42
2. kausi, 20. jakso
The Long, Twilight Strugglessa asiat lähtevät todellakin käyntiin. Londo
on matkannut Centauri Primeen keskustelemaan lordi Refan kanssa
sodasta, joka on päättymäisillään aivan näillä hetkillä, kiitos London
valtaisan kontribuution. Babylon 5:llä Delennin meditointihetki
keskeytyy, kun hän saa viestin rakkaalta ystävältään. Ivanova on
kertomassa Epsilon 3:lta kumpuavasta energiapiikistä suihkussa olevalle
Sheridanille, mutta kapteeni saa saman viestin kuin Delennkin. Draal,
Suuren Koneen uusi kontrolloija, ilmestyy heille hologrammina. Sheridan
kyllä on kuullut Draalista, muttei ole tietenkään nähnyt sitä. Ei hän
tutulta näytäkään, kun näyttelijäkin vaikuttaisi olevan eri, mutta
minbari on nuorentunut sellaiset 30 vuotta ja on muutenkin täysin terve.
Draal kutsuu Sheridanin ja Delennin pikku visiitille.
G'Karin sotasetä G'Sten on tullut tapaamaan veljenpoikaansa
keskustellakseen sodasta, joka on leviämässä täysin käsistä. Narnien
hallinto Kha'Ri koittaa vielä uskotella, että muka pärjäisivät
centaureille ja G'Sten kertoo, että vielä olisi yksi mahdollisuus –
hyökkäys Gorash 7:lle, joka on centaurille tärkeä kohde tavaran
kannalta. Tähän kuitenkin tarvitaan koko narnien laivasto ja G'Kar
huomauttaa, että Narn jäisi ilman avaruuspuolustusta. G'Sten kuitenkin
on sitä mieltä, että ikkuna hyökkäykseen kotiplaneettalle jäisi hyvin
pieneksi. G'Kar haluaisi tulla mukaan Gorashille, mutta hänen on
tärkeämpi olla asemalle. G'Karin isä olisi hänestä ylpeä.
Valitettavasti Refa kertoo Londolle, että narnien isku Gorash seiskalle
on erittäin todennäköistä ja Londo kysyykin, odottavatko Refan laivueet
siellä teurastusta, mutta Refa naurahtaa, että Londonhan valttikortit
siellä tulevat lymyilemään. Centaurit sen sijaan iskevät suoraan
Narniin. Londo on tiedosta melkoisen huolissaan, kun Refa etenee tässä
vähän turhan nopeasti – ja moraalin tuolla puolen. Refa aikoo käyttää
planeetan pommituksessa massakiihdyttäjiä, jotka ovat kansainvälisesti
ihan helvetin kiellettyä kamaa. Refa ei kuuntele vastaväitteitä, sillä
iskua ollaan jo valmisteltu, kun Londo kuitenkin suostuisi muutenkin.
Laivasto odottelee jo hyperavaruudessa käskyjä. Londo antaa periksi,
mutta vannoo tämän kerran jäävän hänen osaltaan viimeiseksi ja Refa
vahvistaa, että seuraavaa kertaa ei edes tule, kun narnit muussataan
eikä heille anneta edes pienintäkään vihiä vapaudesta. He nousevat
ensimmäisen sotalaivan kyytiin aivan eturivin paikkoihin katselemaan
galaksin voimasuhteiden notkahdusta.
Garibaldilla on epäilyksensä Draalin viestistä, mutta Ivanova vahvistaa
sen tulleen planeetalta. Turvallisuuspäällikkö haluaisi turvajoukon
Sheridanin ja Delennin mukaan, mutta Draal pyysi vain heidät kaksi
paikalle. He laskeutuvat planeetalle ja ihastelevat sen hämmentävän
syviä teknorailoja. Sheridan puolestaan hämmentyy Delennin ihastuttavan
ronskista kielenkäytöstä. Delenn vain virnuilee haluavansa oppia enemmän
ihmisten tavoille. Draalin kammiossa seinään pultattu ukko ei reagoi
mitenkään vaan hänen projektionsa ilmestyy heille. Minbari kehuu
juhlalliseen sävyyn Sheridanin työtä asemalla ja kertoo avanneensa
paljon galaksin saloja. Hän tietää mm. Sheridanin jäjrestämästä ”valon
salaliitosta” ihmishallituksen epämääräisten ainesten kitkemiseksi.
Draal kertoo, että planeetta jätettiin pitkäksi aikaa rauhaan, kunnes
sitä taas tarvittaisiin. Nyt on aika tälle. Draal haluaa solmia
ensimmäisen liiton aseman kanssa tulevaa suursotaa varten ja kertoo,
ettei ole planeetalla yksin. Ihmishallitukselle ei asiasta kannata vielä
kertoa. Hän havaitsee intergalaktisia hätäsignaaleja ja pyytää heitä
lähtemään. Hän jää etsimään tunneleista... Zathrasia. Yes, Zathras, yes,
Zathras knows! Aaaarrrgggghhhhh.
G'Kar käy sairastuvalla katsomassa, miten sinne tuoduilla narneilla
menee. Franklinilla on asiaa, sillä hän sai kuulla vähän juttuja eräältä
juuri kuolleelta pakolaiselta, jota centaurit kuulustelivat, kun
halusivat tietää Narnin puolustusjärjestelmistä. Pakolaisalus pääsi
helposti karkuun, kun centaurien sota-alukset häipyivät johonkin. G'Kar
huolestuu uutisista ja yrittää vielä taivutella G'Steniä toisiin
ajatuksiin, mutta koska todisteita ei ole, suunnitelma pysyy
sellaisenaan. Narnien laivasto saapuu Gorash 7:lle. Niin saapuvat
Varjotkin. Seuraa hämmentävän komea sotakohtaus, jossa narneilla ei ole
sitten yhtään mitään jakoa. G'Stenin alus ja eräs toinenkin yrittävät
paeta hyppyporteista, mutta Varjot tuhoavat portit, jotka repivät
loputkin narnit kappaleiksi. Saivat narnit edes vähän vahinkoa
aikaiseksi, mutta näemmä Varjojen kaameat alukset osaavat korjata
toisiaan. Ne myös syöksevät mielenkiintoisesti piikkipalloja, jotka ovat
tosiasiassa pienempien varjohävittäjien sumppuja. G'Kar on koko tänä
aikana kämpässään rukoilemassa ja jotenkin aistii tragedian iskeneen.
Hän sammuttaa kynttilän ja lopettaa, vaikka pian tulisi rukoilla vielä
vähän lisää...
Narnit olisivat kehnoja Ghostbusterseja.
...Sillä centaurien laivasto on saapunut Narnin kiertoradalle sylkemään
tuhoa ja kuolemaa. London mietteet asiaan kiteytyvät aika täydellisesti
zoomiin johtoaluksen ikkunaan, josta hän seurailee centaurien upeaa,
halpamaista voittoa, kun massakiihdytetyt asteroidit sinkoilevat
ilmakehään. Kaikki hänen syytään. Tähänkö tämä nyt sitten johti? Tieto
iskusta narneuden ytimeen leviää pian. Ivanova kertoo asiasta
Garibaldille ja pelkää, mitä tulee tapahtumaan, kun uutinen saapuu
vääjäämättä tiedotusvälineiden kautta kansan syviin riveihin. Garibaldi
valmistautuu hitonmoisiin mellakoihin. Babylon 5:n asukit pysähtyvät
kuuntelemaan ISN:n erikoislähetystä. EarthDomen tietojen mukaan koko
narnien laivasto on tehty toimintakyvyttömäksi ja lisätietoja tulee koko
ajan. Kun pommitus on ollut käynnissä neljättä päivää, narnien hallitus
ei taivu vieläkään. Ihmiset, minbarit, vorlonit ja pikkukansat ovat
protestoineet centaureja massakiihdyttäjien käytöstä jumankauta
siviilejä vastaan. Sadattuhannet ovat kuolleet, kaupungit ovat
raunioina, ei ole vettä eikä ruokaa, talous on rempallaan eikä
teveydenhoitoa tunneta. Tätä menoa narnien infrastruktuuri luhistuu
aivan koska tahansa.
Londo Tännhauserin Orion-vyöllä katselemassa C-säteitä sateessa kyynelehtien yksin yössä.
B5:llä pärähtää käyntiin yleishälytys ja turvamiehet valmistautuvat
mellakoihin, jotke repeävät täydessä voimassaan Zocalolla. G'Kar pitää
yhteyttä yllä erääseen narniin kotona ja on jo aikeissa palata kotiin
edes perheensä tueksi, mutta narnista on parempi pysytellä asemalla. Hän
kertoo Kha'Rin viestin, jonka myöntää olevan melko raskas pala
G'Karille. Suurlähettiläs talsii lannistuneena Sheridanin toimistoon
pyytämään turvapaikkaa. Londo saapuu asemalle ja saa melkoisesti
turvamiehiä, kun hänestä ei nyt oikein pidetä. Hän pyytää Garibaldia
kertomaan Sheridanille, että olisi kokouksen aika.
Londo kertoo kaikille kansoille narnien antautuneen muutama tunti sitten
ja alkaa sanella centaurien tasavallan asettamia ehtoja. Ensinnäkin
Kha'Ria ei tästä hetkestä eteenpäin ole ja kaikki sen jäsenet pidätetään
ja heitetään sotaoikeuteen. Sheridan yrittää saada puolueettomia
tarkastajia, jotka Londo kieltää. Toisekseen narnien kostoyrityksille
pannaan stoppi niin, että jokainen murhattu centauri johtaa viidensadan
narnin kuolemaan, joista ensimmäisten joukossa lähtee murhaajanarnin
perhe. Ja viimeiseksi centaurien luoma neuvosto ottaa vastuun
sivistyneemmän narnien hallituksen puolesta. Narnien koti on nyt
centauritasavallan protektoraatti, joten centaurit määrittelevät, kuka
narnien oikeuksia edustaa. Se ei siis ole enää G'Kar. Hänestä tulee
kansalainen G'Kar eli hänellä ei ole enää mitään asiaa kokouksiin. Ja
lisäksi hän saa luvan tulla Kha'Riin kuuluvana Narniin oikeudenkäyntiin.
Sheridanilla on kuitenkin ässä hihassaan, sillä G'Kar anoi turvapaikkaa.
Londo yrittää väittää vastaan uusien lakien nojalla, mutta lait eivät
sentään koske ihmisiä. Delenn nousee myös G'Karia tukemaan. Londo joutuu
antamaan periksi, mutta vaatii G'Karia pois huoneesta. Täysin
lysähtänyt G'Kar nousee vaivalloisesti, mutta hänellä on vielä vähän
sanottavaa arvon centauriystävälleen. Kukaan diktaattori tai valloittaja
ei voi pitää vankejaan alistettuina ikuisesti. Hän vannoo vapauden
nimeen, joka saa hallitukset, tyrannit ja armeijat murenemaan. Centaurit
ottivat jo tästä kerran opikseen ja pian ottavat uudestaan, vaikka
siinä tulisi kestämään tuhansia vuosia. Narnit vapautuvat vielä.
Tässä kuvatekstissä ei ole vitsiä, kun G'Karia ei juuri nyt naurata.
Londo jää seuraamaan ISN:n reportaasia centaurien juhlamenoista, jotka
kestävät ainakin viikon. Ceuntarihallitus aloittaa narnien
pikkumaailmojen yhdistelyn centauriprotektoraattiin ja vaikka centaurit
kovasti vakuuttelevatkin, etteivät aio laajentaa reviiriään näidenkin
ulkopuoliseen avaruuteen, tästä ei olla ollenkaan niin varmoja ihmisten
keskuudessa.
Sheridan käy G'Karin luona harmittelemassa, kuinka tulee kaipaamaan
narnin näkemystä asioista kokouksissa ja tarjoutuu auttamaan kaikin
keinoin. Hän tarjoaa kättään, jonka puristukseen G'Kar vastaa epäröinnin
jälkeen, kun viime kädenpuristuksen jälkeen hän joutui melkein heti
sotaan. Lähdettyään Sheridan saa viestiä Ivanovalta tulla tapaamaan
Delenniä konferenssihuoneessa, jossa on vähän enemmänkin porukkaa –
ihmisiä ja minbareja, kaikki odottamassa kapteenia. Delenn kertoo heidän
olevan sissejä, jotka tarjoutuvat Sheridanin komennettavaksi tulevaa
sotaa varten. Sheridan ihmettelee, miksei Garibaldi kertonut hänelle
mitään, mutta Garibaldi piti kiinni lupauksestaan. Delenn tähdentää,
että Babylon 5:n tulee olla valon linnake, joka vastustaa tulevaa
pimeyttä sissien avulla.
Sheridan hiffaa homman pointin ja pitää hämillään puheen, kun viime
aikoina asiat eivät ole menneet monessakaan suhteessa ihan nappiin. Nyt
on kuitenkin toivoa. Hän pyytää levittämään sanaa, että Babylon 5 on ja
pysyy heidän tukenaan ja yhdessä he tekevät kaikenmaailman
höpövalloittajille selväksi sen, että linja on vedetty pimeyttä/pahuutta
vastaan ja se myös pidetään.
”Höhöh, valo ja pimeys, kuka tän on kirjottanu?”
Ohhoh. Melkoista. Aikamoista. Babylon 5 ylitti taas itsensä. Tai pääsi
ainakin samalle aaltopituudelle aiemman todella erikoislaatuisen
loisteliaan jakson eli The Coming of Shadowsin kanssa. Vaikka
periaatteessa juonikuvio olikin tosi yksinkertainen sotajuttu semisti
hoopolla valo/pimeys-asettelulla, sen esitystapa oli jokseenkin
uskomaton. Centaurien voitto oli suorastaan säälimätön ja panee pakan
varmasti lopullisesti sekaisin. Mutta Londo ja G'Kar. Vau. G'Kar
iskettiin niin pohjalle ja Londo niin jalustalle, että lopullista
suuntaa on mahdotonta arvailla. Uskomatonta näyttelyä, vieläkin
uskomattomampia yksittäisiä kohtauksia. En edes lähde ruotimaan
yksittäisiä asioita, sillä minun pitäisi kehua joka kohtausta ja sehän
vaikuttaisi vain teennäiseltä. Draal pitää kuitenkin mainita, sillä
tyyppi nosti eeppisyyden rimaa komealla puheenparrellaan. Ainakaan B5 ei
ole yksin, kun nyt heillä on apureinaan Epsilon 3 (ja Zathras lol) sekä
sissien tuki. Galaksin valtatasapaino on vain melko järkyttävän suuri
ongelma ja jos tähän ottaa huomioon vielä pian hyökkäävät (?) varjot,
luvassa on jotain erikoislaatuista. Melkein voisi sanoa, että parasta
ikinä eikä kovin kaukana totuudesta oltaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti