lauantai 21. huhtikuuta 2012

73 - Epiphanies


73

4. kausi, 7. jakso

Epiphanies on juhlinnan aikaa. Starfury-muodostelmia liitää Babylon 5:n läheltä jättäen värikkäitä vanoja ilotulitteiden räjähdellessä ympärillä, kun taas koko Zocalo tanssii riehaantuneena. Hyväntuulisella Franklinillakin käy flaksi. Kuten kapteeninkin loki sen ilmaisee, Varjosota on voitettu. Sheridan seisoskelee parvella seuraillen aseman asukkien villiä biletystä nautiskellen hetkestä, joita ei heille ole hetkeen suotu. Delennkin saapuu paikalle miehensä vierelle. Kaikki näyttäisi olevan vähän liiankin hyvin ja juuri näin onkin asia, kun käväistään Maassa, johon edes Varj-... Reaperien ei tarvitse hyökätä, kun siellä on jo Bester. Eräs hämmentävän käheä-ääninen Psi-virkailija välittää hänelle sellaista viestiä presidentti Clarkin suunnalta, että Babylon 5 olisi eristettävä lopullisesti. Tällä kertaa tosin yritetään vähän muuta kuin aseellista iskua, kun siitä ei hirveästi tykätty.

Centauri Primen omaa varjoaankin pelkäävä ministeri saapuu kertomaan, että London B5:lle kuljettava alus on nyt saapunut. Londo haluaakin jo lähteä takaisin suurlähettilään hommiin, kun palatsissa kuitenkin isketään puukkoa kylkeen. Uuden keisarin valinta on viivästynyt, kun centaurilliset sukujuuret ovat nyt menneet pahemmanlaatuisesti solmuun. Londo kuitenkin kertoo, että ministeristä on valittu tilapäinen sijaishallitsija. Ministeri ei oikein meinaa aluksi käsittää tätä, mutta Londo esittelee hänelle lauman palvelijoita. Ensi töikseen ministeri aikoo vaihdattaa verhojen sävyt - joten kaikesta päätellen tällainen harmiton hermoraunio on aivan loistava valinta johdattamaan centaurit kohti rauhanomaisempaa tulevaisuutta!



...tai orastavaa hulluutta.

G'Karkin on palannut asemalle ja on Franklinin tutkittavana. Tohtori saa kuulla hieman turhautunutta marinaa olemattoman silmän kutinasta, mutta G'Kar ilahtuu, kun Franklin ehdottaa ihmiskeinosilmän mahdollisuutta, jos G'Karin silmäkuopan hermot ovat tarpeeksi kunnossa ja sopeutuvat ihmiskalibraatioon. Franklin kuitenkin ihmettelee, miksei G'Kar jäänyt Narniin johtamaan kansaansa, mutta hän on kuulemma saanut vallasta tarpeekseen.

Garibaldin eeppiset parranajosessiot, hymiöiden peilin höyryyn piirtelyt ja epämääräiset kidnappausmuistelmat keskeytyvät hänelle osoitettuun viestiin. Hän katsoo ilmeenkään värähtämättä epileptisesti väriä vaihtelevan häröaaltotallenteen, jonka poistaa ja käy pudottamassa pommin kokousta aloitteleville Sheridanille, Ivanovalle ja Franklinille – se on loppu nyt. Hän ei aio enää työskennellä turvallisuuspäällikkönä, kun yhteyttä Maahan ei edelleenkään ole eikä häntä näin ollen sido tähän duuniin mikään. Garibaldi nostaa ihan fiksuja pointteja järkeillessään syitä eroamiseensa aina aseman lainsuojattomuudesta oman tien etsimiseen, sillä hän on aina halunnut perustaa oman yrityksensä ja mikäs olisi humanitaarisempaa kuin auttaa porukkaa etsimään sodassa kadonneita asioita. Totuus kuitenkin on, että mysteeritallenne koko eroidean aiheutti, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, kun Garibaldi uhittelee lopettaa hommansa. Tällä kertaa hän vaikuttaisi olevan erityisen tosissaan vedotessaan suureen kysymykseen: minkä puolesta he oikein taistelivat Varjosodassa?

Zack on päässyt urallaan pitkälle, kun hän opettaa tulevia vartijaihmisiä ja -narneja oikeaoppiseen protokollaan tulliterminaalissa. Hersyvällä tuulella oleva Londo saapuu juuri hänen käsittelyynsä höpisemään kaikenlaista, mitä Zack ei oikein tajua. Poikkeavat tulijat eivät pääty tähän, kun heti suurlähettilään jälkeen paikalle astelee ivaa tihkuva Bester ja sananvaihdon koleus on molemminpuolista. Besterillä on tärkeää asiaa komentajalle, kuten aina. Hänen häivyttyään Zack jättää erään vartijan pitämään paikkaa ja vitsailee, että seuraavaksi tulliin varmasti tulee Jeesuksen toinen tuleminen. Kolme Elvis-imitoijaa Elvis-melodian tahdissa ajavat saman asian ja voin kuvitella Straczynskin hihitelleen läpälle puoli tuntia. Olihan siinä vähän pakko itsekin hymyillä miettiessäni mitä syvintä kysymystä: oi miksi?



[insert ”Elvis ei kuollut, avaruusoliot veivät hänet pois” -vitsi]

Kamojaan pakkailevalle Garibaldille saapuu vieras kovin jäyhän G'Karin muodossa ja Garibaldi ehtiikin jo vähän pelästyä mahdollista turpasaunaa, kun alkaa pahoitella narnin kärsimää kidutusta, jota ei olisi koskaan tullut, jos Garibaldi ei olisi lähtenyt hänen peräänsä. G'Karin jäyhä saapuminen on vain pelleilyä, kun hän kahmaisee ex-turvapäällikön lämpimään ja luita rutistavaan syleilyynsä ilmeisen onnellisena jälleennäkemisestä. G'Kar kertoo säteillen, kuinka narnit vapautuivat Garibaldin ansiosta. Viis yhdestä silmästä ja väliaikaisesta kivusta. G'Kar häipyy ja Garibaldi jää miettimään, että on siinä ihme epeli.



Välillä B5:ssä on kyse miesten läheisestä ystävyydestä.

Sheridan antaa Garibaldin pestin Zackille ja pyytää häntä hakemaan Lytan paikalle Besterin visiittiä varten. Miestä odotellessa he näkevät ISN:n uutislähetyksen, joka ilmoittaa Maan ja Babylon 5:n välisen liikennöinnin tyssänneen tyystin, kun Rauhan ministeriö on valehdellut jotain aseman terroristiaikeista. Zack käy Lytan luona ja yllättyy tämän roinasta, kun nainen on päässyt viimeinkin shoppailemaan vorlon-ikeen päätyttyä. Lytaa tarvitaan Besterin pitämiseksi aisoissa ja hän on vähän yllättynyt, kun oli tyypin kanssa tekemisissä työharjoitellessaan Psi-kyttien riveissä. Lytaa kuitenkin vähän ärsyttää, kun hän ottaa esille sen epäkohdan, että aina häntä tarvitaan jossakin eikä kukaan tule vain moikkaamaan häntä. Zack arvelee hänen vorlonvaiheensa vähän pelottaneen sakkia. Lyta on kiitollinen Zackin totuudesta ja Zack saa nohevana äijänä tilaisuuden tulla auttamaan myöhemmin häntä roinan kanssa ehkäpä vielä pizzan merkeissä. En näkisi lainkaan epätodennäköisenä, etteivätkö nämä kaksi päätyisi vielä yhteen. Mistäs sen tietää!

Bester-tapaaminen on alkanut ja herra itse nurisee, että Lytan kaltainen täplä pitäisi pidättää, mutta Sheridan itse vitsailee, että Bester tulisi polttaa, mutta kaikki kivat toiveet eivät aina toteudu. Lyta on kuitenkin kapteenin suojeluksessa, että turha luulo. Bester antaa periksi ja siirtyy kertomaan presidentti Clarkin B5-kiusanteon ensimmäisestä propagandavaiheesta, joka lienee jo yleisessä tiedossa. Hän on aikeissa paljastaa toisenkin vaiheen, mutta sillä on hintansa: matka Z'ha'dumiin. Bester kun on vieläkin vieraan teknologian perässä, joka saattaisi parantaa Carolynin. Franklin kertoo, että pelastettujen telepaattien tutkimukset eivät ole juuri edistyneet. Kaikki nurisevat jo pelkän lähtöajatuksen olevan sulaa hulluutta ja Bester käyttää tilaisuuden hyväkseen skannailemalla porukkaa, mutta Lyta estää yritykset. Sheridan kertoo, että vaikka he eivät ole päässeet yksimielisyyteen, he lähtevät silti.

Vastineeksi tästä Bester paljastaa, että sektori 49:llä, viimeisellä Maa-B5 -pysähdyksellä, partioi Starfury-laivue varmistamassa, ettei kukaan pääse läpi. Näillä näkymin presidentti on iskemässä kyseisen laivueen kimppuun Black Omega -luokan Starfuryilla, jotta isku voidaan lavastaa B5:n syyksi, jotta armeijan ja kansan tuki siirtyy aseman ulottumattomiin. Ivanovan luotsaama Alfa-laivue käy pelastamassa 'furyt kuljetusaluksien kyljissä lymyileviltä Omegoilta ja levittävät sanaa, ettei asema ole aivan niin epälojaali kuin luullaan.

Sheridanin, Delennin, Lennierin, Lytan ja Besterin luotsaama White Star puolestaan ottaa suunnan kohti Z'ha'dumia. Matkalla Sheridan ja Delenn söpöilevät toisilleen, kun Delenn kertoo Sheridanin olevan juuri sellaista tyyppiä, joka kaipaa jatkuvasti ongelmia selvitettäväksi. Sitten he jo hotkivatkin toistensa lärvejä. Lytan ja Besterin pieni kohtaaminen ei ole niinkään söpö, Bester on vain aidosti utelias Lytan kasvaneista telepaattisista kyvyistä. Bester muistuttaa, että telepaattius velvoittaa liittymään Psi-joukkoihin ja jos hän ei tottele, Besterillä on kyllä takataskussa paljastettavia asioita Lytasta.

 Asemalla Garibaldi ja Zack keskustelevat Garibaldin lähdöstä, jota Zack ei oikein ota uskoakseen. Garibaldi avautuu, että tuskin tekee lähdössään virhettä, kun hän oli oikeassa Zackin kohdalla, jota pitää parhaimpana vartijanaan koskaan. Zackia pidettiin aluksi ongelmatapauksena, mutta Garibaldi kyllä uskoi hänen kykyihinsä.

Londolla sen sijaan ei ole paljoa keskusteltavaa Zocalolla G'Karin kanssa, kun he tapaavat sattumalta jälleen. Centauri ei uskalla puhua mitään, kun narni selostaa, ettei Londoa enää ole hänen maailmassaan. Hän toivoo, etteivät he tapaa enää koskaan. Kyllä he varmaan tapaavat.

White Star saapuu Z'ha'dumin lähistölle. Besteristä paikka näyttää Helvetiltä eikä ole kauhean vakuuttunut. He eivät ehdi oikein liikkua mihinkään, kun noteeraavat liikettä paikallisella hyppyportilla. Ulos järjestelmästä loikkaa valtava lauma tuntemattomia aluksia, joita Delenn arvelee pimeyden kätyreiksi, sillä on hyvin oletettavaa, että Z'ha'dumissa asusteli myös Varjojen palvelijoita. Hän vähän pelkää, mitä kostosuunnitelmia niillä mahtaa olla. Nyt planeetalla ei asustele enää ketään ja Sheridan kumoaa Besterin laskeutumistoiveet käskyllä perääntyä. He vetäytyvät kauemmaksi, kun Z'ha'dum sanoo poks ja vie salaisuutensa mennessään. Besteriä suututtaa, mutta Lyta tuntuu olevan hyvillään.



Z'ha'boom

Zack suo Besterille viisi minuuttia kryojäädytetyn Carolynin kanssa. Bester selittää luultavimmin mitään kuulemattomalle naiselle hyvin vakuuttavassa parin minuutin yhtäjaksoisessa monologissaan, että ainakin hän yritti. Hän kertoo kuolemaansa lähettämistään piloteista, jotka muodostivat hänen lempilapsensa, Black Omegan. Kaikki Carolynin puolesta. Hän tekisi sen kernaasti uudestaan. Hänellä on kuitenkin ässä hihassaan, joka tulee luultavasti olemaan hitonmoinen läpsäisy B5:n johtokunnan sormille. Rivien välistä arvelin hänen viittaavan selkeästi Garibaldiin.



Bester, kryofiili

Sheridan käy Lytan luona vähän spekuloimassa asioita, puhtaasti hypoteettisesti siis. Kapteeni kyllä muistaa tyttökolmikon tripin Z'ha'dumin lähistölle ja arvelee, että Varjot todennäköisesti jättivät varotoimia telepaattien varalle ja uskoo, että planeetan asukit tajusivat paeta paikalta huomatessaan voimakkaan telepaatin saapuvan hyperavaruudesta. Sheridan koittaa peitellä teoriaosuutensa aikana suuttumustaan ja antaa Lytan spekuloida, että kenties joku halusi Besterin kärsivän kunnolla. Kenties Varjojen teknologia ei saisi jäädä kenenkään ulottuville. Kenties vorlonien järkkymätön tahto vetelee vielä taustalla naruja. Sheridan kuitenkin ärähtää, että vastaisuudessa näin tärkeitä päätöksiä ei tehdä hänen tietämättään ja on ilmeisen tosissaan kertoessaan, että antaisi silloin Psi-joukkojen vapaasti tutkia Lytan. Kapteeni häipyy ja Lytan ovikello pärähtää melkein heti uudestaan. Lyta vähän murtuneena, kuka siellä mahtaa olla, mutta Zack sieltä rymyää sisään pizzan kanssa.

Ivanova kertoo Sheridanille Clarkin pitäneen sektori 49:n tapausta valitettavana kämminä. Sheridania tosin huolettaa enemmän Z'ha'dumin pakolaiset, sillä jotain on taatusti tekeillä. Ja kuinka ollakaan, Centauri Primen sijaishallitsija herää painajaiseensa, josta on tulossa totta, kun hän huomaa olkapäällään könyävän yksisilmäisen möykyn, joka tunnetaan paremmin tulevaisuudesta London olkapäältä. Tulevaisuus näyttää pahasti toteutuvan pian.

Kokonaisen juonikaaren päättymisen jälkeen ei ole syytäkään odotella ihmeitä, mutta tästä loogisesta suvantovaiheesta huolimatta uuden ajan alku piti tehokkaasti otteessaan, kun uudet kiinnostavat asiat saivat alkunsa. Ehkäpä tärkeimpänä näistä nousee esille herra Garibaldi, josta näyttää tulevan Psi-joukkojen ja etenkin Besterin pelinappula, kun päänsärkyä aiheuttanut viesti vei hänet pauloihinsa. Muuten kyllä Garibaldi oli oma itsensä ja hänen kohtauksensa olivat erinomaisia etenkin vallan herttaisen G'Karin kanssa, mutta lähtöpakkomielle vaikuttaa lievästi sanottuna pelottavalta. Besterin erinomaisuutta jo vähän sivusinkin, mutta ei voi erikseen ylistää tyypin suoritusta, kun kahden minuutin monologiin sisältyi suunnilleen kaikki tyypin nyanssit hellästä naisensa välittämisestä kylmän laskelmoivaan paskiaiseen. Mahtikohtauksen päihitti vain kauniin yksinkertainen, mutta todella kylmäävä erään centaurin ja narnin kohtaaminen, jossa jo taustamusiikki pudotti celsiuksia.

Lytakin on löytänyt paikkansa (kuten myös Zack, tyyppi oli tällä kertaa erityisen liekeissä) ja ehti jo suututtaa kauniisti Sheridaninkin sooloilullaan. Onhan kaikkien vaarantaminen räjähtävällä planeetalla hiukan edesvastuutonta ettei sillä. En kuitenkaan usko, että planeetalle olisi jäänyt mitään kovin tärkeää, kun sen asukitkin pakenivat. Tarpeeksi tärkeää kuitenkin, että murikasta hankkiuduttiin eroon. Nämä pimeyden kätyrit vaikuttavat kyllä ihan varteenotettavalta pahissakilta, jos niille saadaan jotain persoonaakin. Ainakin ne luultavasti missaavat Varjojen pointin ja tulevat olemaan piikki kaikkien lihassa tai ainakin olkapäässä, kuten sijaishallitsija-paralle kävi. Alkaakohan tästä sitten Centauri Primen kontrollointi pimeyden kätyrien tahtiin ja London vääjäämätön paluu keisarin hommiin jotain kautta...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti