3. kausi, 21. jakso
Shadow Dancingissa – Z-HETKEEN SEITSEMÄN PÄIVÄÄ – Delenn yrittää vedota pikkukansojen liittoumaa lyöttäytymään yhteen Valon armeijan kanssa, mutta kansat haluavat tietää, mihin ovat oikein ryhtymässä. Valitettavasti Delennillä ei ole antaa muita takeita kuin luottamuksensa, mutta edes aiemmat onnistumiset Varjoja vastaan eivät saa kansoja hevillä pudottamaan suojauksiaan. Delenn vakuuttelee, että heistä kyllä pidetään huolta. Delenn häipyy Sheridanin pitämään sotaneuvoston kokoukseen, jossa nostaa esille Varjojen todennäköisen suunnitelman liiskata pakolaiset, jotka ovat kerääntyneet sektori 83:lle. Sheridan aikoo toimia ja lähettää White Starin hollille ilmoittamaan Valon armeijalle, milloin Varjot saapuvat. Aluksen kyytiin hyppäävät Ivanova ja Marcus tietoisena valtavasta operaation riskistä, jolle ei voi luvata kovin suurta onnistumismahdollisuutta. Delenn palaa suurlähettiläiden kammioon, jossa on jäljellä vain drazien lähettiläs, joka toivoo kaiken menevän nappiin. Muu sakki on lähtenyt neuvottelemaan hallitustensa kanssa, mutta suurlähettiläät ovat luvanneet antaa aluksensa hyötykäyttöön.
Garibaldilla ei ole oikein halua lähteä Zackin kanssa syömään, kun on vieläkin huolissaan Franklinista. Tohtorilla ei mene kovin lujaa, kun hän on käpertynyt alakansien torilla mahdollisimman pummiksi. Eräs perhe talsii käytävällä ja nainen vain valittaa kuinka saastainen koko paikka on ja kehuu kovasti presidentti Clarkia. Isä on vähän eri mieltä ja riitelyn aikana tytär pudottaa pallonsa, jonka Franklin noukkii ja heittää takaisin. Äiti nappaa kauhuissaan tyttärensä ja katsoo Franklinia kuin jotain märkää, jonka kissa raahaa illalla eteiseen haisemaan.
Z-HETKEEN KUUSI PÄIVÄÄ
Ivanova herättää Marcuksen tarkastamaan White Starin asejärjestelmiä ja tajuaa diagnoosin aikana, kuinka sujuvasti sissi haastaa minbariksi. Kaikki on tietenkin osa sissikoulutusta, jotta he oppivat ajattelemaan ja taistelemaan kuin minbarit. Marcus tarjoutuu opettamaan kieltä Ivanovalle, joka on varovaisen kiinnostunut, mutta ehkei kuitenkaan, kun tässä on muutakin hommaa. On hän tarpeeksi halukas oppimaan jotain lyhyitä fraaseja ja Marcus möläyttää minbariksi Ivanovan olevan kaunein nainen, jonka on ikinä tavannut. Hän tosin kääntää sen jotakuinkin riittämättömiksi sanoiksi, jotka painavat hänen sydäntään, jotta ei saisi lättyynsä. Ivanova rupeaa vuorostaan nukkumaan, mutta kokee samanlaisia ongelmia kuin Sheridan minbarien diagonaalisissa vuoteissa, kun valuu jatkuvasti alas. Hän keksii, että petien kallistuskulmaa voi säätää, mutta laskeuduttuaan levolle peti kallistuu toiseen suuntaan ja hän valahtaa lattialle. Niin tyhmää huumoria, että oli pakko naureskella mukana. Myöhemmin hän keksii asettaa kauhean läjän kolmiotyynyjä mosaiikkisängyksi lattialle, mutta ei ehdi edes laskeutua pedilleen, kun velvollisuus kutsuu.
Delenn saapuu Sheridanin hyttiin kertomaan laivaston järkkäilyn hankaluudesta. Sheridan haluaisi Delennin jäämään, mutta hän haluaa tulla ehdottomasti mukaan ja kertoo järkkymättömään sävyyn, että taistelun jälkeen he viettävät kolme yötä yhdessä, kuten minbarien läheisyysriitteihin kuuluu. Sheridan on tulkitsemassa koko juttua vähän väärin ja Delenn kertoo, että rituaalissa on olennaista se, että mies nukkuu ja nainen valvoo, sillä mies näyttää todelliset kasvonsa vasta syvällä unessa. Jos nainen pitää näkemästään, suhde jatkuu. Sheridanin on kuitenkin turha olla huolissaan ja Delenn vie hänet minbarilaivaston pääristeilijän komentokeskukseen, joka on ihan samanlainen kuin Harmaan neuvoston kokoustila. Pimeys kuitenkin väistyy taktisen ruudun tieltä, joka tuo illuusion siitä, että Sheridan ja Delenn olisivat keskellä avaruutta ja kaikki alukset näyttäytyvät ympärillä reaaliaikaisesti.
Franklinille käy oikeudentunnossaan tosi huonosti, kun hän yrittää auttaa miestä, jota pari pahista pieksevät. Palkinnoksi tästä hän saa puukosta kylkeen ja pahikset jättävät hänet vuotamaan kuiviin. Pelastettu tyyppi ei halua auttaa, kun joutuisi huumediilauksesta vaikeuksiin. Franklin jää yksin kuolemaan eikä kukaan kuule hänen tukahtuneita avunhuutojaan. Paitsi Franklin itse. Babylon-univormuun sonnustautunut kaksoisolento ilmestyy ilkkumaan oikein kunnolla ja heidän välinen keskustelunsa jatkuu pian alkavan taistelun aikana. Parasta käydä se nyt läpi. Toinen Franklin kertoo, kuinka Franklin on tuhlannut koko ikänsä pakenemiseen isältään, tulevaisuudeltaan ja elämältään. Hänellä oli hyvä elämä, mutta hän tuhlasi sen liftaukseen ja kaikennäköiseen epämääräiseen paetessaan itseltään. Haavoittunut Franklin suuttuu ja haluaa yrittää uudestaan. Hän kiskoo erittäin vaivalloisesti itsensä tolpilleen hokien uudelleen yrittämistä ja raahautuu käytävien halki torille, jossa lyyhistyy viimeinkin. Vartijat vievät hänet sairastuvalle ja hän näkee heidän kasvoillaan huolestuneet ystävänsä.
White Star havaitsee sektorille ilmestyneen Varjojen tiedustelualuksen eivätkä he voi liikkua paljastumatta. Lisäksi aurinko on hiipimässä lähiplaneetan takaa ja he manaavat katkerasti, kun se paljastaa heidän sijaintinsa. He lähtevät pysäyttämään tiedustelijaa ennen kuin se hälyttää ystävänsä paikalle. Tiedustelija iskee ensin, mutta ei tee juurikaan vahinkoa. White Star vastaa tulitukseen, joka vain suututtaa tiedustelijan, joka lähtee törmäyskurssille heitä päin. Tälli lamauttaa loikkamahdollisuuden ja lisäksi horisontista (jos avaruudessa edes on sellaista) ilmestyy aivan järkyttävän massiivinen Varjojen laivasto, jolle he eivät enää mahda yksin mitään. On aika hälyttää Valon armeija paikalle.
”Go dance with the Shadows, mister!”
Minbarilaivasto, narnit ja ihan kiitettävä määrä kaikenlaisia hassuja pikkukansojen hävittäjiä – suosikkinani olikohan vree-kansan klassiset lentävät lautaset vihermälleineen – liittyy leikkiin mukaan ja ensimmäinen suurempi konflikti puhkeaa. Noin parin minuutin mittaisesta tiiviin tiukasta avaruussotakohtauksesta voisi mehustella kauemminkin, sillä jokainen shotti on tungettu täyteen joka suunnasta viuhuvia aluksia, mutta sellaisella kuvailulla täytetään lähinnä roskascifipokkarien sisältöä. Tyydyn vain toteamaan, että alkavat ne erikoistehosteet olla oikeinkin katsottavaa jälkeä ja musiikin pauhaus säesti kahnausta oikein komeasti, mitä nyt yksi sarjassa joskus toistunut vingutteluriffi vähän tahattomasti huvittaakin.
Scifi ei olisi scifiä ilman suunnitelmaa yhdeksän ulkoavaruudesta.
Valo laittaa Varjoille kampoihin ja telepaatit lamauttelevatkin niitä runsain mitoin, jotta ylivoima ei kääntyisi todelliseksi ongelmaksi, mutta kuolonuhreilta ei tietenkään vältytä, kun yksikin minbariristeilijä repeää kappaleiksi. Välillä näytetään sen alkuperäisen White Starin ahdinkoa ja kaiken keskellä kirjaimellisesti seisovia Sheridania ja Delenniä. Taistelun päätöksessä peitetään näppärästi kaikki sanottu dialogi, kun tuhkarepalemössöksi varisevien Varjoruhojen luona loput Varjot lähtevät karkuun. Taistelutaktikot syleilevät, vaikka ei se nyt ihan täysin nappiin mennytkään.
Varjot ovat perehtyneet rugbyn saloihin.
Tämä on NIIN jotain promokuvamateriaalia.
Babylon 5:lle kärrätyt ruumiit/haavoittuneet kertovat samaa koleaa totuutta eikä Franklin ole ainoa, josta pidetään huolta. Sheridan kertoo Garibaldille taistelun menneen vain hyvin, vaikka laskelmat tappioista kuulostavat suht ikäviltä, sillä heidän voitostaan huolimatta jokaista tuhottua Varjoa kohti kaksi omaa alusta tuhoutui. He jäivät henkiin ja Valon armeija osoitti sotavoimansa, vaikka luulenkin tappioiden vähän lannistavan eräitä heistä. Sheridan kuitenkin muistuttaa, että tällä kertaa he tiesivät, mihin Varjot iskivät, mutta seuraavalla kerralla ne saattavat kolkutella jo aseman ovia.
Z-HETKEEN NELJÄ PÄIVÄÄ
Garibaldia harmittaa kovasti, kun Franklin saa jo nyt tajuntansa takaisin, kun menettää krediittejä vedostaan. Franklin kertoo löytäneensä etsimänsä päähän osoitetun potkun muodossa, jonka Garibaldikin olisi voinut tarvittaessa antaa. Tohtori ei pitänyt näkemästään, mutta aikoo yrittää uudestaan. Vähän myöhemmin Franklin on pyörätuolikunnossa, antaa kallisarvoisia ohjeita entisille alaisilleen ja pyytää Sheridanilta lupaa yrittää uudestaan vanhan toimenkuvansa muodossa. Hän kertoo tarkastelleensa elämää aivan väärältä kantilta yrittäen olla aina sitä, mitä ei ole. Nyt hän on vain tyytyväinen olevansa elossa.
Sheridan käy läpi Delennille ja Ivanovalle taistelun jälkipyykkiä ja mahdollisia seurauksia ja muistaa vanhan enneunensa, jonka Kosh hänelle antoi. Hän muistaa mustakorppisen Ivanovan kysyneen, kuka oikein on. Tähän on tullut vastaus, komentaja on orastava telepaatti. Sheridan oli myös psi-kyttien univormussa ja he arvelevat tämän liittyvän jotenkin liittoon Besterin kanssa. Kyyhky-Garibaldin välimiesetsintäkin on ehkä jotenkin selitettävissä Sinclairin tapauksella ja ainoa kunnolla tulkintaa vaativa osa on enää Ivanovan toinen ilmoitus siitä, että Sheridan on käsi. Ja kyllä, jos joku on käsi, hän on tumpelo ja kaikkea, tiedän kyllä, mutten usko tämän olevan näin yksinkertaista. Delenn arvelee, että koska Sheridanilla on kaksi kättä, on niillä kaksi puolta, yhtäläinen ja vastakkainen. Tämä ehkä heijastaa sitä, kun Sheridan näki itsensä. Onpa syvällistä. Sheridan järkkää koko henkilökunnan noudattamaan entistäkin suurempaa valppautta.
Sheridan saapuu Delennin luokse viettämään kolmen yön rituaalia. Delenn katselee hyvillään levollisesti nukkuvaa kapteenia, kun taas Ivanovalla on univaikeuksia. Jotain on meneillään. Kaukana jossakin Varjoaluksesta irtautuu pienempi alus, joka lähtee yksinäiselle matkalleen avaruuden halki ja saapuu asemalle. Tulokkaalla on kaikki luvat kunnossa ja jostain syystä hänen ensimmäisen persoonan kuvakulmansa herättää muissa katseita, vaikken kyllä ymmärrä, kuinka erikoinen yksi satunnainen tulokas voi muka olla. Tulokas katsoo B5:n karttaa ja löytää tarvitsemansa. Delenn poimii lumisadepallon, joka pian lipeää hänen käsistään, kun hänen näkynsä toteutuu. Hytin ovi aukeaa ja tällä kertaa kunnolla näkyvä nainen kertoo tuntevansa Delennin. Hän on Anna Sheridan, Johnin vaimo. Arvasin! No toisaalta etunimi näkyi alkuteksteissä, mikä on tietty vähän kurjaa.
Z-HETKEEN KAKSI PÄIVÄÄ
”Hei, olen juonenkäänne enkä näytä samalta kuin siinä yhdessä kuvassa.”
Erään kauden päätös lähestyy hurjaa vauhtia, kun päivät alkavat käydä vähiin. En osannut arvata, että tällainen suurempi konflikti nähtäisiin jo nyt. Tietyssä mielessä ehkä olisi ollut jännittävämpää, jos Varjot olisivat äkkiarvaamatta iskeneet asemalle, mutta sitten mietin, kuinka kliseistä ja tyhmää sellainen olisi. Kyllä tämäkin melko varmasti vielä nähdään, mutta kaikki viittaa vähän siihen, että taitaa se Sheridan lähteä Z'ha'dumille ensin. Eri asia sitten, mitä vaimo (muuten oikeasti Boxleitnerin vaimo! Tai siis oli, erosivat elokuussa) asiaan tuumaa ja miksi hän tuli asemalle. Lienee ehkä ilmiselvää, että hän on todennäköisesti Varjojen puolella Mordenin malliin, mutta jää nähtäväksi, onko hän vain viestinviejä vai sepittääkö jonkun uskomattoman pelastumiskertomuksen. On myös oletettavaa, että juuri hän saa Sheridanin lähtemään Varjojen kotiin syystä X. Mutta en spoilaa mahdollisuuksia itseltäni tämän enempää, kun syyhyttää jo saada kausi päätökseensä. Minua on jo pitkään kiehtonut koko seuraavan jakson tapahtumat, kun käsittääkseni sitä on ylistetty ihan uskomattoman paljon.
Sotajutuista tulikin jo jauhettua eli ei siitä sen enempää. Paitsi että Ivanova ja Marcus sopivat hyvin yhteen. En tiedä, vaikka jonkin käsittämättömän yhteensattuman vuoksi brittihöntti viettelisi venakon, mutta näillä vitseillä siihen on matkaa. Minbarien sänkyhuumori toimii aina. Odotan jo seuraavaa variaatiota nukkumisvaikeuksista.
Franklinin suuren seikkailun päättymistä voisi tavallaan pitää turhana, jos sarjassa välittäisi vain isoista räjähdyksistä ja sellaisesta. On totta, että itsensä löytäminen oli lievästi kaikesta irrallinen kakkosjuoni, mutta minusta se sidottiin sotatapahtumiin ihan hienosti. Ennen kaikkea Richard Biggs veti ehkä parhaimman suorituksensa tähän asti, kun tyypin kuiviin vuotamista kävi kunnolla sääliksi ja kipu välittyi ruudun toiselle puolelle. Mukaan vielä puhtoinen ja ilkkuva optimi-Franklin puskemaan itseään ylös vaikka väkisin niin saa sitä näyttelyä mukaan oikein kunnolla. Tohtoria oli helppo kannustaa. Tässä on tietenkin mahdollisuutta myös miehen muutokselle, sillä jos hän on valmis luopumaan stimeistä, saattaa lopputulos olla mainio. Olen kyllä aina pitänyt Franklinista. Se on jo hyvä, jos sarjan vakilääkäri miellyttää.
Mutta nyt seuraamaan päivälaskurin loppua. On siinäkin kyllä toimiva tehokeino, pakko myöntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti