55 - Ceremonies of Light and Dark

55

3. kausi, 11. jakso

Ceremonies of Light and Darkilla on syytäkin olla edes hiukan aiempaa tykitystä rauhallisempi. Suuren taistelun jälkeen asiat ovat vähän rempallaan – varsinkin Garibaldin käsi - mutta ainakin suurin osa Yövahdeista on siirretty pois asemalta. Yhteydet ulkomaailmaan ovat vieläkin poikki, mutta asema ei ota vielä riskiä niiden avaamiseen, koska kaikkien järjestelmien turvakoodit pitää vaihtaa ensin. Muuten Maassa voitaisiin parilla napin painalluksella sammuttaa aseman puolustusjärjestelmät ja pahimmassa tapauksessa uhkailla ilman kanssa. Sheridan ei vielä heitä militäärihynttyitä ylleen ja astelee katsomaan, miten asemalla menee. Hän ei ota mukaan turvamiehiä, kun se antaisi kansalaisille vääränlaisen kuvan. Zocalolla hän joutuu melkein tarkk'ammutuksi, kun Clarkia myötäileviä on vielä jäljellä. Eräs arpinaamainen rumilus Boggs pysäyttää ampujan, koska vielä ei ole otollinen hetki ammuskelulle eikä kapteenin listimisestä ole hyötyä, sillä joku kuitenkin korvaisi hänet.



Futuristisen ysäriä tähtäinristikkodesignia.

Delenn on kiittämässä aseman ympärillä partioivien minbarialusten väkeä Sheridanin puolesta ja suostuu laivaston kapteenin pyyntöön tarjoamaan hänelle kierroksen asemalla. Delenn kysyy Lennierin mietteitä tilanteesta noin yleisesti ja saa hyvin ympäripyöreän, miltei zen-filosofisen ”mikä on, on” -vastauksen, kun profetia heidän sielujensa yhdistymisestä toiseen sielupuoliskoon eli ihmisiin näyttäisi toteutuneen. Minbareilla on suuria suunnitelmia mielialan nostamiseksi ja he esittävät sen asemalle saapuneelle Marcukselle. Nafak'chasta eli uudelleensyntyseremoniasta nähtiin vain murto-osa sarjan viidennessä jaksossa ja tällä kertaa sen olisi tarkoitus symboloida suurta muutosta. Marcus kuitenkin tuumii, että sotahöykytyksen jälkeen itse kullakin taitaa olla omia seremonioitaan käynnissä ja livahtaa paikalta.

Ainakin B5:n sotilashenkilöstö muistelee kaatuneitaan, kun arkkurivistö lingotaan Starfury-saattueen turvaamana avaruuteen muumioitumaan. Vaikka he ovat nyt irtautuneet Maan piiristä, Sheridan pukeutuu vielä kerran armeijan sanelemalla tavalla. Tämän jälkeen johtohenkilökunta siirtyy setvimään turvakoodien vaihto-operaatiota, jossa järjestelmä pitää bootata, asentaa linux ja vaikka mitä. Tämä jää enimmäkseen Garibaldin ja Ivanovan harteille, kun Delenn tempaisee Sheridanin mukaansa kertoakseen nafak'chan tarpeellisuudesta. Hän kertoo myös yrittävänsä haalia suurlähettiläitä... tai no oikeastaan suurlähettilästä ja ex-sellaista mukaan, sillä G'Kar ja erityisesti Londo olisivat vähän chillauksen tarpeessa. Sheridan miettii, onko London kutsuminen kovinkaan hyvä idea, mutta juuri häntä Delenn oli ensimmäisenä ajatellutkin.

Londolle tulee vieras Centauri Primelta eli kukapas muukaan kuin lordi Refa, joka on vähän käärmeissään tänne asti tulosta, kun Londo olisi aivan hyvin voinut matkustaa planeetalle. Suurlähettiläs kertoo harmistuneensa, kun centaurit valtaavat alaa niin monesta suunnasta eivätkä keskity planeetan puolustamiseen. Refan mukaan ei ole mitään syytä huoleen, mutta Londo pamauttaa tietävänsä kyllä herra Mordenin kaveeraavan Refan kanssa ja on nyt sitä mieltä, että olisi parasta etääntyä Mordenin afääreistä, kun se tuottaa pahaa karmaa. Mikään kun ei estäisi Mordenin joukkoja hyökkäämästä suojaamattomalle kotiplaneetalle. Refa vain nauraa London höpöpuheille, kun Mordenin joukot ovat juuri sopivia takaamaan Refalle paikan valtaistuimelta.

Londo vetoaa bisneskumppaninsa hivuttavaan järjenjuoksuun... ja lisäksi hän on myrkyttänyt tämän drinkin. Tai sitten bluffaa todella onnistuneesti, kun Refaa ei enää naurata. Refan onneksi myrkky vaikuttaa vasta toisen ainesosan lorahtaessa elimistöön, mutta London agentit Primella hoitavat kyllä asian tarvittaessa. Suurlähettiläs määrää lordin puolustamaan kotia ja jättämään hyvästit Mordenille.



”Sun seuraava vuorosanasi on tossa.”

Londo onkin tyypillisen hersyvällä tuulellaan, kun Delenn ja Lennier lähestyvät häntä seremoniakutsun merkeissä ja kertovat asiasta vähän tarkemmin. Jotta itse kukin löytäisi omakohtaisen rauhansa, on menneen, nykyisen ja tulevan reflektoinnin lisäksi luovuttava jostain tärkeästä ja kerrottava salaisuus. London hymy hyytyy ja hän kieltäytyy koleasti toteamalla, että hän yrittää jo itsekin ottaa menneistä opikseen. Minbarit joutuvat pettymään myös G'Karin kieltäytymiseen, kun hän on aivan täpinöissään kaikesta kiireestä. Delenn yrittää saada myös Marcusta innostumaan, mutta mies tilittää kävellessään hänen seurassaan hakemaan minbarikapteenia tour de Babylonille, ettei hänellä ole enää mitään, mistä luopua. Hän ei kuunnellut veljensä varoituksia Varjoista ja siinä meni perhe, ystävät ja koti. Delenn yrittää kertoa, että hänen olisi juuri hyvä luopua menneisyyden taakan aiheuttamasta tuskasta, mutta vähän närkästynyt Marcus keksii tekosyyn mennä kertomaan vartijoille minbarikapteenin tulosta.

Boggs kertoo punaniskaisille Yövahdin kannattajille uusista ohjeista. Sheridanin listiminen ei ole niin tärkeää, mutta Delennin avulla minbarialukset saataisiin vetäytymään, jotta Maan uljaat sotavoimat voisivat vallata aseman. Hieman pelottavan passiivisesti koko ajan käyttäytyvä ampuja (ei nimeä, olkoon siis ampuja) on innoissaan mahdollisuudesta tappaa minbareja ja lavastaa Sheridanin syypääksi. Minbarisodasta jotain kipeitä traumoja saanut tyyppi kertoo, millaista oli kiduttaa yhtä minbaria useiden päivien ajan ja jää kohtauksen vaihtuessa lauleskelemaan jotain typerää luurankolaulua, joka ei sittenkään taida olla alunperin peräisin Monkey Island kakkosesta.

Juntit iskevät Delennin saavuttua hangaariin minbarikapteenia tapaamaan. Hän, kapteeni Lenann ja pari henkivartijaa jäävät panttivangeiksi ja tieto saavuttaa pian muutkin. Garibaldikin pääsee hetkeksi eroon kalibroinnistaan, jossa boottaus toi järjestelmiin vahingossa vanhan käytöstä poistetun tekoälyohjelman, joka on niin hauska otus, etten edes hymyillyt kertaakaan heikoille vitseille tai ”geddit it's funny!” -musamelodioille. Tekoälyn huumori-”shtick” oli suunnilleen sitä, että joku kuusikymppinen kaljamahainen ex-mafioso nalkuttaisi joka asiasta Brooklynin kämäisimmän baarin sivupöydässä eikä. olisi. ikinä. hiljaa. No okei, Garibaldin silmien muljauttelut niissä parissa pakollisessa huumorikohtauksessa vähän huvittivat, mutta muuten tämä oli aika kärsimystä.

...Takaisin tärkeämpiin asioihin. Marcus syyttää koko kidnappauksesta itseään, kun Delenn siepattiin heti hänen lähtönsä jälkeen. Boggs lähettää viestiä aseman johtokunnalle ja Garibaldi tunnistaa heti rumiluksen. Minbarit saavat luvan lähteä kuudessa tunnissa tai panttivangit ovat historiaa. Lisäksi viestin tulopaikkaa on aivan turha jäljittää. He ovat tempustaan aivan helkutin tosissaan ja näyttävät radikaaliutensa lasauttamalla yhden henkivartijan hengiltä. Marcus kiroaa britisti ja livahtaa paikalta alakannen baarin pokeripöytään vähän kyselemään väeltä, jota ei kiinnosta auttaa. Marcus kertoo, että hän saa baarin kyllä tarvittaessa ylösalaisin ja kun kohtaukseen palataan, baari on ylösalaisin viitosluokan brittitaifuunin vuoksi. Irtokanuuna vain manaa, kun nyt hänen pitää odottaa jonkun heräävän.

Lennier saapuu baariin keskustelemaan Marcuksen hämmästykseksi seremoniasta, sillä se oli Delennin viimeinen toive ennen kaappausta. Marcuksen saamattomuus suututtaa aina niin rennon minbarisidekickin kunnolla ja Lennier raivoaa tyynesti, kuinka mielellään repisi aseman kappaleiksi pelastaakseen naisensa, jonka sana on laki. Hän paljastaa seremoniallisesti Marcukselle salaisuutensa: Lennier rakastaa Delenniä. Ei siis puhtaasti romanttisessa mielessä, kun se ei ole lainkaan niin ylevää kuin syvällisempi kunnioitus. Sitä paitsi hänestä Delennin varsinainen sydän kuuluu jo toiselle ja Lennier aikoo pitää huolen pysyäkseen suojattinsa rinnalla loppuun asti. Marcus pitää sitoutumista vähän vaarallisena, mutta saa muuta ajateltavaa, kun eräs baarissa virkoaa ja hän alkaa vähän kuulustella miekkoselta asioita.

 Delennin ja Lenannin pakosuunnitelmat minbariksi vesittyvät, kun ampuja osaa kieltä. Ampuja innostuu puhumaan itsekseen, kuinka kukaan ei tietenkään tule selviytymään. Delenn säälii miestä eikä mies ymmärrä syytä. Delennistä sota vei taas yhden mielen ja tämä onneton olento on aivan vailla tukea. Ampuja pimahtaa ja on aikeissa nitistää hänet, mutta Lenann ehtii väliin haavoittumaan ja Boggs pysäyttää välikohtauksen.



Minäkin äänestän Timo Soinia.

Ivanova ei ole saanut mitään vihiä Boggsin viestin tarkasta sijainnista, mutta taustalta kuulunut humina johdattaa Garibaldin ajatukset johonkin harmaan sektorin fuusioreaktorin tienoille. Marcus tulee kertomaan paikasta numero 14, johon on tiettävästi kuskattu roinaa ja pienen tarkastelun jälkeen selviää, että kyseinen paikka on suljettu vieläpä Garibaldin nimissä. Nyt he tietävät pahisten piilopaikan ja Sheridanilla on loistava antautumissuunnitelma.

Marcuksen kontakti ottaa Boggsiin yhteyttä ja kertoo minbarien lähteneen. Kuvamateriaali hyppyporttiin katoavasta risteilijästä kertoo tarpeeksi. Boggs mouhoaa viestin lähettämisestä kotiin, mutta juntit saavat vähän muuta ajateltavaa sektorilla pärähtävästä hälytyksestä. Käytävällä juoksennellaan karkuun ja joku kertoo jäähdytysjärjestelmien vuodosta. Juntit pakenevat panttivankineen paikalta ja B5:n turvajoukot iskevät sopivassa tilassa. Intensiivisessä ammuskelussa punaluoteja satelee sinne tänne ja yhteenotto kääntyy voiton puolelle. Sheridan on juoksemassa pelastamaan Delenniä ja Lenannia, kun lievästi vahingoittunut ampuja viskoo puukon Delennin selkään ja pakenee paikalta. Sheridan saa jumankekka tarpeekseen ja lähtee perään. Sinclairilta opitut erilaiset koukut viuhuvat, kun hän mukiloi ampujan tainnoksiin raivoten, kuinka on saanut tarpeekseen.

Delennin vauriot eivät ole mitään, mitä Franklin ei osaisi korjata. Lennier jättää suojattinsa kahden kesken Sheridanin kanssa. Vaikka otollinen aika seremonialle on jo kulunut, B5:n johtokunta päättää tuoda yksinkertaisen tilaisuuden Delennin luokse. Sheridan avautuu, kuinka välittää Delennistä niin aivan mahdottomasti. Hän oli valmis tappamaan ampujan pelastaakseen naisensa, kun ei tiedä, miten voisi enää elää ilman häntä. Sheridan jättää univormunsa ja antaa Garibaldin tulla seuraavaksi. Hänkin jättää univormunsa ja kertoo pelkäävänsä koko ajan itsensä puolesta, jos sattuu lipsumaan. Seuraavaksi Ivanova jättää univormunsa ja kertoo rakastaneensa Taliaa. Uuuu! Kiva yksityiskohta, jotain pientä sutinaa vähän heillä tuntui olevankin silloin joskus. Kiva kun Taliaakin muistetaan. Viimeinen Delennin vieras on 'vormustaan myöskin luopuva Franklin, jolla kaikkien AA-nyymien tapaan on ongelma. Lennier saapuu kertomaan nelikolle, kuinka Delenn on antanut heille lahjan.

Komentokeskuksen henkilöstö hämmästelee paikalle saapunutta nelikkoa uusissa minbarivalmisteisissa mustissa univormuissaan, jotka tekevät selväksi pesäeron Maan piiristä. Sheridan vain virnuilee, että he ovat syntyneet uudelleen. Kriisi on nyt virallisesti ohi ja Babylon 5 on taas avoin kaikille... paitsi Maalle.



Franklinin ja Garibaldin kuteet näyttävät kiristävän miesten nether regioneita.

Ai niin joo, hahhah-tekoälystäkin päästään onneksi eroon ja toivon mukaan tekijät katuvat tekoaan.

Mukava sivun käännös B5:n toiselle puoliskolle, sillä nyt aletaan olla jos ei nyt aivan tarkkaan niin ainakin tosi lähellä sarjan puoliväliä. Tämä tuli varsinkin ihan selväksi uusista univormuista ja muutenkin lopun puheista. Uudet kuteet olivat tosi siistin näköisiä. En viitsi koko ajan vinoilla Mass Effectien suuntaan, mutta tästä on vähän tullut mieleen pelisarjan puolten vaihto allianssista omille teilleen. Nyt tosin ei palvella hämäräperäistä porukkaa. Suremiset on surtu, viimeisetkin juntit toivon mukaan lakaistu. Nyt vain parannellaan tulehtuneita välejä ja valmistaudutaan toivon mukaan (?) pikapuoliin laukeavaan seuraavaan suureen konfliktiin. Ilahduttavasti Londo on jo saanut Varjoista tarpeekseen ja saakin nähdä, kuinka aktiivisesti hän rupeaa osoittamaan katumisen merkkejä hyvillä teoillaan. Refan koijaaminen ainakin oli melkoisen nautinnollinen kohtaus.

Vaikka jakso olikin vähän ehkä kaavamainen ja tv-sarjamaisen oloinen, Lennierin paljastus, Marcuksen vapaamielinen riehuminen ja Sheridanin ja Delennin oikein herttaiset välit pitivät tasoa sen verran korkealla, että tahallisen ärsyttävä mutta silti tarkoituksessaan täysin epäonnistunut tekoälyepisodi jäi onneksi taka-alalle. Ampujan täh-reaktioita aiheuttanut luurankolaulu meni sentään tyypin flippaamisen piikkiin. Siinä oli muuten oiva pahis, Boggs nyt oli sellainen ruma läski, mutta ilmeetön sodan runtelema sekopää on paljon pelottavampi kuin mitä voisi kuvitella.