3. kausi, 8. jakso
Messages from Earthissa muistutetaan taas, että erinäisten ruoka-aineiden kuljettaminen Babylon 5:lle on sen verran tyyristä ja vaivalloista puuhaa, että paikalliset pöperöt alkavat maistua pidemmän päälle puulta. Garibaldi tapansa mukaan nurisee, kun luultavasti haluaisi vaan syödä jatkuvasti italialaisittain. Hän ja Sheridan kadehtivat kovasti Ivanovan saamaa yllätyspakettia Marcukselta, jossa on pekonia ja munia. Marcusta ei kuitenkaan näy missään, sillä hän on muksimassa epämääräistä pahisjoukkoa sangen vauhdikkaasti pataan jossain alakansien tienoilla. Brittisissin hyperaktiivinen pieksentärutiini on mukavaa vaihtelua wanhan ajan ylä- ja muillekin koukuille. Hän saa juuri ja juuri pelastettua pakettinsa, johon viitattiin viime jaksossa: hyökkäyksessä tajuntansa menettäneen naisen.
ISN päivittää katsojiensa tietoja presidenttimyrskyn uusimmista todisteista ja mysteerialuksen muuttuneesta statuksesta vakavaksi uhkaksi turvallisuudelle. Marcuksen nainen on saatu sairastuvalle, jossa Marcus tähdentää hänen tärkeyttään. Garibaldi käy sellissään iloisilla mielin istuskelevan G'Karin luona. G'Kar on positiivisella tuulella ihan vain siksi, kun täällä hän pääsee kohtaamaan suoraan itsensä ilman mitään häiriötekijöitä ja ennen kaikkea ajattelemaan asioita. Henkiselle tyypille tällainen tauko todellisuudesta tekeekin varmaan hyvää. Hän on hyvillään, kun Garibaldi on sentään aloittanut G'Quanin kirjan, vaikkei siitä paljon mitään tajuakaan. G'Kar lupaa antaa tuon lukuprojektin jälkeen oman kirjansa luettavaksi, sillä se valmistunee sopivasti kakun päätyttyä. Aikookohan G'Kar tehdä G'Karin Kirjan, oman manifestinsa narnien johdattamiseksi uudelle polulle tähtiin...? Joskus aiemmin heittämäni Koraani-vitsit osuivatkin oikeaan, kun narnit kirjoittavat oikealta vasemmalle. Garibaldi saa koodin 7R, ja vaihtaa maisemaa.
Havaitsin heti jakson olevan erikoislaatuinen, kun sotaneuvoston kokous alkoi yksinkertaisen komean marssimusiikin siivittämänä kamera-ajona, jossa kaikkien osanottajien katseet kiinnittyivät pöydän päässä olleeseen Marcuksen pakettiin, tohtori Mary Kirkishiin. Hiukan Amanda Tappingilta näyttävä arkeologi oli työskentelemässä Interplanetary Expeditionsin leivissä Marsin Syria Planumin kaivauksilla, kun sieltä kaivettiin esille sama alus, josta on telkkarissakin uutisoitu. Työryhmä käskettiin pois hommista ja heidät hajautettiin eri puolille galaksia, jotta eivät voisi pitää yhteyttä toisiinsa.
”You can't out-act us, girl!”
Ennen lähtöään Kirkish oli läheisellä asemalla todistamassa kammottavaa näkyä, kun Varjo-alus lipui ujeltaen Marsin poikki ja alkoi purppurasäteellään kaivaa planeetan sisältä virkaveljeään ulos. Yllättäen Garibaldi paljastaa nähneensä itsekin vilauksen tapahtuneesta, kun oli tuolloin töissä sukkulalentäjänä planeetalla. Hän oli myös löytänyt paikalta Psi-joukkojen lätkän. Kaikkeen se Garibaldi ehtiikin tv-sarjan ulkopuolella! Niin, sain sen verran nuuskittua, että tästä olisi kerrottu jossain aiheeseen liittyvässä sarjiksessa. Ajatella, että jo tähän aikaan oli tällaisia crossover-stooreja kaikennäköisissä formaateissa. Olinkin noin pari sekuntia kujalla Garibaldiin liittyen.
Jos Varjot olisivat Ikaroksia, mitään sotaa ei edes olisi.
Kirkish on luultavasti arkeologeista ainoa, joka tietää, että jotain pahaenteistä on meneillään, sillä Ganymedenkin sisuksista on tiettävästi kaivettu Varjo-alus ja tällä kertaa maan hallitus aikoo ottaa sen salaa haltuunsa. Tässä ei ole tietenkään yhtään mitään järkeä ja koko projekti on pysäytettävä. Franklin summaa tilanteen aika hyvin miettimällä jutun laajuutta, kun Maa JA Psi-joukot ovat molemmat sotkeutuneet ikiaikaisten vihollisten kanssa. Delenn pyytää Lennieriä välittämään Kirkishin turvaan minbarien avaruuteen, ja Sheridan jää Delennin kanssa luomaan riskialtista suunnitelmaa, joka näytetään suht eeppisessä montaasissa, jota Sheridanin selonteko alaisilleen säestää. Hän jättää arvomerkkinsä ja identiteettinsä taakseen eli kaiken sen fyysisen, joka yhdistää kapteenin Babylon 5:lle, jos hän on jäämässä kiinni. Hän nousee Delennin kanssa (Lennieriä ei sovi myöskään unohtaa) White Starille. Tehtävänä on tuhota Ganymeden Varjoalus ennen kuin presidentti Clark saa mähmäiset republikaaninäppinsä sen muodotonta konepeltiä hipelöimään. Muu sotaneuvosto saa luvan kehittää Sheridanin poissaololle näppärän alibin muutaman päivän ajaksi. Pahimmassa tapauksessa he joutuvat simuloimaan Sheridanin kuoleman onnettomuudessa.
Jatkuva ongelma tässä on tietenkin Yövahdin paskasakki. Kovin etäisesti Harrison Fordia muistuttava valkotukka-arjalainen hiillostaa Zackia tulevasta Yövahtien kokouksesta ja monitoreja vilkaistessaan vihjailee epämiellyttävään sävyyn, että tarkkailuhuoneessa tuntee itsensä varmasti jumalaksi. Hän kertoo Zackille, kuinka hyvin Yövahtien uurastus on kantanut hedelmää, vaikka ilkeämieliset petturit ovat jäytämässä Maan kaikki tärkeimpiä perustuksia ilmeisestikin johtotasolta. Siksi Yövahtien tutkimuserivapauksia on jälleen nostettu ja erityisesti Yövahtia kiinnostaa tietää, mihin kapteeni Sheridan on mahtanut häipyä.
Kapteeni Sheridan matkaa tällä hetkellä hyperavaruuden halki ja istuskelee kapteenin istuimella katse yhtä lasittuneena kuin minulla tylsillä luennoilla. Lennier ehdottaa hänelle pientä lepotaukoa, kun on noteerannut kapun valvoneen jo parikymmentä tuntia putkeen ilmeisen jännittyneenä tulevasta. Alus pysyy kyllä pystyssä hetken aikaa ilman Sheridaniakin ja hän siirtyy lepotiloihin, jotka ovat minbarimaisesti vähän vinksallaan. Tilannekomiikka oli oikeasti niin hupsua, että oli pakko naureskella makeasti Sheridanin yrittäessä ottaa rennosti diagonaalisesti haasteellisissa sängyissä, kun luisui koko ajan pois mukavasta asennosta. Delenn on onneksi siinä vierellä seuraamassa myötätuntoisesti kapun noloa ähellystä. Meditoinnin avulla lepääminenkin luonnistuu.
Sheridan avautuu uneliaana kaipaavansa vähän kotia, jonka lähelle hän on nyt saapumassa pitkästä aikaa vähän muissa merkeissä, sillä hän ei ihan kuvitellut saapuvansa minbarialuksella aurinkokuntaan. Kotinsa lisäksi hän kaipaa isäänsä ja kertoo myöskin uneen vaivuttavan sateen ropinan puuttuvan. Hänen isänsä sai hänet nukkumaan ennen tärkeää koetta roiskuttamalla puutarhaletkulla vettä katolle. Sheridan hämmästyykin, kun Delenn saa huoneen ääniambienssiksi autenttisen sateen metelin ja saa viimeinkin unta. He pitelevät toisiaan kovin merkitsevästi kädestä. Oikein sööttiä.
White Star saapuu Ganymeden lähistölle, mutta vähän liian myöhään, kun he nappaavat huolestuttavaa viestintää kuun tapahtumista. Kohde on saapumassa Varjon luokse. Delenn selittää Sheridanille, että varjoalukset vaativat toimiakseen aina kuljettajan, joka sulautuu alukseen ja saattaa sen tietoiseksi. Jos alukseen sulautuja on kokematon, alus todennäköisesti flippaa murhanhimoiseksi tuhoajaksi... ja juuri näin käy Ganymeden Varjoalukselle. White Star nappaa hangaarista kaikuvia panikoivia huutoja, kun Varjo alkaa räiskiä purppurasädettään mielivaltaisesti kuun laitoksiin ja murtautuu lasikupolin läpi vapauteen.
The beams came from the glassy knoll.
Sheridan päättää iskeä ennen kuin Maan risteilijöitä saapuu paikalle saamaan Varjolta turpiin. He luottavat Varjon kokemattomuuteen, mutta eivät saa täydellä latingillakaan kuin minimaalista vahinkoa aikaiseksi. Varjo sen sijaan lähtee heidän peräänsä. Sheridan hämmentää minbareja määräämällä White Starin sukeltamaan Jupiterin kaasukehän uumeniin luottaen siihen, että nuorella Varjolla on enemmän vaikeuksia planeetan paineen alaisena. He pelaavat vaarallista peliä, kun Varjon ammukset aiheuttavat melkoisia räjähdysreaktioita kaasussa ja paine alkaa kurittaa White Staria. Sheridan vaihdattaa aluksen kurssia aivan viime hetkellä eikä Varjo ehdi korjata omaansa rusentuessaan hetken päästä syvemmällä Jupiterin sisällä.
Ongelmat eivät ole ihan vielä ohi, kun räjähdys vavisuttaa Valkotähteä. Sheridan ihmettelee, selvisikö Varjo muka kurituksesta, mutta ikävän ironinen totuus paljastuu heidän yläpuolelleen ilmestyneen EAS Agamemnonin myötä. Se käskee antautumaan tai tuhoutumaan. Sheridan haluaisi selvitä hengissä eikä hän todellakaan hyökkää oman wanhan purtilonsa kimppuun. Jahkailu ei johda mihinkään ja kaikki osapuolet alkavat olla kärsimättömiä. Delenn ehdottaa hyppyportin laukaisua kaasukehän sisällä kaikista riskeistä huolimatta, sillä näin he lavastaisivat räjähdyksillä tuhonsa eikä Agamemnon tajuaisi seurata perässä. He toteuttavat suunnitelmansa vahingon minimoinniksi aivan kehän rajalla ja löytävät itsensä onnellisina hyperavaruudesta. Taas kerran Babylon 5:ssä luotiin manööverihistoriaa täysin kajahtaneella tavalla.
Vaikka tuo kyseinen Varjo onkin historiaa, on uskaliaalla tempulla kauaskantoisia vaikutuksia. ISN uutisoi tuntemattoman aluksen hävittäneen Ganymeden laitokset ja Agamemnonin hävittäneen samaisen aluksen Jupiterin äärellä. Huolestunut presidentti aikoo kiristää turvatoimia. Myös B5:llä tunnelma on kiristynyt, kun Yövahdin rakkikoira urputtaa Zackille aseman mysteerien ratkonnan tärkeydestä. Kapteeni oli poissa neljä päivää ja siinä on Zackille tutkittavaa kylliksi. Zack kuitenkin vastustaa Garibaldin käyttämistä hyväksi, kun turvallisuuspäällikkö on hänen ystävänsä eikä heillä ole viime aikoina mennyt ihan lujaa. Vahtimies toteaa ankarasti, että on aika valita ystävän ja Maan turvallisuuden väliltä. Zack jää puristamaan kryptisesti Vahtirannekettaan.
Marcus oli aiemmin ärsyttänyt Ivanovaa hämmentävillä jutuillaan tulisesta nenästään ja ferreteistä housuissaan kerrottuaan olevansa centaurien liikehdinnästä huolissaan. Ivanova ihmettelekin, mitä hittoa tyyppi touhuaa, kun ei ole oikein kotonaan missään. Varmemmaksi vakuudeksi Marcus saapuu jakson lopussa esittämään absurdia suhdekarttaansa, joka osoittaa hänen paikkansa maailmankaikkeudessa. Kaiken kukkuraksi juttu on strukturoitu ottomaanien imperiumin mukaan – mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Kirvoittaa temppu ainakin Ivanovassa naurun ja se tuntuu olevan hupsusta sissistä tärkeintä. Ilonpito tyssää kuitenkin ISN:n uusimpiin uutisiin. Ganymeden attentaatin vuoksi Maassa on julistettu poikkeustila.
”Odotas, tuota noin... hei, tää on tosi hyvä! Kuinka monta... öh, kuinka monta sissiä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?”
Ensimmäistä kertaa jakso, jonka musiikit suorastaan mykistivät! Ja minä sentään olen pitänyt lähes kaikesta B5:n musiikista - mitä nyt perusäksöntilutus, jonka aikana vähän otetaan iskua vastaan alakansilla, on yleensä aika peruspauhausta. Tässä sen sijaan koruttoman yksinkertainen marssipauhaus nosti eeppisyyttä ihan uusiin sfääreihin ja taisipa ensi kertaa olla komeat kuorotkin huikeimpia kohtia jylhästi säestämässä. Varsinkin White Starin ja Varjon välisen tanssahtelun aikana alusten natistessa liitoksistaan ääniefektit ja musiikki olivat niin muikeasti täysillä, että fiilikset nousivat väkisinkin. Kolmoskauden intro on sotaisuutensa vuoksi nousemassa suosikkiteemakseni, vaikka se alkukausien klassinen perusteema aika iätön onkin.
Se musiikkidissektoinnista. Sinne suuntaan tosiaan tällä kertaa aivan täydet pisteet, kun en aina muista kehua tätä elementtiä. Kyllä Franke osaa, vaikka riski ylilyönteihin onkin aina läsnä. Tapahtumat saivat kuitenkin musiikin överiyden tuntumaan oikein perustellulta, kun kameratyökin oli ensiluokkaista sotaneuvoston kamera-ajossa ja Sheridanin lähdössä.
Okei, se teknisistä aspekteista, vaikka autonomisten isäntä-Varjoalusten funktionaalisuutta olisikin kiva spekuloida. Vaikka Mary Kirkishin melkoinen info dump paatuneena kronologistina vähän harmittikin sarjakuvan lukemattomuuden vuoksi (tuskinpa tällä lienee mitään merkitystä, kuitenkin se on kauheaa scheissea), se johti tosi toimivaan pikku juoneen, joka lienee vasta alkusoittoa pinnan alla kuplivalle sotkulle. Maan poikkeustila ei kuulosta yhtään hyvältä ja yhä töykeämmiksi käyvä Yövahti koventaa panoksiaan. Pidän peukkuja Zackin puolesta, kun hän jo rupesi uhoamaan Yövahtityperykselle. Vielä kun valitsisi oikein. Vaadin poeettista oikeutta Yövahdin päällysmiehelle esimerkiksi sponsoroimalla yksisuuntaista rakettimatkaa aurinkoon. Sheridanin ja Delennin lepohetki oli minusta tosi hyvä ja omituisen luonnollinen pikkusöpöily ja muutenkin heidän merkitsevä suhtautuminen toisiinsa aluksen kyydissä oli öh... merkitsevää.
G'Karin kirjaprojekti oli oiva ja kertoi tosi paljon tyypistä henkilönä. Hän on kasvanut jo jonkin verran alkusarjan sotaisasta ruututynnyristä. Ehkä hän on suuntansa sitten valinnut, vaikka jossain tiellä odottaa Londo Mollari höyryävä jala-kuppi kätösissään. Marcuksen suunnasta ei ota selvää edes vorlonit, kun tyypin jutut menevät ihan kaikilta ohi. Ehkä se on tarkoituskin, sillä niin mahdottoman britti tyyppi eroaa niin paljon silkalla eksentrisyydellään kaikista muista. Loistavaa kamaa, innostus nousi Exogenesiksen märän kasvoläpsäisyn jälkeen tappiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti