96 - Day of the Dead

96

5. kausi, 8. jakso

Day of the Dead rikkoo pitkän tradition Straczynskin junailemista jaksoista, sillä jakson on käsikirjoittanut itse Neil Gaiman ja se näkyy, kun ensi kertaa sarjassa debytoi kuuluisa komediaduo Rebo & Zooty ihan livenä eikä irrallisina Zooty Zoot Zoot -vitseinä. Nyt kuullaan siis irrallisia Zooty Zoot Zoot -vitsejä livenä! Ja mikä yllättävintä, heitä on näyttelemässä aivan yhtä kuuluisa duo eli Penn & Teller. Tietenkin heistä tuli kuuluisia vasta Bullshitin myötä (ja ehkä Desert Busin), mutta olin silti yllättynyt, kun he ovat olleet menossa mukana jo ysärillä. Rebo & Zooty ovat tulleet esiintymään asemalle ja hassuttelevat jo alustelakalta tullessaan, kun Zooty on ahtautunut laukkuun. Tellermaisesti hän ei puhu mitään juuri koskaan vaan esiintyy hupsun äänikojeensa avulla.

Kevyt tunnelma jaksossa on muutenkin, kun brakirien mystinen, kovin meksikolaisilta lainattu Kuolleiden päivä lankeaa kerran kahdessasadassa vuodessa eli ensi yönä, kun enteellinen komeetta käy lähellä Brakir-planeettaa. Brakirit ovat yökukkujia ja ajattelevat vähän käänteisesti. Eräs brakirikaupustelija on tarjoamassa Londolle pääkallokorua, kun tunnistaa hänet tulevaksi centaurikeisariksi ja kertoo, että Kuolleiden päivänä voi kohdata kuolleista nousseita. Londo haluaisikin kovasti nähdä ensimmäisen keisarin ja jää odottamaan hänen resurrektiotaan jutellen kuolemanhiljaiselle (eh heh) maalaukselle hieman keisariuden merkityksen muutoksesta.



Murray?

Kuolleiden päivä on saanut Lennierin palaamaan väliaikaisesti asemalle sissiharjoittelunsa välissä, sillä pitäähän näin harvinaislaatuisesta tilaisuudesta ottaa opikseen. Delenn on hyvillään nähdessään hänet, mutta Lennier ei voi olla olematta mustasukkainen, kun kysyy miten hänen partnerillaan sujuu. Ennen vanhaan Lennier olisi varmasti kutsunut häntä Sheridaniksi.

Sheridanilla sujuu varsin hyvin, kun mies on innoissaan Rebosta ja Zootysta ja on järjestänyt heidät esiintymään cocktail-pirskeissä. Koomikot hölmöilevät takinpielissään olevien kukkiensa ja erikokoisten hattujensa vaihtelun kanssa, kun Rebo on yrittävinään pitää puhetta. Yleisöllä on hersyvän hauskaa – varsinkin Sheridanilla – mutta Lochleylta läppä menee vähän ohi. Lisäksi hänen pitäisi mennä keskustelemaan brakiri-suurlähettilään kanssa Kuolleiden päivästä.



”Babylon 5, it's bullshit!”

Suurlähettiläs Kullenbrakin ehdotus Kuolleiden päivän juhlistamiselle on erikoislaatuinen, mutta Lochleyn on pidettävä kiinni Allianssin perusperiaatteista eli muiden kansojen näkemysten kunnioituksesta. Brakirit haluavat ostaa osan asemasta ensi yöksi, jotta se olisi osana Brakir-planeettaa. Lochley on valmis tekemään heidän kohdallaan poikkeuksen, vaikka G'Kar ryntää toimistoon mouhoamaan myynnin vaarallisuudesta. On Lochley sentään jotakin oppinut, kun vetoaa Allianssiin ja luovuttaa omistajuuden brakireille.

Garibaldi vilkuilee käytävillä roikkuvia pääkalloja ja muuta juhlatilpehööriä, kun on palailemassa kämppäänsä. Eräs brakiri selittää käytävän lattialle piirretystä linjasta, joka symboloi muun aseman ja brakirien palan rajaseutua ja demonstroi linjan konkreettisuutta loikkimalla puolelta toiselle näennäisesti valovuosien päähän. Garibaldi tajuaa kämppänsä olevan brakirien puolella ja alistuu kohtaloonsa.

Sheridan tuo Rebon ja Zootyn illastamaan kämppäänsä ja paikalla on jo Delenn, joka hajoaa täysin Zootyn kojeen ontuvaan minbariläppään. Rebo kertoo, että heillä on ihmishuumorin lisäksi kokemusta muun muassa minbarien ja narnien huumorintajusta. Sheridan kysyy Rebolta, onko tämän partneri koskaan puhunut itse mitään. Rebo kertoo partnerinsa olevan aina omistautunut rooliinsa ja on kuullut hänen kysyvän vain ”Miksi?” mutta ei tiennyt tämän tarkoitusta.

B5:n tähtijärjestelmän aurinko siirtyy Epsilon 3:n taakse ja yö lankeaa. Corwin kummastelee yöpaitasillaan kekkuloivaa G'Karia, joka ei halua nukkua brakirien puolella olevassa kämpässään vaan tyytyy komentokeskuksen kovaan lattiaan. Lochley on jo siirtynyt brakirien puolella olevaan kämppäänsä lueskelemaan erinäisiä raportteja ja tympiintyy, kun töllöstä tulee joka kanavalta Rebon ja Zootyn kohellusta, mutta hämmentyy, kun virrat katkeavat ja huone värjäytyy varavalaistuksen punasävyiseen hehkuun. Hän ei saa yhteyttä muualle asemaan. Vastaavaa kokevat Garibaldi, itsekseen meditoiva Lennier ja Londo, joka menee ihmettelemään ovelle käytävällä vellovaa hehkua. Rajaviivaan on langennut punainen suojakenttä.

Londo kääntyy katsomaan brivari-lorotuksen lähdettä, kun kuppinsa on täyttänyt sarjan kolmannessa jaksossa nähty ja myöhemmin kuoliaaksi myrkytetty Adira Tyree, London ilonaihe ja rakastajatar. Londo ei tiedä, miten tämä on mahdollista ja kertoo Adiralle, että hänestä on tulossa keisari, mutta mieluummin hän haluaisi Adiran takaisin, kun on jo kostanut tämän kuoleman. Londo päättää ottaa illasta kaiken irti ja syleilee naista, joka lienee hänelle rakkaampi kuin kolme harppua menneisyydestä.

Garibaldi noteeraa itsekseen käynnistyneen suihkun ja nousee pedistään puristaen peepeegeetään. Hän suhtautuu hyvin varautuneesti suihkusta ulos astelleeseen Dodgeriin, tuohon villiin GROPOS-punapäähän, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan olla kuollut. Garibaldi miettiikin, onko kyseessä klooni, robotti tai joku Besterin temppu. Dodger kertoo vähän alakuloisena, että kyllä hän vaan kuoli ja toivottaa Garibaldille hyvää Kuolleiden päivää. Vähän myöhemmin Garibaldi tottuu tilanteeseen ja istuutuu Dodgerin viereen.

Lochleyn vieras nostaa hänen tunteensa pintaan, sillä teini-Zoea hän ei uskonut enää näkevänsä kahdenkymmenen vuoden takaa. Silloin Lochley eli ihan toisessa maailmassa, todennäköisesti jossain ränsistyneessä Maan kaupungissa rupuisessa hotellin rauniossa vailla ruokaa tai rahaa, kylmissään ja kipeänä kaukana kotoa. Zoe oli hänen ystävänsä ja tukehtui oksennukseensa, kun näki vain huumeissa pakopaikan. Sittemmin Lochley otti yhteyttä isäänsä ja värväytyi Earthforcen kadettikouluun ja on nyt pyörittämässä avaruusasemaa. Zoesta on päheää, että he ovat ylipäätään avaruudessa. Lochley kysyy, vetikö Zoe yliannostuksen tahallaan, mutta Zoe ei tiedä vielä vastausta ja alkaa etsiä kämpästä huumeita, kun vanhoina huonoina aikoina biletys oli niin nastaa. Lochley kertoo lopettaneensa Zoen kuoleman jälkeen.

Entäpä Lennier? Vastoin oletustani hän ei saakaan vieraakseen Marcusta vaan sanomalehden takana istuskelevan herra Mordenin. Kerrankin jakso, jossa ei yllätysvieraita spoilata alkukrediiteissä! Lennier on jo minbarikeppinsä kanssa varuillaan, mutta Morden virnuilee, että on jo maksanut hirmuteoistaan, vaikka yritti vain saada kaikki iloisiksi. Viruuhan hänen päänsä vieläkin seipään kärjessä Centauri Primella. Tänne hän tuli tänään, kun hänen nykyinen olotilansa vaatii vähän sitä. Morden kysyy, miksi Lennier tuli tänne, joka lienee variaatio ”Mitä haluat?” -letkautuksesta, kun vastaus täyttää käytännössä saman funktion. Koska Lennier haluaa viisautta, Morden antaa sitä kertomalla, ettei Delenn rakasta häntä koskaan niin paljon kuin hän Delenniä, mutta Lennier tuhahtaa tietävänsä sen jo. Lennier käskee Mordenia häipymään, mutta Morden vain ilkkuu, että häntä olisi hyvä kuunnella. Lennier saa tarpeekseen ja häipyy itse, mutta jää haukkomaan käytävällä henkeään. Morden raahaa hänet takaisin ja muistuttaa, että heitä ja Babylon 5:ä erottaa useampi sata miljoonaa valovuotta. Morden etsiskelee kahvia ja kertoo, että Lennier tulee vielä joskus pettämään sissit, mutta Lennier ei tätä usko, kun Morden jo väitti Sheridanin kuolleen Z'ha'dumissa. Morden itse asiassa ihmetteleekin, miksei Sheridan ilmaantunut Kuolleiden päivänä. Morden vihjailee Lennierin kuolevan pian, mutta Lennier ei enää häntä kuuntele ja jää uppiniskaisesti meditoimaan. Morden jää lueskelemaan lehteä.



Myrkytetty, kaatunut, överit vetänyt ja dekapitoitu.

Corwin keskeyttää Sheridanin illanvieton ja kertoo, ettei brakirien ostamaan osuuteen asemasta saada yhteyttä. On kuin pala B5:ä olisi kadonnut. Sheridan lähtee tutkimaan asiaa, huomaa voimakentän, heittää sitä päin vaahtosammuttimen ja se kimpoaa iloisesti takaisin. Presidentti siirtyy komentokeskukseen, jossa G'Kar jo torkkuu lattialla, ja pyytää Corwinia ottamaan Brakiriin yhteyttä.

Lochley saa järkättyä teknobabblen kautta jonkinlaisen yhteyden Dodgerin kanssa kuhertelevaan Garibaldiin, vaikka toispuoleisista asioista tietävä Zoe kertoo heidän olevan nyt Brakirissa. Dodger ryhtyy oikein viralliseksi kapteenin nähdessään. Itse naureskelin pienelle yksityiskohdalle, kun Zoe vilahti Lochleyn takana. Lochley käskee Garibaldia hakkeroitumaan StellarComiin, jotta saisi Proximan kautta yhteyden komentokeskukseen. Garibaldin järkätessä johtoja kuntoon Dodger kiehnää vierellä ja toteaa, että tällaisen punapäähottiksen on pakko olla ainakin jonkun fantasia. Garibaldi saa asiat kuntoon ja viettää viimeiset tunnit fantasiansa kanssa. Tällä välin Lochley ottaa yhteyttä kaikkiin brakirikuplassa jumittaviin kertoakseen kaiken olevan toistaiseksi kunnossa ja saa tämän jälkeen yhteyden kämppäänsä palanneeseen Sheridaniin kertoakseen, ettei syytä huoleen ole.

Adiran kanssa kuhertelevaa Londoa viesti ärsyttää, kun hän haluaisi vain viettää unelmansa kanssa aikaa vielä kun voi. Adira kertookin, että hänen aikansa alkaa lähestyä loppuaan ja että London aika keisarina on vasta alkamassa. Ei Londo haluaisi olla keisari, hän haluaisi olla Adiran kanssa, kun nainen on ainoa, joka hänet todella tuntee.

Sheridan ja Delenn kuulevat yllättäviä uutisia Rebon ja Zootyn kaavailemasta uranvaihdoksesta, sillä duo kunnioittaa heitä sen verran paljon, että he ovat vakavoituneet muutosten vuoksi ja aikovat vaihtaa showbisneksen politiikkaan. Heillä on paljonkin sanottavaa asioista, mutta heitä ei koomikkoina oteta vakavasti. Peilautuu aika hauskasti Penn & Telleriin itse asiassa, kun asiaa ajattelee.

Aurinko pilkistää Epsilonin taakse ja elävät kuolleet tajuavat aikansa olevan lopussa. Morden pyytää Lennieriä pitämään häntä vain elektromagneettisena anomaliana, joka kertoi asioita ja on sen jälkeen poissa. Dodgerin ja Garibaldin runoilusessio keskeytyy. Garibaldi toivoo näkevänsä Dodgerin vielä tuonpuoleisessa ja niin Dodgerkin on poissa. Zoe paljastaa Lochleylle halunneensa aina lapsia ja murtuu lopulta itsekin, kun kertoo tappaneensa itsensä tahallaan, kun ei nähnyt tilanteessaan ulospääsyä. Sitten hänkin on poissa. Adiran poistumista ei näytetä, sillä on tässä ollut jo ihan tarpeeksi haikeutta.

Kun B5 on normalisoitunut, Sheridan ihmettelee Lochleyn seurassa kuljeskellessaan, mitä ihmettä yöllä oikein tapahtui. Lochley kertoo useista eriävistä teorioista, mutta vakuuttelee, että kaikki kokivat varmasti jotakin hyvin henkilökohtaista eikä tilanteesta koitunut todellista harmia kenellekään. Lopuksi hän paljastaa Zoen kertoman tuonpuoleisesta tulleen viestin Sheridanille Koshilta: ”Kun pitkä yö lankeaa, palaa alun loppuun.” Vanha kunnon Kosh. G'Karia harmittaa, kun hän on havainnut brakiri-alueella olleiden olevan jotenkin vapautuneempia yön jälkeen ja miettii, että olisi varmasti puhdistautunut siellä itsekin. Londo näyttäisi tykästyneen Rebon ja Zootyn huumoriin, kun he ovat poistumassa asemalta. Zootylla on vielä sanottavaa Sheridanille eli vastaus kysymykseen ”Miksi?” Koska ”se” - eli nähtävästi hänen koneensa – käskee.

Filleri mutta erittäin hyvä sellainen. Ehkä koko juonikuviota elävistä kuolleista voi pitää epäuskottavana – johan jo tätä ihmetteli Sheridankin – mutta tällä ei ole kuitenkaan mitään väliä, kun jaksoon saatiin mainioita vieraita menneisyydestä. Morden tuli täytenä yllätyksenä ja Dodgeria sekä Adiraa oli myöskin mukava nähdä. Hyvä että saatiin vanhat näyttelijät takaisin. Zoen tapaus oli aika surullinen ja valaisi hyvin Lochleyn vähemmän hilpeää taustaa. Kerrankin Scoggins pääsi näyttelemään kunnolla. Ennen kaikkea näitä neljää parivaljakkoa käsiteltiin hyvin eri tavoilla eikä kyse ollut aina vain siitä viimeisestä herkästä kohtaamisesta, vaikka kuhertelu keskittyi erityisesti Garibaldin ja London rakkaisiin. Näitäkin suhteita käsiteltiin varsin hahmoihin sopivasti Lennierin ja Mordenin suhde oli kaikkea muuta kuin herkkä. Tykkäsinkin erityisesti heidän kohtauksistaan, kun Morden on kuolleenakin äärimmäisen lipevä tyyppi ja sopi hyvin Lennieriä kiusaamaan. Ed Wasser on hieno mies. Vihjailut sissien pettämisestä ja kuolemasta saivatkin ajattelemaan, että Lennierin päänmenoksi keksitään varmaan vielä jotain vähemmän mukavaa. Sheridanin saama viesti Koshilta oli myöskin äärimmäisen mielenkiintoinen. Viittaakohan kenties sarjan lopun tapahtumiin tai sinne kahdenkymmenen vuoden päähän, kun pitkä yö lankeaa Sheridanille...? Eli ei siis aivan filleri sentään.

Jakson huumoripuoli kulkikin sitten tietenkin Rebon ja Zootyn varassa ja vaikka kaikki vitsit eivät menneetkään maaliinsa (hahmot olivat tosin tarkoituksellisen pöhköjä), Penn & Telleriä oli hauska nähdä rooleissaan. Melkein tuntui, ettei heidän tarvinnut edes näytellä, kun tällaisiahan he tuntuvat olevan. Heidän poliittinen siirtymänsä oli myös hyvä veto. Ei jakso tuntunut välillä niin babylon5mäiseltä, kun Gaimanin oma kosketus selvästi näkyi ja tuntui, mutta edelleenkään tällä ei ole hurjasti väliä, kun elementit kuitenkin toimivat älyttömästä premissistä huolimatta. Tästä jäi mukava fiilis.