56
3. kausi, 12. jakso
Sic Transit Vir on niin kepeä tapaus, että Ivanovakin löytää itsensä
komentokeskuksesta ilkialasti muiden hämmentyneiden katseiden keskeltä.
Komentaja herää aivan kamalaan uneensa, josta tilittää kapteenille
aamiaisella, mutta ei sen tarkemmin. Luultavasti aseman muutokset ovat
vain stressanneet naista ja Sheridan osuu psykoanalystikkäällä
vitsailullaan melkoisen oikeaan tokaistessaan, että kamalampaa olisi
nähdä unta alastomana olemisesta komentokeskuksessa.
Samaan aikaan Centauri Primen vallan keskuksessa Vir hipelöi transsissa
keisarin tyhjää valtaistuinta ja hätkähtää paikalle saapuvasta
ministeristä, joka kertoo lukeneensa hänen minbariraporttinsa ja
pitäneen siitä, vaikka osa siitä onkin selvästi London muokkauttamaa.
Vir kuuntelee häkeltyneenä hänen vitsiään, joka ei tällä kertaa kerro
hehkulampuista. Opin, että sataa vihaista lukittua narnia pahempi on
yksi vihainen narni, jolla on avain. Minä... en oikein tiedä mitä sanoa.
Ainakin ministerillä lirahti desi housuihin, kun oli niin hulvatonta ja
kaikkea. Vir palaa huoneeseensa, joka on täynnä vihaisia narneja.
Londolla on kovin vaikeaa, kun hän häröilee kämpässään kammottavan
miniötökän parissa, jonka välittömään läheisyyteen viskoo kaiken
irtaimiston. Hän raivoaa hetken aikaa B5:n tuholaistorjuntalinjalle,
jolla on vähän järkevämpääkin puuhaa. Hetkellisessä voiton momentissaan
herra suurlähettiläs nappaa miekan, jolla mättää maanisesti lattiaa
mölyten kuolemasta ja seivästää poloisen perunaotuksen, joka ei
ollutkaan niin suuri kuin mitä hän ajatteli. Pikku perkuleella on
kuitenkin kavereita ja Londo on menettämässä toivoaan tavalla, joka
oikeasti huolestutti tyypin mielenterveyden kannalta, mutta huoneeseen
saapuva megasöpö centauritar saa hänet muihin ajatuksiin.
Londo tappaa talossa ja puutarhassa.
...Ei, ei sellaisiin ajatuksiin, vaikka vanha pervo eittämättä näin aina
ajatteleekin. Vir kokee kunnon yllätyksen, kun saavuttuaan asemalle ja
kerrottuaan Londolle kaiken menneen hyvin Londo esittelee hänelle
Lyndistyn, Virin vaimon. Paitsi että Vir ei ole naimisissa ja tekee sen
selväksi vähän kyhjötellessään London takana. Liitto on tietenkin
järjestetty ja täydelliseksi todettu, mutta Vir vain ihmettelee, ettei
Lyndisty tiedä hänestä mitään, mutta tyttö on taustansa tutkinut. Vir
joka tapauksessa haluaisi mennä naimisiin vain aidosta rakkaudesta,
mutta hänen lyylinsä vain myhäilee, että kyllä se pian puhkeaa. Hieman
myöhemmin he tapaavat Zen-puutarhassa, jossa Lyndisty vain söpöilee
kummastuneen Virin seurassa. Tytön ilmavista jutuista tulee vähän
mieleen Vice City Public Radion Positive Thinking -pätkän orpo Jenny
Louise ”Bunnies, sunshine, yay, ahaha!” Crab. Suuteluksihan se lopulta
eskaloituu ja Vir on ainakin vaikuttunut - kuin myös kovin, kovin
hämmentynyt.
”If it's psychotic to be happy, then I guess I am. HEHEHE!!”
Zack ei käy kovin usein komentokeskuksessa ja hämmästeleekin
maisemaikkunan näkymää, jossa tuntee itsensä vallan alastomaksi
avaruuden edessä, mutta Ivanova vaihtaa puheenaihetta ja kysyy, mikä
miehen tänne toi. Zack kertoo uusimmasta lastista narnipakolaisia,
joille turvallisen reitin on suonut centauri nimeltä Abrahamo Lincolni.
Paperit puolestaan ovat kulkeneet aivan tietyn toimiston läpi ja Ivanova
pyytää Virin luokseen kyselemään vähän Abe-osta, kun Virin
historiatietämys on hyvin tunnettu tosiasia. Vir selittää, että koska
kukaan ei perusta työläisnarnien kamalista työolosuhteista Narnilla, hän
otti ohjat salaa käsiinsä, jotta feikkinimen turvin saadaan narneja
siirrettyä paljon parempiin vastaaviin Centauri Primella.
Toisaalla kukkii aivan toisenlainen ihastus ja vähän harmittaakin, kun
en kehdannut viivästyttää tätä sentään ystävänpäiväksi, vaikka sinne
päivitys olisi sopinut erinomaisesti. Sheridan kutsuu Delennin
kämppäänsä syömään, sillä kerrankin asemalla on tarpeeksi rauhallista.
Delenn hämmästyy, kun tajuaa Sheridanin kokanneen ehtaa flarnia ja
hämmästyy vielä enemmän mausta – tai sen puutteesta. Kolmipäinen apina
-gambiitin jälkeen tofukuutiot on maustettu, mutta paskalta ne vielä
maistuvat. Delenn ei tietenkään viitsi reaktioillaan häivyttää
Sheridanin Pepsodent-hymyä, mutta pelastuu, kun Sheridan syöksyy
taltuttamaan vihaista narnia, joka on hyökkäämässä Virin ja Lyndistyn
kimppuun. Zack & turvajoukot saapuvat paikalle listimään
talttuuntuneen narnin, joka vielä yrittää listiä Virin puukolla
mokeltaen verivalaa.
Jälkipyykissä ihmetellään, miten kukaan haluaisi listiä juuri Virin.
Ivanova varoittaa kyseisen narnin tulleen veljensä kanssa ja kertoo
verivalan siirtyneen todennäköisesti veljelle. Vir ei tiedä mitään,
mutta hän ei tiedä varsinkaan mitään naisista ja siitä, miten näiden
kaksijalkaisten tissieläinten parissa toimitaan. Ivanova, tuo sähäkän
boomshabalaban messiatar, saa luvan opastaa, muttei osaa auttaa.
Komentaja kummastelee, eikö Virillä ole ennen ollut minkäänlaista
kokemusta asiasta ja kaikennäköistä pientä ja epäonnistunutta siellä
onkin ollut. Vir kertoo centaurien öh... intimiteetin kuudesta tasosta,
joista hän on päässyt ensimmäiselle. Naureskelin hänen kuvauksilleen
aiheesta, mutten tainnut edes hymyillä Ivanovan ilveilylle Virin
poistuttua paikalta hyvillään opastuksesta olla aina rehellinen ja aito.
Ivanova ei tajua centaurien lomittais-kuusysiä.
Narniattentaatissa naarmuuntunutta Sheridania tulee hoivaamaan tottakai
Delenn, kun Franklin on kai jossain putkenmutkassa tärisemässä.
Fanipojat ja -tytöt päästävät kollektiivisen huokauksen, kun Ivanova
keskeyttää vahingossa heidän miltei maaliinsa osuvan ensisuudelman.
Minusta tuntuu, että hän tekee tämän tahallaan, jotta pääsee yksin
kämpässään vetämään yön pikkutunneilla voitokasta boomshabalabaa.
Sheridan, Ivanova, Vir ja Londo tapaavat jälkimmäisen huoneessa, kun
Ivanova paljastaa kaikille Virin pelastaneen narneja. Londo on kovin
pettynyt, mutta oikein hehkuu suurta ylpeyttä, kun Ivanova jatkaa
kaikkien 2 000 pakolaisen kuolleen. Sheridan on jo kutsumassa juttua
joukkomurhaksi, kun Vir lopulta paljastaa, että pakolaiset ovat elossa.
Hän vain vähän muunteli tietoja. Tosiasiassa samaiset narnit on
siirretty Centauri Primesta B5:n kautta muihin maailmoihin, kun Vir ei
kestä moisia epäkohtia, kun naiset, lapset ja sairaat olisivat vain
kärsineet. Vir tiesi riskinsä, mutta ryhtyi humanitääriseksi, kun tähän
oli täydellinen mahdollisuus minbarihommissa. Londo on hyvin vihainen
tulevasta skandaalista, joka täytyy peitellä jotenkin, kun tieto
kuitenkin leviää.
Vir siirtyy angstaamaan puutarhoihin, mutta Lyndisty tulee lohduttamaan
häntä, sillä joka ongelman takana piilee aina narni, ovathan ne sentään
alempiarvoisempia kuin uljaat centaurit. Vir miettii, onko tyttö
tosissaan, mutta kyllä vain hän on. Siksi hän raahaa Virin yllätyksensä
luokse, sillä Lyndistya aiemmin stalkannut veriveli on sidottu
lattialle. Lyndisty selittelee lempeästi yhä vastenmielisimmin
sanakääntein narnien kehnoudesta ja kertoo Narnin kylistä, joita sodan
jälkeen vähän puhdisteli geenipoolin mädistä yksilöistä. On niin pirun
irvokasta, kun tällainen söötti nuori nainen selittää merkillinen kiilto
silmissään liekkimeristä, jotka puhkesivat niin kauniisti kukkaan.
Niin, tappoihan hän sentään satoja narneja itsekin. Vangitun narnin hän
muistaa, sillä tämä pakeni veljensä kanssa ja ilmeisesti vannoi kostoa.
Nyt Vir saa kunnian nitistää hänet hänen omalla tikarillaan. Ja Vir
[MISSING REEL]
Vir saa kunnon läksytyksen Londolta, joka kertoo, että tätä pikku
narnihassutusta ei sitten koskaan tapahtunut. Lisäksi Londolla on valta
lopettaa Virin käynnit Minbarissa ja lisäksi Lyndisty saa luvan painua
takaisin, kun avioliitto on toistaiseksi peruttu. Eniten Vir tuntuu
ottavan itseensä London suuren pettymyksen, mutta Londo kuitenkin
syyttää tästä myös itseään, kun ei ole kouluttanut tätä pikku radikaalia
tarpeeksi centauristi. Siksi opetus jatkuu.
Aivan turhaa Virin uurastus ei ollut, sillä Ivanova havaitsi herra
Lincolnin varsin päteväksi feikkibyrokraatiksi ja esittelee hänet
Sheridanille. Sheridan katsoo photoshopattua centauri-itseään, jonka
avulla varmasti saatetaan apua tarvitsevat paremmille planeetoille. Vir
jättää hyvästit Lyndistylle harmitellen, kuinka exän ajatusmaailma on
vähän omituinen, mutta samaa exä on kuullut hänestä. Eipä se haittaa,
sillä Lyndisty kyllä odottaa siihen kauniiseen päivään, jolloin Virkin
on paha rasisti.
Sitä päivää ei taida koskaan tulla.
”No ei toi kyllä näytä yhtään multa!”
Aika, tuota, humoristinen jakso. Tämän noteerasi miltei kaikessa. B5:n
käsitys huumorista ei ole osunut aina ihan maaliinsa, ei ihan tälläkään
kertaa, kun jotkut selvästi hauskoiksi tarkoitetut jutut jäivät vähän
haaleiksi. Lieköhän huumorin määritelmä muuttunut sitten ysikytluvun tai
sitten huumori on yksinkertaisesti - *GASP* - yksilöllistä. Enemmän
jakson kepeydessä kuitenkin painoi sen kepeys ja niinpä irtovitsit ja
ajoittaiset tyhjäkäynnit eivät haitanneet niin paljon kuin ne olisivat
voineet haitata. Selvä esimerkki tyhjäkäynnistä oli suht pitkä otos
London toisessa ötökkäkohellusvaiheessa.
Jakso oli kuitenkin täynnä rakkautta ja mikäs sen ihqmpaa kuin saattaa
symppis-Vir yhteen jonkun hyvää tarkoittavan mutta täysin
järjenvastaisen valopään kanssa. Rasistipaljastus oli melkoinen pommi.
Plussaa myös aiheeseen sopivasta ja tarpeeksi luonnollisesta
ihmisminbarisäädöstä, mitä nyt Sheridan virnuili ehkä hivenen liikaa.
Virin ystäville tämä olikin melkoista komediakultaa, hajoilin aika
pahasti tyypin absurdeille maneereille ja yleiselle neuroottisuudelle.
Ivanovan jotkut tyhmäilyt sitten tasoittivat yleistä hersyvyyttä. Koko
narnisivujuoni sopi tosi hyvin Virin hahmolle ja loppuratkaisukin meni
aika hauskasti niin, että hänet palautettiin takaisin vanhaan duuniinsa.
Voi Vir-parkaa, odotan jo, milloin tyyppi raivostuu kunnolla Londolle.
Ei taida uskaltaa, kun heidän suhteensa on vieläkin niin erikoinen.
Hassu jakso, periaatteessa tosi, tosi keskitasoinen, mutta yleinen
kepeys nosti pisteitä roimasti.
E: Ai niin, ai niin, pahus. Suurehko miinus puuttuvasta juonilangasta,
sillä Vir oli vissiin päästänyt vangitun narnin vapaaksi ja juttu oli
kaiketi kuitattu jollain lauseella skriptissä, mutta se oli leikattu
vahingossa pois. Tuntui niin antikliimaksilta, kun juttua ei selitetty
mitenkään ja unohdettiin tyystin. Raippaa siis tekijöille! Kiva bongata
tällaisiakin yksityiskohtia. Tosin tämä yksityiskohta oli ihan näkyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti