3. kausi, 10. jakso
Severed Dreams alkaa kevyehkösti Londolla, joka on nurisemassa kovaan ääneen, kun on saapunut asemalle ja narnien järjestämä henkkaritarkistelu hidastelee. Kaikki tämä hulluus on typerien narnien ja keskenään kärhämöivien ihmisten syytä. Duunissa oleva Ta'Lon sattuu kuulemaan valituksen ja käsitellessään suurlähettilään bugittavaa henkilökorttia pääsee vähän aukomaan päätään ylimieliselle centaurille. London ongelmat ovat aika mitättömiä, kun vertaa tulevaan.
Kaukana toisaalla kenraali Haguen EAS Alexander on pakenemassa EAS Clarkstownilta, jonka joutuu vastentahtoisesti tuhoamaan täyslatingilla, jotta ei itse tuhoutuisi. Alusta komentavaa majuri Ryania harmittaa kovasti, kun tässä sodassa molemmat puolet tuntevat toisensa ja nyt pitäisi keksiä jotain fiksua sanottavaa Clarkstownin kapteenin perheelle. Ja niille monille muille perheille. Alexanderin ainoa turvapaikka on Babylon 5.
Sheridan saa kuulla asiasta eikä ole kauhean mielissään, vaikka tämä olikin täysin odotettua Haguen osalta. Tiettyjä toimenpiteitä täytyy kuitenkin tehdä, sillä tieto ei saa levitä mihinkään. Garibaldi katkaisee kaikki muut yhteydet ulkomaailmaan paitsi ISN:n feedin sillä sekunnilla, kun sotalaiva rantautuu B5:n viereen. Sheridan kertoo komentokeskukselle heidän antavan humanitaarista apua niin vakuuttavaan sävyyn, että toisinajattelijoita ei ole. ISN ilmoittaa Marsin poikkeuslain vastustuksen johtaneen planeetan julistautumiseen itsenäiseksi. Majuri Ryan saapuu vierailulle ja kertoo Haguen kuolleen. Vallankaappaus Clarkilta ei ole oikein onnistunut ja ISN:kin puolueettomuutta koetellaan. Seuraavassa lähetyksessä kerrotaan Marsin pommitusten alkaneen ja sitä seuraavassa toinen uutisankkuri keskeyttää ensimmäisen kertoakseen, että vastalauseena Marsin iskuista Orion VII:n ja Proxima III:n siirtokunnat ovat irroittautuneet Maan allianssista. Lisäksi ISN:n lähetys katkeaa, kun Clarkin sotilaat iskevät Geneven uutishuoneeseen hiljentääkseen totuuden.
Haavoittunut minbarisissi saapuu asemalle kertomaan Delennille Varjojen liikehdinnästä. Ne ovat alkaneet lietsoa pikkukansoja toistensa kimppuun centaurien pelossa, kun Varjot vaikuttavat niin tehokkailta liittolaisilta. Kun Harmaata neuvostoa ei toisten ongelmat kiinnosta, Delenn raivostuu kunnolla ja lähtee tapaamaan koppavaa rinkiä. Hänen poistuttuaan asemalta paikalle ilmestyy jo toinen ystävällinen EAS:n sotalaiva Churchill. Naiskapteeni Hiroshi saapuu kertomaan, että Clark tietää Alexanderin piileskelevän Babylon 5:llä. Käskyssä ei ole epäselvyyksiä. Piakkoin saapuvat hallituksen joukot tulevat nappaamaan vallan Alexanderilta ja asemalta. Komento jää Yövahdille.
Tai siis jäisi, jos Sheridan ei luovuttaisi taistelutta, kun antautuminen johtaisi vain sotaoikeuteen ja erittäin synkkään tulevaisuuteen. Hävitty taistelu taas johtaisi siviiliuhreihin ja teloituksiin. Ryan ehdottaa Alexanderinsa johdattamista muualle, mutta Hiroshi kertoo alkuperäisen käskyn koskeneen nimenomaan aseman valtausta. Sheridan vahvistaa Ivanovan, Garibaldin ja Franklinin tukevan taistelua ja jokainen valmistaa sektorinsa puolustusasemiin. Ivanova haluaa Sheridanin vastusteluista huolimatta etulinjaan Starfuryn kyytiin.
Heillähän on myös ässä hihassa Epsilon 3:n myötä - jos Draalia kiinnostaa auttaa - mutta planeetta on syytä pitää salaisuutena mahdollisimman pitkään. Sheridan kuitenkin käyttää planeetan hologrammijärjestelmää pitääkseen aseman asukkaille tärkeän puheen. Ensin hän kuitenkin rauhoittuu hetkeksi ottamalla yhteyttä asioista hyvin perillä olevaan, pojastaan ylpeään isäänsä, joka opastaa, että älä koskaan aloita taistelua, mutta saata se aina päätökseen. Kapteeni pauhaa kansalaisilleen saapuvista sotalaivoista, jotka ovat tulossa riistämään valtaa. Sheridan ei aio tämän toteutua, kun presidentti Clark on rikkonut perustuslakia särkemällä nykyisen senaatin, julistamalla poikkeustilan ja hyväksymällä Marsin siviilikohteiden pommitukset. Sheridan kertoo siirtokuntien itsenäistymisestä ja kertoo, että nyt Babylon 5:kin lähtee virallisesti pois Maan riveistä ja on niin kauan itsenäinen, kunnes Clark saadaan pois virastaan. Sheridan antaa halukkaille mahdollisuuden lähteä vielä Maahan ja kehottaa kaikkia pysymään kämpissään turvassa. Puheensa pidettyään hän antaa komentokeskuksen väellekin mahdollisuuden lähteä, mutta vain yksi häipyy vähin äänin. Corwinkin on vakuuttunut.
Delennilläkin on sanottavaa Harmaalle neuvostolle. Raivottuaan ensin käytävää tukkivalle minbarille repivänsä aluksen vaikka paljain käsin päästäkseen neuvoston juttusille hän pääsee neuvoston juttusille pitämään vakuuttavaa monologiaan. Neuvosto on unohtanut ihan silkkaa ylpeyttään vastustavansa Varjoja eivätkä tunnu välittävän enää tärkeästä profetiasta. Hän riistää johtajalta sauvan ja katkaisee sen merkkinä profetiasta, jonka mukaan neuvosto tulee hajoamaan, kun ei ole kunnioittanut Valenia. Neuvoston työläis- ja uskiskastin viisi jäsentä seuraavat häntä.
Delenn vs. nazgulit
Clarkin sotilasmahti tai ainakin murto-osa siitä saapuu Babylon 5:n vierelle. Mukana ovat sotalaivat Agrippa ja Roanoke, pari raskaan luokan risteilijää sekä helvetinmoinen liuta pienempiä hävittäjiä. Sheridan ilmoittaa aseman puolustautuvan, jos sitä vastaan hyökätään. Agrippan kapteeni Dexteriä ei tunnu hirveästi selittelyt perustuslain rikkomisesta kiinnostavan jylistessään kapinallisten antautumista. Babylon 5 jää odottamaan laukausten vaihtoa, jonka myös saa.
Hupsista.
He vastaavat tulitukseen ja niin käynnistyy sarjan tähän mennessä huikein avaruussotakohtaus, jossa ei ole CGI:tä säästelty. Tarkkaan sotaa ei ole syytä mehustella, sillä pääkohdat ovat tärkeimpiä. Churchill puolustautuu urheasti, mutta saa päällensä sellaista kurmotusta, ettei voi jatkaa. Hiroshi kertoo, ettei ehdi evakuoida ja ohjaa liekehtivän sotalaivansa suoraan päin Roanokea. Molemmat tietenkin tuhoutuvat.
Taskuparkkeeraus ei mene nyt ihan nappiin.
EarthForcen sotilaat tunkeutuvat asemalle sotilaskapselin avulla ja ruskean sektorin käytävällä käydään vielä graafisempaa sotaa kuin suuremmassa mittakaavassa aseman ulkopuolella, kun narnien avustamat turvajoukot ja vastapuolen sotilaat syöksyvät PPG-ristitulitukseen. Erityisen oivallista tässä oli eräs äänetön vaihe, jossa vain musiikki säesti kuolemaansa lankeavia osanottajia. Narnien kaatuilussa tulin miettineeksi, että halajivatko he kenties jotain marttyyrikuolemaa ottaessaan niin antaumuksella osumaa.
Hut hut hut hut hut hut hut!
Komentokeskuskin vahingoittuu erinäisestä sotaromusta ja Ivanova joutuu hylkäämään viime hetkellä syöksykierteessä olevan 'Furynsa. Taistelu on niin intensiivistä, että Sheridankin tekee klaffivirheen pyytäessään Roanekoa luovuttamaan, vaikka vetoaakin selkeästi Agrippaan. Tämä on kuitenkin myöhäistä, kun Alexanderin kuolemansäteet ja Babylon 5:n puolustusjärjestelmät hävittävät Agrippan.
Taistelu ulkopuolella näyttää tauonneen, jotta saadaan selville karmaisevat vahingot. Aseman runko on huonossa kunnossa ja 30% Starfuryista on historiaa. Lisäksi aseman käytävillä taistellaan yhä. He eivät ehdi edes hengähtää, kun hyppyportista ilmestyy vielä pari vihamielistä sotalaivaa ja niiden lisävoimat eikä Sheridan enää tiedä, mitä tehdä. Hän olisi varmaan kääntymässä Epsilon 3:n puoleen, mutta neljä avautuvaa hyppyporttia ehtii ensin. Sieltä alueelle spawnaa minbarien risteilijät lippulaivanaan White Star, josta Delenn ilmoittaa aseman olevan minbarien suojeluksessa. Vastapuoli koittaa uhmata heitä, mutta Delenn iskee takaisin kertomalla äärimmäisen koleasti, että vain yksi kapteeni on selvinnyt sodasta minbareja vastaan ja hän on tällä kertaa hänen tukenaan. Jos siis viholliset arvostavat henkeään, heidän on syytä poistua. He poistuvat.
Taistelu Babylon 5:stä on päättynyt, mutta hintakin on kova. Raatojen ja haavoittuneiden näyttäminen käytävillä kertoi verilöylystä ehkä kaikkein selkeimmin kuin selonteko aseman vahingosta ja hävittäjäkadosta. Zack on tukemassa jalkaansa hittiä ottanutta Garibaldia ja naarmuuntuneita ovat myös Sheridan ja Ivanova. Sheridan lupaa ottaa Churchilliltä jäljelle jääneet Starfuryt pilotteineen huostaansa ja Ryan kertoo lähtevänsä Alexanderilla paikalta viedäkseen osan Maan huomiosta mukanaan ja keräämään tukijoukkoja muilta sotavoimilta, jotka vielä vastustavat Clarkin hirmuvaltaa. Sheridan ei enää pukeudu univormuunsa, joka ei enää merkitse tahratulle armeijalle mitään.
Mitäs menitte etulinjaan trolololo
Sheridan tapaa Garibaldin alustelakalla, jossa on tungosta asemalta poistuvien Yövahtien ja muun sakin vuoksi. Siellä odottaa myös Delenn, jolle Sheridan on niin kiitollinen, että kutsuu naisen näkemistä taistelun käännekohdassa elämänsä hienoimmaksi hetkeksi. Hän suutelee pikaisesti tämän kättä ennen kuin Ivanova saapuu keskeyttämään, sillä kapteenin on tultava Zocalolle. Siellä kansa osoittaa hänelle kunniaa massiivisten aplodien muodossa.
En lainkaan ihmettele, millä ansioilla Severed Dreams on Hugo-palkintonsa saanut, sillä niin jylhää oli sodankäynti tällä kertaa. Jopa niin komeaa, etten ole pitkään aikaan nähnyt mitään vastaavaa ja nyt puhutaan kuitenkin ysikytluvun vielä suht alkeellisista erikoistehosteista, jotka kylläkin valehtelematta olivat jos nyt eivät aikaansa edellä niin äärimmäisen hyvin hallinnassa. Voin hyvin kuvitella, kuinka purkka putosi jakson ensiesityksen aikana itse kullakin ja kyllähän tämä vielä nytkin vakuutti. Haters gonna hate, mutta jotain vastaavia taistelufiiliksiä koin aiemmin Stargate SG-1:n parhaan jakson eli Lost Cityn parissa Antarktiksen ilmataistelun aikoihin. Kyllähän kuka tahansa tehostevelho voi loihtia ties mitä komeita sotavisioita, mutta tunnelman luominen on tyystin toinen juttu. Nimenomaan se teki tästä jaksosta niin pirun komean. Kyllähän jossain Star Warsien prequeleissakin tapahtuu vaikka ties mitä; koko ajan tapahtuu ruudulla sata miljoonaa pientä asiaa, jotka eivät jaksa kiinnostaa ollenkaan, kun tekijät ovat kehitysvammaisia.
Tällaisen konfliktin oli tapahduttava juonen perusteella ennemmin tai myöhemmin. Ei mitään löysää muniin puhaltelua, Franke vaan pauhaamaan melodioitaan, törmäileviä sotalaivoja ja kuolonuhreja käytävillä! Tässä tiesi tasan tarkkaan mitä oli pelissä ja juuri siksi tunnelma oli katossa. Juonikuvio saattoi ehkä olla vähän ennalta-arvattava eikä jakso ollut hahmopainotteinen, mutta tarinan tämän vaiheen huomioon ottaen se on ihan perusteltua. Vähän vain mietin, missä esimerkiksi Marcus ja Kosh luurasivat. Tietenkin voisi olettaa, että sissejä ei haluta paljastaa ja että heillä lienee muutenkin kiireitä Varjojen kanssa ja vastaavasti Koshin interventio olisi tapahtunut vain silloin, jos asema olisi ollut todellisessa vaarassa. Varjoja vastaan kun ei tällä kertaa taisteltu, mutta on se kyllä huolestuttavaa, kun jo ihmisetkin saavat näin paljon vahinkoa aikaiseksi toisiinsa.
Vaikka jäin vähän kaipaamaan London ja G'Karin superperformansseja, ei tämä ollut suoraan heidän sotansa, vaikka G'Karin narnit uhrautuivatkin. Alienesityksiä sen sijaan paikkasi oikein kunnolla Delenn, jonka Harmaan neuvoston uhma ja lopun julistukset olivat ihan parhautta. Sheridankin veti ihan hienosti palopuheensa ja sai oikein mieltä ylentävät suosionosoitukset omiltaan. Ainakin asemalla on moraali kohdallaan.
Sitten vaan odottamaan Maan kostoa. Ehkä Clark vetää seuraavaksi Varjo-kortin hihastaan! Varmaa on kuitenkin se, että ihmisten koko tilanne on täysin sekaisin. Itsenäisenä Babylon 5 tuskin saa niin minkäänlaista tukea kotoa, mutta G'Karin narnit ovat suorastaan liikuttavan uskollisia eikä kahdelle kolmasosalle minbarejakaan kannata ruveta. Centaurien kanta jää nähtäväksi.
En osaa sanoa, oliko tähän mennessä se paras jakso, vaikka jotkut hypoteettiset keskiarvot siihen suuntaan vihjailisivatkin. The Long, Twilight Strugglelle on paha panna kampoihin. Sanotaanko kuitenkin näin, että taistelun eeppisyyden osalta tästä on todella vaikea parantaa, mutta se nyt onkin enemmän juoniväline kuin päätarkoitus. Ehkä enemmän kiehtookin, mihin tämä tästä vielä eskaloituu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti