3. kausi, 2. jakso
Convictionsissa kaksi drazien lähetyssaarnaajaa ovat kiusaamassa Garibaldia ja Zackia Droshallasta, joka on nähty asemalla. Ivanova vetää Garibaldin sivummalle ja drazit jäävät häkeltyneinä hipelöimään aivan yhtä häkeltynyttä Zackia, jossa on heidän mukaansa häivähdys Droshallaa. Zack ohjaa heidät läheisen kasvin luokse, joka kasvoi tosi lähellä ilmestyspaikkaa ja hupsut uskikset jäävät räpläämään sitä. Ivanova pyytää Garibaldilta apua uhkauksilta, joita on sadellut komentokeskukseen, muttei tunnu pitävän tunnin välein tulleita kaaosviestejä kovinkaan tärkeinä. Hetken päästä alakansilla räjähtää. Garibaldi arvelee pommin räjähtäneen, mutta tuossa kyseisessä paikassa ei ole mitään räjäyttämisen arvoista.
Tulevaisuudessakin jaetaan Vartiotorneja.
Hassunkuriset uskikset eivät jää tähän, vaikkei Veli Theon luotsaamassa huppusakissa olekaan mitään järin hassunkurista. He ovat tulleet pyytämään Ivanovalta lupaa jäädä asemalle levittämään Herran sanaa, mutta komentaja vastustelee, ettei asemalla ole kauheasti tilaa ja miltei kaikki aseman asukkaista myös työskentelevät siellä. He olisivat vain tiellä. Theo kertoo, että hänen laumansa sattuu olemaan täynnä erinomaisia tietokonenörttejä.
Lennier on odottelemassa Delennin saapumista asemalle rasittavan Burt Reynoldsin ja mieshoidon risteytyksen seurassa, joka ei osaa olla hiljaa. Minbari heittää hätävalheen (minbarithan eivät valehtele... eikun siis hetkinen nyt, kenen kunnian hän muka pelasti, itsensä?) kertoessaan potevansa kuolettavaa Netterin syndroomaa - executive producer Doug Netteriä varmasti nauratti tosi paljon - joka tarttuu herkästi ja mies tukkii suunsa. Delenn saapuu ja Londo tulee samalla kyydillä, mutta jo toinen räjähdys ravistelee asemaa. Lennier kahmaisee molemmat suurlähettiläät sulkeutuvan oven turvallisemmalle puolelle ja jää itse irtoromun ja liekkien alle. Delenn on kauhuissaan ja Londo puolestaan aivan hämmästynyt minbariavustajan pyyteettömästä teosta, sillä kaikkein vähiten Londo olisi ansainnut pelastuksen.
Toinen räjähdys ei ole sattumaa ja asiasta pidetään hätäkokous, sillä iskut näyttäisivät kohdistuvan enemmän väestöön kuin kohteisiin eikä diplomaattinen isku varmasti ollut sattumaa. Sheridan määrää poikkeustilan eivätkä suuret ryhmät saa enää kokoontua uhrien välttämiseksi. Rillipäinen naamataulu tarkkailee piilopaikastaan aiheuttamaansa kaaosta. Perinteiseen tapaan narnit ja centaurit syyttävät toisiaan, kun kuolonuhreissa on ollut molempia. G'Kar rähjää asiasta koomisen tuittupäiseen tyyliinsä Garibaldille ja Londo kiusaa Sheridania, sillä narnit takuulla tukeutuvat terroriin. Mitään logiikkaa iskuissa ei silti ole.
Londo jää koomaan vaipuneen Lennierin seuraksi sairastuvalle ja hän tuntuu edelleenkin olevan äärimmäisen kiitollinen minbarin tempauksesta. Hän istahtaa ja jää hieman kömpelösti juttelemaan mukavia potilaalle. Hän jopa kertoo centaurien version kuuluisasta hehkulamppuvitsistä. Centaureja tarvitaan operaatioon yksi, joka komentaa tuhansia alaisiaan vaihtamaan lampun. HOHHOH! Kuinkahan monta variaatiota tästä vielä keksitään?
Lämminhenkisestä kohtauksesta tuli hyvä mieli, mutta vielä parempaa on luvassa, kun Londo pahoittelee lähtöään Lennierille ja lähtee hissille, jossa odottelee varsin myrtsinä seisoskeleva G'Kar. Londo toteaa hitaasti, että voi toki odotella seuraavaakin, mutta jo kolmas aseman räjähdys ei odottele ketään. Hän loikkaa tuliaaltoa karkuun hissiin, joka vahingoittuu epäkuntoon. Hän saa parin tunnin kuluttua tajuntansa takaisin ja G'Kar vain istuskelee liki huvittuneena vieressä. Londo yrittää kammeta tulikuumia ovia auki ja pyytää järkisyin G'Karia auttamaan poispääsyssä, mutta narnia vain naurattaa. G'Karkin haluaisi kyllä elää, mutta paljon hauskempaa on katsoa London kuolevan savuun. Londo uhoaa, että sen kun vaan hyökkäät, mutta G'Kar muistuttaa, mitä centaurien tappamisesta seuraa, ja juuri siksi häntä niin naurattaakin. Arvokas narni sortuu vain hihittämään maanisesti, kun pääsee piruilemaan London hädälle ja avunhuudoille. Hän jää hyräilemään hupaisaa melodiaa heidän ahdingostaan. Pakko myöntää, en ole nauranut millekään asialle niin paljon B5:ssä kuin tälle kohtaukselle. Jotakuinkin täydellistä.
Narnien pierut lamauttavat.
Pommiryhmän jäsen (en ole juuri koskaan nähnyt Cary-Hiroyuki Tagawaa hyviksenä!) kertoo selvittäneensä pommien olevan nyysitty Beta 7:n jääkaivokselta ja sama pommimies on luultavasti iskenyt myös Proxima 3:lle. Sheridan käskee selvittää kaikki asemalle ja asemalta juuri matkanneet ja tarkistaa, näkyykö valvontakameroissa mahdollisesti samaa tyyppiä attentaattien jälkeen. Garibaldi pitää työtaakkaa mahdottomana, mutta Ivanovapa keksii Theon uskiksille käyttöä. Huppuheput ryhtyvät dataamaan ja pian eräs epäilyttävä hyypiö paljastuukin. Sheridan, Garibaldi & turvajoukot raidaavat maailmalle katkeran yksilön kämpän lähiympäristön, mutta eivät pääse lähemmäksi, kun mies varoittelee pommilla, jonka kokoluokka tuhoaisi koko aseman. Hän haluaa tavata vain Sheridanin päästäkseen turvallisesti pois asemalta. Kapteeni piilottaa linkkinsä housuihinsa, kun pommimies luultavasti haluaa varmistaa, ettei kommunikointivälineitä ole piilossa paidan seutuvilla. Volyymi täysillä muutkin kuulevat, mitä he keskustelevat.
Featuring Sir Not-Properly-Used-In-This-Episode Tagawa.
Paitsi ei pommimies oikeastaan keskustele, ainakaan koherentisti. Lähinnä hän jotain ulvoo, kuinka kaoottiset ajat vaativat kaoottisia ratkaisuja ja angstaa, kuinka vaimo ja työ lähtivät alta ja yhyy pyhyy. Perinteistä. Onnistuu hän sentään olemaan pelottavan sekaisin. Pommiryhmä saa vihiä pommin sijaitsevan mitä luultavimmin avaruuden puolella jossain aseman fuusioreaktorin lähellä ja sieltä sellainen tuomion kapula löytyykin. Se saadaan hitsattua juuri sopivasti irti, kun pommimies pakottaa Sheridania istuutumaan jatkaessaan varsin jänskiä puheitaan. Linkin piippauksen hän noteeraa ja joutuu paniikkiin. Hän haparoi laukaisintaan ja Sheridan iskee. He muksivat toisiaan ja lentävät dramaattisen kliseisesti lasiseinämästäkin läpi – hidastettuna tietenkin - mutta lopulta pommimies saa lastinsa räjäytettyä... ja ihmettelee, miksi on vielä elossa. Pommin valtaisa latinki on ehditty lingota tarpeeksi kauas ja niin jää taas yksi pahis nalkkiin.
Robert Carlsonilla on tärkeää kerrottavaa, mutta kukaan ei ymmärrä häntä.
Lennierkin virkoaa, kun jatkaa Franklinin kertomaa centaurihehkulamppuvitsiä. Hän kertoo pelastaneensa London, kun kaikki elämä on pyhää, muttei ole kuitenkaan ihan varma, tekikö hallaa tulevaisuudelle suurlähettilään pelastaessaan. Myös Londo ja G'Kar kaivetaan vihdoinkin ulos ja heidän reaktionsa ovat jokseenkin hilpeät, kun Londo nauraa ”Kyllä!” ja G'Kar parkaisee ”Ei!” Sitten he jäävät odottelemaan ja haukkumaan verisesti toisiaan paskiaiseksi, murhaajaksi ja muuta positiivista.
Yllättävää kyllä, filleri. Toisaalta on ehkä hyväkin, ettei sarjassa ole ihan jatkuvaa tykitystä, koska silloin superjaksoihinkin suhtautuisi kriittisemmin. Jaksossa oli kyllä ihan näppärä pääidea, sillä hulluja pommimiehiä ei olla vielä nähty, mutta olisi ollut kiintoisampaa, jos tyypillä olisi ollut joku poliittinen agenda tai edes joku muu syy kuin pelkkä akuutti hulluus maailman hulluudesta. Toisaalta asemaa on jo kertaalleen sabotoitu muista syistä ja seuraavan iskun epävarmuus teki jakson tunnelmasta todella synkän. Porukkaa kuoli ja haavoittui, iskupaikat olivat yllättävän raadollisia, ehkä juuri hyvän tunnelmavalaistuksen vuoksi. Keskitasoisen unohdettavuuden suosta tämän tapauksen nosti kuitenkin London kiintymys Lennieriin ja aivan erityisesti hissikohtaus, joka huvittaa vieläkin. Tällä kertaa sarjan huumori toimi täysillä, sillä hihittävä narni oli jotain aivan uskomatonta. Loistavaa, erilaista näyttelytyötä taas dynaamiselta duolta. Olin ensi alkuun innostunut Cary-Hiroyuki Tagawan läsnäolosta, mutta eipä mies hirveästi esiintynyt edukseen vain uutena vartijana, jota ei varmaankaan nähdä enää tästä eteenpäin. Sääli sinänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti