71 - The Long Night

71

4. kausi, 5. jakso

The Long Night siirtyy suoraan Narniin, jossa synkkä centaurien salaliittopiiri on kokoontunut hämyisään bunkkeriin suunnittelemaan joukolla keisari Cartagian tuhoa, sillä eihän se ole realistista, että Londo olisi se ainoa Virin ohella, joka olettaa nykyhallitsijan olevan sekaisin kuin seinäkello. Varjokabinettikin kertoo rumaa kieltään toisinajattelijoista. Londo uhoaa Virin avustamana, että tänään joko keisari kuolee tai Centauri Prime tuhoutuu.

Narnin centaurikeisarillisessa palatsissa remutaan ja mesotaan, kun juhlaorgiat ovat ylimmillään. Painajaisiini tunkeutuva hovinarri aiheuttaa aatelisissa hilpeyttä ja Londo yrittää peitellä todellisia tuntojaan, vaikka ilveilijä tökkääkin häntä tööttisormella ristiselkään. Hyväntuulinen Cartagia kertoo, että Londosta tulisi oikein hyvä ylipappi pystyttämään oikein kunnon temppeli jumalkeisarille, mutta Londo on hämmentynyt. Eikö Cartagia sitten aiokaan kuolla kaikkien muiden mukana? Ei, ei hän aio ja Londo varmasti miettii, eikö tyyppi pidä kiinni mistään päätöksestään. Centauri Prime saa kylläkin lähteä ja keisarin käsitys räjähdyksestä saa aikaan epämiellyttävän painostavan hiljaisuuden, kun hovinarri pysähtyy tuijottamaan. Keisari repeää nauramaan ja alkaa tanssahdella kovin heterosti hovinarrin kanssa, kun yleinen mieliala alkaa muistuttaa jonkin sortin abiristeilyä. Londo heittää kohteliaasti hyvästit ja poistuu paikalta.

Hän siirtyy tapaamaan sellissä viruvaa G'Karia, jonka puuttuva silmä selvästi järkyttää häntä, vaikka tilalla onkin side. Ei vankia niin harmita, kun hän näkee nyt paremmin. Londo kertoo loput suunnitelmasta ja kertoo, mitä G'Karille tulisi tapahtumaan. Nöyryytystä ja sen sellaista yleisen mielialan laskemista, joka johtaa tietenkin teloitukseen. Näin ei kuitenkaan tule käymään, sillä London joukot ovat valmiina, G'Karin kahleet heikennetyt ja palatsin vartijat lahjottu, mutta G'Karin pitää harhauttaa keisarin henkivartijoita tarpeeksi kauan, jotta Londo saa keisarin johdateltua turvaan vähän etäämmälle kuolemaan. G'Kar vain ilkkuu London sydämen kaikuvan tyhjyyttä, mutta Londo sivuuttaa kysymyksen toteamalla G'Karin sydämen vielä pysähtyvän, jos heidän pikku sopimuksensa ei toteudu. Londo häipyy ja huomaa huumorin olevan subjektiivista, kun hovinarri ammutaan vähän etäämmällä. Ehkä Cartagialla ei sittenkään ollut niin hauskaa.

London luottohenkilö Vir osoittautuu vaarattomuudessaan mainioksi, kun tuo mukanaan saamansa hermomyrkkypiikin, joka tulee olemaan vallanvaihdon konkreettinen välikappale. Se tappaa miltei välittömästi ja saa murhan näyttämään paremminkin luonnolliselta sydänkohtaukselta, mutta Londoa huolettaa vähän se ”miltei.” Vir epäilee, että ehkä murhattu saattaa ehtiä huutaa apua ja ystävykset heittävät kovin arvokasta vitsiä mahdollisista kuolinhuudoista mutta vakavoituvat, kun h-hetki lähestyy.

Narnikompleksin käytävillä kaikuu apean rummun rytmikäs lyönti, kun G'Karia raahataan kohti valtaistuinsalia. Alistetut narnit seurailevat vaitonaisena vierestä viimeisen Kha'Rin viimeisiä askeleita. G'Kar horjahtaa maahan sanoakseen muutamalle, että he eivät saa osoittaa pelkäävänsä, ennen kuin hänet sysätään taas liikkeelle. Cartagia myhäilee, kuinka tänään tehdään oikeutta ja kertoo Londolle, että kahleet vaihdettiin, kun edelliset näyttivät niin heikoilta.

Keisari Cartagia syyttää kansalainen G'Karia rikoksista Centaurin tasavaltaa kohtaan, kapinaan yllytyksestä, murhasta, kansankiihotuksesta, petoksesta, terrorismista ja vähän muustakin. Varmaankin siitä, että on narni. Rangaistus on kuolema vivisektiolla, mikä on itse asiassa tosi hauskasti laitettu, kun vivisektiohan tehdään eläimille. G'Kar vastaa syytöksiin ottamalla riuskan otteen ketjuistaan ja riistää itsensä jostain ihmeen kirilliumketjuista ihan silkalla tahdonvoimalla ja kun on niin kova tyyppi. G'Kar aiheuttaa täyden kaaoksen, kun paikalla olevat narnit innostuvat pieksemään centaureja ja keisari joutuu pakenemaan London esittämään suuntaan.



Kaikki ovat kateellisia G'Karin puupalikasta.

Keisari sopertaa takahuoneessa, kuinka kahleiden piti kestää ja jatkaa epämääräistä valittamistaan, mikä saa London hermostumaan. Tästä hyvästä Cartagia tirvaisee häntä lättyyn ja murhaväline vierii lattialle. Cartagia alkaa hourailla, kuinka hänen nimensä oli kirjoitettu tähtiin ja miettii, kuka hitto Londo luulee oikein olevansa. Londo joutuu kuristusotteeseen ja saa kuulla, kuinka kaikki tulee palamaan. Vir saapuu apuun ja Cartagia kääntyy häntä kohti saamaan myrkkypiikin rintaansa. Viimeisillä hengenvedoillaan hän tarraa Virin kurkusta kiinni, mutta on liian myöhäistä. Cartagia mutisee, kuinka hänestä piti tulla jumala, ja kuolee. Paikalle ryntäävät vartijat saavat kuulla keisarin sydänkohtauksessa ja myöhemmin hänet julistetaan ihan virallisesti kuolleeksi. Mikään ei osoita merkkejä murhasta tai edes salaliitosta.



”Mmmhhh, lettisi tuoksu on majesteettinen!”

Londo avautuu centauripäällystölle, kuinka tämä on yhtä pahenteinen enne tulevaisuudesta kuin aiemman keisarinkin kuolema. Selvästikin on aika häipyä lopullisesti Narnista ja keskittyä pitämään omaa kansakuntaa koossa esimerkiksi potkimalla Varjot ulos Primesta muutaman päivän sisällä. Muut ovat samaa mieltä, sillä tämä raunioitunut planeetta ei tarjoa heille enää mitään. Koska keisarille ei ole suoraa seuraajaa, muut nimittävät London pääministeriksi, kun hän on tehnyt niin hyvää työtä tämän koko kriisin aikana. Londo suostuu, mutta selvästikään hän ei ihan odotellut tällaista lopputulosta.

Centaurit aikovat pitää kiinni lähdöstään, mutta Viriä ei näy missään. Londo paikantaa umpihumalaisen Virin, jonka mokeltaminen olisi hauskaa, jos se ei olisi niin surullista. Tyyppiä käy todellakin sääliksi, sillä hän ei koskaan odottanut tappavansa ketään ja nyt hän ei enää näe itseään, kun Cartagian murha pyörii vain hänen mielessään. Londo yrittää lohduttaa murhan olleen tarpeellinen kokonaisen kansakunnan pelastamiseksi, mutta Vir avautuu toimenkuvastaan, sillä hän halusi vain hyvän, yksinkertaisen työn ja aivan yhtä pienimuotoisen elämän. Näin isoon juttuun sotkeutuminen oli hänelle ihan liikaa.

Ei Londokaan halunnut Virille tällaista tulevaisuutta. Hän muistaa vielä, kun Vir ensi kertaa astui Babylon 5:lle täynnä viattomuutta, jota hän kadehti. Hän myöntää, ettei pitänyt silloin Viriä kovin suuressa arvossa. Nyt hän kuitenkin tajuaa, että Virillä on aina ollut sydän paikallaan ja juuri siksi Vir tuntee niin suurta tuskaa tekemästään tarpeellisesta teosta. Hän ei väitä etteikö murha tulisi koskaan unohtumaan, mutta hän ei ainakaan unohda lupaustaan. Narnissa alkaa ilotulitus sortajien lähdön kunniaksi ja Londo pyytää vielä kerran ystäväänsä mukaan auttamaan tasavallan rakentamisessa. Vir jää katsomaan juhlimista mietiskellen, oliko tämä kaikki sen arvoista. Sen näkee sitten, kun kaikki päättyy.



”Meh, oon nähnyt kyllä parempiakin räjähdyksiä.”

Centaurit lähtevät, narnit jäävät. Valtaistuinsalissa riehutaan kunnolla, kun iloiset narnit repivät centaurien perustuksia kappaleiksi. G'Kar saapuu ihmettelemään kovaan ääneen, miksi täällä oikein juhlitaan. Eräs narni kertoo, että tämän pitäisikin olla ilon aikaa, kun he ajoivat sortajat tiehensä ja näin he voivat G'Karin johdolla kostaa, mutta G'Kar väittää, ettei heidän kansansa tapauksessa ole koskaan ollut kyse asevoimista. Jonkun täytyy lopettaa tämä ikuinen kierre, kun centaurit ovat jo kovaa vauhtia menossa kohti omaa tuhoaan. Mihin katosi Kha'Rin demokratia? Eivät narnit ole diktatuurin vallassa, vaikka se tavallaan centaureilla toimikin. Tämä narni vain valittaa, että kyllä Narn on kärsinyt ihan tarpeeksi, mutta mitä muka G'Kar itse on koskaan kärsinyt? Poistumassa oleva G'Kar kääntyy takaisin, toistaa kysymyksen epäuskoisena pari kertaa ja repeää hulvattomaan nauruun poistuessaan paikalta. Hulluja kaikki.

 Babylon 5:llä juoni lähtee käyntiin itse Sheridanin lokipäivityksellä, joka maalailee synkkää nykyhetkeä. Hän keskustelee Ivanovan kanssa vorlonien ja Varjojen sodasta, josta on saatu varsin yllättävää kuvamateriaalia. Sheridan ihmettelee planeettaa, joka tuki vorloneja. Se on kuin hiekkamyrskyhillopilven peitossa ja Ivanova kertoo miljoonien planeetan asukkien kuolleen. Näemmä Varjotkin ovat sitten heränneet vastarintaan eikä Sheridan pidä näkemästään, kun ei edes ymmärrä, mitä näkee. Vorlonien planeetantuhoajien konsepti on sentään jotenkin selitettävissä. Varjojenkin metodeille tulee selitys, kun he kauhistelevat myöhemmin kuvamateriaalia, jossa tuhansia ohjuksia porautuu erään planeetan sisään. Erään White Starin kapteeni Ericsson kuvailee, kuinka ohjukset räjähtävät planeetan ytimessä ja aiheuttavat ketjureaktion, joka jättää paikan elinkelvottomaksi. Garibaldi miettii, miten he voivat muka taistella jotain tällaista vastaan.

Sheridan ja Ivanova tapaavat myöhemmin Sheridanin toimistossa, jossa kapteeni on uppoutunut ajatuksiinsa. Ivanova mainitsee ällistelleensä heidän alusarmeijaansa, joka alkaa olla kokoluokaltaan suurinta ikinä. Taitaa Sheridan tuntea itsensä ylpeäksi eikä Ivanova oikein malta odottaa etulinjaan astumista. Sheridanilla on tosin muita suunnitelmia, sillä heillä on vielä pulaa potentiaalisista Ensimmäisistä, joiden etsiskelyssä Lorienista voisi olla hyötyä, mutta Ivanovaa ärsyttää suuresti, kun hänet sysätään syrjään. Siksi hän kertoo fiiliksistään tarinan muodossa, jossa Sheridania hämmentää suuresti, että neiti komentajakin on leikkinyt nukeilla. Tämän nukkeleikin aikana paikalta häipynyt maatuska-Ivanova riisti henkensä eikä palannut koskaan takaisin odottavan pikku-Susanin luokse. Jäljellä ikuiset traumat ja boomshabalaba. Ivanova ei halua enää jäädä asioista paitsi ja pyytää Sheridania vannomaan, ettei turhaan suojele häntä. Ivanova lähtee kyllä etsimään Ensimmäisiä, mutta palaa sotimaan heti kun hetki lyö. Ivanovan lähtiessä Sheridan vielä toteaa, ettei ole ehtinyt todeta, kuinka paljon nainen hänelle oikeastaan merkitseekään.

Sotahuoneen kokouksessa Lennier tuo esille hälyttäviä tietoja vorlonien liikehdinnästä, sillä he ovat suuntaamassa kohti Coriana 6:a, kuuden fucking miljardin ihmisen kotia. Sheridan käskee koota kokoon koko planeettaliitto, jotta pikkukansatkin näkevät, kuinka planeetta tuhotaan. Pikkukansat kauhistelevat näkyä, mutta Sheridan kertoo, että on aika iskeä. Hän kertoo Coriana 6:sta ja taistelun ensimmäisestä vaiheesta, jossa pikkukansat saavat yllätyshyökkäyksillään vorlonin laivastoa tarpeeksi erilleen, jotta pääsotajoukko ehtii kerääntyä planeetan kiertoradalle. He aikovat etsiä lisää Ensimmäisiä apuun ja lisäksi Varjot kutsutaan leikkiin mukaan. Tämä herättää runsaasti vastalauseita, mutta Sheridan kertoo näiden kahden perkeleen vain aiheuttaneen enemmän hallaa heille väistelemällä toisiaan ja iskemällä milloin mihinkin. On kerrankin aika tuoda nämä yhteen.

Ja Ericsson saa luvan auttaa. Kaikki kääntyvät seuraamaan yhteydenottoa White Starille, jossa Ericsson saa kuulla lähtevänsä Varjojen avaruuteen suojelemaan tietoa Coriana 6:n asemasta. Varmemmaksi vakuudeksi apuun tulee neljä muuta White Staria, mutta Sheridan paljastaa, että tehtävän pitääkin mennä pieleen. Hän kysyy hieman varovasti, onko kukaan odottamassa Ericssonia kotiin ja tämä kapteeni alkaa tajuta roolinsa sodassa. Hän tuntuu kuitenkin ottavan sen tyynesti vastaan ja tajuaa, että heidän ei pidä vain antautua vaan taistella tietojen puolesta, jotta Varjot kiinnostuvat tosissaan planeetasta. Tämä johtaa tietenkin Ericssonin ja minbarimiehistön tuhoon, kun sinänsä turhat avittaja-Starit lähtevät pois, mutta uhrauksia on tehtävä, jos miljardit mielivät selviytyä. Ericsson ymmärtää kyllä ja tekee sissikunniaa Delennille.



No ei kyllä näytä tässä kuvassa oikein ymmärtävän, mutta kyllä minuakin harmittaisi yhden jakson mittainen ura B5:ssä.

Tuntien päästä Sheridan on toimistossaan kuuntelemassa White Star 14:n viimeisiä hetkiä. Ericssonin ääni vannoo Valenin nimeen ja lähetys katkeaa. Sheridan toteaa Delennille huijauksen onnistuneen ja he liittyvät kaikkien aikojen suurimman armeijan mukaan osaksi kokonaisuutta, josta tulee varmaan pian helvetinmoinen sotku. Sheridanin lokin viimeinen merkintä kertoo, kuinka he ovat astumassa tulen ytimeen, jossa he ovat keskellä vorlonien ja Varjojen ikiaikaista kärhämää. Hän ei tiedä, tuleeko kukaan palaamaan. Hän muistelee, kuinka löysi B5:lle saapuessaan viestin, jossa oli katkelma Tennysonin runosta: ”Vaikka meillä ei ole nyt voimaa, joka ennen liikutti maata ja taivaita, olemme sitä mitä olemme – rohkeita sydämiltämme, ajan ja kohtalon heikentämiä, mutta tahdon vahvistamia. Taistelemme, etsimme, löydämme, emmekä periksi anna.” Kun White Star ja noin miljoona muuta alusta lipuivat kohti pimeyttä, kylmät väreet siinä hiipivät.

Babylon 5:n huipputaso se ei sitten suostu millään laskemaan ja minä vaan nautin joka hetkestä, ei voi kuin ylistää taas tapahtuneita asioita, vaikka asiat vähän nopeasti tapahtuivatkin etenkin keisarin kuoleman muodossa, mutta mitäs sitä turhaan pitkittämään. Oli hieno hahmo ja tuli asteittaisesti hullummaksi, kunnes pääsi suht onnistuneesti hengestään, vaikka kaikki ei nappiin mennytkään. Erityisen hieno oli se ratkaisu, että juuri Vir pääsi hänet listimään, kun tuloksena lienee melkoisia tunnontuskia varmaan koko loppusarjan ajan. Tähänkö tämä suurlähettilään avustajan nöyrä ammatti sitten johti? Humalainen Vir oli hauska tapaus aina siihen asti, kun alkoi traaginen tilitys. Koko hänen ja London välinen keskusteluhetki oli puhdasta parhautta. Ilotulitus alkoi vielä sopivasti ja taustalla soi tosi hieno tunnelmapala. Selvästi valomerkki jättää narnit vihdoinkin rauhaan, jos siis narnit jättävät heidät rauhaan.

Minusta kun vähän tuntuu, että G'Karilla tulee olemaan yksin melkoisia vaikeuksia pitää vihaista kansaansa aisoissa, kun he ovat heti ryhtymässä kostotoimenpiteisiin, vaikka planeetan infrastruktuuri onkin pirstaleina. Nyt jotain suhteellisuudentajua hei! G'Karin naureskelu oli kuitenkin aivan oikea reaktio. Kunpa he vain tietäisivät. Muutenkin aivan ilmiömäistä näyttelyä taas kerran. Centaureille saattaa siis ehkä tulla vielä ongelmia, sillä onhan Prime tulevaisuudessa liekeissä eivätkä Varjotkaan varmaan ota häätöä kovin kevyesti vastaan. Näkisin tässä ehkä, EHKÄ mahdollisuuden niinkin uskaliaaseen arvaukseen, että Varjot hakisivat turvaa narneilta, jotka katkeruudessaan hyökkäävät lössillä Primeen ja G'Kar siinä sivussa angstaa, että ei helvetti kun minunkin kansa on täynnä pässejä. Jotain tässä on kuitenkin tapahduttava.

Centaurien ja narnien kuvio oli tällä kertaa selkeästi pääosassa, vaikka suuri juoni on työntymässä kohti kauan odotettua jättiläistaistelua, sillä jos tällaiset voimat vihdoinkin kohtaavat, on paha arvata lopputulosta. Sen näkee sitten, mutta valmisteluissa erityisen hieno oli Ericssonin rooli kohtalonsa tyynesti vastaanottavana katalyyttina suurille asioille. Tyyppi näyttelikin vielä aika hyvin ja muutenkin kohtauksessa oli jotain hyvin hienoa, kun joka ikinen höpökansa oli kääntynyt henkeään pidätellen seuraamaan kahden kapteenin välistä keskustelua. Vähän paskempi käsky, mutta tällaisia on välillä annettava. He tiesivät, mihin olivat ryhtymässä. Toivottavasti Valon armeija tietää, mihin on ryhtymässä.