1. kausi, 2. jakso
Soul Hunterin ohjastama pieni alus humpsahtaa törmäyskurssille Babylon 5:n kanssa melkein heti, kun se pakollinen lekuri eli tohtori Stephen Franklin (Richard Biggs) on saapunut Asimovin kyydissä paikkailemaan tulevissa jaksoissa vahingoittuvia. Komentaja Sinclair on miesten mies eikä anna alaistensa pelastaa päivää. Hän nousee itse Starfuryn (en muista, onko näitä äksän muotoisia hävittäjiä mainittu vielä nimeltä, satuin B5-wikissä törmäämään nimeen, joka kyllä vaikuttaa siisteydessään likipitäen märältä unelta) kyytiin ja kauhaisee aluksen mukaansa. Nähtyään silkasta uteliaisuudesta aluksen tajuttoman kyytiläisen Delenn kauhistuu ja vaatii tappaa hänet ennen kuin kyytiläinen tappaa muut. Sielunmetsästäjillä ja minbareilla kun tuntuisi olevan salaperäinen historia, joka ulottuu aina pelottelutarinoihin, joiden jälkeen minbaritenavat eivät nuku valot pois koskaan. Sielunmetsästäjät ovat kuolemattomia ja etsivät kuolemaa metsästääkseen sieluja. Oikeastaan jotain tämänkaltaista olisi voinut olettaa jo nimestäkin. Ne ovat siis kuin jostain Highlanderista revittyjä.
Unicron syömässä Asimovia.
Tai ainakin tämä yksilö tuntuu toinnuttuaan olevan passiivisaggressiivisesti täysin sekaisin. Kyllä minäkin olisi, jos otsaan olisi uppoutunut Kinder-munan kuori. Tämä ojarummusta epäilemättä kaivettu vanhuksenrumilus lähinnä höpisee itsekseen mitääntarkoittamattomilla lauseenpuolikkailla ja vaipuu lopulta eteeriseen geriatriachanttiin mutisemaan höpösanoja. Tieto erään mitättömän ihmisriekalerosvon kuolemasta saavuttaa myös sielunmetsästäjän, mutta hän kertoo Sinclairille, että vain hyvien tyyppien sielut säilytetään yhteiseksi hyväksi ja juuri siksi minbarit metsästäjiä dissaavat, kun minbari-suurjohtaja Dukhatin sielua ei otettu talteen. Sinclair kehottaa metsästäjää painumaan ulos asemalta heti aluskorjausten jälkeen, kun pelkkä läsnäolo vaikuttaa yleiseen mielialaan asemalla.
Kuolemaa kosketetaan henkilökohtaisemmalla tasolla, kun roskarosvo laukaistaan arkussa avaruuteen aivan kuten luultavasti kaikki muutkin aikanaan. Franklinin ja Ivanovan keskustelu ihmisiän lyhyydestä oli kaikessa koruttomuudessaan jakson parasta antia.
Delenn antaa vahingossa sielunmetsästäjälle tekosyyn karata labrasta, kun hän käy kysymässä tietoa aiempien minbarikovisten sieluista. Metsästäjä tunnistaa Delennin samaksi naiseksi Dukhatin hautajaisissa ja samalla paljastuu, että Delenn on ollut satai (joku arvonimi) Harmaassa Neuvostossa. En tiennytkään naisen kaveeranneen Gandalfin ja Sarumanin kanssa. Joka tapauksessa tämä kyseinen Neuvosto kuulostaa sen verran tärkeältä, että tähän palataan melko varmasti jossain toisessa jaksossa, jos Bee femman kokonaisjuoni on niin ehyt ja valmiiksi kaavailtu kuin väitetään.
Metsästäjä siis pakenee ihan tuosta vaan juonellisen heikosti vartioidusta labrasta ja livistää aliensektorille, jossa oli naurussa pitelemistä, kun syöpänaamainen ukonhirvitys diilaa jonkun todella köykäisesti maskeeratun N'Grath-megaheinäsirkan kanssa pakovaihtoehdoista. Metsästäjiä tulee lisää, sillä jo toinen alus humpsahtaa hyperavaruudesta asemalle, mutta tämän kuljettaja on aiemman metsästäjän perässä. Heidän inhottu kansansa ei halua hankaluuksia, mutta vanhus on ollut täysin sekaisin Dukhat-tapauksen jälkeen ja repinyt sieluja jo matkalla B5:lle.
AHAHAHHAHA kattokaa ny tota HAHAHAHAHHA heh
Ukonreppana kidnappaa Delennin ja aikoo vuodattaa hänet kuiviin napatakseen sielun viime hetkellä, sillä muuten se vahingoittuisi. Hyvissielunmetsästäjä havaitsee Kuoleman kuten teini Tartaruksessa ja Sinclair lähtee yksin (no ei oikeastaan mutta lopulta kyllä, Garibaldin lauma etsii myös) pelastamaan neitoa hädässä. Tietyt asetelmat eivät koskaan muutu, Seuraa suht köppäistä piupiu-kyykistelyä (jotenkin sitä on tullut asennoiduttua paljon modernimpaan militääriäksöniin Stargaten malliin, tosin onhan siinäkin niitä mitään osaamattomia jaffa-maalitauluja) hämyisillä käytävillä ja lopulta papparainen on vainaa. Hänen sielunsa revittiin kovin muovisella sieluekstraktorilla kappaleiksi.
Babylon 5 - se vakavampi tieteissarja.
Nahkaan vuorattu fallos vs. Sinclair.
Delenn pelastuu pahemmitta haavereitta ja Sinclair tarkistaa tietokoneeltaan satain merkityksen. Hän miettii miten minbarien johtaja-asemassa voisi olla suurlähettiläs. Lopulta toinen sielunmetsästäjä lähtee matkoihinsa rauhanomaisesti, sillä Sinclair suorastaan huokuu aseman negatiivista asennoitumista heidänlaisiaan kohtaan. Delenn vapauttaa loput sielut kuin kyyneleet sateeseen Orionin Tännhauserilla tai jotain.
...
Viikon hirviö mikä viikon hirviö, ei tämä nyt kyllä hurjasti vakuuttanut. Hurjasti plussaa sentään siitä, että jakson fokus pysyi kasassa koko jakson ajan. Nyt vasta huomasin, kuinka järkyttävä sillisalaatti ihan ensimmäinen jakso oli, kun se poukkoili asiasta toiseen ja kuin pakonomaisesti esitteli kaiken tarpeellisen. Franklin tuli siis vähän jälkijunassa asemalle. Hänestä on vähän vaikea sanoa vielä mitään, kun lekurien kohtalo on aina ollut paikata haavoittuneet. Ihan asiallinen jantteri. Jakson pääpointti eli sielunmetsästäjän uskomattomat siekailut olivat vähän kaksipiippuinen juttu, sillä jotkut elementit epästabiilissa ukossa olivat häilyvästi ihan siistejä, varsinkin kryptiset puheet, joiden perusteella hänestä arvasi heti, että pahishan tässä on kyseessä. Välillä taas meno oli kuin lauantaiaamun piirretystä, viimeistään sirkkamiitissä ja ihan kamalassa käytävästandoffissa tuijotin epäuskoisena ruutua ja sitten satama-allasta.
Sen Suuren Kokonaisuuden perusteella uskaltaisin olettaa tätä vielä tosi irralliseksikin, sillä rohkenen väittää, että ainoastaan Delennin backstorylla on jotain merkitystä. Kenties sielunmetsästäjiä vielä kohdataan jossain muodossa. Eivät he kaikki kuitenkaan varsinaisesti pahoja ole. Tätä oli vaivaannuttavampi katsoa kuin pilottia, mutta toivon mukaan meno paranee jatkossa. Syytä olisi, vaikka kyllä tällaista nytkin pilke silmäkulmassa seurailee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti