelee verikoirapaattien seuraavan kyllä perässä. He päättävät
taistella, hyökkäävät eräälle vartijaparakille ja raahaavat erään
vartijan asevarastolle, jotta saavat noukittua häneltä salasanan ja
kädenjäljen. Bester ja Lochley saapuvat hitsauspaikalle, jossa Zackikin
roikkuu ja Bester saa pelokkaan duunarin vakuuttumaan, ettei mitään
pommia ole. Hän lupautuu suojelemaan duunaria, joka palaa takaisin
hitsaushommiin ja jää itse pitämään toisella puolella olevia
telepaatteja loitolla.
Työ kuitenkin katkeaa, kun karkupaatit iskevät ja listivät heti
kättelyssä duunarin ja vartijan. Intensiivisen käytäväammuskelun jälkeen
he pakenevat paikalta ja Bester jää omiin ajatuksiinsa mutisemaan
itsekseen. Zack suuttuu hänen toimettomuudelleen, kun pari tyyppiä
sentään kuoli, mutta Bester korjaa, etteivät kuolleet olleet hänen
porukkaansa. Hänen omansa lähtivät juuri karkuun ja jokin tilanteessa
vetää hänet epätyypillisen nöyräksi. Karkupaattien perseilyn havaitsee
myös Byronin joukkoitkeskelevä porukka. Byron ei oikein toivonut, että
hänen nimeensä tapetaan muita. Hän aikoo tehdä kyllä asialle jotakin
Lytan vastusteluista huolimatta.
Sheridan ja Delenn ovat kutsuneet drazin, brakirin ja gaimin luokseen
pelaamaan oman valttikorttinsa, sillä White Starit pitävät tällä
hetkellä kaikkien kolmen kansan sotavoimia silmällä ja iskevät, jos he
iskevät. Suurlähettiläiden on turha väittää vastaan, kun Allianssin
julistuksessa nimenomaan tähdennettiin, ettei kansojen hyökkäyksiä
suvaita ja heillä on oikeus tulla väliin. Sheridan ja Delenn toivovat
edelleen kärsivällisyyttä, mutta drazi vannoo, että tämä uhkailu vielä
muistetaan. He yrittivät vain suojella kansojaan. Allianssi teki hänen
mukaansa ensimmäisen virheensä.
Londo ja G'Kar jäävät kuljetuksellaan seuraamaan ikkunasta kaikkoavaa
narnialusta, jossa Na'Toth palaa kotiin parantamaan fyysisiä ja henkisiä
arpiaan. Londo kertoo nauttineensa suuresti heidän operaationsa
tuottamasta jännityksestä. Harvoinpa hänkin saa tilaisuuden elää
täysillä omalla tyylillään ja tehdä jotain hyvää siinä samalla.
Telepaattitilanne on valmiina leviämään käsiin, kun Besterin veripaatit saapuvat kylään. Lochley palaa nukkumaan vielä kun voi.
Ei ihan niin tiukka jakso kuin aiempi, mutta jatkaa viimeisen kauden
varsin positiivista nousukautta, kun vihdoinkin tässä tapahtuu – tai on
ainakin tapahtumassa – jotain. Mikäs sen hauskempaa kuin odotella
teletilanteen eskaloitumista ja Byronin hajoamista. Todennäköisesti jo
ensi jaksossa sattuu ja tapahtuu. Besteristäkin on hauskaa löytää uusia
puolia, kun hänen hajoamisensa paljasti, että kaikki telepaatit ovat
hänellekin lopulta yhtä perhettä, hän vain sattuu hoitamaan asiat omalla
tavallaan. Ei sillä, paskasakkiahan Psi-joukot ovat, mutta ainakaan
Bester ei ole mikään mustavalkoinen pallinaama. Odotankin millaista
jälkeä hän saa verikoiriensa kanssa aikaiseksi, kun minusta vähän
tuntuu, ettei tämä voi päättyä onnellisesti. Antoi jo jakson nimikin
tällaista osviittaa.
Centauri Primen juonella ei ollut sinänsä muuta merkitystä kuin saada
Na'Tothille onnellinen loppu, mutta tällä seikalla ei ole mitään väliä,
kun juonikuvio toimi niin oivallisesti ja erottui edukseen. En olisi
voinut uskoa, että häntä enää nähtäisiin, hienoa! G'Kar osaa edelleenkin
raivostua Londolle kunnolla ja nyt hänellä oli kunnon syy siihen, mutta
minkäpä Londo mahtaa monarkialle. London räjähtävä pelastusoperaatio
jaksoi huvittaa kunnolla, hän oli siinä NIIN elementissään.
Sheridanin ja Allianssin loppukolmannes oli vähän väliinputoajan
asemassa, mutta vihaiset drazit ja kansojen väliset tappelut ovat aina
hilpeää seurattavaa. Ovatpa kansat myös ilmeisen lukutaidottomia, kun
eivät muka tiedä Allianssin ylivallasta tällaisissa konflikteissa, mutta
toisaalta Allianssi onkin vasta alkutekijöissään ja galaktinen tilanne
on ollut jo pitkään rauhaton. Telepaattien tarina päättynee kuitenkin
kronologisesti seuraavaksi! Tavalla tai toisella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti