2. kausi, 18. jakso
Confessions and Lamentations jatkaa markabien nostoa esille, sillä muita tilaisuuksia tähän ei enää ole. Markab-aluksen oli määrä tulla asemalle jo kymmenen tuntia sitten, mutta eipä ole näkynyt. Ivanova on lähettämässä Delta-laivuetta tutkimaan tapausta, mutta Kefferiä pitää vielä odotella. Hän kun on hurahtanut etsimään outoa alusta, johon törmäsi EAS Cortezin tapauksessa. Keffer saa palattuaan unohtaa pakkomielteensä toistaiseksi ja laivue lähetetään matkoihinsa.
Sheridan käy visiitillä Delennin luona osallistumassa minbarien ateriaan vastapalveluksena suurlähettiläälle osoittamastaan ateriasta. Minbarien safkatraditiot ovat panneet kuuliaisen Lennierin koville, joka ei ole nukkunut pariin päivään valmistellessaan oikeaoppisesti ateriaa. Sheridanin mahaa jo kurniikin, mutta ensin pitää antaa osuus ateriasta sen valmistajalle, sitten joku vihreä juttuhärpäke jonkun höpöjumalan lautaselle ja kun hän saa vihdoinkin luvan syöpöttelyyn, pitää joka suupalan jälkeen pitää meditointihetki, jonka aikana Sheridan nukahtaa. Hän herää Ivanovan viestiin tulla alustelakalle ja pahoittelee kovasti torkkujaan, joita koittaa vielä peitellä meditoinniksi, vaikka Lennier kummastelikin kuorsausta. Minbarien tapoja hän ei sentään häpäissyt, sillä rituaalit ehdittiin jo hoitaa.
"ZZZ..."
Franklin ja markab-lääkäri Lazarenn tutkivat jo neljättä markabia, joka on kuollut ilmeisen luonnollisesti kolmen päivän sisällä. Zeta-laivue löytää markab-aluksen, joka ei vastaa tiedusteluihin ja skannauksesta löytyy parisataa kyytiläistä. Parisataa markabia. Kaikki kuolleita. Alus kiskotaan asemalle, mutta Franklin ei halua ketään sisään, sillä he kuolivat Lazarennin mukaan tarttuvaan sairauteen, joka tappaa ja tarttuu sataprosenttisella varmuudella. Lazarenn kertoo Franklinille pitäneen sairauden salaisena, kun siitä ei normaalisti puhuta. Se on markabien oma pikku ongelma, jonka uskoteltiin tarttuvan vain moraalittomiin yksilöihin. Käsitys oli juurtunut hyvin pitkään kansan tietoisuuteen, mutta hallitus halusi pitää koko asian salaisuutena. Markabit levittivät tautiaan tietämättään toistensa keskuudessa siirtokuntiinsa sekä Babylon 5:lle. Onkin melko mielenkiintoista, kuinka kansa hiipi vähitellen muiden pikkukansojen keskuuteen mitä pidemmälle sarjassa on menty. Valitettavasti Lazarenn ei tiedä, tarttuuko tauti myös muihin rotuihin.
Hätäkokouksen paikka. Franklin kertoo B5:n henkilökunnalle tärkeimmät tiedot taudin luonteesta. Tautia ei näy muutamaan viikkoon, mutta heti kun ne tavanomaiset lentsun oireet alkavat, uhri elää suunnilleen vuorokauden. Tauti estää keskushermostoa toimimasta kunnolla eli toisin sanoen eri elinten käskyt eivät mene toisilleen perille. On vain oletettava, että tauti lienee tarttunut jo kaikkiin aluksen markabeihin, mutta vielä ei ole selvää, tarttuuko se ilmateitse vai kosketuksesta. Ilmateitse kaikki asemalla olisivat jo sairaita tehokkaan ilmankierrätyksen vuoksi. Franklin haluaa kaikki markabit testattaviksi ja Sheridan määrää Ivanovan iskemään koko aseman karanteeniin, jotta aluksia ei pääse tulemaan tahi lähtemään. Tämä luonnollisesti suututtaa kansojen syvät rivit, mutta ei voi mitään. Eräs lääkäri ehdottaa markabien eristämistä omaan joukkoonsa, mutta Franklin toteaa taudin vain leviävän markabeissa nopeammin ja jos tauti tarttuu ilmateitse, ei sillä olisi muutenkaan mitään väliä.
Karanteenista leviää asemalla pienimuotoinen paniikki. Markabeja testaillaan ja ruumiita alkaa kerääntyä. Markab-suurlähettiläs tulee mouhoamaan Sheridanille kunniallisten omiensa kohtelusta ja pelon lietsonnasta. Hän väittää ihmisten tartuttaneen epäkunnian kautta taudin markabeihin ja häipyy uhoten eristävänsä markabit muiden haittavaikutuksilta. Franklin saa selville taudin leviävän todellakin ilmateitse ja mikä pahinta, eräs pak'ma'rakin löydetään kuolleena.
Franklin on aloittamassa erään makbarin ruumiinavausta, mutta jonkun pitäisi astua eristettyyn operointikammioon. Hän mulkkaa nössölääkäreitään ja on astumassa suojapukuun, kun Lazarenn menee mieluummin sinne itse tietäen hyvin riskinsä. Franklin pitää stimeillä itseään hereillä - hmmm, hän on kärsinyt useasti liiasta valvonnasta... mielenkiintoista! - Lazarennin operoidessa omaansa. Franklin kertoo hänelle, ettei ymmärrä miksei ihmiset ole ottaneet opikseen suurista sairauksistaan kuten mustasta rutosta ja AIDSista. Hän kertoo keskiaikaisen ruton kissojen, noiden paholaisen söpöjen kätyrien, massateurastuksesta, joka ei suinkaan auttanut rottapopulaation vähentymisen kannalta. Lazarenn kuuntelee ja lyyhistyy. Hän kömpii ylös ja tokaisee ironisesti, että nyt Franklinilla on kohde, jolla tutkia taudin ensi vaiheita.
Franklin jatkaa testejään uusien testien kasautuessa ja Lazarenn muistelee heidän yhteisiä hetkiään, kun he tapasivat markabien kotiplaneetalla Franklinin vielä liftaillessa aluksesta toiseen. Jo tuolloin mies testaili kaikkea, mutta markabin mukaan pointti on siinä, miten reagoi silloin, kun testeistä ei löydy vastauksia ongelmiin. Franklin saa tiedon pak'ma'rasta, joka todellakin kuoli tautiin, ja alkaa ärsyyntyä. Lazarennin pointti tulee selväksi, kun Franklin on vertailemassa markabien keltasoluja pak'ma'rien vihersoluihin. Lazarenn on selittämässä jotain keltasoluista, kun lyyhistyy viimeisen kerran. Franklin sysää raivoissaan lekurikärryn lattialle ja jää murtuneena möllöttämään, kunnes tietokone ilmoittaa testin tulokset.
Sheridan kuulee Ivanovalta suurimman osan aseman 5 000 markabista astuneen eristyksiin, mutta pelkää lopputonnin olevan suuressa vaarassa, kun tieto markabeista on varmasti levinnyt eivätkä muut kansat suhtaudu heihin enää suopeasti. Garibaldi käy pelastamassa erään markabin ihmisten kidutukselta. Delenn käy Sheridanin luona pyytämässä lupaa lähteä Lennierin kanssa markabien eristykseen tuomaan tukea ja turvaa hädän hetkellä taattuun minbarien tyyliin, mutta Sheridan ei oikein haluaisi vaarantaa häntä. Delenn ymmärtää riskin, mutta kertoo, että jos tauti joka tapauksessa tarttuu kaikkiin, lohtua todellakin tarvitaan. Hän jättää Sheridanin kertoen, että kaikki päätyvät kuitenkin samaan paikkaan ja jos ei näe häntä enää täällä, näkeepähän hänet taas maailmassa, johon V/varjot eivät lankea. Sheridan pysäyttää hänet hetkiseksi ja pyytää kutsumaan häntä Johniksi, jos he vielä näkevät toisensa. Koko kohtauksessa oli erittäin vahva pohjavire, että heidän välillään olisi jotain. Olenhan jo tosin tätä aavistellutkin...
Delenn ja Lennier astuvat markabien joukkoon ja järkyttyvät pahasti, mutta yrittävät pitää tyynen ulkokuorensa, vaikka heistä pahasti tuntuukin, ettei humanitarismista ole hurjasti apua. Delenn kohtaa progeriasta kärsivältä näyttävän pikkutytön (toim. huom.: minun ei pitäisi heittää vitsiä progeriasta oikeasti kärsivien kohdalla, mutta markab-lapsien maskeerauksesta tuli heti tällainen mielleyhtymä!), joka on äitiään vailla. Delenn pyytää Lennieria etsintähommiin ja he toteavat toisilleen uskon kyllä auttavan.
...Paitsi ettei se auta. Lennier kyllä löytää äidin, mutta jälleennäkemisen aikana tyttö horjahtaa. Franklin käy kertomassa Sheridanille saaneensa vihdoinkin selville, miten tauti käytännössä toimii elimistössä. Ihmisten ja muiden kansojen elimistö toimii eri tavalla. Hän kertoo, ettei tautia saada suoraan tuhottua, mutta hän saisi kyllä kelta- ja vihersolut taistelemaan sitä vastaan, jotta mutaatio hoitaa loput. Kun antidoottisatsi saadaan valmiiksi ja markab-eristyksen sulkuportti avataan, ruumiiden keskellä istuvat vain kaksi minbaria. Lennier vahvistaa vaisusti Franklinille kaikkien kuolleen ja poistuu, mutta Delenn murtuu täysin Sheridanin olkapäätä vasten. Koottuaan itsensä hän kiittää kapteenia, mutta Sheridan vain kehottaa kiittämään Franklinia. Tällainen on askel oikeaan suuntaan, jotta tällaista ei enää ikinä tapahtuisi.
Sheridan halaa niin huonosti, että Delenniä ihan itkettää.
Ainakaan markabit eivät voi koskaan enää tartuttaa ketään. Franklin on baaritiskillä seuraamassa uutislähetystä. Markabien kotiplaneetan kaikki pari miljardia markabia ovat kuolleet samoin kuin siirtokuntien miljoonat ja taas miljoonat. Vaikka joitakin onnekkaita yksilöitä saattaisikin olla jäljellä, markabien sivilisaatio tapettiin käytännössä 42 minuutin aikana. Ja muut baarissa vain vitsailevat asiasta.
Tylyä. Hyvin tylyä. Lohduton lopetus osoitti, että synkeään suuntaan Babylon 5 on viuhumassa ja tulevien sotajuttujen perusteella valo tunnelin päässä saattaa olla vain päälle ajava juna. En yleensä niin perusta jaksoista, jotka käsittelevät sairauksia, kun lekurijargon menee niin iloisesti ohi ja sairaalasarjat ovat muutenkin täyttä mutaa (tosin nauroin kunnolla, kun ER hyppäsi hain yli silloin, kun paha kopteri silpoi lääkärin käden ja myöhemmin putosi hänen päälleen). Tämä oli kuitenkin poikkeus, sillä hitaanlaisen alun jälkeen homma karkasi mukavasti käsistä. Taudin uhkakuva toi jännitystä ja loppui äärettömän lohduttomasti. Vai missä muussa sarjassa tapetaan kasuaalisti kokonainen kansakunta yhden jakson aikana? Franklin pääsi elementtiinsä hajoilemaan taakkaansa ja Lazarenn oli oikein oiva lisä myös.
Sheridanin ja Delennin pikku kuvio on jotenkin tosi sympaattista seurattavaa. On hauskaa seurata, miten ihmisminbarit omat hormonit vähän jylläävät kapun läheisyydessä varsinkin kun ajattelee, millainen paskamyrsky tästä nousisi, kun ei ole nyt yhtään sovinnaista käytöstä minbarille mokomakin vehkeily.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti