perjantai 20. huhtikuuta 2012

30 - A Race Through Dark Places

30

2. kausi, 8. jakso

A Race Through Dark Places tuo takaisin mainion pahiksen Psi-kyttien riveistä. Alfred Bester kuulustelee vapaalla jalalla olevaa telepaattia maanalaisen rautatien sijainnista. Mietin pitkään tämän konkreettista merkitystä, mutta Wikipedian mukaan underground railroadia käytettiin terminä mustien orjien pakoreiteistä 1800-luvun Amerikassa. B5:n kontekstissa tätä voisi pitää yleisesti turvapaikkana telepaateille. Telepaatti ei petä omiaan, mutta Bester nyhtää tiedon väkivaltaisesti mielen syövereistä ja henkihän siinä menee. Nyt Bester tietää telepaattien sijaitsevan missäs muuallakaan kuin Babylon 5:llä. Hän saapuu asemalle tapaamaan Sheridania, Ivanovaa, Garibaldia ja Taliaa, joita Psi-joukkoja pakenevat telepaatit eivät kauheasti harmita, mutta Garibaldi kuitenkin muistuttaa, että kyseiset karkulaiset rikkovat lakia. Bester ja Talia ovat kävelemässä Zocalolla, kun Bester kuulee telepaattikaikujen syyttävän häntä murhaajaksi, mutta Talia ei kuule mitään. Yhteys havaitaan myös karkupaattien (niin ankea keksitty sana, että käytän sitä tästä eteenpäin) suunnalla ja he pitävät Besteriä niin suurena riskinä, että hänet on tapettava.



”I love the Power Glove. It's so bad.”



Sheridanin garibaldihehkulamppuvitsi jättää turvallisuuspäällikön kylmäksi.

Garibaldi varmistaa Ivanovalta, ettei hän vaan ole tekemisissä karkupaattien kanssa, sillä kaiken logiikan mukaan jonkun ylemmän tahon tyypin on täytynyt pitää heitä suojassa koko tämän ajan. Bester taas ottaa yhteyttä illalla Taliaan huomisaamun aterian merkeissä ja tämä saa Talian muistelemaan Jason Ironheartin tapausta flashbackien muodossa. Hän muistaa saamansa telekineettiset kyvyt ja paiskaa kolikon seinään, mutta ihmettelee miksei Bester ole havainnut hänen voimistuneen. Karkupaatit valmistautuvat hyökkäykseen mumisemalla lastenlaulua - mitä ihmettelin hetken mutta oletin sen jonkinlaiseksi keinoksi estää ajatustenluku - ja iskevät aamulla kahvilassa, mutta Bester havaitsee heidän aikeensa ja selviää ankarasta attentaatista hengissä.

Paikalta pakenevan Talian karkupaatit sentään saavat napattua, mutta kun hän herää alakansilla, asiat alkavat näyttäytyä vähän toisessa valossa, kun hänen ympäröimät karkupaatit eivät näytä vastustelevan häntä. Garibaldille ykköskaudella Deverauxista kertonut tyyppi (jonka nyt yhdistin samaiseksi mongoloidityypiksi, josta tuli revittyä huumoria ensimmäisen Stargate-elokuvan aikana) näyttää olevan heidän johtajansa, jolle Talia yrittää kertoa, ettei Psi-joukot ole pahasta, mutta johtaja kertoo, ettei Taliakaan varmasti usko tuota. Muut karkupaatit alkavat kertoa omia tarinoitaan Psi-joukkojen pahoista teoista, joihin kuuluu mm. kahden samantasoisen naittaminen yhteen, jotta heidän vielä voimakkaampi lapsensa viedään heiltä pois. Kaunista. Johtaja kertoo Psi-joukkojen lipsuneen alkuperäisestä ideastaan yhä kauemmaksi. Talian on vaikea uskoa tätä joten johtaja ottaa esimerkiksi Ironheartin, jonka itsekin tunsi, kun oli myös joukkojen sorkittavana. Hän kertoo Talian olevan erityinen ja ainoa, joka voi auttaa heitä.

Franklin kertoo Sheridanille kuulleensa karkupaatteja piilottelevilta Talian olevan kunnossa. He haluavat tavata hänet ilman ketään muita. Sheridan vähän ihmettelee asiaa, mutta suostuu tapaamiseen. Kun hän saapuu sovitulle paikalle, johon Franklinkin saapuu, hän tajuaa jonkin olevan pielessä, kun paikalle ilmestyy karkupaattisakki - ja Talia. Franklin kertoo kuulleensa jo Maassa juttua telepaattien todella huonosta kohtelusta aina geenimanipuloinnista keskitysleirimäisiin laitoksiin. Karkupaattien jeesaaminen lähti pikkuhiljaa liikkeelle lääkärien aloitteesta ja Franklin oli tietenkin menossa mukana. Hänen alakansiklinikkansakin oli itse asiassa peite tälle touhulle. Sheridan on tavallaan Franklinin kannalla, mutta ei voi kuitenkaan täysin hyväksyä laitonta touhua. Jos hän pidättäisi Franklinin, koko Earthforce joutuisi huonoon valoon, mutta ei touhun katsominen läpi sormienkaan olisi hyvä esimerkki. Talia kuitenkin kertoo kolmannesta vaihtoehdosta.



Sheridanin lääkärihehkulamppuvitsi ei naurattanut.

Bester saapuu hetken päästä paikalle ja iskee oikeaan kultasuoneen, kun karkupaatit tukkivat koko käytävän. Hän lupaa heidän olevan turvassa kunhan seuraavat häntä. Talia ilmaantuu karkupaattien joukkoon ilkkumaan Besterille ilman merkitseviä hanskoja ja koko joukko yhdistää mielensä miestä vastaan. Bester kuitenkin panee kampoihin ja 'paattijohtaja tajuaa Talian pettäneen heidät. Bester ja Talia lahtaavat koko lauman. Bester oli tosin toivonut väkivallatonta ratkaisua, mutta teurastus toimi ihan hyvänä esimerkkinä muille. Talia kyllä tietää, kenelle on uskollinen.

Kun Bester on häipynyt paikalta, Sheridan ja Franklin saapuvat sinne todistamaan, kuinka kaikki karkupaatit ovatkin vielä elossa. Sheridan näki vain Besterin saapuvan paikalle ja häipyvän tyytyväinen hymy lipevillä kasvoillaan. Talia selittää hänen ja karkupaattien muodostaneen Besteriä huiputtaneen harhakuvan ja kertoo, ettei Besterin livahtamista kannata estellä, kun se voisi johtaa vain salaisuuden paljastumiseen. Franklin kertoo, ettei tämän tapahtuman vuoksi karkupaattien suojelua kannata enää jatkaa asemalla, mutta toiminta varmasti jatkuu muualla. Sheridan päästää karkupaatit lähtemään, mutta varoittaa vielä Franklinia, että jos jotain tällaista salataan häneltä vielä toistamiseen, Franklin saa vastata seurauksista. Johtaja lipuu vielä mystisesti pimeydestä Talian luokse kertomaan, ettei Psi-joukkoihin ole enää tästä eteenpäin mitään asiaa. Hän tietää nyt liikaa ja on Ironheartin voimien avulla tulevaisuus. Talia saattaa vielä Besterin alukselle ja Bester kertoo pettyneensä Sheridaniin, kun oli kuullut kapteenin tukevan enemmän joukkoja. Heidän katseensa kohtaavat vielä kerran merkitsevästi, mutta Talia pitää kriittiset tietonsa salassa.

Kakkosjuonessa miehet antavat aina periksi, mutta Sheridan ei hitto vieköön anna koskaan periksi. Uudet budjettileikkaukset tarkoittavat sitä, että nyt sekä hänen että Ivanovan pitäisi joko vaihtaa omia tilojaan pienempiin tai alkaa maksaa vuokraa. Uppiniskainen Sheridan ei himputti soikoon ala nöyristellä ja vetää Ivanovankin mukaan kapinoimaan Earthforcen uutta päätöstä vastaan, sillä he kaksi ovat ansainneet ilmaiset kämppänsä pitämällä asemasta huolta. Sheridan saa hetkeksi muuta ajateltavaa, kun Delenn käy pyytämässä häntä syömään ja keskustelemaan arkipäiväisistä asioista, sillä tämä ihmisminbari aikoo hyödyntää jokaisen tilaisuuden oppia ihmisten tavoille. Kapu on hämmentynyt mutta suostuu kernaasti. Illalla viehkeään iltapukuun sonnustautunut Delenn kääntää suunnilleen kaikkien päät ravintolassa – myös Sheridanin. Syötyään he jatkavat moneen suuntaan polveilevaa keskustelua aina pitkälle iltahämärään – jos sellaista edes avaruudessa on.



Sheridan kertomassa Delennille minbarihehkulamppuvitsiä.

Sheridan on menossa maate, mutta tunnistuskortti ei oikein tykkää hänen huoneensa ovesta. Ivanova tupsahtaa paikalle kertomaan, että Earthforce on sammuttanut heidän korttinsa eikä hän päässyt edes väkivalloin huoneeseensa. Sheridan ei anna hänen jatkaa matkaansa huonetta vuokraamaan, kun pitää liki lapsellisen määrätietoisesti kiinni periaatteestaan. He päätyvät yöpymään kovin epämukavasti Sheridanin toimistossa, jossa Ivanova saa kärsiä parista niin huonosta kapun murjaisusta, että oli täysin pakko revetä kunnolla mukana. Ne on tietenkin syytä kääntää tähän vapaasti. Tai no oikeastaan toinen, kun toista on vähän mahdoton kääntää.

Kuinka monta minbaria tarvitaan kääntämään hehkulamppu?
-Nolla, koska he luovuttavat eivätkä kerro syytä siihen. HOHHOH!

-Knock knock.
-Who's there?
-Kosh.
-Kosh who?
-Gesundheit!
HOHHOH!

Sheridan on hieno mies. Lisäksi hän ratkaisee vuokraongelman nipistämällä murto-osan aseman puolustusbudjetista niiden maksuun. Kun Ivanova on asettumassa jostain pyjamakatalogista revitty hepene yllään nukkumaan omassa kämpässään, Talia haluaa tavata vielä hänet, sillä Ivanova oli koko ajan oikeassa Psi-joukoista. Neitien välinen ystävyys syvenee entisestään ja Talia hylkää varakomentajan mieliksi merkkinsä ainakin siksi aikaa. Luultavasti tämä symboloi hänen periaatteellistaan eroa mokomasta herrakansaisesta roskajoukosta.

Venyipäs tämä teksti kivasti, vaikkei ollut ihan tarkoitus näin syväluotaavasti synopsoida. Eipä tuo haittaa, kivasta jaksosta on kiva kirjoittaa. Besterin paluu oli kiva juttu, sillä vasta nyt tajusin kuinka huikeaa työtä hänen näyttelijänsä tekee. Ehdottoman nilkki tyyppi, joka sopii just mainiosti pahistelepaatiksi. Pidin myös johtajatelepaatista. Stargate-leffassa lähinnä retardin näköinen höntti nauratti, kun hänet oli kirjoitettu niin urpoksi ja hänen kuolemansa aiheutti avoimen repeämisen, mutta B5:ssä hän oli oikein asiallinen heppu. Jakso valotti myös Psi-joukkojen kovin ikävää taustaa ja tästä voisi vetää ties mitä allegorioita juutalaisvainoihin ja orjuuteen. Perskoloja yhtä kaikki. Ennen kaikkea Talian puolenvaihto tuntui nyt varmistuvan. Saa sitten nähdä, joutuuko hän tästä myöhemmin vaikeuksiin, jos Bester iskee joskus jälleen. Sheridanin ja Ivanovan asunto-ongelma oli sinänsä tarpeeton lisä, mutta Sheridanin ärhäkkää vastarintaa oli hupaisa seurata. Tällä hetkellä minulla ei ole enää mitään häntä vastaan, sillä kemiat tuntuvat toimivan muiden kanssa ja hän tuntuu vahvistavan myös Ivanovan roolia. Sivujuoneen kietoutunut illallinen Delennin kanssa oli myös mainio ja en kyllä lainkaan yllättyisi, jos he joskus päätyisivät jollakin verukkeella yhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti