3. kausi, 7. jakso
Exogenesis oli sellainen jakson nimi, että epäilin filleriksi ja fillerin myös sain. En tiedä olinko varsinaisesti onnellinen. Virkailijoiden safkapaikka Earhart'sissa on kova meno päällä, kun komentokeskuksen uskollinen Corwin ylennetään viimeinkin täysimittaiseksi luutnantiksi. Garibaldi vähän ihmettelee, miksei Marcus ole tullut, mutta Ivanova muistuttaa paikan olevan vain sotavoimien käyttöön. Marcus on kuitenkin sissi ja herättäisi turhaan ylimääräisiä kysymyksiä. Sheridan pyytää komentokeskuksessa Ivanovaa pitämään Corwinia silmällä, sillä hän haluaa tietää, kummalla puolella tyypin uskollisuus piilee, kun on noussut arvoasteikollakin. Hänestä voisi olla salaliitolle hyötyä. Kun komentokeskuksessa on hiljaista, Ivanova kertoo Corwinille haluavansa jutella hänen kanssaan, kun hän on noussut arvoasteikolla. Hämmentynyt Corwin ehdottaa ruokalaa, mutta Ivanova pyytää häntä luokseen. Hölmistyneitä ilmeitä oikein urakalla spämmivä luutnantti suostuu.
Alakansilla sattuu ja tapahtuu, kun facehugg-... parasiittiotus pureutuu tuskasta huutavan tyypin selkään, jonne sulautuu keskinkertaisen CGI:n voimin. Mies ja nainen seurailevat tapahtumaa vierestä ja ovat vähän pettyneitä, kun tyyppi sattuu kuolemaan. Tuskanhuudotkin kantavat kauas joten heidän on parasta häipyä. Ruumis löydetään ja viedään sairastuvalle Franklinin tutkittavaksi. Hän ei löydä mitään selvää kuolinsyytä ellei pientä määrää huumeita elimistössä lasketa, mutta tarkemmalla tarkastelulla miehen selkärangan ympärille on kietoutunut jotain hyvin lonkeromaista. Ruumiinavauksesta löytyykin pieni valkoinen mato-olento, joka näyttäisi olevan geneettisesti niin neutraali, että selviytyy missä otuksessa tahansa. Hän miettii, miten tällainen on päässyt asemalle.
Oh noes, ilkeä koirien vinkulelu!
Marcus on pyörimässä alakansilla ja tapaa vanhan ystävänsä Duncanin, joka vaikuttaa sairaalta eikä suostu lääkärikäyntiin. Marcus käy kuulemassa tietolähteeltään Varjojen liikehdinnästä centaurien rajalla sekä saapuvasta paketista. Hänen asioimisensa vie hänet ihmettelemään, miksei eräs Samuel halua enää työskennellä hänen kanssaan, mutta tyyppiä ei kiinnosta eikä hän suostu selittämään enempää. Kaiken lisäksi Duncan on kadonnut vakipaikaltaan.
Garibaldi ei ole kauhean mielissään, kun Marcus jauhaa hänelle alakansilla tapahtuvista outouksista, kun mitään rikoksen merkkejä ei näyttäisi olevan. Marcuksen pilkkaava läpänheitto ärsyttää häntä ja hän kehottaa hakemaan apua lääkäriltä. Marcus kääntyy Franklinin puoleen, jolla olisi vähän muutakin tekemistä, mutta antaa periksi jaloissa pyörivälle brittimiehelle. Duncan ei tule avaamaan oveaan ja Marcus on huolissaan, että vanhus on saattanut kuolla terveydentilansa vuoksi. Franklin suostuu Marcuksen manguttua käyttämään lekurin yleisavainta, vaikka tällainen tunkeilua onkin ja Marcus ryntää heti sisään. Lekuri seuraa perässä, kun Marcus on bongannut melkoisen orgaanisen reiän seinässä. Toisella puolella odottaa lattialla makaava tyyppi, jonka selkää jäytää sisään pureutuva parasiitti. Franklin on syöksymässä auttamaan, kun ympärillä kohoaa aseita pitelevät kädet.
”Minä olen tämän jakson tähti, et sinä.”
Heidät paiskataan johonkin sellintapaiseen, jossa Franklin kertoo ulos kaivamastaan parasiitista ja pelkää niiden vielä valtaavan aseman, kun pitävät heidän vangitsijoitaan kontrollissaan. Marcus ihmettelee, mitä järkeä parasiiteilla on napata aseman pohjasakka ohjaksiinsa. Franklin yrittää saada passiivisesti seisoskelevat tyypit auttamaan maahan langennutta miestä, mutta eräs vain kertoo parasiittien ohjailevan heitä. Vankien on vain paras pysyä aloillaan. He kuitenkin miettivät pakokeinoa, vaikka kahdella kolmesta vartijasta on aseet, mutta Marcuksen suunnitelman mukaan vain yksi heistä pitää huijata muualle. Franklin ihmettelee kommenttia, mutta arvelee, että tottakai Marcus mainitsi Garibaldille heidän menevän alakansille. Ei hän maininnut.
Täysin tervehtynyt Duncan saapuu kalterien toiselle puolelle kertomaan maanisesti olleensa Duncan, mutta nyt hän on vindrizi, eikä pieni osa Duncania hänessä haluaisi vahingoittaa Marcusta. Franklin olettaa vindrizien vain tappavan kaikki isäntänsä, mutta Duncan kertoo parasiittien haluavan vain pelastaa henkiä. Kaksikon hengaus sellissä jatkuu ja Franklinia alkaa väkisinkin naurattaa, kun Marcus tiedustelee yhtäkkiä Ivanovasta, sillä naista on ihan turha ruveta iskemään. Tämän jälkeen vindriziytyneet vartijat tulevat viemään Franklinin pois, sillä eräs heistä on tekemässä kuolemaa, kun parasiitti hylkii häntä. Franklinin tulisi korjata hänet tai on vastuussa kuolemasta. Matoa ei kuitenkaan saisi poistaa.
Marcus päättää pelata kaksi vastaan yksi -todennäköisyydellä ja kusettaa toista väittämällä takavarikoitua minbarikeppiään tärkeäksi lääketieteelliseksi instrumentiksi, joka on vietävä Franklinille. Keppi räpsähtää vartijan kasvoille ja sekaannuksen turvin Marcus nujertaa toisenkin vartijan ja livahtaa sellistä. Hän raivoaa hetken aikaa Franklinin linkille, joka ei häntä tunnista, ja lähtee Franklinia pelastamaan. Ivanova kyllä noteeraa Franklinin linkin käyttöyritykset ja lähettää vartijoita paikalle. Marcus hoitelee erään partioivan vartijan huvittavasti hämäämällä seinään kimmotetulla pallolla ja saapuu Franklinin luokse. Marcus uhkailee vindrizejä, mutta Duncan pyytää häntä harkitsemaan uudelleen, sillä ei heitä pakotettu parasiittien käyttöön. He osallistuivat tähän vapaaehtoisesti.
Duncan kertoo vindrizien olevan satojen tuhansien vuosien ikäisiä orgaanisia tietopankkeja muinaisista sivilisaatioista, jotka pystyvät elämään vain toisten kautta. Ne valitsevat isännikseen kuolemaa tekevät ja merkityksettömät turhakkeet pelastaakseen henkiä ja antamalla heille merkityksen elää. Marcus kuitenkin toteaa, ettei tunne enää tätä Duncania. Vindrizi häipyy Duncanin kehosta ja Duncan kertoo arvelleensa kuolemansa odottavan alakansilla, mutta näki yhdistymisensä jälkeen niin upeita asioita, että Roy Battykin kadehtisi. Kuultuaan tarpeeksi Franklin päättää auttaa vindrizejä, kunhan kaikilta saadaan varmasti suostumus symbioosiin. Hän ottaa Garibaldiin yhteyttä ja Duncan viedään sairastuvalle paikattavaksi. Duncania vähän harmittaa kaikki kadonneet visiot menneisyydestä. Hän lähtee etsimään maailman mysteerejä aseman ulkopuolelta tunteakseen itsensä jälleen erityiseksi ja vannoo Marcukselle palaavansa, vaikkei häntä todellakaan enää ikinä nähdä, kuten arvata saattaa.
Vielä Corwin-seikkailu loppuun. Luutnantti Corwin on ihan täpinöissään ostamassa synteettisiä ruusuja ja kun hän saapuu Ivanovan luokse, naisen hämmästynyt reaktio saa hänet selittämään, että olisi poiminut ne käytävältä. Ivanova ihmettelee, miten joku voi törsätä rahojaan niin kalliisiin kukkiin ja vieläpä heittää ne pois, vaikka itse pitääkin niitä heikkoutenaan. Hän aikoo vielä selvittää, keneltä ne olivat peräisin. Voi tätä väärinkäsitysten juhlaa.
Ivanova antaa Corwinille kahvia, joka - kuten ehkä muistetaankin - hipoo vähän sallitun rajoja Ivanovan väsätessä sitä vesiviljelmillä. Tästä saadaankin aasinsilta siihen, että Corwin myöntää sääntöjen venyttelyn olevan joskus Maalle hyväksi ja näin Ivanova saa selville, että luti uskoo vakaasti komentoketjun tärkeyteen. Varmemmaksi vakuudeksi selviää, että Corwin kyllä ilmoittaisi eteenpäin, jos EarthDomea vastaan toimittaisiin. Ivanova kiittää tapaamisesta ja ilmoittaa sanattomasti pikku ongelmasta Sheridanille.
Garibaldi, Ivanova ja Franklin ovat palanneet Earhart'siin ja Garibaldi haluaa tietää lekurin mietteet Marcuksesta. Sissistä oli paljon apua ja Franklin vihjailee Ivanovalle Marcuksen varmaan vielä yrittävän. Ivanova laskee yhteen ja saapuu viskaamaan ilman omistajaa olleen ruusupuskan aterioivalle Marcukselle kertoen, että saa pitää sen. Marcus on niin onnellinen, että väärinkäsitysten juhla vain jatkuu.
No olipas yllättäen erinomaisen turha jakso, mitä nyt Marcuksen touhusteluja asemalla syvennettiin melkoisesti. Tämä jääkin jakson ainoaksi valopilkuksi, vaikka vindrizien kohtalo ei ihan perinteinen ollutkaan. Marcus vaikuttaa ainakin koomisen spontaanilta tapaukselta, erottuu muusta porukasta. Toisaalta jotkut pahuksen avaruusloiset ovat jo ideatasolla niin väsynyttä perusscifiä, että vaikea siitä oli suuremmin innostua. Corwinin pieni suuri sivuseikkailu oli sentään ihan okei, vaikka tyyppi oli perustyyppien perusteellisinta arkkityyppiä. Kukkapuskaepisodi oli sinänsä ihan hilpeä, vaikka keikkuikin melko lailla siinä epähauskuuden rajaseuduilla. Luotan kuitenkin siihen, että tämä oli huono päivä Babylon 5:llä. Aina ei voi onnistua. Ennen kaikkea olen huomannut sen, että mitä vähemmän jaksoissa on muita kansoja, sitä joutavammalta ne tuntuvat. Ei kukaan katso B5:ä pelkästään ihmisten vuoksi ja jos katsoisi, päässä on jotain vikaa. Jos asema on eri kulttuurien kehto, olisi jaksoissa hyvä olla edes yksi ei-ihmiskohtaus. Juuri siksi tämä tuntui niin irralliselta räpellykseltä.
”No ainakin me yritettiin!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti