38
2. kausi, 16. jakso
In the Shadow of Z'ha'dum iskee uuden vaihteen silmään, kun herra Morden
joutuu kunnon koetukseen. Hän on odottelemassa Londoa Zocalossa, kun
Vir tulee kertomaan piruilevaan sävyyn, että suurlähettiläs on Centauri
Primella selvittelemässä sota-asioita. Morden ihmettelee, miksei Vir
pidä hänestä, kun hän sentään on auttanut centaurit uuteen
kukoistukseensa ja kysyy, mitä hän haluaa. Vir haluaa Mordenin pään
törröttämään seipäästä varoituksena tuleville sukupuolille
palveluksista, jotka ovat vähän liiankin tehokkaita. Vir suorastaan
tihkuu inhoa jatkamalla, kuinka voisi silloin tuijottaa Mordenin
elottomiin silmiin, jotta voisi tehdä huvittavan käsimerkin, jonka hän
näyttääkin. Morden tyytyy antamaan Virille datakristallin ja käskee
häntä häipymään. Vir tottelee, jotta saa toisen mahdollisuuden
mahdollisimman ivalliseen eleeseen.
Garibaldi tulee informoimaan Sheridanille yhä vain pahentuneesta
tilanteesta sairastuvalla, johon lappaa jatkuvasti lisää haavoittuneita
narnipakolaisia. Sheridan ohjeistaa häntä kertomaan Franklinille, että
kaikki pakolaiset hoidetaan kuntoon, vaikkei Maan hallitus varmaan pidä
tällaisesta resurssien tuhlauksesta. Garibaldi huomioi monitorin, josta
Sheridan oli tarkistellut tietoja Icaruksen viimeisestä lennosta, jossa
siis kapteenin Anna-vaimo heitti henkensä. Mutta erityisesti hän
kiinnittää huomiota aluksen miehistön herra... Mordeniin, jonka pitäisi
kaiken järjen mukaan olla kuollut, mutta Garibaldi tietää nähneensä
hänet muutamaan otteeseen B5:llä. Tieto järkyttää Sheridania selvästi ja
hän käskee napata Mordenin kuulusteluihin.
Jaa kuka lie.
Talia saa vieraan Rauhan Ministeriöstä noin kolmasosaltaan David
Duchovnya muistuttavan Pierce MacAfeen muodossa, joka kertoo pitävänsä
pikku seminaareja asemalla ja haluaa hänetkin mukaan, kun sai Taliasta
hyvät suosittelut. Talia suostuu ja esitystä tulee kuuntelemaan myös
Zack, joka on ihan tyytyväinen saadessaan 50 krediittiä viikossa
pitämällä ranteessaan Yövahdin merkkiä eli käytännössä hän valvoo lakia
kuten ennenkin. Koko Rauhan Ministeriö tuntuu laumalta rentoja hippejä,
jotka eivät saa mitään aikaiseksi ja toivon mukaan heidät unohdetaan
tästä eteenpäin, kun sivujuonesta ei ollut muuta hyötyä muuten kuin
varsin asiallisen Zackin esiin noston kannalta.
Vedänpä pois alta saman tien toisenkin pikku välipalan ennen pääateriaa.
Ivanova herättää nuokkuvan Franklinin huomatessaan, ettei mies ole
nukkunut pitkään aikaan. Hän määrää lekurille unta palloon ja liittymään
hänen seuraansa ruokailun parissa. Franklin kertoo nähneensä huonoja
unia menettämistään potilaista ja kysyy, uskooko Ivanova jumalaan, sillä
hän on itse nähnyt jumalan heijastuvan kuolemaisillaan olevien
potilaiden silmistä ja on nähnyt tänään paljon heijastuksia. ...Siinä
se, suunnilleen. Ihan kiva syvällinen keskustelu.
Morden saadaan kiinni helposti ja Sheridan hämmentää Mordenia pysymällä
vaiti ja tuijottamalla häntä. Morden veikkaa, että kai häntä nyt jostain
sentään syytetään ja Sheridan muljauttaa hänen eteensä kuvan
vaimostaan. Sheridan muistuttaa miestä tapahtuneesta videokuvalla
Icaruksesta ja Morden tajuaa mistä on kyse. Hän ei muista miten
pelastui, sillä trauma varmastikin pyyhki hänen muistonsa
onnettomuudesta. Kapteeni kutsuu häntä valehtelijaksi eikä päästä häntä
mihinkään, sillä teknisesti ottaen Morden on virallisesti kuollut eikä
hänellä ole laillista suojaa. Morden varoittaa hänen pelaavan
vaarallista peliä, mutta Sheridan vannoo selvittävänsä totuuden.
Sheridan jatkaa kuulusteluaan repien yksityiskohdista
epäjohdonmukaisuuksia ja alkaa menettää koko ajan yhä enemmän malttiaan.
Hän käy Garibaldin valvomossa kertomassa, että pian mies murtuu, mutta
Garibaldi asettuukin häntä vastaan. Mordenia on pidetty nalkissa jo
kymmenen tuntia ja touhu alkaa hipoa jo laittomuutta. He ärjyvät
toisilleen säännöistä ja Garibaldi luopuu itse turvallisuuspäällikön
hommistaan, kun hän ei voi tukea tällaista toimintaa. Zack saa pestin
valvoa Mordenia ja kutsua Talia paikalle, kun Sheridan saa kiireisen ja
ehdottoman tärkeän viestin tavata Vir.
Vir vaatii Sheridanin hämmästykseksi vapauttamaan Mordenin, sillä sai
tällaisen ohjeen Londolta. Hän kertoo Mordenin olevan yhteydessä
centaureihin ja näin siis diplomaattisesti immuuni, mutta on muuten
hyvin ympäripyöreä asian suhteen, vaikka selvästi haluaisikin vähän
paljastella asioita. Sheridan kuitenkin sanoo nokkelasti vastaan, ettei
immuniteetti päde, jos syytteitäkään ei ole. Herra Mordenia sen sijaan
suojellaan, mutta kapteeni ei ole vielä keksinyt, miltä, kun livahtaa
tiehensä.
Ivanova kävelee Sheridanin kanssa vähän matkaa ja on huolissaan hänestä,
mutta Sheridan kertoo vaimonsa merkinneen hänelle niin paljon, ettei
saa millään rauhaa ennen kuin totuus selviää. Talia ei suostu Sheridanin
pyyntöön skannata Morden ellei Morden sitä itse halua, mutta Sheridan
keksii kyllä keinon ohjaamalla Mordenin selliin samaa käytävänpätkää
pitkin, jossa Talia sivuuttaa poistuessaan hänet. Kun he kohtaavat,
Talia näkee tahtomattaan niin kamalia asioita Mordenin mielessä, että
lyyhistyy Zackin vierelle. Sairastuvalla Talia avautuu Franklinille
kurkistaneensa pohjattoman kylmään kaivoon ja oli näkevinään
jonkinlaisen muodon miehen vierellä. Sheridan on tulossa pahoittelemaan,
mutta saa läpsäisyn.
Kun hän poistuu, käytävällä odottaa sekä Delenn että Kosh. Molemmat
vaativat Mordenin ehdotonta vapauttamista ja Sheridan kummastelee, miten
kaikki yhtäkkiä tietävät miehestä ja ovat vieläpä hänen puolellaan.
Delenn kertoo aseman olevan muussa tapauksessa suuressa vaarassa ja
Sheridanin on vain luotettava heihin, mutta kapu haluaa vastauksia. Kosh
nyökkää Delennille ja minbari kertoo vastauksien pitävän Sheridanin
hereillä hyvin, hyvin pitkään, sillä tämän aikakauden suurin painajainen
on odottamassa häntä.
"Ai sun sisällä on äijä kumipuvussa?!"
He vaihtavat paikkaa syrjäisempään ja ekspositiovuoren lumet alkavat
vyöryä Sheridanin niskaan. Nykykansat eivät suinkaan olleet ensimmäisiä
lajissaan, sillä ikivanhat Ensimmäiset kansat loivat kauan sitten
mahtavia valtakuntia, kartoittivat avaruutta ja opettivat nuorempiaan
ennen kuin oli aika väistyä uuden sukupolven tieltä. Jotkut lähtivät
tähtien tuolle puolen, jotkut vain katosivat. Mutta eivät ihan kaikki,
sillä maailmaa piti puolustaakin olennoilta, jotka olivat vielä kaikkia
muinaisia muinaisempia.
...Varjoilta, joilla ei ole muuta nimeä. Varjot ja Ensimmäiset vetivät
toisiaan ahkerasti lättyyn, kunnes Varjot voitettiin suuressa sodassa 10
000 vuotta sitten, jolloin Ensimmäiset viimeisen kerran olivat mukana
kuvioissa. Päihitetyt Varjot palasivat alkulähteilleen valmistautumaan
vielä uuteen hyökkäykseen, mutta kansojen liittouma ja ihan viimeiset
jäljelle jääneet Ensimmäiset pysäyttivät ne. Tällä kertaa loputkin
Ensimmäiset katosivat... paitsi yhdet. Vorlonit. Tämän vuoksi Kosh ei
voi näyttää todellista olomuotoaan, kun KAIKKI tunnistaisivat hänet ja
paskamyrskyhän siitä nousisi. Vuosi sitten Delenn lähetti ennen
muodonmuutostaan Koshille kysymyksen, johon hän vastasi myöntävästi.
Varjot ovat palanneet Z'ha'dumiin.
Sheridan laskee asioita yhteen ja muistaa Z'ha'dumin olevan se mesta,
josta G'Kar on koko ajan itkenyt, mutta ennen lisäspekulointia Kosh
antaa uuden oppitunnin. Sheridan näkee Icaruksen laskeutumassa
Z'ha'dumiin, retkikunnan sympaattiset CGI-figuurit yhtä sympaattisessa
CGI-maastossa ja railossa luuraavan vähemmän sympaattisen hyönteismäisen
Varjon, jonka useat silmäparit syttyvät. Muistelin hetken Mass Effectin
Eden Primea ja jatko-osan Collectoreita ja kirosin itsekseni. Tosin
kyllähän sentään koko ajan tiesin, ettei Varjojen ja Collectorien
yhdennäköisyys ole tosiaankaan sattumaa.
M35 Mako on kadonnut megapilarien taakse.
Sheridan sopertaa Icaruksen väen löytäneen ja ennen kaikkea herättäneen
jotakin. Delenn kertoo, etteivät Varjot voineet päästää retkikuntaa
lähtemään ja todennäköisesti joko tappoivat tai orjuuttivat heidät.
Mordenin ne taatusti orjuuttivat kätyrikseen ja juuri siksi hänet pitää
vapauttaa ennen kuin hän saa Varjot hyökkäämään ennen aikojaan. Varjot
hävisivät viimeksi, kun eivät valmistautuneet tarpeeksi hyvin, mutta nyt
ne tietävät paremmin ja niin tulisi myös muiden kansojen, kun he ovat
nyt enimmäkseen omillaan.
Sheridan lähtee käymään Mordenia valvovan Zackin luona ja kysyy, mitä
mies tietää toisesta maailmansodasta. Kapteeni kertoo oppimattomalle
Zackille vähän natsien salakoodeista ja Coventryn pommituksesta, mikä
lienee suuri vertauskuva päätöksien kauaskantoisuudesta. Sheridan
ihmettelee sellistä kuuluvaa outoa ääntä, jota Zack on kuullut jo jonkin
aikaa, ja pyytää skannaamaan huoneen eri aaltopituuksilla. Zackin
keskittyessä nuppien vääntelyyn Sheridan näkee vilauksen kolmesta
Varjosta Mordenin äärellä. Hän käskee vapauttamaan hänet.
Sheridan antaa Garibaldille työpaikkansa takaisin ja myöntää olleensa
koko ajan väärässä, muttei kerro miksi. Hän työntää maskin päähänsä ja
käy kertomassa Koshille Mordenin päästämisestä, mutta toteaa, ettei enää
halua jatkaa vorlonoppilaan rooliaan sen vuoksi, että he ymmärtäisivät
toisiaan, vaan Varjojen päihittämiseksi, sillä ennemmin tai myöhemmin
Sheridan hitto soikoon menee Z'ha'dumiin. Kosh murahtaa hänen kuolevan
siellä, mutta Sheridan ei kuole helpolla eikä hän mene sinne yksin. Kosh
jatkaa opetustaan.
"-ttu et häiritse mun ruokailuani."
Vaikka suurin osa jakson suurista paljastuksista olikin suht helposti
deduktoitavissa kaiken aiemman petauksen perusteella, suurten asioiden
esittämistapa oli ihan loistava. Londo ja G'Kar hallitsevat oman
vihanpitonsa ihan ylivertaisella tasolla, mutta mytologisempi B5
edellyttää Delenniä ja aina niin mystistä Koshia. Minulla on aina ollut
heikko kohta överien juttujen taustoitukselle ja vaikka galaktinen
"pahikset pieksevät hyviksiä eivätkä luovuta" -kuvio niin perinteinen
olikin, se silti toimii, kun se saadaan vaikuttamaan näin siistiltä.
Olisikin hyvin mielenkiintoista saada selville, motivoiko Varjoja
oikeasti mikään muu kuin se perinteinen valta. Tällä kertaa tosin ne
näyttävät manipuloivan ihan huolella centaureja. En spekuloi tulevaa
vastakkainasettelua enempää, sillä en osaa edes arvailla, milloin Varjot
aloittavat kunnollisen offensiivinsa, mutta sarja vaati tällaista
superjaksoa, jossa pääjehukin vedetään tilanteen tasalle. Jossakin
vaiheessa tieto Varjoista kuitenkin valuu julkisuuteen.
Mordenin kiskominen mukaan oli myös tosi hyvä veto, kun hänet pistettiin
koville ja muihinkin ympyröihin kuin London ja Virin seuraan. Mainio
rooli miehellä kaikin puolin. Sheridaninkin käsittämätön uppiniskaisuus
vaimonsa perässä oli herkullista kamaa, kun kaikki jo olivat
epäilemässä, viiraako jokin kapun päässä. Parista irrallisesta
kohtauksesta pikkumiinusta, mutta muuten tämä oli taas kerran Babylon
5:n huipputasoa. Olen kuullut, että seuraava jakso olisi fillerimpi eikä
siinä ole Straczynskin kässäriä, mutta miltei koko loppusarja on JMS:n
käsialaa. Saapa nähdä, onko visionääri niin täynnä itseään, että meno
kusee jossain vaiheessa reisille. Näillä näkymin ei siltä näyttäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti