perjantai 20. huhtikuuta 2012

13 - Signs and Portents

13

1. kausi, 13. jakso

Signs and Portents on paitsi Babylon 5:n ensimmäisen kauden nimi, myös tämän jakson nimi, ja ilmeisesti Sen Suuren Juonen kannalta kovin tärkeä, jonka voi päätellä jo pelkästään nimen ja Internet-setien keskimietojen spoilauksien ansiosta. Ivanovan uninen aamuvuoro alkaa varsin vauhdikkaasti, kun raiderit ovat kiusaamassa kuljetusalusta. Sinclair on lähettämässä Delta-siipeä avustamaan yksinäistä kuljetusalusta puolustavaa Starfurya, mutta Starfury ehtii tuhoutua. Sinclair, Garibaldi ja Ivanova keskustelevat viimeaikaisesta raider-uhasta, sillä hyökkäilystä on tullut miltei arkipäiväistä ja vihulaiset tuntuvat lähestyvän koko ajan Babylonin premissejä. Lisäksi he tuntuvat aina mystisesti liukenevan sopivasti pois paikalta, vaikka heillä ei pitäisikään olla hyppyporttia. Delta-siipi jää odottamaan pahinta Ivanova johtajanaan, kun Sinclair päättää viimeinkin avautua Garibaldille Linjan taistelun tapahtumista. Hän pyytää läheistä ystäväänsä vähän nuuskimaan asioita.

Londolla menee lujaa, kun hän saa tehtyä diilinsä ja centaurien sata vuotta kadoksissa ollut artifakti Silmä palautuu erään ihmisen kautta hänen haltuunsa suurta rahasummaa vastaan. Mies ei kerro mistä Silmän sai ja menee jatkamaan bisneksiään. Lähdettyään paikalta Londo jää odottelemaan hissiä ja paikalle saapuu myös G'Kar. Iloinen jälleennäkeminen muuttuu pian nopeasti verbaaliseksi ilotulitukseksi solvausten lennellessä ympäriinsä ja heidän välissään seisoskeleva jantteri luikahtaa peloissaan hissiin. Lähettiläät tajuavat tilaisuutensa menneen ja marssivat vihaisina vastakkaisiin suuntiin. London päivä ei kuitenkaan mene tästä pilalle, sillä hän lähtee vastaanottamaan asemalle saapuvaa centaurikuljetusta, jonka kyydissä tulevat lordi Kiro saattueineen. Mukana on myös täti Ladira, joka näkee asioita. Näky Babylon 5:n erittäin väkivaltaisesta tuhosta saa hänet pyörtymään. Sairastuvalla Kiro kertoo Londolle, ettei Ladiran ennustukset ole osuneet oikeaansa, sillä Kironkin pitäisi kuolla varjoihin. Repeilin itsekseni, kun tiedän kakkoskauden nimen olevan The Coming of Shadows.



And not a single fuck was given that day.

Oudot asiat kylläkin alkavat jo varjostaa Babylon 5:ä, kun asemalle ilmaantuu mies nimeltä Morden, jolla on miltei koko ajan ihan mieto kestovirne päällä suupielissä. Tai oikeammin jokin miehen olemuksessa huokuu outoutta. Katsekin on vähän pelottava. Jutut ne vasta pelottavia ovatkin, kun hänen pyhä elämäntehtävänsä lienee kuljeskella käytävillä merkkihenkilöiden luokse vähän kyselemään asioita. Oikeastaan vain yhden kysymyksen, jota hän ei suostu avaamaan sen enempää. "What do you want?" Mitä sinä/te haluat(te)? Toisto lisää tehoa ja lopulta G'Kar avautuu hänelle centaurien tuhosta ja narnien ylivallasta. G'Kar on kuitenkin hämmentynyt miehen syystä kysyä moisia ja Londoa kysely puolestaan ärsyttää suuresti, mutta lopulta hänkin avautuu miehelle narnien tuhosta ja centaurien ylivallasta. Morden tuntuu olevan hyvillään. Delenniltä Morden ei saa vastausta, sillä Delenn kauhistuu miehen läsnäolosta ja mysteerikolmio minbarin otsassakin alkaa hehkua. Käskettyään miestä poistumaan hän mutisee epäuskoisena joidenkin olevan jo täällä. Asemalle juuri saapunutta Koshia Morden yrittää vältellä, mutta törmää kuitenkin myöhemmin häneen puolivahingossa. Kosh käskee häntä poistumaan, sillä he eivät ole häntä varten. Ketkä he, ihmisetkö?



"Mitä sinä haluat?"
"Roolin Lostista."


Rahtialus Achilles ilmoittaa asemalle raiderien olevan tulossa. Delta-siipi lähtee puolustamaan alusta, mutta Sinclair ihmettelee, miksi raiderit yhtäkkiä hyökkäävät kauemmaksi. Hän päättelee Achilles-hyökkäyksen olevan pelkkää hämäystä ja käskee Deltat takaisin. Kiron seurassa oleva raidermies puhuu syötistä ja Kiro valmistautuu lähtemään asemalta Silmän kanssa. Silmän tarkoitus kun koko ajan oli palata centaurien keisarin haltuun vahvistamaan rappeutuvaa tasavaltaa. Londo, Kiro ja Ladira yllätetään Kiron sukkulan luona. Syöttimiehen sakki tappaa Kiron vartijat, ottaa Silmän itselleen ja kolmikko jää panttivangiksi, mutta Alfa-siiven puolustusvalmiuteen laittanut Sinclair huomaa kuitenkin jotain outoa asemalta lähtevien alusten listassa - Kiron sukkulan. Hän päättää mennä ottamaan asiasta selvää ja päätyy panttivankitilanteeseen. Sinclair aiheuttaa hämmennystä Londossa lupaamalla päästää Kiron ja raiderjohtajan lähtemään asemalta, mutta heti kun he ovat liuenneet kyytiin, hän ottaa Alfa-siipeen yhteyttä ja käskee lamaannuttamaan kyseisen aluksen.

Raidereita tulee kuitenkin pikkuisen enemmän, kun Babylonin välittömään läheisyyteen ilmestyy omasta hyppyportistaan raiderien ennennäkemätön emoalus, jonka kyydistä sinkoaa kokonainen laivue riehumaan. Alfa-siipi ja aseman muhevat tykit vastaavat vastarintaan, mutta centaurialus ehtii livahtaa emoaluksen kyytiin. Delta-siipikin saapuu paikalle Babylon 5:n ensimmäiseen taisteluun tasaamaan tiliä, mutta emoalus pakenee porttiinsa. Kaikki raiderihävittäjät tosin hävitetään mutta yhden kuolonuhrin ja useamman romuuntuneen Starfuryn hinnalla. Koshinkin suojapuku otti vahinkoa, mutta hän ei kerro syytä. Aseman yleishälytyksen aikana Ladira näkee uuden näyn ja kertoo varjojen tulleen hakemaan Kiroa.



Satunnainen raiderialus räjähtää niin voimakkaasti, että lähiavaruuskin pikselöityy.

Kiro saa kuulla raideriystäviltään, että heidän diilinsä oli sitten tässä. Kiron suunnitelmat päästä keisariksi keisarin paikalle murenevat tähän, kun raiderit aikovat myydä Silmän takaisin centaureille kovaan hintaan, mutta sitten koko emoalus murenee tomuksi, kun pikimusta ja kovin lonkeroinen jättiläisavaruusalus humpsahtaa paikalle kuolemansäteensä kanssa. Ladiran mieli repeää. Londo arvelee uransa menneen Silmän menon myötä, mutta Morden palaa mukanaan salaperäinen lahja aivan yhtä salaperäisiltä ystäviltä. Lootasta paljastuu Silmä ja kun Londo kääntyy kiittämään, Morden on kadonnut. Vain ääni jää kaikumaan enteilemään paluusta.



"Hei Straczynski, tuottajat haluavat vielä lisää ulokkeita tuohon alukseen!"

Sinclairille selviää vielä Garibaldin tutkimuksista, että jotain hyvin merkillistä oli meneillään Babylon 5:n komentajasta äänestettäessä. Sinclair oli listan häntäpäässä, mutta minbarit hylkäsivät kaikki muut ehdokkaat. Ladira on lähtemässä asemalta ja hän haluaa jakaa Babylon 5:n tuhon komentajan kanssa. Sinclair havaitsee näyn kaikessa karmeudessaankin ja vain yhden aluksen pakenevan paikalta. Hän haluaa varmistaa, onko näyt todellakin ehdottomasti tapahtumassa vai mahdollisesti tapahtumassa, mutta mitään varmaa vastausta Ladiralla ei ole tarjota.



Sinclair tyytymässä bitch slapiin.



Neljännellä tuotantokaudella etsitään sitä kurjaa ryökälettä, joka jätti kaasun päälle.

 No niin, lähtihän se suuri juoni sitten käyntiin! Tai no ei varsinaisesti käyntiin vaan alku-urilleen. Varsin osuva jaksonkin nimi itse asiassa, sillä juuri tällaiset jaksot saavat televisiosalaliittoteoreetikot onanoimaan tulevasta. Raiderien touhusteluilla ei ole niinkään väliä, sillä he tuntuvat olevan lähinnä vain suurempien pelinappula ja muutenkin tuollaista epämääräistä roskasakkia. Tämän suurhyökkäyksen jälkeen he jäänevät nuolemaan haavojaan ainakin joksikin aikaa. Suuremmat kuviot tuntuivatkin keskittyvän centaureihin ja tietenkin Mordeniin. Morden, Morden, Morden... Mistä vetoa, että tämä on ollut jälleen nimi-inspiraatiota sen massaisemman efektin Mordiniin? Meinasin myös ilkeillä Biowaren piikkiin siitä, kuinka suuri houkutus oli henkäistä Ladiran yhteisvision alkaessa "Embrace eternity!" mutta annanpa olla.

Niin, jos en tietäisi, että tässä sarjassa tulee vielä olemaan Varjoja, Mordenin identiteetti olisi ollut vielä suurempi mysteeri kuin nyt. Puhtaasti hypoteettisen informaatioblokin nojalla kuitenkin varjoaspektin esiinnousu oli toteutettu mukavan hienovaraisesti Ladiran visioissa Kiron kuolemasta, mutta en osannut odottaa, että mies kuolisi aivan heti saman jakson aikana. Olettaisin, että Morden on jonkinlainen Varjojen kätyri, joka punnitsee kaikkien kansojen todelliset aikomukset. Mutta onko hän oikeasti itsekin salaa Varjo vai joku ihmismulkero? Onkin suht mielenkiintoista, miten eri suurlähettiläät reagoivat Mordeniin. G'Karin puheet eivät tuntuneet Mordenia liiemmin innostavan toisin kuin London puheet, joten tästä päätellen voisin olettaa, että Varjoja hyödyttää enemmän ajaa centaurien asiaa. Tai oikeastaan ennemminkin London. Ehkä he yrittävät tehdä Londosta Centauri Primen keisaria, koska Silmä kuitenkin palautui hänen haltuunsa. Tämä manööveri tekee selväksi sen, että Morden ei voi olla ainakaan normaali ihminen, kun Silmä kuitenkin vaihtoi centaurialuksen tuhon jälkeen mystisesti paikkaa takaisin asemalle miehen haltuun. Mordenin katoaminen ja kaikuäänikin teki epänormaaliuden selväksi.

Morden ei kysynyt kysymystään ihmisiltä, joten ihmiskunta lienee Varjoille joko vähäpätöinen kansa tai uhka, joka tullaan pyyhkimään jollain petturiliitolla pois alta. Varjoja kuitenkin kiinnostavat ihmiset kuten Koshin suunnalta vähän vihjailtiin. Delenn taas aisti sen verran pahaa karmaa, että Morden ei edusta mitään hyvää ja Kosh puolestaan tuntui olevan avoimesti Mordenia vastaan. Kenties ulkopuolella riehuvan sodan tuoksinassa Kosh otti Mordenin kanssa yhteen ja tämän vuoksi Koshin haarniska vahingoittui. Mutta mitä helvettiä Varjot haluavat?

Kaiken kaikkiaan siis pirun kiehtova tapaus jaksoksi ja toimintakin oli sympaattisella tavalla näyttävää ja ennen kaikkea eeppistä. Ehkä halpa tehokeino eli pauhaava musiikkikin nosti fiiliksiä, kun sarjan tunnari lähti pauhaamaan kahdesti Delta-siiven lähtiessä pelastamaan Achillesta ja vielä suuremmalla temmolla liittyessään puolustamaan avaruusasemaa. Harvinaisen hieno kipale soi myös ihan lopussa Sinclairin kokiessa aseman hypoteettisen tuhon. Lieköhän sekin sitten Varjojen tekosia, se jää nähtäväksi.

Ai mitäkö minä haluan? Että seuraava jakso ei olisi tämä kuuluisa TKO.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti