3. kausi, 13. jakso
A Late Delivery from Avalonissa pari pakettia saapuu asemalle. Toinen on itse asiassa Asimov, joka tuo ensimmäisen lastin porukkaa Maan suunnalta sitten B5:n allianssista irtautumisen. Onhan aseman saatava rahaa edes tästä toiminnasta, kun minbarihävittäjätkään tuskin puolustavat asemaa loputtomiin. Kauppa käy siis vähän hitaasti, mutta ainakin eräillä yrityksillä on hauskaa. Hoopo postimies kiusaa kunnolla Garibaldia järkyttävällä sadan krediitin luovutusmaksulla ja piruilee lisää kuultuaan paketin sisältävän jotain italosafkaa. Garibaldi ei anna periksi eikä jätä asiaa tähän. Hän murtautuu vähän myöhemmin postiin pakettinsa perässä (hänen kaverinsa kauhistelee, että postivarkaus on kamalampaa kuin viimeisin suurtaistelu), mutta piruileva postimies nappaa hänet verekseltään ja pyytää lisämaksua rikotusta lukosta. Lopulta Garibaldi pääsee voiton puolelle maksettuaan nöyrästi laskunsa, mutta kertoo postin vuokran olevan myöhässä. 101 krediitin nimellisellä maksulla postimies pääsee pälkähästä ja Garibaldi saa rakkaan pakettinsa. Ei ole helppoa postitouhu tulevaisuudessa.
”Tästä puuttuu tonni.”
Marcus on hyvistellyt kunnolla ja tuonut sairasta sakkia alakansilta Franklinin hoidettavaksi. Franklin saa kuulla häneltä sissien kantaman rintakorun salaisuuden, joka symboloi ihmisten ja minbarien sielujen yhteyttä. Tohtori oppii myös sissien oppimista terrorin aspekteista. Eräs Asimovin kyytiläisistä (JMS:n alkuperäis-Sheridan Michael York, jonka yhdistän ikuisesti Austin Powersien Basil Expositionin rooliin) on näkemässä ahdistavia mustavalkopainajaisia loputtomasta käytävästä täynnä itsestään avautuvia ovia, mutta on tarrautumassa lähistöllä hehkuvaan miekkaan pelastuakseen. Asemalle astuttuaan hän ahdistuu vartijoiden kyselyistä ja ottaa esille komean miekkansa, jolla alkaa puolustaa itseään. Arthur, Uther Pendragonin penska ja Brittien kuningas, ei niin vain antaudu, onhan hän niin komean keskiaikaisesti pukeutunutkin. Marcus saapuu rauhoittelemaan tilannetta ja alistuu ehtana brittinä muinaistarukuninkaansa palvelukseen. Arthur viedään sairastuvalle, jotta miehestä saadaan edes jotain selville. Mikään tunniste ei kuitenkaan yhdistä häntä tähän maailmaan.
"Running away, eh? You yellow bastards! Come back here and take what's coming to ya! I'll bite your legs off!"
Herra Sebastianin eli Jack the Ripperin tapauksen jälkeen asemalla ei olla enää yhtään varmoja, olisiko tämä Arthur oikeasti sama mies Britannian tarustoista. Tyypin viimeinen muistikuva on kaatumisesta Camlanin taistelusta ja jonkinlaisesta noususta Avaloniin parannettavaksi sotahaavoistaan. Ehkä vorlonit keräilevät legendoja? Vaikka tämä teoria onkin kiehtova, miehen epäillään kärsivän paremminkin jostain kunnon traumasta, jossa hän luulee olevansa kuningas Arthur. Muutenkin historian Arthurin totuuspohja on paljon häilyvämpi kuin oikeasti dokumentoidun Viiltäjä-Jackin. Arthurin identiteettiä ei ehditä miettiä enempää, kun mies on jo häipynyt sairastuvalta alakansille puolustamaan sorrettuja. Tykkäsin täysillä oikein herttaisesta kohtauksesta, jossa Arthur vannoo ritarillisesti eräälle itkeskelevälle muorille pelastavansa tämän nyysityt kamat. Arthurin polku johtaa paikallisen rosmolauman keskelle, joka saa tuta vanhat kunnon perusarvot. Paikalla sattumalla ollut G'Kar katselee ällistyneenä ritarillista kauneutta ja loikkaa kerroksen alas avittamaan alakynnessä olevaa yön ritaria.
Arthur ja G'Kar astelevat paikalliseen tavernaan juomaan mallaslimua urhokkaan voittonsa kunniaksi ja innokas G'Kar on suorastaan häkeltynyt Arthurin läsnäolosta ja tarinoista Pyöreästä pöydästä. Vihdoinkin asemalla on joku G'Karin hengenheimolainen, joka ymmärtää, miten pahuutta pitääkin torjua! G'Kar kruunataan juhlallisesti Sir G'Kariksi, punaritariksi. Arthur kertoo Camlanin taistelusta, jossa hänen muut ritarinsa teurastettiin, mutta ihmettelee päässä pyöriviä visioita minbarihävittäjistä tuhoamassa Starfuryja. Sir G'Kar sammuu juhlavasti lattialle.
Knights of the Drunk Table (they're quite impeccable)
Marcus saa vakuuteltua Arthurin palaamaan sairastuvalle, mutta siellä odottaakin paljastus, kun Franklin on tonkinut Arthurin todellisen henkilöllisyyden. Arthur ei tunnista peilikuvaansa David McIntyrea, miestä, joka ampui EAS Prometheuksella ihmisminbarisodan Mainilan laukaukset siinä kamalassa, typerässä väärinkäsityksessä. Lopulta totuus paljastuu ja mustavalkokäytävällä musta ritari iskee hänet alas hänen yrittäessään palauttaa Excaliburia Järvenneidolle. Arthur tilttaa katatoniseen shokkiin. Franklin syyttää koko jutusta itseään, mutta Marcus tajuaa vihdoinkin, mikä Arthurin toi asemalle. Hän yrittää palauttaa Excaliburin Järvenneidolle eli yrittää alitajuisesti pyytää anteeksi aiheuttamaansa sotaa. Delenn tulee ottamaan miekan vastaan ja McIntyre pääsee eroon synneistään ja kuvitelmistaan. Seuraava suunta hänen elämälleen on Narn, sillä hänestä tulee G'Karin mukaan loistava vastarintajohtaja.
Miehen lähtiessä asemalta Marcus vitsailee Franklinille B5:n miehistön paikat Pyöreässä pöydässä. Sheridan olisi tietenkin Arthur, Kosh puolestaan Merlin – kulmakarvat nousivat, kun vorlon vilahti lopussa taustalla pikaisesti – Franklin olisi oiva Percival, hän itse taas Galahad, Ivanova Gawain ja Mordren puolestaan täysin itsestäänselvä valinta. Ainoa mysteeri on Morgan le Fay, mutta lieköhän se mysteeri sittenkään, kun hän on tarujen mukaan Arthurin sisarpuoli. Eli Sheridanin sisko? What?! Tai sitten Marcus vain vitsaili.
Näiden parin juonen lisäksi Sheridan ja Ivanova pitivät kokouksen pikkukansojen suurlähettiläiden kesken ja sopivat aseman puolustuksesta, joka avittaa myös kauppasuhteita ja paikkaa minbarien tuomaa tyhjiötä.
Hyvin erikoinen jakso tällä kertaa ja vaikka selkeä filleri olikin, muinaislegendaksi itsensä luulevan miekkosen uskomattomat seikkailut asemalla olivat ilahduttavan suoraselkäistä toimintaa. Ehdin jo vähän pelätä, toistettaisiinko McIntyren tapauksessa veli-Edwardin muistintyhjennystaustaa, mutta hirmuteon tuoma paha karma oli ihan tarpeeksi uskottava syy nöyrtymiselle. Kuningas Arthurin tarina sopi tarpeeksi hyvin B5:n ympäristöön, vaikka varmasti saakin kaikenmaailman höpösalaliittoteorianörtit vaahtoamaan Marcuksen lopun mietiskelyn vuoksi. Yhteyksiä on tietty ihan hauska vetää puoleen ja toiseen joka asiasta, mutten usko sellaisen hirveästi kunnioittavan sarjan tekijöitä. Olisi stoorin voinut ehkä toteuttaa vähän paremminkin, mutta York veti silti loistavasti rooliaan. Sama myös G'Karin tapauksessa, tyypin hengenheimolaisuus oli täysin uskottavaa ja ennen kaikkea viihdyttävää. Yhtä uskottavaa kuin jurriset silmien muljautukset baarissa. Garibaldin postiselkkaus oli lähinnä hassu vitsi, mutta tuki Sheridanin solmiman kauppasopimuksen ohella sitä tosiseikkaa, että asemalla on lieviä vaikeuksia toimia täysillä ilman Maan tukea. Minusta vähän tuntuu, että tämä jakso joko iskee täysillä tai sitten ei yhtään. Kauniita hetkiä tässä kyllä oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti